IRC-Galleria

Jerrynova

Jerrynova

Because love rules, baby

Dolphins are just gay sharksKeskiviikko 04.04.2007 14:07

En ole koskaan ollut ihminen, joka erityisesti nauttii urheilusta.
Joskus väitän ihmisille pitäväni siitä, mutta se ei ole totta.
Viimeksi kun kävin kuntosalilla, puhuin Tuulian kanssa puhelimessa
samalla kun kävelin rauhallisesti juoksumatolla.
Saman päivän illalla vietin amerikkalaista iltaa
Tuulian ja Jeren kanssa hampurilaisten ja keilailun merkeissä.

Seuraavana päivänä, nautittuani Tuijan, Ellun ja Nooran seurasta,
suuntasin eriskummallisten ystävieni kanssa Onnelaan.
En muista illasta yhtään mitään, joten se oli selvästi
joko täysin mitäänsanomaton tai erittäin hauska ilta.

Sen jälkeisenä päivänä, joka oli torstai, kävin Jennin kanssa
kahvilla kahvilassa, joka ei oikeastaan ole kahvila.

Perjantaina Mervi piti minulle motivoivan puheen
ja kehotti minua pitämään sen litteänä.
Illalla juhlin läksiäisiäni teini-teemapippaloiden merkeissä.
Kuuntelimme David Hasselhoffiin saksankielisiä balladeja
ja muistelimme kadotettua nuoruuttamme.


Minun Lontooni

Lauantaina kapusin lentokoneeseen ja suuntasin kaupunkiin,
jossa mikä tahansa on mahdollista, London Towniin.
Yöllä, saavuttuani pitkästä aikaa takaisin sumuiseen Lontooseen,
mahdollisuuteni olivat rajattomat. Menin heti nukkumaan.

Sunnuntaiaamuna lähdin matkakumppanini kanssa kävelylle Little Veniceen,
jossa kirsikkapuut kukkivat kauniisti ja aurinko lämmitti kasvojani.
En kuitenkaan voinut nauttia näistä asioista,
koska villihanhet hyökkäsivät kimppuuni.

Traumaattisesta kokemuksestani huolimatta suuntasin seuraavaksi eläintarhaan.
En kuitenkaan osannut nauttia siitä, koska pelkään lähes kaikkia eläimiä,
joten suuntasin äkkiä Camdenin markkinoille nauramaan rumille ihmisille.
Syötyäni lähes herkullisen länsiafrikkalaisen lounaan Nochiassa
ostin Marks&Spenceriltä punaviiniä ja juustokakun.
Valitettavasti unohdin pitää sen litteänä, joten päästyäni Green Parkiin
sain kaapia kakkuni kuorrutuksen paketin pahvisilta sisäreunoilta.

Syötyäni liikaa juustokakkua ja juotuani liikaa punaviiniä
päädyin vahingossa Mr. Bean -elokuvan ensi-illan punaisen maton äärelle.
Rowan Atkinson on selittämättömällä tavalla epämiellyttävä ihminen.

Tavattuani kummallisen takatukkamiehen Sohossa
suuntasin illalliselle Itsuun, jossa herkulliset sushiannokset liikkuvat
ruokailijoiden edessä liukuhihnalla loputtomana janana.
Illallisen jälkeen jouduin olosuhteiden pakosta Fudge Clubille,
jossa löysin iloa elämääni happy hourin ja maustettujen mojitojen avulla.
Samassa yökerhossa tapasin myös Darrenin, joka juhli 21-vuotissyntymäpäiviään,
ja join paljon (minulle) ilmaisia shotteja.
Kävellessäni hotellilleni törmäsin mieheen,
joka söi perunaa aivan kuin se olisi ollut omena.

Seuraavana aamuna, käytyäni aamupalalla Automatissa,
päädyin St. James's Parkiin lukemaan A.M. Homesin kirjaa This Book Will Save Your Life,
joka nimestään huolimatta ei ainakaan vielä ole auttanut minua ollenkaan.

Lukutuokion jälkeen kävelin Big Benin ohi, Westiminster Bridgen yli
ja jatkoin matkaa likaisen mutta viehättävän Thamesin varrella.
Waterloossa söin herkullista jäätelöä katumuusikon tahdittamana.
Loppupäivän kulutin shoppailemalla Oxford Streetillä, Carnaby Streetillä,
Bond Streetillä, Regent Streetillä ja Sohossa.

Illalla, jonotettuani liian kauan päästäkseni illalliselle ravintolaan, jossa tarjoiltiin pelkkää superruokaa, jouduin ahmimaan superillalliseni ehtiäkseni West Endiin katsomaan kun
80-luvun supertähti, Spandau Ballet'n solisti Tony Hadley, esiintyy Chicagossa.

