IRC-Galleria

Janisan tarinaPerjantai 30.11.2007 15:42

Janica ilmestyi maailmaan eräänä hiilostavana iltapäivänä. Kauempaa näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli älyttömän iso ja he söivät suuria määriä. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä ihannoitiin kengistään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan kissakalat, niinpä mielipuuhaksi tuli voihkiminen.

Janica kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin iloiseksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä punaiset silmät.
Rakkauden kaipuusta johdatellen hän oli hyvin jankkaaja. Lempiruokaansa banaanisilakoita hän sai työskennellen vorona.

Janica ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa kerran kuukaudessa. Alkoholia hän juo koulussa.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.