IRC-Galleria

JPetrukki

JPetrukki

http://www.soleremedy.net

2007 parhaimmistoLauantai 29.12.2007 21:38

Uusi yritys. Koska viimekin vuonna tein samanlaisen listan niin onhan perinnettä jatkettava. Tämä vuosi oli mielestäni julkaistujen levyjen osalta melko köyhä. Ja kun kaiken lisäksi olin laatinut listan joka tietysti hävisi koska olin joko vahingossa kirjannut itseni jossain välissä toisessa ikkunassa ulos galleriasta tai sössinyt muuten vaan, niin samanlaista "tunnelatausta" tai selityksiä en saa aikaan kuin edellisessä. Mutta parhaimmisto on kuitenkin selvillä, tarkastetaan:

1. Porcupine Tree - Fear Of A Blank Planet
Vuoden paras levy. Yltää samalle sijalle kuin yhtyeen In Absentia. Kummatkin levyt on omalla tavallaan klassikoita ja sisältävät taattuja Steven Wilsonin sävellyksiä. Onhan PT yksi maailman parhaimmista bändeistä.

2. Before The Dawn - Deadlight
Onkohan tää nyt sitten perseennuolemista? Joka tapauksessa Tuomas teki tähän mennessä parhaan BTD-levyn. Faithless ja Deadsong on silkkaa timanttia! Wrath, Eternal ja ... hienoja sävellyksiä myöskin. Seuraavalle kiekolle on ainakin yksi timantti myöskin tiedossa. Erityismaininta Deadsongin lyriikoista, meitsi diggaa!

3. Pain Of Salvation - Scarsick
Vaikkei tämä levy olekaan mikään The Perfect Element part.1, on kyseessä silti ehkä toiseksi paras POS -levy. Idiocracy:ssa on yksi vuoden hienoimmista kertosäkeistä.

4. Puscifer - V is for Vagina
On hienoa huomata, että pystyy vielä nauttimaan muustakin kuin hevimätkeestä. Lievästi humoristisia piirteitähän tässä on, mutta levy pitää sisällään ehkä vuoden hienoimman biisin: Momma Sed. Mahtava!

5. Dillinger Escape Plan - Ire Works
Miss Machine on edelleen se paras dillinger-levy. Ei tämäkään millään tapaa ole huono levy, tästä vaan puuttuu mulla se jokin mikä teki Miss Machinesta klassikon.

6. Porcupine Tree - Nil Recurring
Ennakkoon pääsin maistelemaan levyä. Ei ihan FOABP tasoista, mutta taattua Porcupine Treeta.

7. Swallow The Sun - Hope
Paha lähteä sanomaan mitään. Hyvä levy. 4 ekan biisin jälkeen yleensä lopetan kuuntelun, menee niin synkäksi että käy masentamaan :D Suomen paras "melodoom"-bändi (heti Dawn Of Solacen jälkeen ;))

8. Day Eleven - Sleepwalkers
Hyvällä maulla tehtyä skandinaavista verta pumppaavaa alternative rokkiheviä, joka kumartaa jenkkeihin.

9. Sybreed - Antares
Koska levytarjonta omalle kohdalleni oli varsin köyhä joudun lisäämään tämän tänne. Ei ehkä ansaitsisi paikkaansa tälle listalle, mutta kyseessä on silti ihan hyvää industrialihtavaa mättöä. Säksätyssynat on kyllä ihan saatanan hyviä tässä. Meno on muutenkin hyvää ja ehkä jollain tasolla tuorettakin.

10. Devin Townsend presents Ziltoid The Omniscient
Sama aloitus kuin edellisessä. Pakko sanoa, aika suuri pettymys! Devin on levy levyltä mennyt soolotuotannossaan muovisempaan suuntaan. Tässä on jo oikeasti aika paskat soundit! Ihan hauska läppä tämä kyllä on, mutta mielestäni tää menee jo vähän liian huumori-linjalle. Silti, onhan tämä silkkaa Deviniä. Ei vain sieltä parhaimmasta päästä.


