IRC-Galleria

Jerrynova

Jerrynova

Because love rules, baby

MethaqualoneLauantai 09.05.2009 18:56

Lapset ahdistavat minua. Eilen julkista liikennettä käyttäessäni yksi sellainen astui varpailleni
eikä pyytänyt edes anteeksi. Se oli vielä lihava lapsi. En ymmärrä, miksi minun pitää kärsiä
vain sen takia, että joku ihminen on päättänyt pieraista toisen, hieman pienemmän ihmisen ulos vaginastaan.

Kävin muuten eilen Ruttiksessa hengailemassa ja lukemassa Lindsay Lohanin (ja itseni) lempikirjaa.
Sielläkin oli lapsia. Uskomatonta. En ymmärrä, miksei laitakaupungille voida rakentaa sellaisia aitauksia, joihin kaikki lapsiperheet lukittaisiin. Ai niin, vittu lähiöt.

Päiväni ei mennyt kuitenkaan täysin pilalle. Piristyin nimittäin huomattuani, että Ebookersilla on Yrjönkadun paras näyteikkuna. Ei, maailman paras näyteikkuna. Tultuani menin ostoksille.
Löysin täydellisen Chuck Bass -puvun (ja yhden toisenkin melkein kivan puvun)
sekä elämäni rakkauden Zarasta. Kuuma työntekijä. Tatuointeja ja lävistyksiä ja puku.

Illalla suuntasin Mimosan luo, kainalossani kilo lihapullia. Mimosa teki ruokaa. Minttukin teki ruokaa.
Naisen paikkahan on keittiössä, kuten Mirkakin sanoi. Lopulta päädyin vielä Matin kanssa Roomiin lasillisille.

Kotimatkallani pysähdyin hetkeksi ihailemaan täysikuuta.
Se oli mukavaa, kunnes joku saatanan kusipäinen lokki päätti ulostaa juuri siihen kohtaan. Vittut.

Ulkona sataa vettä. Tuulia on Helsingissä. Katsoin äsken peiliin ja näytän possulta.
Olen varmaan sitten ensimmäinen Suomessa todettu sikainfluenssan uhri. Kiva.
Jos joskus tuntuu siltä, että haluaisit asioiden vain pysyvän paikoillaan; jos tuntuu siltä, että elämässäsi on tapahtunut aivan liikaa muutoksia; jos olet sisäsiittoinen idiootti, mene Raumalle!

Olen taas neljän päivän aikana ehtinyt huomata, että kukaan tai mikään tässä kaupungissa
ei ole kehittynyt ollenkaan. En kuitenkaan sano, ettei tällainen elämä olisi ollut muutaman
päivän ajan ihan hauskaakin... Olen ehtinyt rullaluistella heinäpeltojen ja hevoslaitumien
ympäröimänä, pyöräillä ympäri Vanhaa Raumaa, vaihtaa kuulumisia (juoruja)
raumalaisten tuttavien kanssa sekä leipoa naapurissa asuvan Tuulikin kanssa.

Onneksi huomenna palaan Helsinkiin. Alkossa onkin jo käyty. Vappu on täällä taas.

status updatePerjantai 03.04.2009 22:38

En muuttanut Viroon, mutta kävin Barcelonassa ja Pariisissa.

Kerron lisää myöhemmin, nyt (semi-)1342!

high as a kiteTiistai 24.03.2009 01:51

Kaikenlaista. Ne numerot hyökkäsi taas. 1342. Kerron huomenna.

The Circus Starring Jerry Joakim SkedlundPerjantai 13.03.2009 21:12

Tuli sitten käytyä taas Raumalla.

Keskiviikkona vietin aikaa poliisiasemalla ja päätin vaihtaa nimeni, kun ei ollut muutakaan tekemistä.
Sen jälkeen toimin Jennun mallina jotain lehtijuttua varten, ja näytin yllättävän hyvältä kuvissa.
Palkkioksi ahkerasta työnteostani sain kakkukahvit Salissa, Rauman hienoimmassa kahvilassa. Oksymoroni.
Illalla, käytyäni äitini kanssa tapaksella ja viinilasillisilla, suuntasin Sallan kanssa
Watchmeniä katsomaan - se oli LOISTAVA! Kaikki, jotka ovat haukkuneet sitä
voivat vetää sen eräänkin tavaran päähänsä!