Tiistaina, kohdattuani elämän rankat tosiasiat, suuntasin syreenintuoksuiseen Notting Hilliin.
Ostettuani Portobello Roadin markkinoilta tuoreita mansikoita, tuoretta appelsiinimehua ja maailman parhaita lohibageleita, siirryin läheiseen puistoon nauttimaan pikniklounaasta.
Hetkeä myöhemmin törmäsin Capital Radio Buildingin edustalla P. Diddyyn ja hänen vaikuttavan kokoisiin henkivartijoihinsa, joita oli paljon.

Iltapäivällä kulutin tuntikausia metsästäen smaragdinvihreää kauluspaitaa.
Masennuin niin huomatessani, että en onnistu etsinnöissäni, että minun oli pakko piipahtaa
Abercrombie&Fitchin juuri avatussa ensimmäisessä brittiläisessä liikkeessä,
johon oli palkattu yläosattomia miehiä ja vähäpukeisia naisia vain, koska seksi myy.

Piristyin edellämainitussa liikkeessä niin paljon, että illalla minun oli pakko suunnata
Annex 3 -baariin, jossa kaikki valaisimet ja tuolit ovat erilaisia, toinen toistaan näyttävämpiä.
Minä istuin punaisessa korkokengän mallisessa tuolissa.

Keskiviikkona, ollessani Hyde Parkissa lounaalla, kimppuuni hyökkäsi orava,
jonka myöhemmin nimesin Irmaksi. Syötin sille myös nachoja.
Päivän kuluessa huomasin, että sana olinpaikastani oli alkanut levitä.
Puhelimeni soi taukoamatta ja minut kutsuttiin erinäisiin tapahtumiin.
Illalla yritin kuokkia Aquascutumin yksityispippaloihin, mutta en onnistunut.
Tyydyin tapaamaan pitkästä aikaa ihanan ystäväni Chrisin,
hänen erittäin ranskalaisen ystävänsä Silvan, sekä saman takatukkamiehen,
jonka olin tavannut jo muutamaa päivää aiemmin, Anthonyn.
Illan tiimellyksessä sovin itselleni treffit, mutta peruin ne saman illan tiimellyksessä,
koska huomasin, että deittini on täysi sekopää.

Torstaina minut värvättiin henkiseksi tueksi naiselle, joka halusi lähteä turkisostoksille.
Liian kauan kestäneen shoppailun jälkeen kävin lounaalla herkullisessa thairavintolassa.
Illalla löysin taidenäyttelyn avajaiset, joissa tarjoiltiin ilmaista alkoholia.
Esitettyäni välittäväni taiteesta suuntasin Chrisin kanssa illalliselle Chinatowniin.
Illallisen jälkeen kävimme Sohossa lasillisilla.
Sitten ostimme Tescosta pari pulloa halpaa viiniä ja tyhjensimme ne nopeasti,
ennen kuin suuntasimme paikalliseen yökerhoon, jolla on rivo nimi.
Kyseisessä yökerhossa tarjoiltiin alkoholia kannuittain ja se oli halpaa,
joten saatoin innostua hieman liikaa.
Tapasin lyhyen Paulin, joka näytti aivan Ioan Gruffudilta,
mutta hän oli valitettavasti todella tylsä ihminen.
Tapasin Oscarin Namibiasta, taas, eikä hän vieläkään osannut kertoa minulle mitään Namibiasta,
joten väitin häntä valehtelijaksi - hän suuttui minulle.
Sen jälkeen Silva suuttui minulle, koska pilkkasin hänen fannypackiaan.
Mielestäni olen selittänyt tekoni täysin jo edellisessä lauseessa.

Pitkäksi venähtäneiden jatkojen jälkeen, kävellessäni - yhä melkoisessa hiprakassa -
väliaikaiseen kotiini Lontoon Bayswaterissa, törmäsin hollantilaiseen mieheen,
joka kysyi typeriä kysymyksiä, jotka ahdistivat minua.

