IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Perjantai 16.04.2010 00:55

Eläinrääkkäys on ihmisen aiheuttamaa eläimen tahallista kidutusta.
Kuvitteleppa, että olet pieni koiranpentu. Muutaman viikon vanha. Sinut ryöstetään kotipihaltasi ja laitetaan pimeään autoon. Näet muitakin koiria ja eläimiä. Osa kuolleita, osa kituvia ja osa eläviä. Kuolleilta on revitty nahat päältä ja nyljetty. Kituvilta on revitty nahkaa irti ja katkottu jalkoja, mutta jätetty kitumaan. Osat ovat samassa tilanteessa, kun sinä. Säikähdät kun auto pysähtyy. Yrität mennä piiloon. Pelkäät. Miehet avaavat oven ja löytävät sinut. Yrität rimpuilla mutta toinen miehistä lyö sinua kylkeen kovaa. Se sattuu ja vinkaiset. Toinen miehistä sanoo: "Ole hiljaa pentu!" ja katsoo sinua vihaisesti. Näytät katuvalta, mutta se ei auta. Saavut pimeään halliin. Näet muita eläimiä, jotka ovat piikkejä täynnä ja kituvat. Näet pöydän jonka päällä on: veitsi,shamppoita ja etikoita.Sinut nostetaan pöydälle. Yrität päästä karkuun. Tassusi sidotaan kiinni. Sinut laitetaan pöydälle. Tunnet jotain hirveää selässäsi. Veitsi viiltää nahkaa pois. Tunnet jotain vielä kauheampaa. Se kirvelee. Miehet kaatavat revityle nahkallesi etikkaa. Uliset ja yrität päästä irti. Miehet tiputtavat sinut lattialle. Olet edelleen sidottuna. He potkivat sinua. Kärsit. He heittävät sinut laatikkoon, jossa olivat kuolleet eläimet ja kituvat. Kidut niin kauan kunnes kuolet janoon. Elämäsi kesti 3 kuukautta 2 päivää. Kaikki se kidutusta.
Näin tapahtuu monille eläimille! Tunsit varman sisimmässäsi kyyneleitä.
Lisää tämä blogiisi jos olet eläinrääkkäystä vastaan!

SAIRASTA!!!!Keskiviikko 14.04.2010 02:12

http://www.liveleak.com/item?a=view&token=f04_1258418085 Jos sinua kirpaisi jossakin sisimmässäsi, niin lisää tämä päiväkirjaasi.

Iron Maiden - The Final FrontierLauantai 06.03.2010 03:11

Iron Maiden julkaisee uuden (ehkä viimeisen niinku nimi ikävästi viittaa :( ) LPn todennäköisesti vuoden 2010 loppu kesästä... levy kantaa nimeä The Final Frontier
Rumpali Nicko McBrain kertoo että uusi levy on hieman erillainen kuin viimeisimmät, joilla on ollut paljon pitkiä, progressiivisia kappaleita...

