IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Torstai 31.05.2007 20:34

suomessa kaikki on paljon laimeempaa. sää ja kaakao.
loisto reissu oli kyllä! en oikeen tiiä että mistä alottaa.

no tehään tällee viksusti ku tää o sellane päiväkirja.

perjantaina oltiin perillä, tosin oli jo lauantain puolta kun oltiin bromleyssä (beckenham) perillä. kello oli suomen aikaa varmaan lähemmäs puolta viittä kun nukkumaan päästiin "herkullisen" lammaskeiton ja viini ja olut tarjoilun (!) jälkeen. söin kaksi lusikallista sitä herkku keittoa ja lasin vettä. papparainen rupes esitteleen valokuvia meille, eihän meitä yhtään vielä siinä vaiheessa väsyttäny kun kentältäkin kesti vielä tunnin verran ajella. oli muuten kohtuullinen järkytys kun istahdin etupenkille ja lähettiin ajaan sitten väärään suuntaan. sai hetken puristaa penkin reunaa kun tuntu vaaralliselta. miettikää että liikenneympyrääkin ajetaan myötäpäivään!

asetuttiin siis poikakouluun, jonka seinät oli täynnä julisteita ja menestyneiden joukkueiden (jalis, rugby ja kriketti) kuvia. oli valehtelematta 50 cm pitkiä koko koulun kuvia seinällä jossa ihmiset oli n.2 cm pitkiä ettei mikään FYL ollu ihan. tosiaan, nyt kun päästiin aiheeseen poikakoulu niin jatketaan siitä. tytöille oli harvakseltaan vessoja, kuten arvata saattaa. suihkuja oli vain yksi, siis koppia mutta niitä itse vekottimia oli miljoona. italialaiset eivät uskaltaneet edes vessaan mennä kun suomalaiset tytöt olivat meikkaamassa/pesemässä hampaitaan tms. niille tuli myös vähän järkytyksenä että suihkuun mentiin alasti... saati yhtäaikaa miesten kanssa.

viileä herätys klo 8 paikallista aikaa lauantaina ensimmäinen esiintymispäivä ja esiinnyttiin bromley high streetillä. oli ihan kivasti yleisöökin ja sillee. kävästiin kaupoissa pikimmiten, nähtiin taksit, dd:t ja puhelinkoppeja. kaikki kliseet. nähtiin myös sitten italialaista ja skottilaista tanssia. miehet kiltit päällä ja sillei.
illalla oli isot pileet kun oli yhteinen illanvietto jossa oli muitakin kuten venäläisiä ja sit jotain muita :D tuli taas nukuttua joku viis kuus tuntii varmaan, ja oli kohtuu kylmä.

sunnuntaina kasilta ylös (aivan jäässä) ja päivä vietettiin kansallispuvuissa. lauantaina oli hameet. mentiin ehkä mielenkiintoisimpaan messuun ikinä. kirkko täynnä mammoja ja pappi puhui ensimmäisen lauseen niin kaikki nauroivat. pappi oli oikeesti tosi hauska sano jopa suomeks hyvää päivää ja tervetuloa, heitti niin hyvää läppää. siellä jaettiin punaset ilmapallot jotka puhallettiin ja sit ne päästettiin irti - pyhä henki- vai miten se nyt meni. muutenkin oli aika poikkeavaa meitin kirkollisista tapahtumista. suosittelen suuresti!
illalla sitten oli keskenäiset illanvietot jotka oli kosteahkot. tuli vähän kai tanssittuakin.. nukkumaan mentiin joskus. paha sanoo. aamulla oli taas helvetin kylmä!

maanantaina mentiin lontooseen jossa satoi kaatamalla. se ei tietenkään riittänyt että satoi ja puntit kastui vaan dd meni metrin päästä ja roiskautti pitkän vesilätäkön mun päälle. kosteeta oli jos sen kauniisti ilmasee. kuitenkin lohdutti vähän kun oltiin jo pois lähössä ja vastaan tuli mies jolla oli beige neule ja musta takki auki. dd meni sen ohi ja se kaveri kastu kokonaan. sen nenästä tippu vesi ja sen paita oli litskari. se mies vaan katto mua näytti paitaansa hymyili ja sano: "My shirt.." annoin myötätuntoisen katseen ja hymyilin (ehkä jopa liiankin leveästi)
viiminen ilta alkoi ja nyt jopa puhuttiin makarooneille ja kuunneltiin niitä. se yliopisto poju oli sittenkin parhaimman näkönen ja viksuin. nukkumaan joskus kolmen maissa.

