IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Kummia unia...Tiistai 31.03.2009 04:49

Vuosia sitten kesäöinä kävelin sillalle murheitani miettimään. Mietin kuinka aurinko voikaan olla kaunis viidenaikaan aamuyöstä, kun koskesta nouseva usva värjääntyy auringonsäteistä verenpunaiseksi. Mietin sitä, että kuinka lapsena uimme sen sillan alla ystävieni ja veljieni kanssa. Heinätöiden aikaan ystäväni olivat monesti apuna, jotta minäkin pääsisin uimaan heidän kanssaan ja pitämään hauskaa. Silloin en miettinyt, että kuinka syvästi siinä on vettä, koska olin silloin vielä vailla murheita. Vielä nykyäänkin minulla tekisi mieli kävellä murheenmurtamana sille samalle sillalletervehtimään sitä samaa aurinkoa ja sitä kaunista usvaa.Toisinaan tuntuu siltä, että minä olen aina noussutkin levolta sen auringon kanssa yhtäaikaa ja käynyt myöskin levolle samaan aikaan. Minä rakastin sitä aurinkoa jonka lämmössä oli hyvä olla ja sitä öistä usvaa joka kaihosi mieleni sillä punalla. Kävelin sen vanhan rautasillan yli ja lähdin tutkimaan maailmaa koska tuntui ettei minua oltu luotu paikoilleen. Aurinko vakuutti minulle, että tulisin kaipaamaan vielä sen lämpöön ja olisi aina tervetullut takaisin. Silloin mietin että kuinkahan syvästi siinä on vettä mutten kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota. Olin viimein sillan toisella puolella mutta
aurinko ei paistanutkaan sinne ja siellä alkoikin olla kylmää ja tuulista. Tuntui kuin pimeä ja varjo mikä synkältä metsätaipaleelta nousi veisivät vähän kerrallaan sen valon mennessään mitä olin koko elämäni ajan itseeni haalinut. Sisimmässäni minusta tuntui kuitenkin, että se kaikki kovuus ja kunto mitä olin töissäni saavuttanut tekisi minusta niin vahvan, että selviäisin ilmankin sitä valoa ja lämpöä. Muutamat ystäväni seurasivat minun perässä mutta ei mennyt kauaakaan kun tuuli toi viestin korviini etteivät he kestäneet sitä pimeää vaan osa erehtyi kuun viekoittelulle ja osa tuupertui ojaan. Se suru ja huoli heidän tilastaan ei lähde ikinä minun sydämmeltäni kun mietin että jos en olisikaan lähtenyt tai oisin käskenyt heitä palaamaan. Se suru ja huoli sai myös monta aurinkoa himmenemään. Onneksi osa vanhoista ystävistäni kuitenkin jäi sen sillan alle uimaan ja hauskaa pitämään. Pian huomasin Itsekkin että vaikka kuinka yritin pysyä kaidalla tiellä niin aina päädyin ojaan ja mitä enemmän pyristelin sitä kovemmin pimeänkoura minuun tarttui. Kiduin ja mietin päivittäin että kuinka minä selviän. Oma rakas vanha aurinkoni itkisi itsensä sammuksiin jos minulle kävisi kuin muille sillan yli lähteneille. Onnistuin hädin tuskin ryömimään eteenpäin ja valo minussa alkoi hiipua. Mietin että jos vain pääsisin takaisin sillalle niin ottaisin kiven ja narun ja hyppäisin sillalta. Kipu alkoi ryömiessä olla niin valtava kun rämmin kylmissäni vaatteet revenneinä että olin jo valmis lopettamaan sen viiltävän tuskan. Jokin tuntui yhtäkkiä polttavan minua rinnasta kun makasin selälläni. En ollut alkuun varma että oliko se hyvä vai huono asia. Suhtauduin siihen alkuun varauksella kun olin jo varma lopustani mutta sainkin siitä voimaa kääntyä katsomaan sitä. Puiden välistä pilkisti aurinko mutta se ei ollut sama aurinko kuin ennen. Tämä aurinko teki meidän väliin sateenkaaresta sillan ja antoi minulle aivan uudenlaista voimaa nousta ylös. Tunsin itseni entistä voimakkaammaksi ja energisemmäksi. Lupasin tälle säihkyvälle auringolle että jos saan nauttia sen lämmöstä lopunikäni niin en lähde ikinä sen luota pois vaan palvon sitä niin kauan kuin se loistaa. <3

Elämä.Sunnuntai 11.01.2009 22:33

Mä pelkään että mä kuolen tai etten kuolekkaan...

