IRC-Galleria

JayP

JayP

sunnuntain pauloissa
Olen elänyt pitkän päivän. Aloittanut alusta ja soitellut ihmisille jotka kertovat siitä kuinka osaavat ennustaa tulevaa ja keskustella kuolleille. Olen harmitellut ihmisten pikkumaisuutta äänestää suljetun talon sisältä pois ihminen, joka toi vauhtia toisiin. Olen ymmärtänyt, että tärkeämpää on se, että ei se mitään vaikka jotain vihaa, kuitenkaan "ihan sama" ei saa olla. Ollu paha mieli ja muistot ovat tulleet lähelle. En oikein osaa kertoa siltä miltä minusta oikeasti edes tuntuu. On ihmisiä joita haluisin tuntea, on ihmisiä joita tunnen, mutten haluisi tuntea, on ihmisiä joihin haluaisin tutustua lisää, on myös ihmisiä jotka eivät anna tutustua itseensä. En minäkään osaa myöntää kuka olen, mutta olen se kuitenkin täysillä. En osaa auttaa, enkä pyytää apua. Olen nähnyt auringon loistavan ikkunan läpi ja tuntenut kun pimeys laskeutuu illan kylmetessä yöhön. Joskus toivoisin, että joku vastaisi kun kysytään, joskus toivoisin jonkun sanovan sen minkä haluisin kuulla tai joskus vaan joku hölmö veisi minut mukanaan etsimään kadonnutta sateenkaarta, joka olisi piilotettu arkkuun suuren suuren tammen takana. Nukkuminen vie minut pois tästä päivästä, mutten toivo että se olisi jo ohi. Olen pettynyt, koska välitän, olen harmissani, koska en osaa kertoa sitä niin hyvin. Olen myös vihainen kun minulle ei kerrota totuutta. Pienenä poikana minä halusin olla juuri tälläinen ja juuri näin. Ehkä mun pitäisi olla siis onnellinen. Pian häipyy elämä tällaisenaan ja kiire tulee elää ne hetket joita voin nyt elää. Toivottavasti ymmärrät, eikä edes haittaa vaikket kuule, mutta mä olen sinustakin ylpeä. Lepäämään ja mä en tiedä yhtään mitä kirjoitin, mutta ainakin se tuli aidosti sydämestä!!

muistutus itselleTorstai 15.03.2007 15:04

Hammaslääkärit:

viisaus to 10.5 8.40
Paikkaus ma 26.3 15.10

Mun biisit nytPerjantai 09.02.2007 00:53

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. Risto - Pupu Tupuna
2. Risto - Rakkauden Rock
3. PMMP - Kiitos
4. PMMP - Tässä elämä on
5. Ari "Hevimies-Idols-IronMaiden" Koivunen - Saa laulaa minkä biisin vain...
6. Egotrippi - Sininen
7. Egotrippi - Mustat Varjot
Haastanpas nyt sitten seuraavat 6 henkilöä: Ansu__A, tiukulainen, ipurnauju, HasCa, ammiina, Juhno

Vaihdetaan maisemaaTorstai 11.01.2007 02:00

Mä oon saanu jotain aikaan:

haahuilijanblogi.blogspot.com

... Tarina jatkuu!

On yö ja jotenkin mä oon vaan kummallinen!Keskiviikko 10.01.2007 02:55

Mä en tajuu!

No siis, mä valvon ja uni ei tuu... Mä vaan odotan jotain mikä ei tuu!

Jännä kirjoittaa taas näin... Tai no ei kai oo!

Mikä mul on, on siis vuosi 2007, muuttuukohan jotain tänä vuonna??

Mä vaan edelleen haluan ajatella et ihmisiin vois luottaa ja kun johonkin luottaa ni ne sit luottaa takaisin, mut onko sekään mahdollista?!?

Voi olla et oon tullu vanhaksi tai ainakin vanhemmaksi, mut kiva olis et metsä todella vastais kun sinne huutaa, on se joskus niin tehnyt!

Ei mulla mee huonosti, mut mulla menee jotenki... Mul on ikävä mun laukkua ja niitä kaikkia tavaroita mitä hävis!!!

Kun hymyilyttää ni pitää hymyillä kunnolla ja kun itkettää ni sit kans itkee niin et kunnolla itkee ja niin et se sit joskus vois muuttua nauruksi. Tunteet pidän aitoina tämänkin vuoden!!

Kiva kun löytää ystäviä...

Mut nythän on vaan yö... ja mä oon vaan kummallinen!!!!!!!!

hieman persoonallisuuttani testin mukaanSunnuntai 09.07.2006 00:08

http://www.netello.com/persoonallisuus_testi.php

Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista

Ekstrovertti *
Introvertti
Käytännöllinen
*---- Intuitiivinen
Ajattelija
*
Tuntija
Impulsiivinen *
Harkitsija
(pmmp)

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

Kesä alkaa NYTMaanantai 12.06.2006 20:08

On kesä, ei tekemistä, HYVÄ, ei ajateltavaa, HYVÄ, paljon aikaa, HYVÄ!

