IRC-Galleria

Ikhtus

Ikhtus

Just sulle moon Jukka, muille joku muu.

KatkelmaPerjantai 30.05.2008 02:10

Voi vittu, kun kirjotin herkän pätkän siihen tulevaan supernovelliin :) Ja tulin tähän postaamaan sen, mutta en ehkä sitä teekään. Katsotaan nyt.

Olisi hieno tehdä lyhytelokuva. Sellainen zombie-splätteri. Läppägorea kehiin, niin että anaali halkeaa. Olen jo miettinyt muutamia tapoja, miten saataisiin mahdollisesti aidon näköinen kohtaus, missä zombie puraisee toiselta palan kämmenestä irti. Sen voisi sitten näyttää kokonaisuudessaan.

Toisena temppuna tekisi mieli tehdä tuosta supernovellista lyhytleffa. Se tosin saattaisi jo vaatia hieman lavastusta tai hyviä tiloja kuvaamiseen. Kellari nyt on aika helposti toteutettavissa, tiedän jo yhden hyvän paikan. Mutta toimistotilat ovat enemmän haasteellisia. Samoin päähenkilön Sebastianin (luoja) luxuslukaali olisi vaikea toteuttaa 50" telkkarinsa kanssa. Tai ehkä sen voi ohittaa tykillä ja valkokankaalla. Noniin, tuo ei varmasti spoilannut mitään.

Pitäisiköhän sitä postata harhakuvaan vielä yksi välipalanovelli ennen superjuttua. Se on hauska tarina miehestä, joka tekee uutta maratonennätystä. Saatoin jo tästä kertoakin. Hän on niin hyvällä tuulella, että on parantaa entistä maailmanennätystä useilla minuuteilla, mutta yllättäen..... ei parannakaan. Vau.

Noniin, kaipa sen voi tähän laittaa. En ole liian ylpeä tästä. Jokin sanoo, että se on pirun hieno oikeassa mielialassa, mut toisaalta nyt kun sitä luin ja korjailin, se ei ehkä ole ihan niin hieno, kuin luulen sen olevan. Löpinät sixxeen:

"Kalevin keuhkot täyttyivät kivistä. Se painoi hänet maahan polvilleen joka kerta, kun hän kävi rakkaan vaimonsa haudalla. Kivet musersivat hänen sisäelimiään ja hänen oli vaikea hengittää. Hänestä tuntui, kuin hän olisi nielaissut happaman hedelmän, kun kyynel teki tuloaan. Hän yritti itkeä, mutta kuiva hiekkapöly tukahdutti sen. Mutta kun kyynel vihdoin ilmestyi hänen silmäkulmaansa, kivet hävisivät ja hänen olonsa oli sekunnin murto-osan ajan kevyt kuin höyhen. Ja sitten hän itki kuin pikkulapsi hautakiven äärellä.

"Aurinko laskee niin nopeasti näinä päivinä"

Vaikka kuolemasta oli aikaa jo kuukausia, hän muisti vaimonsa. Hänen tuoksu oli jäänyt hänen jokaiseen vaatekappaleeseen. Hänen vaimonsa kosketus tuntui housuissa olevan paikan kautta. Kalevi hakkasi maata, repi ruohoa ja multaa sormiensa väliin ja puristi sitä. Hän tunsi yhä vaimonsa hengen olevan läsnä ja se musersi Kalevin. Hän ei enää ikinä olisi entisensä."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.