IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Sunnuntai 27.11.2022Sunnuntai 27.11.2022 23:24

heräsin tänään jo puoli kahdeksan aamulla ja touhusin ensin kaikenlaista ennen kuin puin ulkovaatteet päälle . Odotin että kaveri tuli hakeen mua yhdeksältä tallille. Tallille kun mentiin niin lähdettiin melkein saman tien ajelemaan seinäjoelle kun masa ja juksu oli jo autossa kun mentiin tallille. Oltiin perillä seinäjoella ennen kahtatoista kun tallilta lähdettiin puoli kymmenen. torkahdin matkalla vähäks aikaa. perille päästyämme masaa ja juksua ruvettiin valjastamaan kun juksulla oli ensi startti klo 12.45 ja masalla oli ensimmäinen lähtö klo yhden jälkeen kun ravit alkoi yhdeltä. Ei oikeen menny nappiin kummallakaan tänään. Juksu oli neljäs ja masa vasta kymmenes. Sit kun masan ja juksun startti oli ohi niin riisuttiin ne valjaista ja laitettiin autoon. Me käytiin vielä makkaralla ja katottiin yks lähtö vielä ennen kun lähdettiin ajelemaan kotiin päin. Torkahdin vielä paluu matkallakin vähäks aikaa. Oltiin tallilla joskus ennen neljää. Roudattiin kaikki kamat autosta talliin ja haettiin vielä heinätki valmiiks ennen kun lähdettiin kotiin ja onneks karsinat oli kaikki siivottu ettei meidän tarvinnu niitä siivota. Olin kotona ennen kuutta ja kotiin kun tulin toin kamat sisälle ja kävin prismassa hakemassa tupakkia niin näinki siellä yhden tutun niin pitihän sen kans sitte jutella jobku aikaa. Tulin prismasta kotiin niin menin suihkuun ja sen jälkeen söin ja tulin sitte koneelle. Yrittäs taas mennä yhden aikaan nukkumaan kun tänään oli pitkä päivä niin rupee oleen aika väsy kun oon ollu kellon ympäryksen hereillä kun nousin tänään puoli kahdeksan ylös. Ei kauheen kylmä tullu seinäjoella muuhun kun naamaan kun mulla oli paljo päällä. Pitää seuraaviin raveihin laittaa paksumpi pipo ja kaulahuivi päälle kun nyt niitä ei ollut edes mukana. Että tällaista tällä kertaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.