Olen ajatellut. Pohtinut. Kironnut ja siitä vaiennut. Mikä ajoi minua eteenpäin silloin ja mikä oli monien asioiden tarkoitus. Mitä niillä tarkoitettiin saavuttaa? Kokemusta? Iloa? Surua? Vai molempia? En kanna mistään kaunaa, vihaa tai muuta, mutta lähinnä eripuraisuutta itseni kanssa. En tiedä, mistä aloittaa ja mihin lopettaa. Olen saanut purettua näitä asioita taiteeseeni, sanoihin, toiselle ihmiselle jne., mutta ei se helpota riittämiin. On kohdatattava asiat, jotta ne voisi jättää rauhaan. Johonkin on valmistauduttava ja suurta on tapahtumassa. En osaa sanoa tai en halua sanoa, milloin, mitä ja missä.
Rakkaus. Sana, jolla on monta merkitystä. Sen kantaminen voi olla rasite tai helpotus. Useimiten se on molempia, mutta missä määrin? Se on se kysymys. Kaikella on tasapaino ja epätasapaino. Täydellisessä kaaoksessakin piilee täydellisyys ja järjestelmällisyys. Ei ole täydellisyyttä ilman virheitä. Me olemme sellaisia, virheitä. Jotka elävät täydellisyyden kanssa. Meissä on se virheellisyys, mitä jokin puhtain kaipaa.
Silmäni eivät kaipaa enää muuta kuin unta. Pientä irtautumista tästä maailmasta ja heräämistä seuraavaan aamuun. Olen uupunut, olen humaltunut ja kärsimätön. Se paine, aggressio ja depressio sisälläni vaatii purkamista, mutta se saa luvan odottaa toistaiseksi. Olen itseni kanssa selvä ainakin vähän aikaa tämän kirjoittamisen jälkeen. Terveisiä vain huomiselle minulleni, kun luen tämän seuraavan kerran.
---
