IRC-Galleria

Hra_Benz

Hra_Benz

Rating:AWESOME!

Perjantaita odotellessa!Torstai 30.06.2011 05:12

No sainhan minä sen kynttilän raahattua sinne Hemmon haudalle. Minun ja hautakiven romanttinen hetki jäi vaan sillä kertaa hieman lyheksi kun sielä oli kesätyöläisiä juuri sillä kivirypeskällä ajamassa nurmikkoa. Kävin sitten tänä maanantaina uudestaan vähän myöhemmällä hetkellä, tosin sillä hetkellä ei ollut kynttilää mukana ja putsailin kivestä suurimman pölyt ja jäin pönöttää sitä hetkeksi.
Muutenki tullu raas ronkittuu sen penteleen tavaroita kun kerta tulee nukuttuakin hänen vanhassa huoneessaan. Ja myös jälleenkerran tuli lueskeltua hänen galleria bloginsa. Jotenkin aina sykähdyttää kun hän mainitsee minut siinä. Kai meikäläinenki samasta syystä kirjottelee, että sitkun aika jättää(tai tulee kiire mennä mullan alle!) voi sitten omaiset lukea meikäläisen aikaan saannoksia.
Mutta se masennuksesta ja melankoliasta, nyt puhutaan Perjantaista. Toivottavasti kello yheksän junalla Lahteen, niin oisin kolmen aikoihi sielä ja porukat ois jo lähteny hesaa, ja kerta he menevät taas Ruotsin risteilylle pääsen viettää Pe-La välisen ajan yksikseni. Ja sehän tarkoittaa toki juomista. Viime hima visiitillä vaan vähän feilas kun mentiiki ainoastaan käyttäjä _Rautaristin kaa ensin kahilla Amarillos ja sen jälkee mentiiki dokaa senssii. Vesitetyks juomiks ne mokomat nous iha hyvin päähän. Vois harkita pitkästä aikaa kaverini J:iin kanssa juomista jos porukkaan kuuluu enemmän kun kymmenen henkee. Jotenki kahestaa kalsarikännit ei innosta ja kun juniori täyttää vasta syksyllä, niin pakkohan se on feidata ja mennä pienellä porukalla baarii. Ja mieluiten yöclubille jos vaan pari heeboo messissä jos sielä vaikka tutustuisi johonki. Joko ookoo tyyppiin tai yhenyön suhteeseen.
Kyllä huomaa selkeesti että meikäläistä ei tällä haavaa seurustelu innosta, tosin ei kyllä oo tällä hetkellä menekkiäkään. Kun sitä haluasi itelleen kullan kainaloon, sitä miettii vaan romanttisia treffejä, pickickijä kuun loistavan taivaan alla ja syviä suudelmia. Kun taas ei halua kuin hetkellistä ''jotakin'' sitä harrastaa fantasia seksiä. Oon vissiiki nyt taas harrastanu sitä melkein kaikkien meikän tuntemien tyttöjen kaa. Kaverien muijat oon tarkotuksella jättäny veke, mutta pari warattuu oon ihan kiusallani. Pakko jotenki kusta muiden reviireille!
Ja lookkiki alkaa pikku hiljaa onnistuu. Meikäläisellä on tällähetkellä ihan siisti vaalee punk tukka(Sid Vicious kohtaa Billy Idolin... Nehän soitti Flower of Romancessa yhessä!) ja pari siistii punk paitaa. Eikun vaan nahkarotsi päälle, maiharit tai tämän hetkiset ruutu lenkkarit ja siniset farkut jalkaa. Toisessa kädessä ranne hikinauha ja toisessa niitta ranne härdelli. Sitten vielä Sid Vicious paita(dont let them get you alive!) päälle ja pilotit päähän. Kaiken lisäksi osaan soittaa bassoo nykyään Deedee Ramonen tai Sid Viciousin tyylin pitäen bassoa todella alhaalla. Jos sitä vaihais galleria tunnuksen Rope Ramonesiks... Tai Sidney Kilmisteriksi(yhistäen kahden lempi basistin taitelija/oikean nimen).

Mutta perjantaina juon... VAIKKA YKSIN!

Ps. Autokoulun teoria tunnit käyty!
Pss. Automaatti vaihteinen auto on ok lyhyellä matkalla, esim kauppa reissulla koska silloin ei ehdi tylsistyä ajamiseen... Mutta pitkillä matkoilla ei saatana et alkaa ramasta!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.