IRC-Galleria

HulluKari

HulluKari

Muokkaa Tilaasi!

In the army now...Sunnuntai 30.12.2012 20:56



Kohta armeijaan lähettävä viimeistä kertaa ja takas tullaankin sitten jo ihan siviili kuteet päällä! nopeasti menee tuollane puolisenkin vuotta kun on hyvät tuvassa olevat kaverit joiden kanssa paskassa rämpiä! :D TJ 5

Moottorimarssi:

Varuskunnasta 4.1.2013.
Lähtökynnys: Varuskunta
Saapumiskynnys: Reservi
Marssin pituus: 1-7 vuorokautta, riippuen mahdollisten hidastavien tekijöiden määrästä ja haastavuudesta.

Marssin aikana on Reservin auringon ja morttien pakkasten yhteisvaikutuksen vuoksi odotettavissa huuruisia laseja sekä liukkaita lattioita, soisia kosteikkoja ja märkiä pöheikköjä. Myös vastakkaiselta rintamalta on odotettavissa mahdollisia reaktioita, jotka voivat hidastaa marssia. Vastustaja osaa kaikki kikat sissitaktiikasta salamasotaan, mutta on antautuvainen 1-1 tilanteissa, joten pyrimme niihin. Suuria miestappioita ei kuitenkaan ole odotettavissa. Jos kuitenkin niitä tulee, takarintamalle tullaan kyllä toimittamaan surunvalittelut, ja kertomaan jokaisen vanhemmille heidän poikansa lähteneen kunniallisesti taistellen viimeisessä todellisessa sodassa.

Lopuksi tahdon vielä sanoa, että käyttäkää sissitaktiikkaa. Iskekää kun vihollinen on yksin, ja poistukaa kontaten. Näin olette pienempi maalitaulu ettekä kaadu liukkailla lattioilla....

16.12.2012 kelkkailuSunnuntai 16.12.2012 16:12

16.12.2012 treeniä vaa kovasti ja kyllä kulkee ;) kyllä tää lynxi on vaan niin hyvä! sit viel kun itsekkin rupee olemaan vähintään 25% kovemmassa kunnossa kun viimekaudella niin ei ihme et tulosta tuntuis tulevan jo harjotuksissa :) kyllä ihan vakio voimalinjan setupeilla tuntus oleva sprintteihin ihan paras ei revi turhia kun jaksaa tangosta pitää :) enskaan ainoostaan tarvii muuttaa että vaihtaa 21/49 välityksien sijasta 24/49 ;)

Vihdoin uusi kelkka tuli! :)Keskiviikko 28.11.2012 15:58

Lynx RS 600 2013 nyt laiton alla johon tulee niin nuo öhlinssin prx 46mm iskarit kuin suksea, sponssi tarroja, ca&pro xtx sukset ynnä muuta ynnä muuta.. :)

LYNX RS 600 2013Lauantai 06.10.2012 01:35

hyvää uutta tietoa tulevasta kilpailu kalustosta:



30 vuotta kilpakelkkailun huipulla on jotakin, mitä ei sattuma selitä. Talvi huipulla voi onnistua tuurilla, mutta vuosikymmeniä jatkuvaan menestykseen tarvitaan tinkimätöntä asennetta ja lyömätöntä osaamista. Osaaminen, asenne ja halu voittaa olivat avainasemassa, kun vuosimallin 2013 Rave RS 600-kilpurista hierottiin edeltäjiään nopeammaksi.

Kausi 2012 oli menestystarina Lynxille. Lynx RS 600-kelkalla voitettiin Pro Open-luokan kansalliset mestaruudet Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Kausi huipentui Petter Nårsan ja Lynxin ylivoimaan talven kovimmassa kisassa, Clash of Nations:ssa, jossa taakse jäivät Skandinavian ja Pohjois-Amerikan kovimmat kuljettajat.

Lynx elää voitoista. Loputon halumme voittaa on kannustanut meitä viilaamaan Rave RS 600-kilpakelkasta entistä nopeamman. Entistä tehokkaampi Rotax 600 RS-moottori ja entistä jämäkämmillä harjoilla varustettu telamatto ovat kaksi tärkeätä asiaa monen muun yksityiskohdan joukossa, jotka tekevät Rave RS 600-kelkasta entistä nopeamman kilpurin.

