IRC-Galleria

Jerrynova

Jerrynova

Because love rules, baby

Ihmiset syövät todella usein.
Useimmat ystävistäni syövät lähes joka päivä.
Siitä johtuen järjestinkin viime viikon maanantaina
ystävieni kanssa pienimuotoiset - mutta railakkaat - illalliskutsut,
joissa tarjottiin juomien lisäksi myös erittäin maukasta ruokaa.

Nautittuamme herkullista meksikolaista ruokaa ja hieman kuplivaa,
murtauduimme lähellä sijaitsevan pursiseuran tiloihin.
Meidät heitettiin valitettavan vauhdikkaasti ulos.

Illan päätteeksi Salla ja hänen miesystävänsä Juuso saapuivat paikalle,
ilmeisesti ruoan perässä, mutta emme antaneet heille ravintoa.


Seuraavana aamuna kahdeksalta lähdin Nikon kanssa ajamaan Huittisiin.
Onneksi veressäni oli silloin vielä sen verran alkoholia,
etten täysin käsittänyt, mihin olin menossa.
Voisin tietenkin kertoa, mitä teimme Huittisissa,
mutta minusta elämässä pitää olla hieman mysteeriä.


Keskiviikkona - palattuani Raumalle - sain huomata,
että ajaudun tiettyjen ihmisten seurassa aina eriskummallisiin tilanteisiin.
Tällä kertaa jouduin erään herrasmiehen kanssa muun muassa ränsistyneen
sataman varastorakennuksen katolle ja epämääräisiin kalastuskilpailuihin.

Illalla palasin erikoisen päiväni jälkeen vanhoihin rutiineihini ja söin Tuulian kanssa pizzaa.
Tuulia löysi Demi-lehdestä apokalyptisiä profetioita ja minä muistelin villiä nuoruuttani.

Torstaina aloittaessani opinnot uudessa opinahjossa - tavallaan - aloin pohtia kissoja.
En ole ainakaan vielä päässyt selkeään lopputulokseen pohdinnoissani.


Perjantaina riisuin hetkeksi filosofin hattuni ja panin päähäni
"tiedän jotain taiteesta"-lätsäni, käydessäni Ellun ja Nooran kanssa
katsomassa modernin taiteen performanssia, joka käsitteli olemassaoloa.

Hetkeä myöhemmin näin kammottavan Dynastia-kampauksen omaavan
naisen laulavan itsekseen uudelleen ja uudelleen "I'm a coffee pot".
Luonnollisesti voisi luulla, että tämä nainen oli osa edellämainittua performanssia.
Hän ei kuitenkaan ollut.


Perjantai-illalla, uskomattoman kauniin syyspäivän jälkeen,
menin Sallan, Tuulian ja Jeren kanssa loistokkaalle illalliselle.
Pitkän illallisen ja omalaatuisten keskusteluiden jälkeen
suuntasimme koko joukon voimin suurelle aallonmurtajalle,
jonka ääreltä löytyvät kuulemma Rauman rannikon suurimmat aallot.

Täysikuun hohtaessa kauniisti peilityynen meren pinnalla
ja aavan meren pauhatessa rauhallisesti yön pimeydessä
oli helppo ymmärtää, miksi kyseinen paikka on
Rauman nuorison keskuudessa suosittu kutemispaikka.

Saatuamme tarpeeksi pienten Ford Escortien sivuikkunoista sojottavista
hikisistä jaloista ja "Titanic-käsi" -efektistä, lähdimme pois.


Lauantaina omituinen olemassaoloni jatkui äitini kanssa nautitun lounaan
ja raikkaassa sateessa tehdyn pitkän kävelylenkin merkeissä.
Kävelyretkeni jälkeen kävin kuumassa suihkussa, puin päälleni mukavat vaatteet,
keitin itselleni kirsikkateetä ja katsoin sosiaaliporno-ohjelmaa televisiosta.

Sunnuntaina minun oli tarkoitus lähteä Ellun kanssa illalliselle, mutta hän teki minulle oharit.
Join taas kerran lisää kirsikkateetä ja katsoin huonoja televisio-ohjelmia.

Totesin, että minusta on todellakin tullut vanha ja tylsä ihminen.
Minun on nyt paras mennä ostamaan silmänympärysvoidetta,
ja huomenna käyn pankissa keskustelemassa eläkerahastostani.


Maanantaina minua ja Ellua yritettiin virheellisesti houkutella mukaan mielenosoitukseen.
Päätimme yksimielisesti, että aktivisti-vuotemme ovat ohittaneet meidät jo aikoja sitten,
ja menimme suoraan aikaiselle illalliselle, eläkeläisten joukkoon.
Emme sentään tilanneet uuniperunoita.

Söimme meksikolaistyylisessä italialaisessa ravintolassa niin hyvää ruokaa,
että tunsin jopa hieman syyllisyyttä lähtiessäni ravintolasta maksamatta laskua.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.