IRC-Galleria

kas juuri saavuin yöväijystä. aamujen täydet kympit mahtuu nyt yhdelle kädelle. ei siis enää kauaa. vaan mitähän intin jälkeen. periaatteessa on aivan selvät suunnitelmat, elikkä mulla ei oo hajuakaan mitä teen. mikään ei ole selvempää kuin epäselvä. asumisen osalta asiat varmaan lutviutuu. kyllä sitä aina kämpän löytää. ja luultavasti töitäkin jostain lähistöltä löytyy. mutta ihmissuhde asiat on taas joiltain osin remontissa. sit mulla on ärsyttävä, ainakin itseä ärsyttävä tapa kirjoittaa pitkiä höpötyksiä, kirjeitä, tekstiviestejä NETTIPÄIVÄKIRJAA yms. joita en kuitenkaan lähetä. ne selkeyttää ajatuksia. voin kirjoittaa vapaasti mitä tunnen tai mitä joillekkin haluaisin sanoa. osa niistää varmaan lähetettynä ratkaisis monta ongelmaa. mutta silti en niitä lähetä. tiedän jo kirjoittaessani etten tule niitä lähettämään. osan säästän, osan poistan kuhan ne on valmiita. pitäs varmaan jutella äitille...

vaan lienee aika mennä päiväunille.

"kylmetä sydän pienen kulkijan saa,
jos löydy kättä ei suojelevaa.
kirkkainkin katse yötä yössä on vaan,
jos et jää meitä rakastamaan.
isä jää meitä rakastamaan"

kylläpäs tänne tuleekin usein kirjoiteltua. ehkä minulla ei ole mitään asiaa. kuuntelen yksin hiljaisuutta. on armeijasskin toisinaan ihan kivaa. silloin kun on rauhallista, kaikki on selkeää. voi mennä rötväämään tai lähtä salille tai jos oikein irrottelee ja menee sodeen limpparille.
kirjoittelin taas tekstiviestejä, joita en lähetä. se on aika kivaa. kirjoittaa mitä haluaisi sanoa jos voisi aina ja kaikkialla puhua vaan suoraan ja rehellisesti. mutta seuraukset toisinaan voi olla huonot, joten en niitä lähetä. kirjoitan jotain 5 viestin mittaisia juttuja ja poistan ne. osa niistä on lähinnä vain omaa olotilaa tai ikävää, sanoiksi puettuna, joita ei ole edes tarkoitus lähettää. Luulisin, että jos ei olis minkäänlaista omaa siviili eläämää, täällä olis tosi helppo olla. mutta nyt keljuttaa, kun ois niinpaljon muutakin tekemistä.

no nyt ois 300 aamua takana. 62 edessä. ei siis paljo mittään. nukuin taas koko 12 tuntia. jäi ruokailut välistä. ja taas pitää mennä. voi tätä hoppua hopppua hoppua jne. sit huomasin myös että tieto lisää tuskaa ja uteliaisuus on perseestä. hitto ku tähän mennessä pitäs olla jo oppinu että ku ei kysele mitään, mistään, niin parhaiten menee. pätee myös siviilielämään...

rakas päiväkirja. tänään aloin kirjottamaan ylös tylsintä aikaa elämässäni.