Moottorista on houkuteltu lisää voimaa läpi koko kierrosalueen. Tehoa on saatu läpi koko kierrosalueen, mistä on hyötyä kaikissa ajotilanteissa, etenkin starteissa ja mutkista ulos kiihdytettäessä. Uudistusten listalta löytyvät uudet sylinterit, uusi virtaavampi pakoputki, uudistetut Vforce3-hiilikuituläpät ja uudelleen muotoiltu imulaippa. Open Mod-kittejä on kaksin kappalein. Stage 1 Kit on suunniteltu toimivaksi vakioputken kanssa ja Stage 2 Kit on tehty kahdelle pakoputkelle.

Myös kelkan rakennetta on jalostettu entistä kestävämmäksi. Uutta on entistä vahvempi entistä vahvempi pyramidirakenne, jonka etukolmio on entistä jämäkämpi. Etukolmion kiinnityksessä käytetään entistä vahvempia pultteja ja myös kiinnitysmomentti on kovempi, minkä ansiosta pyramidin yläpää ei pääse elämään rajuissakaan täräyksissä. Muutoksia on tehty myös tukivarsien valettuihin kiinnityskorvakkeisiin, jotka ovat entistä vahvempaa tekoa.

Olemme ylpeitä vertaansa vailla olevasta kisahistoriastamme. Sen ansiosta Lynx on Euroopan ykkösmerkki niin kilpa- kuin urheilukelkoista puhuttaessa. Alkavalla kaudella haluamme olla vahvempia kuin ikinä. Olemme jälleen valmiit voittamaan, joten Snowcross-kausi 2013 saa puolestamme alkaa.

o Maton harjat kovempaa kumiseosta; parempi pito starteissa
o Paremmin virtaavan pakoputkiston ansiosta enemmän tehoa
o Hiilikuituiset V-Force 3-läppäventtiilit
o Uudelleen muotoillut sylinterin imukanavat
o 21 – 49 –välitys; optimaalinen skandinaavisille crossiradoille
o Kestävämmät männät
o Etujousituksen kiinnitys entistä tukevampi
o Entistä vahvempi pyramidirunko 10.9 pulteilla
o Kaksi Open Mod-kittiä
o Open Mod Kit Stage 1, vakioputkelle
o Open Mod Kit Stage 2, kahdelle pakoputkelle

Kausi 2013Sunnuntai 23.09.2012 17:24

SMK Tulevan talven 2013 alustavia kisoja jotka tarkoitus ajaa.

SM Trophy Sprint:
Sonkajärvi 02.02.2013
Siikalatva 03.02.2013
Kitee 16-17.02.2013

SM Trophy Enduro:
Ukkohalla 26.01.2013
Karstula 23.02.2013
Kauhajoki 02.03.2013
Lieksa 16.03.2013
Salla 23.03.2013

MTL kisoista ei vielä tietoja.

KTM myynnissäSunnuntai 02.09.2012 18:32

Enter link URL siinäpä olis hyvä pyörä myynnissä :)

.Sunnuntai 02.09.2012 13:02

Joopa keli on vähän sateinen mutta silti pitäs vain heinjokea kohti lähteä ajamaan että kerkee crossia treenata ennenkuin armeijaan täytyy mennä takaisin sissinä olemaan. jännityksellä odottaen paljonko tuota painoa seuraavan 2 viikon aikana lähtee kun on heti alkuun ginesissä oltava ja tuo sissi homma on niin rankkaa fyysisesti että henkisesti...aluksi ollaan ruokavaliolla leirillä mitä suomen ma
aperästä löytyy ja aloitamme "kevyen" marssin 25km josta sit nostetaan kohti havumarssia suurempiin marsseihin!!! mut lähettävä painossa hakemaan alle 100kg josta ei paljoa uuvu. 10.11.2012 pitäisi olla paino sitten 85-90kg mikä tuo sitten kaudelle 2013 suuret pohjat siihen että kulkisi paremmin kun tehopainosuhdetta saa melkein 10% nostettua edellis talveen nähden koska silloin paino heitteli 102-106kg välissä + huomioitavaa se että pitäisi kyllä olla yleiskuntokin aivan eriluokkaa että jaksaa ajaa :)
1.9.2012 crossailemassa mailla tietämättömillä :)

Jääkäriksi ylennysLauantai 18.08.2012 21:18

Sulkeisia menossa harjoittelemaan ennen valaa! :)
kyllä se oli hieno tunne kun alkaa p-kausi olemaan ohitte ja tuli ylennys jääkäriksi tässä kuvassa juuri menossa viimeisiä sulkeisia harjoittelemaan hyvillä mielin! :)

im a soldierSunnuntai 12.08.2012 21:49