IRC-Galleria

Jagesta

Jagesta

Jaakko Vasankari

Pappi siunasi naisparinPerjantai 26.01.2007 17:27

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id52058.html

Hah hah, kirkkohäät on sittenkin mahdollisia lain sallimissa puitteissa, tai ainakin melkein. Nyt asiasta on kuitenkin kanneltu. Mitäköhän tästä seuraa? Itselleni tämä oli päivän hymiö.

Kristillisdemokraattien piirissä ollaan varmaan kauhuissaan. Ennustan välikysymystä, jolle löytyy allekirjoittajia Kokoomuksen, Demareiden ja Perussuomalaisten edustajista. Yksinäänhän kristillisdemokraatit eivät voi välikysymystä tehdä. Ensi viikon torstaina Eduskunnan kyselytunnilla asiaa varmasti puidaan lävitse.

Oikeasti vasemmallaMaanantai 22.01.2007 18:52

Vasemmistoliitto otti oman vaalistarttinsa viime lauantaina kaapelitehtaalla. Vaalilauseena on "Oikeasti vasemmalla". En ole pettynyt, mutta minä olisin muotoillut termin "Vasemmalla - aikuisten oikeesti". Tällä nyt viittaisin ihan pelkästään tuohon edelliseen vaalikauteen. Demarit ja Kepu ottivat teemakseen mieluummin palvelut kuin veronalennukset, ja vaalien jälkeen teema unohtui kuin ihmisoikeudet Asem-kokouksen aikana.

Olen vuosi vuodelta muuttunut skeptisemmäksi demareiden vasemmistolaisuuden suhteen. Puheiden ja tekojen välillä näyttää olevan hieman ristiriitaa kiltisti sanottuna. Veroja on alennettu, kunnille on lisätty lisää velvotteita, kuntien taloutta kurjistettu ja tästä on hyötynyt ne, joilla on jo vähän kaikkea, ja kärsinyt ne, joilla se toisen vähä on paljon.

Vasemmistoliitto on oman määritelmänsä mukaan punavihreä. Kestävän kehityksen periaatteet on tavoiteltavia asioita. Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan sitä, että kulutetaan luonnonvaroja vähemmän kuin mitä luonto pystyy uusintamaan. Uraani ei ole uusiutuva luonnonvara, mutta siitä huolimatta joidenkin mielestä ei voi vastustaa sekä ilmastonmuutosta, että ydinvoimaa. Tämä on tietenkin selkeästi erottava tekijä SDP:n ja Vasemmistoliiton välillä. Se pieni ero koskee kestävää kehitystä ja ilmastonmuutoksen hallintaa. Kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen hallinta eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan molemmat ovat tavoiteltavia asioita - aikuisten oikeesti. Kestävän kehityksen unohtaminen ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa on puolivihreyttä, koska silloin katse on kääntynyt ydinvoimaan.

Voitaisiin puhua ydinvoimakiimasta. "Nyt isillä on semmoinen voimala, että sieltä tulee tuhat megawattia virtaa ja tikkuaskillinen ydinjätettä, joka säilyy yli 25 000 vaalikautta."

Päästöjen laskeminen talouskasvunkin uhalla on sekä punaista että vihreää politiikkaa. Talouskasvu ei väistämättä johda hyvinvoinnin jakaantumiseen tasaisesti ihmiskunnalle, mutta välinpitämättömyys ympäristöä kohtaan vie leivän tuleviltakin sukupolvilta.

Vasemmisto yhteen -niminen yhdistys on ajanut jonkin aikaa SDP:n ja Vasemmistoliiton yhdistämistä. Ohjelmatasolla ei kuulemma ole eroja, mutta teoissa on. Jos Vasemmistoliitto ja SDP pääsisi yhteisymmärrykseen toimista, joilla poistetaan köyhyys ja saadaan ihmiskunnan toiminta kestävälle pohjalle, niin ajatus voisi herättää sympatiaa punavihreissä. Vielä ei ole kuitenkaan semmoisen aika. Veronalennuksilla ei voi syödä eikä sijoittaa yhteiskunnan varoja ympäristöön.

Hyvinvoinnin tasaisempi jakaminen ja rikkaita suosivat veronalennukset eivät voi esiintyä samassa virkkeessä sen enempää kuin ydinvoima ja kestävä kehitys.