Homojen hommaa!!!Maanantai 23.06.2008 04:38

1. Jos olet yli kolmenkymmenen ja sinulla on vielä pyykkilautavatsa, olet homo. Tämä kun voi olla ainoastaan seurausta siitä, että et ole imenyt tarpeeksi olutta kavereiden kanssa, vaan olet kuluttanut vapaa-aikasi käyttäen nahka-asusteita, tehden vatsalihaksia, aerobic?ia ja noudattanut joitain trendikkäitä diettejä.


2. Jos sinulla on kissa, olet todella selkeä homo. Kissa on kuten koira, mutta homo. Se siistii itseään jatkuvasti, sillä on pehmeä kosketus (ellei käytä kynsiään) ja maukuu saadakseen ruokaa. Mieti vielä sitä, että kuinka koiraa kutsutaan... "Killer, tänne! Sanoin raahaa perseesi tänne saatanan piski!" Sitten mieti sitä, kuinka kissaa kutsutaan... "Miisuu, tule isukin luokse, ksss ksss ksss!" Jeesus, olet oikeutetusti kategorioitu homoseksuaaliksi.

3. Jos tykkäät imeskellä tikkaria, tikkujäätelöä tms, olet varmasti homo.

Heteromies ei imeskele kuin grillikylkeä ja tissejä. Jos olet huomannut itsessäsi mieltymyksiä jonkin muun asian imeskelyyn, olet kiistatta homo.


4. Jos kieltäydyt paskomasta yleiseen vessaan tai lorauttamasta P-paikalle, niin sinuun on hiipinyt homoseksuaalisia piirteitä. Koko maailma on heteromiehelle WC. Hän voi ulostaa ja virtsata mihin haluaa.

5. Jos juot jotain muuta kuin tavallista kahvia, olet homo. Heteromiehen ei koskaan kuule tilaavan lattea tai espressoa. Jos olet jossain elämäsi vaiheessa laittanut sellaisen mukin huulillesi, on varmaa, että huulillasi on ollut myös jotain maskuliinista.


6. Jos tiedät värejä enemmän kuin kuusi perusväriä, tai enemmän jälkiruokalajikkeita kuin kiisselin ja jäätelön, olet varmasti antanut vapaakyytejä miehille. Tosi miehellä on aivoissaan rajoitetusti muistipaikkoja kyseisille asioille, eli ne kattavat ainoastaan edellä mainitut aiheet. Jos tiedät mitä chartreuse tai fressier on, olet varmasti homo. Lisäksi jos osaat mainita muita kangastyyppejä kuin puuvillan ja polyesterin, olet b-rapun miehiä myös.


7. Jos ajat autoa molemmat kädet ratissa, niin tulet kuolemaan oman yksipyttyisesi vihellykseen. Heteromies laittaa molemmat kätensä rattiin vain töötätäkseen hidastelevat muorit ja homot pois tieltään. Muun ajan hän tarvitsee toista kättään stereoiden säätämiseen, hampurilaisen syömiseen, oluen pitämiseen tai ihan vain pitääkseen sitä vaihdekepillä. Huom! Jos kätesi lepää vaihdekepillä jostain muusta syystä kuin mahdollistaakseen nopean vaihtamisen pienempään pykälään ja näin ollen aikaansaadakseen mahdollisimman nopean kiihdytyksen, olet homo, koska tätä poikkeusta lukuunottamatta heteromiehen käsi ei lepää kuin omalla kepillään.

My GirlLauantai 19.04.2008 16:04

High heeled sexy demonette
wild and crazy hair
long red nails, a black
corset
I love it when you swear
I give you Dead black
roses,
when you're down or sad
you make life perfect &
worthwhile
you make me cry you make
me mad,
most of the time
you make me laugh and
smile

nothings better than
the way you bat your
eyelashes at me
/You're my nekromantik
babe/
/I'm demon, you're my best
friend/
/You're my Ghoulina Girl/
let me be your scream
queen fantasy

leather-laced tempting
sweet milk-face
cute little ponytail
red lips, ready for first
base
with a look like that you
just cant fail
I give you dead black
roses
I'm a demon, your best
friend
you're my partner in bed
&
in crime
all the way to the end
you're innocent and sinful
at the same time

