IRC-Galleria

ItsestäniKeskiviikko 26.07.2006 21:17

Olen oppinut että itsensä tunteminen on ehkä tärkein asia oman onnen ja hyvän olon kannalta. Yritän tähän nyt listata asioita itsestäni että tuntisin itseni paremmin.

Asiat mistä pidän tai mitä harrastan.

-Elektroniikka, tietokoneet. Tarvitsen inspiraation tähän toimintaan

-Elokuvat

-Musiikki ja sen fiilistely

-Internet

-Haaveilu Fantasiointi unelmointi

-Teoriointi aivotyö

-Kaveriporukassa touhuaminen.


Hyviä puolia:

-Olen suvaitseva, en kritisoi hirveästi muiden ihmisien tekemisiä elleivät ne minuun liity. Kunnioitan sitä että muut tekevät ratkaisunsa oli tai ei minulla sitten mielipide siihen että oliko ratkaisu hyvä tai huono.Ehkä tähän liittyy myös yleinen kiinnostuksen puute muiden ihmisten asioita kohtaan.Huoh alkaa tuntua että tämä hyvät ja huonot puolet ajattelu pitäisi heivata roskiin kun kaikessa on aina varjopuolikin.

-Parhaimillani olen todella sosiaalinen ja tulen helposti toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Läpätän paljon ja uskon että suuri osa siitä on hauskaa vaikka mukaan mahtuu paljon sontaakin. Tietenkin vastaanottavan pään pitää olla ymmärtävä ja ei niin äärettämän korrekti.

-Olen halukas kokeilemaan uusia asioita mutta harvemmin omasta aloitteestani. Lähden kyllä helposti joukkoon jos minua haastetaan.

-Olen kilpaileva luonne

-Hyväksyn toisten ihmisten pahat puolet helposti. Tiedän että olen itse todella vikainen ihminen ja ehkä siksi hyväksyn toisten ihmisten pahat puolet mielestäni melko helposti.

-Sopeudun/Sulaudun nopeasti erilaisten ihmisten seuraan. Se on joskus kiusallistakin koska oman itsensä määritteleminen on hankalempaa. Ehkä olen sopeutuva ja sitä kummempaa määritelmää ei tarvita.

-Yritän aina auttaa ihmisiä jos minulta apua pyydetään tai huomaan että joku ihminen esim tarvitsee kuuntelijaa mikäli tunnen että olen oikeutettu auttamaan.

-Yritän olla hyvä ihminen tosin vaihtelevalla menestyksellä.

Huonoja puolia:

-Stressaannun, tympäännyn ja masennun helposti ainakin läheisimpiän ihmisten kanssa niiden joiden kanssa olen tekemisissä päivittäin. Olen usein heille tympeä vaikea ja vittumainen. Pitäisi kai muuttaa asennetta ja yrittää löytää positiivista kaikista asioista ja yrittää tietoisesti tehdä jotain piristävää ja mukavaa silloin kun nyppii vaikka pakolla niin kyllä se sitten siitä suttaantuu. Pitäisi kehittää jokin terve keino purkaa paineita ja stressiä ja kaiken ylimääräisen tuskaisuuden ja kiukun. Kyse saattaa tosin olla osaksi siitäkin että olen kotona töissä ja perheeseen liittyy aina työ joka hetkenä päivästä. Ei ihme jos stressaa. Kaverini sanoi että kuntosali toimii kun tauti paineiden purkamiseen. Siinä itsevarmuus kasvaa kun kehitystä tapahtuu samalla saa repiä ylimääräisellä kiukulla painoa maasta ilmaan. Jos sen jälkeen jäisi tilaa paremmille ominaisuuksilleni.

-Huono itsetunto/itsevarmuus. Olen epävarma ihminen. En luota itseeni enkä tunteisiini tai mielipiteisiini. Harvoin tiedän olevani oikeassa jossain asiassa. Varsinkin jos kyseessä on jokin ikuisuuskysymys.

-Olen ajattelematon. Teen ja sanon paljon tyhmiä asioita vaikka nykyään yritän ajatella enemmän mitä sanon. En loukkaa juuri koskaan tahallani mutta usein ajattelemattomuuttani. Usein minut kyllä ymmärretäänkin väärin. Tässä asiassa olen vähän kehittynyt en niin usein enää onnistu loukkaamaan ajattelemattomuuttani.

-Lähimmilleni olen joskus kärsimätön ja hosun ja kiirehdin ainakin silloin ku stressaa. Nykyään harvemmin olen yrittänyt tehdä asiat rauhassa onnistuu paremmin.

-Elän tavallaan kaksoiselämää pahat puoleni eivät näy niille jotka eivät ole päässeet tarpeeksi tutuiksi, niille jotka eivät ole päivittäin tekemisissä kanssani kuten esimerkiksi oma perhe. En koe teeskenteleväni parempaa ihmistä uusien ihmisten tai kavereiden kanssa mutta uskon vain että kun ihmiset tulevat tutuksiksi niin sitä pakostakin varoo vähemmän sanojaan. Mutta kai se on näin monella muullakin ihmisellä.

-En ole säännöllinen teen mitä teen silloin kun huvittaa. Usein aamuisin tietyllä kellonajalla ylös nouseminen tuottaa tuskaa. Mutta silloin kun on ehdottoman pakko niin pääsen kyllä ylös koska on pakko.

-Minua kai ei kiinnosta muiden ihmisten asiat niin paljon kun joitain muita (Minua on ainakin kritisoitu siitä). Mutta se ei tarkoita etten välittäisi. Kaikilla meillä on kuitenkin oma elämä joka ensisijaisesti kiinnostaa. Minulle voi kertoa asioita ja minua kiinnostaa kyllä sen verran kun kiinnosta. Tämä kuulostaa kauhealta ja tuntuu että kavereistani ja mahdollisista tulevista kavereistani katoaa puolet kun tämän tänne laitan. Kuitenkin uskon että se on näin monella muullakin ihmisellä.