OhoTiistai 16.01.2007 18:03

Kristallipallossa on käynnissä Galluppi vaaleista. Yllätyksenä huomasin, että olen sijalla kolme. Edellä menee ainoastaan Paavo Arhinmäki (entinen Vasemmistonuorten puheenjohtaja) ja Tuomas Nurmela (Kokoomusnuorten puheenjohtaja). Perässä hiihtää miellyttävästi Seppo Lampela aka Steen1 ja Reko Ravela.

Tulos oli vähintäänkin yllättävä.


1 Arhinmäki Paavo, vas. Äänestetty 413 kertaa (19,6%)
2 Nurmela Tuomas, kok. Äänestetty 400 kertaa (19%)
3 Vasankari Jaakko, vas. Äänestetty 326 kertaa (15,5%)
4 Lampela Seppo, SKP Äänestetty 311 kertaa (14,8%)
5 Ravela Reko, vas. Äänestetty 296 kertaa (14,1%)
6 Ristola Tommi, peruss. Äänestetty 149 kertaa (7,1%)
7 Zyskovicz Ben, kok. Äänestetty 101 kertaa (4,8%)
8 Backlund Lotta, kok Äänestetty 38 kertaa (1,8%)
9 Thors Astrid, RKP Äänestetty 35 kertaa (1,7%)
10 Kuvaja Pekka, kd Äänestetty 34 kertaa (1,6%)

http://www.kristallipallo.com/index.php?top10_id=17

Maikkarin vaalikone avattuPerjantai 12.01.2007 04:12

Maikkari avasi tänään vaalikoneensa. Sain omaksi tuloksekseni 96,35 prosenttia. Tämän verran olen siis eri mieltä itseni kanssa neljän päivän takaisesta.

http://www.mtv3.fi/vaalikone/


Olin eilen käymässä Wäiskillä maanantaiklubilla mielenkiinnosta seuraamassa myötä- vai vastavirtaan -otsikolla järjestettyä aikuisten keskustelukerhoa. Pääpuhujina oli Seppo Lampela (Skp, sit.) ja Lotta Backlund (kok.).

Tulin vähän myöhässä, joten en tiedä mitä ensimmäisen kolmen vartin aikana oli keskusteltu, mutta puheet kestivät yli yhdeksään. Ensimmäinen asia, mikä kävi todella ärsyttämään, oli Backlundin tapa väistää kaikki vähänkin hankalat kysymykset. Kysyin molemmilta ehdokkailta, että onkos hyvinvointivaltion puolustamisella ja muilla tukien korotuspuheilla sekä jatkuvien veronalennusten välillä jonkinlainen ristiriita. Lotta alkoi sitten haukkumaan demareita, että nehän sen on tehnyt. Totta, viime vaaleissa Keskusta ja Demarit lupasivat puolustaa palveluita veronalennuksia vastaan, mutta teki hallituksen muodostettuaan niin kokkarimaista veropolitiikkaa, että Kokoomus on aika hampaaton oppositiopuolueena. Mitäs sitä mennä oikein vittuilemaan oppositiosta, "te teette just niinku mekin oltais tehty, mutta te ette saa tehdä niin, koska me halutaan tehdä niin". Stenkan vuoron tultua, hän ei voinut muuta kuin vain hämmästellä, "mä en voi sanoo tohon enää mitään". Tietynlainen närkästys vallitsi varmaan Seponkin päässä. Omasta mielestäni tuommoinen täydellinen kyvyttömyys itsekritiikkiin ja kaikenlaisten kysymysten väistely syyttämällä muita oli törkeää yleisön aliarviointia.

Tahattoman huvittaviakin asioita tapahtui. Tiedonantajan joku toimittaja kyseli ryhmäkurin perään. Henkilön nimestä en saanut selvää. Kysymys kuului kutakuinkin näin: "aina välillä puolueiden edustajat näyttävät puhuvan milloin minkäkin puolesta Eduskunnassa, mutta sitten kaiken maailman Paavo Arhinmäet äänestävät omia puheitaan vastaan puolueensa puolesta. Näettekö tässä ongelmaa?" Ensinnäkin Arhinmäki ei ole kansanedustaja, minkä olisin poliittisen lehden toimittajan tietävän. Toiseksi Paavo Arhinmäki ei kyllä todellakaan ole mikään tunnettu ryhmäkurin noudattaja.