There is nothing better
than
the way you abt your
eyelashes at me
You're my Nekrofelia
let me be you scream queen
fantasy

Fishnet stockinged femme
fatale
my graveyard banshee
no doubt you're my
subcultural gal
and I'm your zombie
I give you dead black
roses
you give me pleasure &
pain
You make my dark heart
swirl
and drive me madly insane
No matter what
you'll alway be my girl

Wicked PussycatTiistai 25.03.2008 03:06

Enter those eyes split back opals
There within eros is manifest
Dark and light soul sworn to no one
Both it's your game and you know it

I like you lots now, I like you better
Walking your catgirls in leashes and leather
I watch you curl up into a circle
Symbol of eternity, wicked pussycat

Five pointed star-tail

Six foot pussycat, I like the way you swing your tail
Big black witch cat, yes, you cast a real strong spell
Feline succubus, got your fangs inside her throat
Wicked pussycat, got your girlslaves all in tow

Six foot oni cat, I like the way you lick your fur
Evil kittykat, what's it take to hear you purr

Haikuja.Perjantai 21.12.2007 02:01

-Haikuja a la Da Kacko-

Keskitysleiri/
osallistu kilpailuun/
sormet korvissa.

Kuolema riittää/
niin,
niinhän se on usein/
onkohan noin?

No näinhän se on/
koen outoja tunteita/
sähkön huminaa.

Sähkötyökalut/
aate pysyy, me emme/
paikka on vapaa.:>

Päänsärkijä.Perjantai 14.12.2007 22:52

Meille on laulettu tuhansin lausein kauniita asioita, kauniita asioita
lemmenlupauksia, kuisketta kaihon, pyydetty lipevin kielin ja anoen
tanssimaan sielumme pohjalla väärien profeettojen seireenilaulun tahtiin

maailman kudetta eestaas uiden langaksi siihen tahtoisimme
eksyneet, pienet, tahtonsa myyneet, vähäänsä tyytyvät kuluttajapiruparat
osinkolaivueen paraatilippujen värien loistossa sokeina itkemme
kädessä ei edes puulusikkaa

tahdon elää, tahdon kuolla
niin kuin olisi paikka tuolla
hämärätaipaleen takana tuolla
tähtien välissä, mahdoton saavuttaa

mikä alkemistien paja on siellä missä tyhjyys muutetaan
jokaisen unissa haaveilemaksi täydeksi elämäksi auringon loistossa
silmien edessä hyväntahtoisen kaikkivallan, joka ei lyö, joka ei herjaa
paimen kaitsee kultaista karjaa niityillä joilla ei varjoja näy

rakkaat ystävät, meitä on kusetettu ja ahdistukseemme otamme lääkkeet
niitä on kaikkia laatuja riittämiin takaamaan tytöt ja pojat niin hyödylliset
tuotantovälineiden kannalta, joissa ei muuta outoa lienekään
kuin että kukaan ei elä ja potki kun hampaita vedetään suusta ulos

(minä tulen hulluksi näistä sanoista)

Hämärän taa.Torstai 18.10.2007 22:21

Näin käy taas päälleni yö
kun sudet lampaita syö
ja pienet pirut nurkissani pihisee
Yö peilin eteeni tuo
ja näen silmäni nuo
Kyllä susi aina suden tuntee

seinilläni varjot
jälleen hiljaa huohottaa
tummat siivet mua syliin kutsuu taas
silti polvistua en tahdo
vielä antaudu en
ennenkuin kynä tai mies katkeaa

Ja kun sä olet liian ylpee
etkä osaa luovuttaa
sun täytyy loppuun asti aina yrittää
ehkä jonain yönä vielä kaiken selvemmin sä näät
kunhan silmäsi tottuu vain
tähän hämärään

Tämä ruumis on kuin talo
joka hiljaa lahoaa
Lauta laudalta sen seinät revitään
Joko antanut on kaiken
joko rivi viimeinen
tänä yönä tälle paperille jää

Oi jumalani
miksi niin levottoman teit
miksi laitoit yksin myrskyyn kulkemaan
annoit kynän, annoit käden, annoit tyhjän paperin
joka sokealta vaatii sanoja

Ja kun sä olet liian ylpee
etkä osaa luovuttaa
sun täytyy loppuun asti aina yrittää
ehkä jonain yönä vielä kaiken selvemmin sä näät
kunhan silmäsi tottuu vain
tähän hämärään