Mä oon jo ihan punainen ku oon ottanu aurinkoa...

Mä aion vaan nauttia kun kerkee!!!

Oon hyvällä mielellä
> Oo säkin!

ei se lauantai ole aina kovin herkkuaSunnuntai 02.04.2006 04:50

Ihan sama tää viikonloppu! Ihan sama... Mä huomaan kuinka mä rupeen vajoomaan tän maailman varjon alle ja ajattelemaan ihan tylsiä!! Mä vaan olisin halunnu tavata muutaman ihmisen, muutaman hassun tyypin jotka olisi ehkä saani mun mielen ylöspäin.

Mua pelottaa tää kun avaudun täällä ja joka kerta tää teksti muuttuu synkemmäksi ja synkemmäksi!

Mitä tää elämä on... Jotain perkeleen tasapaksua paskaa joka vaan on ja sillee!!! Eikö nyt tapahtuis jotain!

Mä epäilen et hetket kun WTC:n iskut tapahtui tai se kauhea tsunami iski, ni ihmiset täs planeetalla oli hetken tilanteessa et heillä on kaikki hyvin. Istuttiin TV:n ääressä tai juteltiin kadulla ja oli yhteinen sävel siitä miten kauheaa se oli jne jne... Ihmiset haluaa nähdä huonompia ihmisiä kuin he, siks kun miettii, et onko kodittomat ihmiset sellasia joista jokainen meistä on parempi.

Mä vaan haluun nähdä, TUNTEA, haistaa ja KOSKEA! Ihmisen perus asioita, joita meistä kaikki ei edes saa päivittäin. Muistakaa ystävää ihmiset, eiks vaan!

Kolme toivetta olis: Näkisin ystäväni, Menisin juhlimaan viikoksi ja tuntisin itseni hyväksi!!!!!

lauseitaSunnuntai 26.03.2006 00:02

Menkää kun vielä kerkeette!!!

Pitäkää huolta kaveristas!!!

Kotiin on moni kuollu!!!

Pidä itsestäs huolta!!!

Sä oot aina oikeassa!!!

Kiltteys on paskaa, kiltteys vittu tappaa!!! (Closer)

Tartu HETKEEN!!!

Lomailua lomailun lomassAKeskiviikko 15.03.2006 16:46

Kuninkaan paluu rokkaa ja myöhään valvominenkin on kivaa ja sit pyöriä ja hyöriä omaan tahtiin toimii, mut kun tää loma taas jotenkin ihmeen syystä ei mennykään niin kuten toivoin ni tää rupeaa ottamaan minua hurjasti päähän hei tyyppi hei...

Keskiviikko, halu Helsinkiin kova, huomenna voisin mennä Tiksiin, mut en ehkä viitsi mennä, koska aika valuu sit ohi jotenki...

ARGHHGRRHRGHRGH...

Eli sanotaan suoraan... Vittuako tätä lomaa täällä kotonansa vaan viettää, koska vittu täällähän mä olen aina kun en oo koulussa!!!! Täällä ei oo tekemistä, ei uusia pelejä, ei hienoja juttuja, tylsää vaan... Ois pitäny ottaa se turnee vaan koko Suomen halki kun oli siihen mahdollisuus!!!! Ehkä toivoin taas ja ehkä turhaan pelasin varman päälle et ees yhtenä päivänä olis ollu kivaa, mut ei... Tänään sit pitää järjestää sitä kivaa kyl! Mut hei... Ikävä kaikkia ihmisiä ja toisia ja juttuja ja hauskaa ja iloa ja paljoutta ja sitä et ei tarvii vaan miettiä vakavia, koska vakavat jutut on paskaa ja niitä ei nyt jaksa ja haluisin vaan et maailma olis sellasta hienoo pinnallista syvyyttä, et ilo olis vaan se juttu miks täällä elettäis...

Helpottipa se ... Huh... Nyt taas mieli koheni! Proteiinimakaroonit porisee ja kokkaukset käynnissä! Toivotaan et saan ihmisiä mukaani edes tänne baariin ja hieman mukavaa!!!!

En kyl siis syytä ketään, ei tää oo kenenkään vika... Maailmassa vaan välillä tulee sellasia odottamattomia juttuja, joiden takia sanonkin:

TEHKÄÄ SE NYT EIKÄ SIT VASTA HUOMENNA!

Joka-kaunis-päivä täysillä ja sillee et joka ikinen päivä on juhla ja onni et saa vaan elää!!!