Kahden keikkapäivän putki ohi. Ei jaksais kolmatta jäähallikeikkaa putkeen. Eli siis 31.12.2007 oli Sonata Arctica & Thunderstone Mikkelissä, ja 1.1.2008 Nightwish & Indica Helsingissä.
Aiemmin yhtä tai kahta biisiä vaille tuntematon Thunderstone yllätti hemmetin laadukkaalla soitolla, hyvällä meiningillä, ja ehkäpä parhailla soitinsoundeilla ikinä. Jokainen soitin kuului kirkkaasti ja tasapuolisesti, miksaajalle iso ylävitonen siitä!
Sonata nyt on aina mainio. Tony Kakko omistaa yleisön aina. Keikan lopulla tullut "rumpusessio" oli legendaarista kamaa. Hieno mies. Vaan kyllä se on niin että Mr. Portimo pitäisi saada hemmettiin sieltä rumpusetin takaa. Pilaa loistavan bändin. Julistankin vähän The Joulukalenterin hengessä PoPoPo-kampanjan, eli Potkikaa Portimo Pois. Hitto vieköön, jätkällä lipsui esim. 8th Commandmentin aikana homma hanskasta niin että amatööriäkin hävetti. Antakaa sille vaikka triangeli tai rytmimuna.
Uudenvuoden juhlinnan jälkeen (vituiks meni taas kirkkaasti
) kammottavan krapulan kourista piti selviytyä yhdeltä päivällä bussiin ja matkalle kohti seuraavaa keikkakohdetta, eli Nightwishiä. Lämmittelijänä siis aiempien kiertueen keikkojen tapaan Indica. Bussimatka meni enemmän ja vähemmän naama vihreänä, mutta mitä lähemmäs pääkaupunkia tultiin, sitä parempi olo oli. Pikainen pujahtaminen Rock 'n Roll McDonald'silla ennen jäähallille siirtymistä pelasti paljon.Veivät perkeleet ovella miun Mehukas-pullon. Siis tuollaisen mikä tuossa kuvassa. Vettä siellä vaan oli...
Kuunneltuamme Acceptin kokoelmalevyn noin viisi kertaa läpi - se soi siis taustanauhana ennen keikkaa - valot viimein pimenivät ja lämppäribändi Indica pääsi aloittamaan. Voisin kuvailla Indican keikkaa pitkäsanaisestikin, mutta lainaan kuitenkin tässä vain erästä hienoa lausetta henkilöltä jonka tunnen nimimerkillä Niksi:
"USKOMATONTA PASKAA."
Taisivat muuten huomata itsekin etteivät olleet kovin kovassa huudossa, sillä kun viimeinen biisi alkoi, laulaja Jonsu ilmoitti "meillä on vielä yks biisi, *buuausta* mutta se ei ole kovin pitkä *hurrausta*". Jotain kertoo myös se, että bändin paras biisi oli coverveto, eli Kate Bushin "Wuthering Heights".
Indican viimeinkin lopetettua pääsimme TAAS kuuntelemaan Acceptia. Herranjumala miten kauhea levy. En halua enää ikinä kuulla Udon huutavan "Son of a bitch / kiss my ass". IKINÄ.
Joskus puoli yhdeksän jälkeen vihdoin ja viimein valot sammuivat taas ja Accept feidautui pois. Hurrasin molemmille asioille. Intronauhan saattelemana Nightwish astui lavalle, ja aloittivat räväkästi "Bye Bye Beautifulilla". Settilista oli rakennettu vankasti uuden levyn ympärille, taidettiin kuulla kolmea vaille kaikki biisit. Onneksi eivät vetäneet sitä Indican Jonsun tukemaa "Erämaan Viimeistä". Vanhan koulun Nightwish-fania lämmitti erityisesti setin keskivaiheilla tempaistu "Sacrament Of Wilderness", joka viimeistään todisti sen, että Anette Olzon kuuluu Nightwishiin. Muija otti biisin omakseen ja veti sen kuin olisi aina ollut Nightwishissä. Muita mainitsemisen arvoisia vetoja olivat vahvasti vedetty "Ever Dream", uuden levyn suosikkini "Whoever Brings The Night", sekä toiseksi viimeisenä soinut "Wishmaster", jossa taas kerran Anette näytti omistavansa Nightwishin vanhatkin biisit. Lisäksi täti on hauska, energinen ja kaunis. Kaikki kunnia Tarja Turuselle, mutta en kaipaa enää yhtään. Nightwish on nyt Aneten kanssa täydellinen.
Hieno reissu oli, ja keikan myötä krapula hälveni. Intouduin jopa ennakko-odotuksien vastaisesti hieman heiluttamaan lettiä muutaman biisin aikana. :)
Settilista:
1. Bye Bye Beautiful
2. Cadence Of Her Last Breath
3. Dark Chest Of Wonders
4. Ever Dream
5. Whoever Brings The Night
6. Amaranth
7. The Islander
8. The Poet And The Pendulum
9. Sacrament Of Wilderness
10. Sahara
11. Higher Than Hope
12. Nemo
---
13. 7 Days To The Wolves
14. Wishmaster
15. I Wish I Had An Angel
Pikkuhuomioita:
- "Sacrament Of Wildernessin" väliosaan soittivat hetken verran "Volgaa". Loistavuutta.
- Marco repesi täysin kesken spiikkinsä kun yleisön ollessa täysin hiljaa joku huusi "Kyrpä esiin!"
- Koko halli meni hetken ajaksi aivan täysin kuolemanhiljaiseksi kun Marco kertoi että tämä keikka on eräälle seurueen jäsenelle viimeinen - mutta se olikin jo aiemmin puhuttu Tero Kinnusen eläkkeellelähtö taustahommista. Säikähdin itsekin.
- Pyrot, paperisilput ja kaikki muut asiaankuuluvat sälät olivat valtaisan hienoja. Erityisesti lavan laidoilla paukkuneet isot kipinäpommit sekä rumpusetin takana pyörineet nelihaaraiset liekit jäivät mieleen.