IRC-Galleria

Firenze, päivä 18Sunnuntai 23.11.2008 02:07

Whoo, torstaina oli itselläni viimeinen työpäivä ja illemmalla viimeinen tapaaminen tutorimme kanssa. Haikein mielin jätettiin hyvästit Simonelle ja muille projektissa olleille.

Tapaamisen jälkeen menimme drinkeille jo kantapaikaksi muodostuneeseen Shot Cafeeseen. Yksien jälkeen lähdettiin Annin, Sannin ja Riinan kanssa meidän kämpille, jossa tavattiin nopeasti kämppikset, jotka olivat lähdössä eräisiin kotibileisiin joihin me pian liittyisimme. Päätimme kuitenkin syödä hieman ennen lähtöä ettei varmasti tule nälkä myöhemmin.

Illallisen jälkeen lähdettiin kävelemään tuonne juhlapaikalle. Perille päästyämme meinasi tulla hieman toimeton olo, kun ei saatu ensin ketään siellä olijoista kiinni puhelimella eikä tiedetty tarkalleen mikä asunto se oli. Loppujen lopuksi saatiin kuitenkin yhteyttä ja löysimme oikeaan paikkaan.

Tytöt lähtivät aikaisin takaisin, mutta itse jäin kämppisteni kanssa pileisiin, joista pian siirryttiinkin taas Shot Cafeeseen. Siellä juhlittiinkin kahteen asti kunnes se meni kiinni ja läksimme kävelemään takaisin asunnolle.

Sinä iltana oltiin hyvässä kondiksessa, ja se näkyi ja tuntui seuraavana päivänä :|

(sori, ei löytynyt oikein osuvaa kuvaa siltä päivältä)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.