Sepolla alkoi kuitenkin muutaman tunnin päästä kisakunto loppumaan ja naamasta alkoi näkyä tottumattomuus pitkiin keskustelutilaisuuksiin. Kyllähän alkuasetelma oli ehdokas Backlundin (Kokoomuksessa 15-vuotiaasta asti) puolella ehdokas Lampelaa (vähän aikaa sitten sitoutumattomana Skp:n listalle mennyt) vastaan. Ehdokas Lampelaa tuntuikin vaivaavan eräs puoluepolitiikalle vieras sairaus, nimittäin rehellisyys. Jäbä heitti rehellisesti silmääkään räpäyttämättä, että mistä asioista ei tiennyt paljoakaan ja miten hän priorisoi asiat: "kehitysyhteistyö on kivaa, mutta ei se paljoa mittarissa paina, kun faija joutuu hakemaan ruokansa leipäjonosta joka päivä". Backlund taas väisteli kaikenlaisen kritiikintyngän ja lupasi kaikille kivakivaa. Oman rehellisyyden nimissä, on myönnettävä, että Backlund kyllä välillä vastasi ihan oikeasti joihinkin kysymyksiin: "kokoomuslaisena kannatan tietenkin veronalennuksia".

En minä ennenkään olisi hypännyt Kokoomuksen kelkkaan, mutta muutama mielipiteeni sai vahvistuksen maanantaiklubilla. Paskanjauhaminen on aina paskanjauhamista ja rehellisyys on aina rehellisyyttä. Tuntui, että yleisökin aisti tämän. Tuntemukseni oli, että yleisö oli todella vahvasti vasemman laidan ehdokkaan puolella. Siihen saattoi riittää pelkkä rehellisyys.
Pekka meni Kelaan
hän täytti lomakkeen
lomake oli väärä
kaiken lisäksi paljastui
pekka seurustelee opiskelukaverinsa kanssa
kela selvitti asian osoitetiedoista

Pekka meni Kelaan
hän haki työmarkkinatukea
Pekka ei saanut tukea
hän ei ollut tehnyt töitä
valmistumisensa jälkeen

Pekka meni sosiaalivirastoon
Pekan olisi pitänyt tietää
rahaa pitää laittaa säästöön
työttömyyden varalta

Pekka kannattaa nykyään perustuloa
Pekan mielestä sosiaaliturvajärjestelmässä
on liian monta ihmisen mentävää aukkoa
Italia on päässyt yhteen globaaliin päätöksenteon ytimeen eli YK:n turvallisuusneuvostoon. Ensi töikseen Italia on jättänyt YK:lle aloitteen kaikkien kuolemanrangaistusten jäädyttämisestä. Italian nykyisen pääministerin Romano Prodin mukaan "mikään rikos ole sellainen, että se oikeuttaisi tappamaan". Vastaavia aloitteita Italia on tehnyt jo kaksi 90-luvulla. Silvio Berluscioni on vetänyt herneen nenäänsä ja esittänyt vastalauseen mokomalle.

YK:n uusi pääsihteeri Ban Ki Moon taas osoitti selkärangattomuutta ja sanoi kuolemanrangaistuksen olevan jokaisen maan sisäinen asia.Yk:n lehdistöedustajan Michele Montasin mukaan Yk:n kanssa ei ole tapahtunut mitään muutosta, kyse on vain vivahde-eroista.

YK:n uusi pääsihteeri on pettymys. Ban on Etelä-Korean entinen ulkoministeri. Etelä-Korea taas on yksi niistä Yk:n vähemmistömaista, joissa kuolemanrangaistus on edelleen käytössä.

Yk voi olla hyvä työkalu ihmisoikeuksien edistämiseen, mutta väärissä käsissä Yk voi tehdä myös pahaa, kuten hyväksyä ihmisoikeusloukkauksia hiljaisesti tai kuten nyt pääsihteerin suulla, sallia ne avoimesti.
90-luvun alkupuolella tuotiin poliittiseen keskusteluun kansalaispalkka. Silloin oli hetkittäin näkyvissä, että tämmöinen voitaisiin saada. Kaikki puolueet jossain määrin tukivat ajatusta. Summat vain vähän heittelivät. Kokkareissa taidettiin puhua 300-600 markasta ja vasureissa niinkin korkeasta summasta kuin 6000 markasta.