http://www.ironmaiden.com/

vanha mutta reps :DDPerjantai 26.02.2010 13:13

"Pikku Ville 8 v., kuten
kaikki muutkin hänen ikäiset pojat, oli hyvin utelias.
Hän oli kuullut paljon seksistä muilta pojilta ja
mietti mielessään mitä se oikeastaan tarkoittaa.
Eräänä päivänä hän tiedusteli asiaa äidiltään,
joka hieman ujosteli. Suoraan kertomisen sijaan,
hän kehotti Villeä piiloutumaan isosiskon
huoneeseen verhojen taakse
ja katsomaan mitä isosisko touhuaa illalla
poikakaverinsa kanssa. Ville
teki työtä käskettyä ja selvitti seuraavana
päivänä asian näin:
Sisko ja sen poikakaveri istuivat ja juttelivat
keskenään hetken. Sitten
poikakaveri sammutti
melkein kaikki valot ja alkoi
halia ja pussailla siskoa.
Luulen, että sisko oli tulossa
kipeäksi, koska hänen ilmeensä näytti niin
kummalliselta. Poikakaverikin ilmeisesti luuli niin, koska hän
laittoi käden siskon paidan alle ja kokeili sydäntä,
niin kuin lääkärikin tekee.
Mutta hän ei ilmeisesti ollut niin taitava kuin
lääkäri on. Hänellä näytti olevan vaikeuksia löytää sydän.
Hänkin näytti tulevan kipeäksi, sillä molemmat
istuivat rauhattomasti ja olivat hengästyneitä.
Hänen toinen kätensä oli varmaan
kylmä, koska hän laittoi sen
siskon mekon alle. Siskon tila vain paheni. Hän
alkoi voihkia, huohottaa ja
kiemurrella niin, että tippui melkein sohvalta.
Kuume alkoi varmaan nousemaan.
Tiedän, että se oli kuumetta, sillä sisko
sanoi olevansa niin kuuma. Lopuksi sain tietää mikä sai
heidät niin sairaiksi. Suuri ankerias oli tullut poikakaverin housuun ja ponnahti yhtäkkiä esille.
Se oli varmasti 25 cm pitkä, vannon sen!!
Poikakaveri piti siitä tiukasti kiinni, ettei se karkaa. Sisko pelästyi
aivan kamalasti kun näki sen. Hän
alkoi huutaa Jumalaa tai jotain senkaltaista. Hän
sanoi, että se on varmasti
suurin minkä hän on eläessään nähnyt. Minä
olisin kyllä voinut kertoa vielä suuremmasta, joka
saatiin isin kanssa järveltä. Yhtäkkiä sisko
tuli rohkeaksi ja yritti tappaa sen puremalla siltä
pään poikki. Yhtäkkiä sisko
kurlasi ja päästi irti siitä. Se varmasti puri
siskoa. Myöhemmin sisko
otti siitä kiinni kaksin käsin ja
piti sitä tukevasti kun poikakaveri veti
kuonokopan sen päälle. Poikakaveri asettui siskon ja
taistelevan ankeriaan päälle.
Sisko alkoi voihkia ja kiemurrella. Sitten ne
tippuivat sohvalta. Luulen, että he yrittivät tappaa sen
litistämällä väliinsä. Hetken kuluttua ankerias
lopetti kiemurtelemisen
ja sisko ja sen poikakaveri hengittivät syvään. Sitten kaveri nousi pois ja niin
he saivat tapettua sen.
Tiedän, että se oli kuollut, koska se vain roikkui ja jotakin
sisälmyksiä oli tullut ulos.
Sisko ja sen poikakaveri olivat väsyneitä taistelun
jälkeen. Ne piristyivät kuitenkin pian, koska
poika alkoi taas pussailla ja
halia siskoa. Luulen, että ankeriaat ovat niin kuin
kissat, niillä on useampi elämä. Tällä kertaa ne
yritti tappaa sen niin, että sisko istui ja pomppi sen
päällä. 25 minuutin taistelun jälkeen ankerias
oli varmasti kuollut."
Kopioi tämä omaan päiväkirjaasi jos uskot tietäväsi mikä ankerias oli...

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.02.2010 13:33

JOS LUIT TÄMÄN SINUN ON TEHTÄVÄ TAI MUUTEN ELÄMÄSTÄSI MUUTTUU TÄYTTÄ HELVETTIÄ !

ULKONÄKÖ
[ ] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[x] Minulla on siniset silmät
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[ ] Minulla on useita korvalävistyksiä
[ ] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[x] Minulla on pitkät etuhiukset
[ ] Minulla on leveät hartiat
[ ] Minulla on paljon arpia käsissä
[/] Muiden mielestä olen söpö
[/] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE
[ ] Olen ailahtelevainen
[x] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[x] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[ ] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[ ] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[ ] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

VIHANKOHTEET
[x] Wannabe-ihmiset
[x] Pissikset
[x] Liian pirteät
[x] Urputtavat ihmiset
[x] Aamuherätykset
RAKKAUS
[ ] Olen itkenyt sateessa
[x] Olen käynyt lempibändini keikalla
[x] Olen tällä hetkellä ihastunut
[ ] Piilottelen usein ihastumistani
[ ] Olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

