IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Sunnuntai 5.2.2023Maanantai 06.02.2023 00:03

Nousin tänään puoli kakstoista ylös ja lähdin kauppaan kahdentoista jälkeen. Kaupassa meni noin puoli tuntia. Tulin sitte takas ja tyhjäsin kauppapussin. Lämmitin pari lihapiirakkaa että tuli syötyä jotain ennen tallille lähtöä. Katoin telkkaria puoli kuuteen asti ja puoli kuuden jälkeen mentiin tallille. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin pari karsinaa jotka oli taas siivoamatta. Tyhjäsin juksun vesikupin kun seki oli tyhjäämättä. Heinätki haettiin valmiks. Masalla mentiin taas ajamaan jäälle. Mä pesin sillä aikaa vallen ja allun kalterit, oli hyvin aikaa kun ne oli aika kauan ajamassa niin oli jotain tekemistä sillä aikaa. Sit kun masa tuli takas se riisuttiin valjaista ja laitettiin loimi päälle ja takas karsinaan. Haettiin loputki hepat sisälle ja ru0kiittiin hepat samantien kun kello oli jo niin paljo että hepat piti ruokkia. Lähdettiin sitte kotiin ja olin kotona vasta kahdeksalta ja menin melkeen heti suihkuun. Suihkun jälkeen puin päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle muutaman minuutin yli kymmenen, katon samalla telkkaria. Oon taas koneella varmaan siihen kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun nuo nettijutut pitää kattoa vielä ja siihen menee jokunen tovi. Päivällä kun kävin kaupassa niin satoi lunta mennen tullen oli inhottava ajaa pyörällä kun kaikki lumi satoi päin naamaa, että sellainen päivä tänään taas, ei muuta kummempaa.

Lauantai 4.2.2023Lauantai 04.02.2023 22:02

Nousin tänään puoli kakstoista ylös vaikka en lähtenykkään mihinkään ennen tallia. Tiskasin vähä astioita pois ja sen jälkeen paistoin muutaman kananmunan että tuli syötyä ennen tallille lähtöä. Katoin telkkaria puoli viiteen asti ja puoli viis mentiin tallille. oltiin ennen viittä tallilla. Siivottiin pari karsinaa kun ne oli vielä siivoamatta ja tyhjäsin juksun vesikupin. Käytiin heittämässä hepoille viiden heinät, itseasiassa heitettiin heinät jo ennen kun siivosin vallen karsinan. Heinätki haettiin valmiiks ja ruoat laitettiin valmiiks. Lähdettiin sitte kotiin ja olin kotona jo ennen kuutta,jotakuin tunti meni tallilla huomenna taas menee kauemmin kun masalla ajetaan taas. Kotiin kun tulin rupesin syömään melkeen heti että kerkesin jo kahdeksalta koneelle. Loppu illan katon telkkaria siihen asti kunnes meen nukkumaan. Puoli kakstoista tulee tv 5:deltä poliisiopisto-tehtävä miami beach, seki pitää kattoa taas. Masaa oli käyty hieromassa tänään yhden aikaan mut ei päästy sillon tallille kun kaveri oli kahteen asti töissä. Sellainen päivä tänään. Nyt alan kattomaan uutisia,lottoa ja säätä.