Prekariaatti-liike toi eurooppalaisen perustulon vaatimuksen mukaan tähän soppaan ja sai teeman jälleen tapetille. Nyt on vähän jokainen sorkkimassa järjestelmää. Yksi tärkeimmistä pointeista perustulon puolesta on sosiaaliturvajärjestelmän reikien paikkaaminen yksinkertaisella järjestelmällä. Kaikki saavat perustulon. Itse olen jollain tavalla viehättynyt 200/400 mallista. Kyseisessä mallissa perustulo on 600 euroa, josta 200 euroa on verotonta ja 400 euroa verollista. Kaikkia tuloja verotetaan progressiivisesti mukaanlukien perustulon verollinen osa, ansiotulot sekä pääomatulot.

http://www.prekariaatti.org

Alkuperäinen malli löytyy täältä:
http://www.geocities.com/seppo_heikkila/taulukko.gif

Seppo Heikkilälle kiitokset mallin esittelystä. Kuten kuvasta näkyy, niin progressiivnen verotus söisi perustulon verollisen osan 1500 euroon tultaessa.

Vasurit ovat esittäneet omassa perustuloon liittyvässä avauksessaan, että alle 1000 euron tulot jätettäisiin verovapaaksi. Keskustelua on tietenkin vaikeuttanut ansiosidonnaisen rooli sekä muut sosiaaliturvan osat. Mitkä tuet perustulo korvaa? Minun mielestäni perustulo korvaisi työmarkkinatuen, opintotuen sekä asumislisän, mutta jättäisi vielä harkinnanvaraisen sosiaalituen voimaan. Ansiosidonnaiseen tulee tehdä joitan muutoksia, mutta en vielä tiedä mitä. Vasuritkaan eivät ole vielä saaneet valmiiksi mitään kaiken kattavaa.

Vihreillä on myös oma perustuloehdotus, jossa jätetään myös vastaamatta kysymykseen, että mitkä tuet poistuu perustulon myötä. Vihreiden mallissa maksetaan kaikill 400-600 euroa sekä kaikista tuloista 40 prosentin tasavero, sekä 5000 euroa kuukaudessa ylittävältä osalta 55 prosenttia.

http://www.vihreat.fi/fi/perustulo

Sini Terävä (vihr.) Turusta esitti myös nykyisen järjestelmän kritiikkiä, että puolusti perustuloa. Mirka Muukkonen, Turusta myös, (vas.) on käynyt blogissaan epäilemään Vihreiden perustulomallia ja saanut hieman korjauksia. Kuten edellä näkyy, Vihreiden ansiotulon verotus ei ole tasa-vero vaan kaksiportainen tasavero. Muukkosen blogin kommenttipalstalla tähän on haluttu kiinnittää huomiota, aivan kuin kyseessä ei olisi tasavero. Muukkonen alkoikin kutsumaan kyseistä veroa progressiiviseksi tasaveroksi. :)

Sini Terävä: Sosiaaliturva ei tarvitse uudistusta
Mirka Muukkonen: Suomalainen köyhyys poistettava

muita linkkejä aiheeseen:

vasureiden keskustelupöytäkirja löytyy täälä:

http://www.vasemmistoliitto.fi/politiikka/ohjelmat/fi_FI/ohjelmat_aloitus/

Vasemmistonuorten talouspoliittinen asiakirja täältä:

http://www.vasemmistonuoret.fi/asiakirjat/talous.html

ps. Se, miksi Vasurit suhtautuu nihkeästi tasaveroon, johtuu siitä, että jos tulot on alhaiset, niin niistä tulisi mahdollisimman paljon käteen. Kun taas ne joilla on paljon, on varaa maksaa myös suhteellisesti enemmän yhteiseen kassaan.

pps.
löytyy myös osoitteesta www.jage.edustaa.com

Eka bini, Hussein ja Bill HicksSunnuntai 31.12.2006 06:05

Töistä tullut ja viinilasillisella. Syitä jättää kirjoittamatta, mutta tässä olen ja toinen virke jo menossa.

