IRC-Galleria

No mutta johan sitä aikaa on kulunut!Lauantai 12.11.2005 10:17

Rakas päiväkirjani, heipähei kaikki raksuihqthanit, /me loves you 4eva <3. Aloitinpa kieltämättä tutuksi tulleella tavallani, mutta se ei varmaan haittaa ketään. Tai siis, tuttuun tapaan aluksi, sitten uudella ihqraksullatyylilläni. Anteeksi rakkaat, etten ole kirjoittanut tänne mitään pitkään aikaan.

Totesin tuossa juuri, että unirytmini on sekaisin. Menin nukkumaan töiden jälkeen noin klo 18 ja heräsin sitten klo 02. Siinä vaiheessa hoin erästä kirosanaa muutamaan otteeseen, kunnes totesin sen auttavan yhtä paljon kuin viinan viisastumiseen. Enpä kyllä ole juonutkaan kyseistä ainetta (vielä!) tänä viikonloppuna. Saattaa käydä niin, että en lähde ollenkaan bilettämään tänä kyseisenä viikonloppuna. Voihan toki olla, että joku muuttaa mieleni. Olisipa se eräs ihqraksu<3 (huoh), mutta tuskinpa on. Tässä valvottuani ja tylsistyttyäni aivan totaalisesti tajusin vilkaista meidän syksyllä opiskelumme aloittaneiden yhteisöä, ja siellähän olikin pikkujoulukeskustelut kovasti meneillään. Tarttis varmaan tehdä jotain. Kuinkahan moni niihin tulisi? Päätän selvittää asian.

Olen koko viikon miettinyt kaikkea ja kaikkia ja tiettyä. Nyt tuli ideapula. Jatkan tätä myöhemmin, jos osaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.