Perjantai 3.2.2023Perjantai 03.02.2023 23:48

Nousin ylös tänään jo yhdeksältä kun lähdin kymmeneltä kauppaan tuonne k-markettiin. Siellä meni ainakin puoli tuntia niinkun aina. Tulin takas yhdentoista jälkeen kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti. Katoin salkkarit puoli yhdestä yhteen asti ja sen jälkeen katoin valitut palat collection neloselta kahteen asti. Puoli kolmen aikaan otin pikku päikkärit sohvalla neljään asti. Katoin neljästä puoli viiteen salkkarit. Ennen viittä puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan ennen puolta kuutta (kun sillä oli vapaa päivä tänään ja menee huomenna töihin). Oltiin ennen kuutta tallilla ja taas oli kaikki karsinat siivottu paitsi mimmin, seki siivottiin. Heinätki haettiin valmiiks. Masalla mentiin taas ajamaan jäälle. Mä pesin sillä aikaa kallen ja masan kalterit kun neki pitää välillä pestä. Sit kun masa tuli takas niin se riisuttiin valjaista ja loimi laitettiin päälle ja takas karsinaan. Haettiin toisetki hepat sisälle. Ruokittiin vielä hepat ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona klo 19.40, joten jäi salkkareista näkemättä 10 minuuttia alusta. Katoin sen sitte loppuun ja menin sitte heti suihkuun. sen jälkeen. Puin päälle suihkun jälkeen ja rupesin syömään että kerkesin koneelle klo 22,30 ja oon varmaan kahteen asti koneella tai viimmestään kahdelta pitää mennä nukkumaan. Huomenna mennään heittämään viiden heinät kun toiset kaverit menee jonnekkin synttäreille niin päästään sitte aikasemmin kotiin tallilta ja pääsen aikasemmin syömään ja aikasemmin koneelle. Semmosta tänä päivänä, ei mitään muuta sen kummempaa eikä ihmeellisempää.

Torstai 2.2.2023Perjantai 03.02.2023 01:15

Nousin tänään jo puoli kymmenen ylös kun lähdin ennen yhtätoista käveleen sinne labraan. Ei tarvinnu kauaa oottaa kun pääsin sinne verikokeisiin. Tulin sieltä takas kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti. Puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit. Katoin kahteen asti valitutpalat collection. Menin kahdelta viemään pyykit koneeseen kellariin ja tulin takas kattomaan telkkaria. Kolmelta hain pyykit pois koneesta ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen. Katoin neljästä puoli viiteen salkkarit. Ennen viittä puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuuden jälkeen. Oltiin kuudelta tallilla ja kaikki muut karsinat oli siivottu paitsi mimmin, sekin siivottiin ja haettiin heinätki valmiiks. Haettiin hepatki sisälle. masa harjattiin vaan tänään muita ei kerenny harjailemaan Ruokittiin vielä hepat ennen kun lähdettiin kotiin. Olin Kotona klo 19.40 jäi salkkareista näkemättä 10 minuuttia alusta mut katoin sen sitte loppuun. Rupesin sitte syömään että kerkesin puoli kymmeneltä koneellle. Katoin samalla poliisiopistoa kutoselta joka loppui äsken ja nyt alkaa austin powers elokuva, katon sitäki samalla vaikka oonki koneella. Meen varmaan kahdelta viimmestään nukkumaan kun huomenna pitää nousta jo yhdeksältä ylös kun meen kauppaan ennen kymmentä ja pyörällä yritän ajaa sinne, menee nopeammin matka kun ajaa eikä taluta pyörää. Sellainen päivä tänään, ei paljo muuta sen kummempaa. Masalla ei ajettukkaan tänään vaan vasta huomenna.

Keskiviikko 1.2.2023Keskiviikko 01.02.2023 23:43

Heräsin tänäänkin yhdeksältä kun lähdin ennen kymmentä kauppaan k-markettiin kaupungille.Tulin takas ennen kahtatoista ja tyhjäsin kauppapussit ja katoin onnenarpaa neloselta puoli yhteen asti. Puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit. Yhdestä kahteen katoin valitutpalat collection. Kahdesta kolmeen katoin kymppitonnia starilta. Kolmesta neljään katoin ihmemiehen. Neljästä puoli viiteen katoin salkkarit. puoli viideltä vaihdoin tallihousut jalkaan ja ennen viittä puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tuli hakemaan puoli kuuden jälkeen. Oltiin tallilla ennen kuutta ja taas siivottiin parit karsinat kun ne oli taas siivoamatta. Haettiin heinätki valmiiks. Masalla mentiin ajamaan taas jäälle ja sillä aikaa mä pesin hevosten ruokakupit. Sit kun masa tuli takas niin riisuttiin se valjaista ja laitettiin loimi päälle ja takas karsinaan. Haettiin loputkin hepat sisälle. Kello oli taas sen verran paljo että ruokittiin heti hepat ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona viittä vaille kahdeksan joten salkkarit jäi kattomatta vähä näin loppua. Menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin päälle ja rupesin heti syömään että kerkesin jo kymmeneltä koneelle ja kahdelta pitää mennä viimmestään nukkumaan kun huomenna pitää mennä labraan kakskyt yli ykstoista niin pitää nousta jo puoli kymmeneltä ylös ja taidan mennä sinnekkin kävellen. Iltapäivällä pitää mennä pyykillekkin taas ja illalla tallille ja masalla ajetaan vielä huomennakin kuulemma. Että näin tänään eipä muuta ihmeellistä.