Blogistaniassa on käsitelty tänään Hussein kuolemantuomiota, niin kuin sitä on käsitelty useilla nettifoorumeilla, mutta mä nyt sivuutan ne, koska kaikki käsittelee sitä täsmälleen yhdellä tavalla. Kuoleman tuomio on väärä ja jokainen osaa muistuttaa, että Hussein oli erittäin, erittäin paha setä.

Uudet isännät ne vasta mukavia onkin. 650 000 kuollutta rohkeimman arvion mukaan. Miedoin arvio on tällä hetkellä "ketä vittua kiinnostaa, me tapetaan vittu terroristeja".

Tätä ei kukaan tunnu nyt muistavan, kun puhutaan nykyisyydestä. Paitsi yksi parhaimmista blogeista, joita seuraan, Eka bini.

http://ekabini.blogspot.com/2006/12/saddam-kuoli-se-siit.html

Saddam kuoli - se siitä, kirjoittaa Eka bini. Olen itsekin samaa mieltä, että kuolemantuomio on väärin ja Husseinista tulee nyt turha marttyyri, jne., jne. Mutta mihin hävisi kaikki ne ihmisoikeusloukkaukset, joita Irakissa tapahtuu koko ajan? Irakin nykyinen hallitsija, coalition of the willing eli Yhdysvaltain haaremi, rahoitti ja aseisti Irakin, tuki Irakia kaiken aikaa kunnes Irak kävi nokkavaksi ja kävi "väärän" valtion kimppuun. Iran oli ihan ok kohde, Kuwait ei. Eikä Yhdysvallat edes myynyt mitä tahansa lelupyssyjä vaan kemiallisia aseita.

Yhdistän nyt kaksi kummarrusta toisiinsa. Kiitos Eka bini muistutuksesta. Kiitokset Bill Hicksille (rauha sielullesi) tarkkanäköisyydestäsi. Bill Hicks puhuu siis aikaa ennen toista Yhdysvaltojen cowvoy-retkeä. Hicks kuoli vuonna 94, kolme vuotta Persianlahden sodan jälkeen. Minulla on salaliittoteoria aiheesta, mutta kerron siitä ehkä joskus myöhemmin.

http://www.youtube.com/watch?v=YzDskyM
http://www.youtube.com/watch?v=-M2EyCeInBw

Euromaydayn tuomioistaPerjantai 29.12.2006 16:38

Tämän kuun alussa käytiin yksi oikeudenkäynti toukokuun Euromaydayn tapahtumista. Syytettynä ollut Iguf on omien sanojensa mukaan tuomittu vääristä syistä. Hän myöntää yhden syytteistä, mutta tämän lisäksi hän sai omien sanojensa mukaan tuomion myös teoista, joita ei ole tehnyt.

Todistusaineistona oli poliisin sana vastaan syytettyä sekä syytetyn puolesta todistanutta. Asianajaja Heikki Salo on joskus arvioinut, että poliisi ei ole tasa-arvoinen lain edessä. Poliisin sana on uskottavampi oikeuden edessä ja tuomiot poliiseille on kevyempiä kuin vastaavissa tilanteissa muille pulliaisille.

Jostain syystä minä pidän uskottavan Igufin selitystä, varsinkin kun hän myönsi ne rikokset, joihin on syyllistynyt ja kiisti ne, joihin koki olevansa syytön. Todistusaineisto, jota olisi voitu saada Igufin syyllisyyden näyttämiseksi toteen, ei olisi pitänyt olla vaikeaa tässä kameravalvotussa Helsingissä.

Iguf epäilee olleensa vain ensimmäinen tapaus, ja että Smash asemin yhteydessä tullaan käymään samanlaisia oikeudenkäyntejä. Tässä minulla on mielessä se, että poliisi tosiaan otti kiinni paljon ihmisiä syytettynä mellakan johtamisesta. Mellakan johtajaksi näyttää kelpaavan kuka tahansa. Odotellaan nyt kuitenkin vielä Eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoja.

http://www.basso.fi/blog.php?nick=iguf&blog_id=2017