IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 09.06.2009 01:54

Hihii meille tulee kiva sohva <3 rahapussi vaan vähä kärsi :)


pitää olla ahkera postipate ;)

[Ei aihetta]Torstai 21.05.2009 16:18

Jenni 20 vee \o/


Viralliset teinivuodet on ohi ;)

[Ei aihetta]Tiistai 14.04.2009 15:47

Sinne se muru taas eilen lähti. Vähä on jotenkin surkee olo, kun sai nukkua kolme yötä yhdessä ja yhtäkkiä onkin taas yksin. Kaikenlisäks on neljän päivän leiri, enkä kuule koko miehestä paljon mitään ennen perjantaita, joten sekin laskee mielialaa :( Loppuis jo koko paska, kun en yhtään jaksais.


Joo tuli kiva angst!

Tj 80!

[Ei aihetta]Tiistai 10.02.2009 01:53

Muru tuu kotiin sieltä, Jennillä on ikävä ♥

[Ei aihetta]Lauantai 17.01.2009 21:42

IKÄVÄ

Ikävä on kuin sydämessä olisi vatsatauti.

Sydämen kohtaa puristaa ja kouristaa.

Tuntuu, ettei mikään pysy sisällä.

Kyynelkanavat työntävät kaiken ulos sisältään.

Pitää koittaa hengittää tasaisesti ja rauhassa.

Niin toisinaan hieman helpottaa.

Mutta vain alkaakseen taas pian uudelleen.

Pahimmillaan se on kun yrittää saada unta.

Kun kaikki päivän kiireet on poissa mielestä.

Kun on aika omille ajatuksille, aika hengähtää.

Silloin se taas tulee.

Ja kaataa sänkyyn.

Sitä voi hillitä rakkaudella ja yhdessä ololla.

Mutta ilman lääkintää, se taas palaa.

[Ei aihetta]Maanantai 29.12.2008 01:48

Rakkaus on taitolaji.

Se on ymmärtämistä,
vaikenemista,
kehumista,
jaksamista,
väsymistä,
näkemistä ja kuulemista,
olemista,
hyväksymistä ja sietämistä;
soutamista ja huopaamista.

Rakkaus on taitolaji.
Taitoa odottaa,
pyytää ja
antaa,
taitoa vaieta.

Rakkaus on taitolaji.
Pitää uskaltaa olla lähellä.
Pitää uskaltaa näkyä.
Pitää uskaltaa toivoa.
Pitää uskaltaa pettyä

Rakkaus on taitolaji.
Sitä voi opetella.

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.12.2008 14:21

Ihanaa joulua kaikille <3

:)Maanantai 22.12.2008 17:13

Hihii kohta ollaa puoles välis ja mun muru on oikei alikersantti! Oon nii ylpee <3

Oikeiden miehien TJ 193!


vuoden miehet tulee enemmä miehinä kotii ku puolen vuoden miehet yhteensä!


MAHTAA JOITAKI NAKERTAA ;)


Revi siitä!

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.12.2008 14:08

Jenni ja Tero 1vuosi <3 :)

[Ei aihetta]Perjantai 05.12.2008 23:29

Tulihan se lakki sieltä! :) Jännitti kyllä ihan sikana kävellä sinne eteen, mut hyvin se sit meni. Kultaki oli kattomas ja oli kivaaaa! Sain porukoilta ihan älyhienon koneen ja huomen tulee vieraat :>