IRC-Galleria

Ihminen nauttii aina tavalla tai toisella jonkin asiat tuhoamisesta tai tuhoutumisesta, nähdäkseen mihin suuntaan kyseinen asia kasvaa. Millaisena se nousee tuhkista. Jos se kuolee täysin, ihminen etsii uuden kohteen, johon käyttää voimavarat tätä hallitakseen. Ihmisen mieli on nihilistinen. Monesti kyyninen, oman yhteisönsä arvoja kieltävä olento. Miksi? Koska ihminen on utelias, ihminen on kapinoiva ja elämää kyseenalaistava mieli. Ihan vain siksi, koska tämä voi olla sellainen. Mutta erityisimmin tämä mieli on luonnonmukainen. Luonnossa asiat syntyy ja kuolee, jatkuvasti. Luonnon perussääntö on, että asiat kohtaavat suuremmasta tahosta(vrt. Jumalasta) riippumatta. Me elämme lakeja, joita ei ole. Hiljaisia sopimuksia, jotka perustuvat vain yksilöiden luottamukseen. Kuka yksilö ei haluaisi nähdä yhteisön kyseenalaistavan omat moraalinsa, kun se jostain päästä pettää? Kuka ei haluaisi nähdä lampaiden säikähtävän oman laumansa jäseniä? Kadottaen oman paimenensa, jota ei koskaan ole ollutkaan?

"Hulluus on kuin fysiikka. Se vaatii vain pienen tönäisyn."

Never will the world fall into the state, where it could take something collectively precious with it while falling apart. Because there is not something that could be worthless to no-one. We face our own personal doom, when the world burns. The collapse of individual mind. After all, it is our minds that is to build again the entirety as we know it. The nature creates as it destroys. All the information in the paths of electric impulses within our nerve system are the keys to exist and recognise our own existence. When the system starts to question itself, the world starts to shatter and at this point the world isn't the most precious thing to lose. It is your knowledge about the world which we cannot decide, does it exist or is it just an imagination, a dream.

As the time goes by, the memories drown into the void. There those memories echo in the continuations, endlessly. This void contains the voices from the past, which won't be heard in the future. Those voices will never be aknowledged again, the random music of dim visions from the fragile existence that slowly dies and reincarnates in the hands of oblivion. The past that is completely forgotten but never have ceased to exist.

"The voices of remembrances are there echoing and no one there is listening."

Cry
You sick
Abandoned
Alone
Light that ends
Inside your eyes
Damages
That hardens the blood
Stuck inside

Feel God
Feel Satan
Feel the grace
Feel the freedom
Bend the human
Crush the morals
Set yourself loose

No longer is your humanity
On the leash

Speak the language of angels
As you drown into your blood
Each teardrop on the ground
Counts you closer to your death
Hour by hour

As the one grand entirety
Delivering subliminal messages
Individual voices whispering somewhere
Delivering commandments within

The consternation that breaks the walls
Dying surface
Constellations, which stand still
When I break apart
The fire and materia that flows beneath
Separating my limbs
Releasing the oceans, walls of waves
Diverging my soul

Releasing the corrosion
Creating erosion
Justify nature
The miserable herds
Of moving shapes
Extinct one by one

No longer is the living
The only rule of life

Expanding
Moving further
Progressing
Tearing the canvas
For centuries
The awakening
Of colossus

The instant reaction
Aggressive repulsion
The systematic chaos
Pierce every form of will

Me, so far away
I'm no longer one
My entity spread
Behind the horizons

When the oceans rise
When the skies fall in demise
Rivers flow upstream
Is this only a dream?

-Isth

Herr Omnin toisen julkaisun "Puhdas Ja Virheetön, Sairas" sanoitukset löytyvät täältä.