Tiistai 31.1.2023Tiistai 31.01.2023 22:32

Nousin tänään jo yhdeksältä aamulla ylös kun kävin ennen kymmentä cittarissa. Katoin vähä aikaa onnenarpaa ja ennen kahtatoista lähdin käymään kylässä yhden tutun luona. Tulin sieltä takas ennen neljää. Menin sinne kävellen kun nyt on niin liukas ettei pyörällä voi ajaa. Katoin neljästä puoli viiteen salkkarit ja menin sen jälkeen päikkäreille puoli kahdeksaan asti. Katoin salkkarit puoli kahdeksasta kahdeksaan ja rupesin sen jälkeen syömään että kerkesin jo yhdeksältä koneelle ja oon varmaan kahteen asti koneella. Tänään kun on tiistai niin ei tuu mitään katottavaa telkkarista, ne katottavat meni jo, ihmemies ja salkkarit, starilta tulee yhdeltätoista sen niminen elokuva kun good morning,vietnam, siinä on pääosissa robin williams. Tänään en ollu tallilla kun kaveri oli iltavuorossa töissä tai se oli käyny päivällä ruokkimassa hepat. Huomenna mennään illalla tallille. Huomenna pitää nousta taas yhdeksältä ylös kun pitää lähteä kauppaan ennen kymmentä kun pitää taluttaa pyörää liukkaiden takia ja pitää olla yhdentoista jälkeen kotona että kerkee kattomaan onnenarpaa ja salkkarit puoli yks. Kolmelta katon ihmemiehen ja neljältä salkkarit siis huomenna. Sellainen päivä tänään, eipä mitään muuta ihmeellistä ole tapahtunut tänään.

Maanantai 30.1.2023Maanantai 30.01.2023 23:56

heräsin tänään puoli kakstoista taas ja katoin onnenarpaa puoli yhteen asti. Katoin puoli yhdestä yhteen asti salkkarit ja sen jälkeen katoin valitut palat collection neloselta. Kävin kahdelta cittarissa taas edestakas ja tulin kattomaan ihmemiestä starilta neljään asti. Katoin salkkarit taas neljästä puoli viiteen. Vaihdoin tallihousut puoli viiden aikaan ja ennen viittä puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuus. Oltiin taas ennen kuutta tallilla. Siivottiin taas parit karsinat ja heinätki haettiin valmiiks. Hepat haettiin jo kuuden jälkeen sisälle kun pietarsaaressa oli niin paskamainen ilma tänään. Kerkesin jopa harjaamaan kallen pitkästä aikaa kun haettiin hepat aikasemmin sisälle. Harjaamsen jälkeen ruokittiin hepat ja lähdettiin kotiin. Olin kotona ennen puolta kahdeksaa joten kerkesin kattomaan salkkarit alusta loppuun. Menin salkkareitten jälkeen suihkuun ja suihkun jälkeen puin päälle. Rupesin sitte syömään että kerkesin puoli ykstoista koneelle. Tuossa kun puin päälle niin yks tuttu soitti mulle niin puhuin sen kans vähän aikaa, kun huomenna on tarkotus mennä kylään sinne päivällä. sitä ennen käyn taas cittarissa. Voi olla että menee taas kahteen puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun nuo netti jutut pitää vielä kattoa ja kuunnella pet shop boyseja. Että semmoinen lumisateinen päivä tänään, Eipä muuta sen kummempaa ole tapahtunut tänään.