Biisit:
1. Fair To Midland - Dance Of The Manatee
Oli tuoretta kun kuulin, jaksoin kuunnella monia monia kertoja, vieläkin joskus kuuntelen. Mahtava c-osa. Kuultuani levyn muutamaan kertaan, ei se jaksa innostaa. Biisi on liian hyvä levylle.

2. Bulb/Periphery - Icarus Lives ja Racecar
Vitun kova kitaristi! Hyvät mäiskeet ja erikoinen sävellys tuo Racecar (mikä tosin taitaa olla nyt pimpattu eikä oo enää läheskään niin hyvä kuin aiemmin). Hyvällä tapaa Meshuggahilta anastettua.

3. Mustasch - Double Nature
Rock. Rockrock. Rockcockrock.


Keikat:
1. Porcupine Tree Ilosaarirockissa
Itkin. Sanat ei riitä kuvaamaan.

2. Porcupine Tree Helsingin jäähallissa
Mieletön, mutta mieltä nostattava.

3. Nine Inch Nails Helsingin jäähallissa
VITUN HYVÄT soundit, kenties parhaimmat ikinä? Piti otteessaan loppuun asti. Hurt oli salpaava.
Harvinainen keikka siinäkin mielessä, että en oo juurikaan muuta levyä kuullu ku Downward Spiralia.

4. Pain Of Salvation Nosturissa
Viimeinkin pääsin näkemään eikä joutunu pettymään. Kaikki laulaa stemmoja, aivan älytöntä.

5. Dream Theater Helsingin jäähallissa
Paskasta lämppäristä huolimatta erinomainen keikka...vaikka soittivatkin HIRVEÄN Ministry Of Lost Soulsin.


Vuoden pettymykset:

1. Mnemic - Passenger
Ihan paska. SIIS IHAN PASKA LEVY! Bideau oli hyvä Scarvessa mut mitä vittua?! Täähän on ihan kauheeta!

2. Soilwork - Sworn To A Great Divide
Vähän sama ku In Flamesin edellinen levy Come Clarity, eli tavallaan plagioivat itseään ja genreä mitä ovat olleet muokkaamassa. Sävellykset eivät vaan yllä hyviksi. Korkeintaan ok suoritus, vaikka pääbiisintekijä lähtikin bändistä. Natural Born Chaos on klassikko. Figure Number Five on oikeesti hyvä levy, vaikka sitä dissaavat bändinkin jäbät. Stabbing The Drama on eheä, mutta aika munattomaksi tuotettu...silti parempi kuin STOAGD.

3. Dream Theater - Systematic Chaos
Miten niin tämä on muka DT:n paras levy vuosiin? Tää on DT:n paskin levy IKINÄ! Aika hirveitä biisejä DT:lle. Ministry Of Lost Souls on edelleenkin ihan kauhee biisi! VITTU! HYI SAATANA!

4. Rush - Snakes & Arrows
Hyvin lähtee levy käyntiin Far Crylla, mutta autosta loppuu löpö tai kuski ei vaan osaa ajaa. The Main Monkey Business pistää vähän lisää vauhtia, mutta eipä meno kauaa jatku.

5. Scarve - Undercurrent
Loistava aloitus! Sen jälkeen levy tuntuu välityöltä. Aikaisempi levy Irradiant on parempi. JA Gojira on vaan parasta mitä Ranskasta tulee.

6. Rush livenä Hartwall Areenalla
Helvetin hienoa, että pääsivät Suomeenkin tällä kiertueella. Harmi vaan, että tuli käytyä muutama vuosi sitten Ruotsin Globenissa kattomassa näitä. Ei tää keikka oikein millään tasolla pärjännyt sille. Oli aika vitusti huonompi settilista, ei ne uudet biisit livenäkään toimi toisin kuin Globenissa Vapor Trailsin biisit. Keikan kohokohta oli South Park -animaatio, ihan parasta! Ihan hyvä keikka, mutta odotukset oli ehkä liian korkealla. Ja ne uudet biisit ei toimi.

7. Gojira ei käynyt keikalla Suomessa.

8. Opeth ei saanut julkaistua uutta DVD:tään.

9. Bobby Kimball on edelleenkin Totossa.

10. Sole Remedy ei saanut julkaistua erikoiserää The Wounded Onesia. Syitä on 2.
Vuoden alusta sitten tulee.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.