IRC-Galleria

Hei ystäväin!Maanantai 21.01.2008 13:27


> Käydessäni
> ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
> pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
>
> Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
> itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
> "Taitaa olla varsinainen nynny."
> Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
> pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
> Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
> päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
> He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
> maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
> silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
> päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
>
> Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
> lasejaan, kyynel
> silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
> "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
> Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
> Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
>
> Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
> Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
> häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
> sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän
> luokallemme.
> Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan
> kanssa.
> Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
> kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
> Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
> vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
> viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
> enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
>
> Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
> kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
> paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
> muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
>
> Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
> Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
> lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
> jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
> mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
>
> Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
> nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
> Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
>
> Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
> oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
> Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
> tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
> Olin joskus kateellinen.
>
> Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
> läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
> Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
> kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."
>
> Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
> "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
> ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
> Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
> mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
> että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
> ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
> Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
> jolloin ensi kertaa tapasimme.
> Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
> Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
> ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
> keräämään niitä koulusta jälkeen päin.
>
> Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
> "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
> pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
> Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
> kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
> heikoimmillaan.
>
> Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
> kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
> syvyyttä.
>
> Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
> eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
> suuntaan.
>
>
> Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
> 1)
> Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
> 2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
> vaikuttanut sinuun mitenkään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.