Määrittelemättömät puolet:

-Kaveriporukassa olen yleensä posiitiivinen ja energinen. En laita vaikeasti kellekkään mutta sittenkuin joku pääsee niin tutuksi kun esimerkiksi tyttöystävä, vanhemmat, sisarrukset alkavat pahat puoleni näkyä.

-Silloin harvoin kun saan inspiraation jonkin asian suhteen olen usein todella motivoitunut mutta ilman sitä harvoin jaksan todella paneutua mihinkään. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi jonkin elektroniikka härpäkkeen suunnitteleminen/ toteuttaminen yleensäkkin jokin projekti. Yksinkertaisimillaan talon siivoaminen.

-Piruilen ja kommentoin paljon osoitan epäkohdat toisten puheista tartun asioihin. Parhaillaan tämä on ystävällistä ja osa läppääni ja sitä ei edes oteta pahalla, mutta pahimmillaan tämä on todella vittumainen puoli mussa vastaanottavan pään olisi hyvä ymmärtää että minulla ei juuri koskaan ole mitään häntä vastaan tämä on vain osa luonnettani.

-Mielestäni pystyn vaikka mihin mutta kaikki tekemiseni ovat vahvasti riippuvaisia siitä millainen henkinen tilani on.

En pidä:

-Siitä että minua kritisoidaan siitä mikä olen. Tällaiseksi olen syntynyt ja syytön siihen olen. Silti seuraamukset joudun itse kestämään.

-Suvaitsemattomuudesta

-Joustamattomuudesta

-Ehdottomuuksista

Asiat joita haluan seurustelusta:

-Rakkautta ja läheisyyttä. Fyysinen läheisyys on mulle todella tärkeää. Ajaa monen muun asion ohi.

-Hyvää läppää. Haluan sellaisen jonka kanssa viihdyn jonkun sellaisen joka ymmärtää joskus erittäin omalaatuiset läppäni ja heittää itsekkin sellaista jota minä ymmärrän.

-Hyvää seksiä ja intohimoa. Erittäin tärkeä osa. Minusta ei ole paljoakaan yhteisiä aktiviteetteja joita mulla ja jollain tytyllä voisi olla. Seksi on yksi näistä ja täten todella tärkeä. Tuskin kukaan jaksaa kanssani alkaa vääntämään jotain elektroniikkaa tai muuta. Muutenkin harrastukseni ovat yleensä aika pitkälti enemmänkin yksilösuorittamista kuin sosiaalista toimintaa.

Asioita millainen ihannekumppanini olisi:

-Vahva luonne, itsevarma. Luottaa itseensä ja siihen kuinka tietää maailman menon osaisi valaa minuunkin varmuutta ja uskoa kun se puuttuu.

-Sellainen joka osaa laittaa mut ruotuun ja tarjota vastusta kun alan vaikeaksi.Semmoinen joka osaa puhua mutkin lyttyyn silloin kun siihen on tarvetta ennemmin kun ottaa itseensä minun kiukutteluistani.

-Sellainen jolla on realistinen kuva maailmasta ja sen tuskista ja luonteesta. Sellainen jolla on realistiset odotukset elämästä, seurustelusta ja rakkaudesta.

-Villi ja intohimoinen räiskyvä persoona. Sellainen joka parhaimmillaan nauraa ja on hyvällä tuulella mutta ei pidä mitenkään huonona tilanteena sitäkään kun ei läheskään aina voi olla yhtä ilotulitusta.

-Itsenäinen, elää omaa elämäänsä ja on minun kanssani ei vaadi minulta mitään erityistä kiinnostusta hänen asioitaan kohtaan.

-Omalaatuinen kummallinen pössöö.


Muuta:

-Uskon että ihannekumppanini ei ole sellainen jota pitäisin täydellisenä ihmisenä vain sellainen
että hänen kanssaan minun ominaisuuteni sopisivat parhaiten yhteen. Tietenkään joku henkilö voi varmaan olla molempiakin sekä mielestäni täydellinen ja siltikin sopii minun kanssani yhteen siinä tarvitaan vain suvaitsevaisuutta en tiedä vielä tarvitsen aikaa ja kokemusta tietääkseni.

-Uskon että olen hyvin eriskummallinen ihminen ja minun kanssani läheiseksi haluavan täytyy ensinäkin olla hullu ja toiseksikin hyvin suvaitseva.

-En sano että olisin paha ihminen tai jotenkin erityisen viallinen mutta uskon että olen sellainen kombinaatio asioita ja ominaisuuksi että sellasen ihmisen löytäminen joka mua kokonaisuudessaa rakastaisi ja jota minä voisin rakastaa on melko kovan takana. Mutta good luck for the search. You`r gonna need it !

***************************************************'
Päivitän tätä sitämukaa kun saan päähäni uusia asioita

Toivottavasti tämän jokunen kuukausi sitten epätoivoisen pelokkaana alkanut ja sittemmin rauhoittunut ja nykyään ehkä jopa rakentavan itsekriittisen ajattelun ja siitä seuranneiden toimien ansiosta musta kehkeytyy jotakuinkin kestettävä ja ehkä rakastettava ihminen (epäilen vahvasti).Huh huh tätä tekstiä kun katson niin on kyllä mielestäni todella epätodennäköistä että vastaani kävelee jokin todella Jari-yhteensopiva yksilö. Taitaa tulla tämä pojan elämästä tulevaisuudessakin vaikeaa.

Kommentoikaa !! Jos olette samaa tai erimieltä jos tiedätte lisää asioita tähän laitettavaksi!!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.