Nukuttuani tunnin lähdin taas liikkeelle ja tapasin Southwarkissa naisen,
joka luuli olevansa ankka. Hänen kanssaan oli vaikea kommunikoida,
koska hän ei suostunut sanomaan muuta kuin "kvaak".
Mielenkiintoisen tapaamisen jälkeen suuntasin Tate Moderniin ihailemaan Mark Rothkon teoksia.
Esitettyäni välittäväni taiteesta suuntasin Borough Marketille ostamaan terveellisiä ruokia.
Syötyäni terveellisesti jatkoin iltaani epäterveellisesti juomalla viiniä suomalaismiehen kanssa Kensington Gardenissa. Sen jälkeen kävimme pubissa juomassa pintit.
Sitten kyllästyin häneen, ostin Tescosta kaksi pulloa viiniä ja suuntasin Chrisin luo.
Suuntasimme samaan yökerhoon, jossa olimme olleet edellisenä iltanakin,
koska he myivät yhä alkoholia kannuittain, halvalla.
Tapasin paljon uusia ihmisiä ja puhuin liikaa ruotsia Patrickin kanssa.
Itävaltalainen Chris, vanha "tuttavani" - jonka nimesin Oswaldoksi,
koska tunnen liikaa ihmisiä, joiden nimi on Chris - kopeloi minua, joten päätin lähteä pois.
En kuitenkaan lähtenyt nukkumaan, vaan suuntasin valkovenäläisen snobin kanssa Astoriaan.
Juotuani liikaa valkovenäläisen pankkiirin piikkiin suuntasin hänen luokseen jatkoille.
Hänellä oli uima-allas ja ruokaa, en voinut kieltäytyä.
Yön vaihduttua jo aamuun, näin aiheelliseksi lähteä nukkumaan.
Ajelin taksilla hotellilleni näköalareittiä, koska lasku meni valkovenäläiselle.

Seuraavana päivänä, nukuttuani lähes kaksi tuntia, suuntasin Mayfairiin aamupalalle.
Aamupalan jälkeen kävin Harrodsilla Ladurée Patisseriessa leivonnaisella.
Sitten suuntasin Hyde Parkiin lounaalle.
Aivan, minä syön paljon.
Illalla huomasin, että minun ja Mervin lanseeraama englanninkielinen nimitys matkikselle,
take-aways, on löytänyt sankan kannattajajoukon Lontoossa.
Chrisin luona join taas liikaa halpaa viiniä, kuuntelin kun Chris luki minulle runojaan,
ja kieltäydyin siitä, että hän meikkaisi minut klubi-iltaamme varten.
Sans make-up, suuntasin Chrisin ja Philipin kanssa Matinee Blancoon.
Join body shotseja sellaisen naisen päältä, jonka nimesin Nadineksi.
Personal traineriksi itseään väittänyt setä sanoi minulle,
että vartaloni on hänen silmissään täydellinen, ja kysyi, jos hän saisi ostaa minulle vaatteita.
Villin illan aikana näin liikaa miesten vessassa ja ymmärsin,
että ihmiset, jotka kutsuvat itseään kuninkaaksi,
ovat luultavasti todella omituisia ihmisiä.
Seitsemältä aamulla, muiden jatkaessa yhä juhlintaa,
minä suuntasin albanialaisen rikollisen, Frankin, kanssa englantilaiselle aamupalalle Sohoon.
Käytyäni Hyde Parkin taidemarkkinoilla saamassa pelottavia visioita rumista tauluista,
nukuin muutaman tunnin ajan, nähden unta pelottavista rumista tauluista.

Herättyäni suuntasin Elephant&Castleen, Lontoon ghettoon.
Kävin E&C:n Shopping Centressä, joka on juuri äänestetty Lontoon rumimmaksi rakennukseksi
ja kävelin Mervin entisen kotitalon ohi. Se näytti pienemmältä nyt.
Käytyäni ReyReyn ja Chrisin kanssa illallisella Tuktukissa päädyin Profile Barin avajaisiin drinkeille.
Muutaman mojiton jälkeen nautin yhden mojiton albanialaisen rikollisen kanssa,
koska olin vahingossa varastanut hänen matkapuhelimensa ja hän halusi sen takaisin.

Seuraavana päivänä, maanantaina, suuntasin heti herättyäni Notting Hilliin Chrisin kanssa.
Vietettyämme rauhallisen aamupäivän Trinity Housessa
suuntasin Hamleysille ostamaan Jelly Beanseja Tuulialle.
Käveltyäni nopeasti ympäri West Endiä ja Sohoa,
jouduin kapuamaan bussiin ja suuntaamaan lentokentälle, jossa turvatarkastaja
yritti nyysiä nachoni ja luultavasti onnistui nyysimään kondomini.


Saavuttuani Suomeen olin hetkellisesti ihminen ilman matkapuhelinta,
koska onnistuin rikkomaan omani, mutta sitten Tuulia pelasti minut.
Eilen illalla juhlin paluutani Suomeen, käyttäen sanaa 'juhla' samalla tavalla kuin sanotaan,
että hautajaisten yhteydessä nautittu seisova pöytä on juhla.
Syötyäni herkullisen kalaillallisen Ellun ja Nooran kanssa
teimme Magic Bulletilla alkoholipitoisia pirtelöitä ja joimme halpaa viiniä.
Lueskelimme myös pornografisia lehtiä ja Henna piipahti luonamme.
Illan päätteeksi päädyimme Studioon, jossa olimme klubin ainoat valkoihoiset juhlijat.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.