Niin jatkuu jäätävä yö
ja silti pistettä en lyö
vaikka sudet vain jatkaa juhliaan
Ja kun silmiin suoraan katsoo
kasvoja kalpeita
tiedän yö taas lähempänä kuolemaa

Ja kun sä olet liian ylpee
etkä osaa luovuttaa
sun täytyy loppuun asti aina yrittää
ehkä jonain yönä vielä kaiken selvemmin sä näät
kunhan silmäsi tottuu vain
tähän hämärään

Elämä?Tiistai 16.10.2007 04:33

aamusta alkaen on helvettiä
silkkaa tuskan huutoa
jota ei toiset kuule, ei näe eikä välitä
kuinka paljon voi painoa kasata tavallisen ihmisen harteille
joka on kuitenkin vain ihminen
tuska on katkeruutta ja pimeää
joka päivä se lannistaa ja maahan lyö
iltaan mennessä se sut masentaa ja palan sun sielusta syö

päivisin keräät rohkeutta sen verran että
uskaltaisit lähteä ulos kotoa
ja mietit että olisit rohkea jos uskaltaisit
mutta kukaan ei olisi kannustamassa sun mitätöntä suoritusta
lähdet kuitenkin mutta ilman että kukaan tietää että miltä sinusta tuntuu

katkeruutes kohdistuu kaikkeen ympäröivään
se kakteroituu pieneksi pisaraksi silmäkulmaan
ja vaikka kuinka nyrkkiä puristat rystyset valkeana
niin ei auta
et täältä apua saa

iltaan kidut väkisin kun et uskalla...
...et uskalla riistää henkeä itseltäs
kun elättelet toivoa
että joku jonain päivänä kuulee sun huudon
ja saa pimeän kirkastumaan

mutta riittääkö sun sielussa syötävää?
nimittäin jos nukut liian pitkään niin
kannattaako sun enään herätä???


Tämä tarina on fiktiota minulle mutta ei välttämättä kaikille...

Päiväni pähkinänäPerjantai 06.04.2007 02:44

Päivä alkoi lupaavasti, kun heräsin ihanan ihmisen vierestä puhelimen helvetillispsykedeelliseen pirinään. Yks pähkinä oli saanut haettua renkaat koslaansa ja se tulis pian hakeen mua. Mä mietin että oispa mukava kääntää kylkeä ja jatkaa koisausta, mut eipä auttanu ku vetää releet ylle ja lähtä sen pähkinän kyydissä kotia kohti. Kotiin ku pääsin nii piti vetää pari hampurilaista, puoli limppua ja pannullinen kahvia ja ruveta imuroimaan paskasta kämppää ettei yks pähkinä saa slaagia. No sen ku sain nopeesti tehtyä nii se eka pähkinä ootti siellä pihalla ja lähettiin asentaa niitä renkaita sen pähkinän autoon. Siinä vierähti joku tunti ja lisää kahvia sekä aski tupakkia. Sitte ku se oli saatu kohtuudella päätökseen useiden vitsien ja vittuiluiden jälkeen, nii tuli toine pähkinä ja alettii sen autoon vaihtaan konetta. Se vaati lisää kofua ja tupakkia sekä hermoja, ku se pähkinä on niin pähkinä. No kone saatiin vaihdettu ja piti lähtä kotiin saunaan ja ottaan saunaoltsu, ku se pähkinä joka ois saanu sen slaagin jos en ois imuroinut tyrkytti sitä oltsua. Siinä saunottiin sen slaagipähkinän kans ja puhuttiin henkeviä ja just ku olin lopettanu saunomisen, nii tuli sen slaagipähkinän turkulaiset pähkinäsukulaiset, jotka sattuu oleen munki sukulaisia. Noh siitä sitte kamat niskaan ja aattelin lähtä basistipähkinälle kuskiksi ja niin mä lähin sen luo. Se olin ihan pähkinöinä tietokoneen kimpussa ja joi suomiviinaa. Perkele! Se ei ollu es valmiina ja sen piti käydä vielä suihkussa(Tän basistipähkinän aivot on muute pähkinän kokoset ku ne on turvonnu. :) ), joten mä jäin kirjottaa tätä pähkinäjuttua ja menin ihan pähkinöiksi.


-That´s that-
- Vanhemmat »