Sunnuntai 29.1.2023Sunnuntai 29.01.2023 23:25

Heräsin tänäänkin puoli kakstoista ja ennen yhtä kävin taas cittarissa edes takas. Tulin takas kattomaan telkkaria ja katoin ensi putousta subilta vähä loppua sitte katoin sen kolmoselta alusta mutta en ihan loppuun asti kun katoin tv vitoselta vähä aikaa free willyä-pelastakaa willy elokuvaa. En kerenny kattomaan loppuun asti kun puoli kuus mentiin tallille sitä ennen puin ulkovaatteet päälle. Oltiin tallilla ennen kuutta ja siivottiin taas pari karsinaa kun ne oli taas siivoamatta vallen ja mimmin. Haettiin heinätki taas valmiiks. Masalla mentiin taas ajamaan (vaikka sillä ajettiin eilenkin) puoli seitsemän aikaan ja jäälle ne meni. Mä pesin sillä aikaa masan,kallen ja allun ruokakupit. Oil tarkotus pestä mimminki ruokakuppi mut en sitte kerennykkään kun hain ellin ja valtterin kans hepat sisälle, kalle ja juksu, mimmi ja allu Valle tuotiin samalla sisälle kun masa tuotiin sisälle. Sit kun masalla tultiin ajamasta niin se riisuttiin valjaista ja laitettiijn loimi päälle. Kello oli jo sitte niin paljon että ruokittiin kaikki hepat ja lähdettiin kotiin. Olin kotona kahdeksalta vasta kun aina menee myöhään tallilla kun masalla ajetaan. Rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle puoli kymmenen ja katoin samalla paluu tulevaisuuteen 2 avalta. Käänsin kyllä kolmoselle kun tuli säätiedotus ja stadi vs lande jota tulee vieläkin. Meen varmaan kahden aikaan taas nukkumaan kun pitää netti jutut kattoa ja pet shop boyseja kuunnella. Sellainen päivä taas tänään. Lopetan tämän kirjoituksen nyt tähän ja huomenna taas lisää juttuja.

Lauantai 28.1.2023Sunnuntai 29.01.2023 00:20

Heräsin tänään puoli kakstoista ja kahdentoista jälkeen lähdin käymään lidlissä viemässä tyhjät pullot pois. Tulin takas kattomaan telkkaria ja katoin telkkaria koko päivän siihen asti kun mentiin tallille ennen puolta kuutta ihme ja kumma. Oltiin siis ennen kuutta tallilla ja siivottiin taas pari karsinaa kun ne oli vielä siivoamatta. masalla ja allulla oli jo ajettu. Haettiin puoli seitsemältä hepat sisälle tai nuoret tytöt haki hepat sisälle. Tytöt meni juksun kans kentälle, en tiedä mitä ne teki siellä kun en menny kattomaan. Mimmi kerettiin harjata sillä aikaa tai en minä sitä harjannu vaan kaveri harjas. Juksuki tuli hetken päästä takas tallin. Ruokittiin hepat vielä ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona puoli kahdeksan jälkeen ja katoin vähä aikaa putousta ja menin sitte suihkuun. Puin taas vaatteet päälle suihkun jälkeen ja rupesin syömään. Katoin samalla austin poweria samalla kun söin ja katoin sen loppuun asti. Tulin koneelle puoli ykstoista. Katoin hetken poliisiopistoa ja sit vaihdoin kanavaa subille kun sieltä tulee terminaattoria,katon sitäki samalla kun oon koneella. Voi olla että menee kahteen tai puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun pitää kattoa taas nuo netti jutut, mut ei se mitään haittaa.. Selllainen päivä tänään taas.