1. Unen Saattaja
2. Injektio
3. Puhdas Ja Virheetön, Sairas
4. Sokean Uni
5. Kolmioyhteys
6. Hiljennä Minut
7. Ahdistus (Ja Se Toinen)
8. Sanat Kämmentesi Sisältä
9. Hiipuva Lämpö(instrumental)

Miksi oman identiteetin rakentuminen takaisin siihen, mitä se joskus oli, kestää näin kauan...? En tiedä, olenko menettänyt itsestäni jotain viimeisen vuoden aikana vai onko tämä vain jotain henkistä kasvua. Oman itsensä löytämistä taas uudelleen. Toisaalta, tuotteliaisuutta tämä mielentila edistää. Musiikkia tulee kirjoitettua ja sävellettyä entistä enemmän ja kappaleet puhuttelevat minua jatkuvasti aina vain enemmän. Ne ovat mieleni ääniksi muodostettuina, nuotteihin ikuistettuna. Luulin, että armeijasta päästyäni voin aloittaa uuden elämän uudelta pohjalta ja jatkaa siitä, mihin jäin. Tuli kuitenkin muutama mutka vastaan, joissa jouduin jarruttamaan välillä kovaakin, etten lennä tieltä ulos. Ei asiat menneet niinkuin toivoin, mutta harvoin ne yleensä menee niin. Ei tämä uutta ole. Vitutuksen ja paskan sietokyky kasvoi intissä ehkä liiankin suureksi, kun asiat eivät nykyisin vituta tai stressaa; minua ei vain enää kiinnosta. Minä jätän asiat omaan arvoonsa, teen ignore-liikkeen ja jatkan eteenpäin sen koommin asiaa miettimättä. Kai se on hyvä asia. Minua vain pelottaa, mihin se voi pahimmillaan viedä. Miten priorisoin asiat, jos niillä ei ole minuun sellaista paino-arvoa, että se saisi minut liikkeelle?

Mutta vittuakos sillä on väliä. Ehkä taidan keskittyä elämiseen, hedonistiseen elämänasenteeseen, tähdätä opiskelemaan jonnekin ja miettiä näitä sitten uudestaan.

P.S. Minä ja minun laittamaton hieno fleda.

Haluan sen tehdä, tehdä siitä mahdollisen
Luoda uuden käteni ristimällä

Silmäsi punaisena verestäen
Katsoen suoraan minuun päin
Katsot käsiäni viillettyjä
Tunteet kaikkoneen sydämestäin'
Kiitit luojaasi elämästäsi
Mahdollisuuksistasi tuhota sen, minkä
Sulle puolestasi on annettu
Ja sun puolestasi on vuodatettu

Olet tehnyt sen mahdolliseksi
Uskoa johonkin parempaan
Rukoilet herraasi pelastamaan
Vaikka piikki käsivarrestasi kukoistaa
Elämääsi huutaen vaadit pois
Pois tästä liasta ja kurjuudesta
Neitsyytesi mulle luovutit
Halutessasi sen, mitä sisältäsi
Yrität vuodattaa pois!

Haluat tehdä sen taas uudestaan
Mieli tekee synnin makua katkeraa
Kosketuksesi eläimen sisälläni herättää
Minua turhaa enää on pysäyttää

Se, mistä luovuit, maksaa nyt moninverroin takaisin...

Olen sinun Kristus, olen sinun Herrasi
Miellytä minua, oi kaunis orjani
Vastaanota pyhä henkeni sisääsi
Niin saat nestemäisen materian suoniisi

Luon sinulle euforian pyhimmän
Viettelen sinut haluilla pimeän
Näytän sinulle Jumalan kääntöpuolen
Saatana odottaa vuoroaan himoiten

Katso minua silmiin
Vastaan sinun rukouksiin

Miellytit Herraasi
Aivan niinkuin Hän halusi

Et odota lasta neitsyen
Vaan lasta pilatun ihmisen
Sikiö kohdussa kuin ristiin naulittu, jonka
Elämä päättyy kun aurinko laskeutuu

Herraasi kutsuen vaadit pois
Pois tästä riippuvuudesta, rappiosta
Ihmisyytesi minulle luovutit
Ottaessasi vastaan sen sisällesi/
Ottaessasi vastaan sen, mitä sisältäsi
Oksennat pois!