tiistaina lähettiin lontooseen herättyämme 7.30! osa meni london eye:n ja sitten oli aikaa ostostella taasen. tavoite oli ei yhtään puntaa tai pennyä kotiin, ja onnistuinkin siinä kunnes tänään (siis keskiviikko ja valitettavasti jo kotona) löysin 25pennyä farkkujen taskusta! m juuri sen verran mulle lainasikin joten saat ne takasin! ja jopa pennyinä!

kotona olin vartin yli yks suomen aikaa ja tänään sitten klo 8 äikän kokeeseen. oli ehkä hieman heikko aika kun oli 300 sivua lukematta kirjaa ja en nukkunut lentokoneessa mennen enkä tullen. unisaldo jäi vähän vähiin kyllä. tänään käväsin katriinan kanssa hesassa viemässä kansallispuvun, käytiin vähän kattoon esiintymisvaatteita ja ostettiin oranssit hameet ja ruskeet paidat. ihan jees, ois voinu paremmatkin löytää mut ihan ok:t nekin kai on..
kotona olin n.30 min sitten. nyt lisään pari kuvaa :)

[Ei aihetta]Torstai 24.05.2007 18:29

jaahas lähetääs si kattoon mitä tulevaan kotimaahani kuuluu. tarttis vielä silittää esiintymisvaatteet.. niin ja pestä vähän pyykkiäkin. pakkaamisen kanssa voi tulla ongelmia kun saa olla vaan 15 kiloo. tarvii vaan yrittää sulloo kai. tulipas tää muuten äkkiä.. nyt jo. apua. ihanaa. oon niin innoissani. haluan vaan pois. nää forssan piirit on kyllä sen verran suolesta että huh huh. no enää vuosi. kyllä sen vielä jaksaa.

hellurei tuon jotain tulkkareita sitten. huomenna en enää tänne ehi, lähetä viesti jos tarviit jotain spessuu :D yea right!

[Ei aihetta]Torstai 24.05.2007 18:09

HALUAISIN:
Olla: ulkomailla
Syödä: pudding
Juoda: sadepisaroita
Saada: matka-avustusta tai stipendin

MISSÄ VIIMEKSI:
Kävin: kaupassa
Söin: kotona
Join: kotona
Tipuin tuolilta: varmaan ala-asteella. jaa no mutta ei sittenkään.. tässä taannoin
Itkin: kotona
Nauroin: en mä ikinä

KYSYMYKSIÄ:
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: en kai keltään
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: en
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: en kai
Oletko löytänyt netistä kavereita: kaippa
Mitä kappaletta kuuntelet nyt: il divo - si tu me amas

SUOSIKKI:
Värisi: punanen
Liikuntalajisi: tanssi ja satunnaiset pallopelit
Kynttiläsi: ? what, juu en oo kynttilöistä ihan näin perillä, varmaa havi valkonen kruunu kynttilä
Kirja: jane austinin pride and prejudice
Kenkäsi: ruskeet nahkaset vaga bondit, isäni mielipide: "eks sä nyt vois ostaa jotain muuta kun tollasia aamutohveleita"
Muumeista: pappa kun se on vähän hölmö ja on vähän niiku seppo

OLETKO:
Itsepäinen: en siis ollenkaan ole
Ilkeä: en tätäkään..
Viisas: no kyllä mä tiiän mikä on fiksua, tosin en mikään kirja viisas, tänään sen todistimme jälleen
Hyvä koulussa: jos jaksais niin menis varmaan ihan hyvin, nyt vaan tällee tyydyttävästi
Hyvä soutamaan: soutulaitteessa joo, muuten taitaa ne hommat jäädä miehille (ja liisalle)
Tylsä: no on varmaan muakin tylsempiä mutta en nyt mikään maailman kiinnostavinkaan
Purevaa vai lyövää tyyppiä: lyövää ehdottomasti. jos vihaa jotakuta niin miksi haluis siitä palan suuhunsa?
Satuttanut itseäsi: en kai pahemmin
Huutanut jollekin ystävällesi ja katunut: ei sitä kai kannata katua. menneet on menneitä
Satuttanut ystävääsi ja kadut sitä: henkisesti niin joo mutta fyysistä kiusaamista en kai harrasta
Yksinäinen: yksin mutten yksinäinen ;D
Miksi: no jaa-a

ONKO:
Vika tietenkin aina sinussa: ei ikinä!
Sinulla lainkaan tapoja: on
Hevoset ihania: 5 metrin päästä
Sinulla pelkoja: ei ollenkaan

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.05.2007 17:53

muista aksentti
"I just really really want to see the Big Ben!"

[Ei aihetta]Maanantai 21.05.2007 22:05

mahtavaa! olin just pyörän kyydissä! siis niin mahtavaa!
- Vanhemmat »