Tunnustan, että olen:
[x] luntannut kokeessa
[ ] ajanut mopolla/autolla kännissä
[ ] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[/] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[x] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[x] vittuillut
[/] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta
[ ] polttanut tupakkaa
[x] valehdellut

SURU & HENKINEN TUSKA
[ ] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[x] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[x] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[x] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[x] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[ ] Itkenyt viikon putkeen (samalla periaatteella kuin edellinenkin)
[x] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

VIHA
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Vihannut jotakuta
[ ] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[x] Itkenyt vihasta

RAKKAUS
[x] Rakastanut jotain koko sydämestäsi
[x] Rakastanut eläintä
[x] Itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
[x] Menettänyt sinulle tärkeän ihmisen

[Ei aihetta]Torstai 18.02.2010 23:56

* JOS EDES ALOTIT LUKEMAAN TÄTÄ VITUN KYRPÄNAAMA , SINUN TÄYTYY TEHDÄ TÄMÄ TAI LIHOT 10000KG JA KAADUT JA MAAILMA TUHOUTUU JA SIT VITUTTAA NIIN ANKARASTI.
Varattu vai sinkku ? - Varattu
Miksi ? - No just siks
Oletko koskaan antanut pusua tai suudellut ketään poikaa joka alkaa:
J:llä ? - e
Entä S:llä ? - e
tai M:llä ? - e
Viimeisin mokailusi ? - harkoissa... :D
Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä ? - emt
Ketä ajattelit ensimmäiseksi aamulla ? - Tiksua... (heräsin 4 min enne bussin tulua Kelloon nii mietin et onko Tiksu jo pysäkillä... tuli kiire!!!... MUTTA BUSSI (20) OLI 10 MIN MYÖHÄSÄ JA HAJOS MATKALLA JA HAJOS VIELÄ UUESTAA LOPULLISESTI NII OOTETTII VARTTI SIELÄ PERSEESÄ TOISTA 20 JOSA OLI YHTÄ LÄMMINTÄ KU PIHALLA! Koskilinjat!! \o/ -.-')
Kadutko mitään elämässäsi ? - jaa'a
Rakastatko / Vihaatko ketään ? - Totta kai
Viimeisin koenumerosi ? - öö... 6!!!!!! MATIKAN 1. MENI LÄPI \o/!!! (4. kerralla ^^)
Missä asut ? - Kellon Kiviniemessä
Onko sinulla meikkiä juuri nyt ? - ei...
Mikä sinusta tulee isona ? - muusikko TOIVOTTAVASTI
Oletko onnellinen ? - juu'u
Monelta menit eilen nukkumaan ? - Suomi - valko-venäjä pelin 2. erä jälkee eli?!... puol 12 tais olla
Omistatko ajokortin ? - pyöräily
Joudutko usein perumaan sanomisiasi ? - enpä kai
Viihdytkö koulussasi ? - JOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!
Oletko rakastunut? - JOO!!
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan ? - joo
Vittuiletko ? - joo
Mitä vihaat siivoamisessa kaikkein eniten ? - aloitusta...

[Ei aihetta]Tiistai 16.02.2010 17:49

saat kysyä minulta yhden minkä vaan kysymyksen ja lupaan vastata rehellisesti !
laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi, jos haluat tietää mitä muut haluavat sinulta kysyä.

Insanick Point: tauolla :sPerjantai 29.01.2010 02:37

Insanick Point o tauolla :s
Koska alakaa kohta värkkään laulut biiseihi (\o/) kuha saa tarvittavat vehkeet ja äänittellee samalla jos on tarvetta...
eikä ikävä kyllä nouse lavalle enne ku o MONTA soitettavvaa veisua ja laulut kaikisa biiseisä (pari poikkeusta)...

Toivottavasti nähhää pian keikalla!!!

;)
« Uudemmat -