Haluat tehdä sen taas uudestaan
Mieli tekee synnin makua katkeraa
Kosketuksesi hirviön sisälläni herättää
Minua turhaa enää on miellyttää

-Isth

Kannan vain sen, minkä minun täytyy. Puolessa välissä matkaa, en enää kanna mitään. Jätän kaiken matkan varrelle, jatkaen matkan loppuun. Palaan ehkä hakemaan kaiken taas takaisin, kun aika on oikea. Nyt tämä painaa liian paljon. Luuni murtuu, sieluni kärsii ja kehoani polttaa. En voi kantaa sitä enää, en jaksa. Jääköön se tähän. Pienen kiven juurelle, persoonani rajapyykille. Nyt tiedän, mihin palata, olen helpottunut, mutta rasittunut. Ehkä nyt jaksaa paremmin, kun hetkeksi pysähdyn.

-Isth

Silmäni eivät pysy auki
Pakko on ne peittää
Käsillä piilottaa
Varjoon, pois näkyvistä

Haluan kadota
Hetkeksi ikuisuuteen
Olla osa unohdusta
En halua enää kohdata

Sitä toista

Se toinen
Saa mieleni
Palamaan
Jäätymään
Pysähtymään
Huutamaan
Anelemaan
Armoa

Oi, tuo kaunis
Kuvitelma
Uni paratiisistani
Silmäni
Eivät aukea
Pysyn täällä
Kunnes tänne
Herään

Hullun kiilto silmissä. Kyllä. Sitä se on, kun kirjoitan jotain tällaista. Nämä sanat tulee minun syvimmästä sielun pohjasta, missä kaikki sellaiset asiat, joita en pinnalle halua nostaa, lymyävät. Ne ovat siellä, vankina, lisääntyvät siellä ajan myötä ja lopulta puhkeavat minusta ulos. Tavalla tai toisella. En halua tietää miten. Ja milloin. Turtuneet aistini alkoholista ja myöhäisestä aamuyöstä saavat oloni levottomaksi. Maltainen maku suussa, mieli taas aivan muualla. Hieron kasvojani sormenpäilläni tunteakseni, onko tuntoa jäljellä. Kyllä sitä on, harmillista ettei vahvempaa ole toistaiseksi, niin saisi itseeni jotain ulottuvuutta.

Olen ajatellut. Pohtinut. Kironnut ja siitä vaiennut. Mikä ajoi minua eteenpäin silloin ja mikä oli monien asioiden tarkoitus. Mitä niillä tarkoitettiin saavuttaa? Kokemusta? Iloa? Surua? Vai molempia? En kanna mistään kaunaa, vihaa tai muuta, mutta lähinnä eripuraisuutta itseni kanssa. En tiedä, mistä aloittaa ja mihin lopettaa. Olen saanut purettua näitä asioita taiteeseeni, sanoihin, toiselle ihmiselle jne., mutta ei se helpota riittämiin. On kohdatattava asiat, jotta ne voisi jättää rauhaan. Johonkin on valmistauduttava ja suurta on tapahtumassa. En osaa sanoa tai en halua sanoa, milloin, mitä ja missä.

Rakkaus. Sana, jolla on monta merkitystä. Sen kantaminen voi olla rasite tai helpotus. Useimiten se on molempia, mutta missä määrin? Se on se kysymys. Kaikella on tasapaino ja epätasapaino. Täydellisessä kaaoksessakin piilee täydellisyys ja järjestelmällisyys. Ei ole täydellisyyttä ilman virheitä. Me olemme sellaisia, virheitä. Jotka elävät täydellisyyden kanssa. Meissä on se virheellisyys, mitä jokin puhtain kaipaa.

Silmäni eivät kaipaa enää muuta kuin unta. Pientä irtautumista tästä maailmasta ja heräämistä seuraavaan aamuun. Olen uupunut, olen humaltunut ja kärsimätön. Se paine, aggressio ja depressio sisälläni vaatii purkamista, mutta se saa luvan odottaa toistaiseksi. Olen itseni kanssa selvä ainakin vähän aikaa tämän kirjoittamisen jälkeen. Terveisiä vain huomiselle minulleni, kun luen tämän seuraavan kerran.

---