Torstaina kävin sukuloimassa ja kuulin mielenkiintoisia juoruja ihmisestä,
jonka olen vuosia sitten nimennyt FransuTransuksi. Good times.
P.S. Selvitin asian, ne juorut eivät pidä paikkansa.
Rauma voi viimeinkin nukkua yönsä rauhassa.

Illalla suuntasin Elskan syntymäpäiväbailuihin. Itse asiassa ne olivat enemmänkin kakkukahvit,
kun siellä ihmiset vain joivat kahvia (ilman terästystä) ja söivät kakkua (ilman terätystä),
mutta minä pidin lipun korkealla juomalla juhlakalun kanssa kilpaa shotteja.
Minuun voi aina luottaa.

Oli kyllä yllättävän hauskaa (ja luontevaa) viettää aikaa vanhojen ystävien seurassa.
Jossain vaiheessa vanhoja valokuvia katsellessamme joku sanoikin, että tuntui
aivan kuin en olisi koskaan lähtenytkään Raumalta.

Mutta kun minä lähdin, vuosikausiksi, enkä aio palata siihen elämään,
jonka jätin hyvästä syystä taakseni. Elämässä pitää edetä. Ainakin aion yrittää.

Tänään vietin vielä hetken menneisyydessä kahvitellessani Nooran kanssa Porissa,
mutta nyt siirrän katseeni tulevaan. 1342, bbs.

Teräsmiehet pärjää yksinkinTorstai 05.03.2009 10:30

Kävin eilen Mimosan kanssa lasillisilla - se olikin ensimmäinen seikkailuni neljän seinän ulkopuolella
maaliskuun aikana. Olen siis viettänyt aivan liikaa aikaa yksin, ja ehtinyt taas kerran pohtia
elämääni aivan liikaa. Siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. En vain haluaisi olla
yhtä säälittävä kuin kaikki muut, mutta niinhän tässä nyt tulee tapahtumaan.

Ai niin. Miksi aikuiset ihmiset käyttävät emoticoneja :P
ja miksei kukaan enää kuuntele klassista musiikkia? :((

Täs o ny ollu kaikenlaistTorstai 19.02.2009 23:20

Kerron huomenna!

HirviölasarettiSunnuntai 08.02.2009 16:42

Jep, eksyin vahingossa Kepan ja Mosan kanssa Millionaire's Clubin synttäreille torstaina.
Ei ketään kuumaa, ainakaan minulle, mutta ilmainen alkoholi maistui erittäin hyvälle.
Lähdin jo kohtalaisen aikaisin erään "tuttavan" luo, ja (ilmeisesti) nolasin itseni.

Perjantaina luulin, että minulla olisi ollut töitä, mutta minulla ei ollutkaan.
Kiitti mulle riitti, nyt lähti työpaikka vaihtoon! Haluaisiko joku palkata minut?

Lauantaina suuntasin indie rock/electro -lämmittelyiden jälkeen
Kian, Kepan, Mervin ja Annastiinan kanssa Loopiin. Siellä oli booliakin!
Lopulta päädyimme dtm:ään, vaikka suurin osa seurueestamme katosikin melkein heti.
Kyllä me Riinan kanssa sentään bailattiin. Kuuma blondi yritti pokata jompaa kumpaa meistä.
Saatoin rikkoa jonkinlaisia käytössääntöjä. En oikeasti tee sitä tarkoituksella (aina).

Nyt lähden laivalle! Es wierd viel passieren wohoho woohohoo!

Doing it for the shameMaanantai 26.01.2009 20:13

Minusta oli kuulemma huono kuva Iltalehden viikonloppuliitteessä.
Edes oma äitini ei kehdannut väittää, että näytin siinä hyvältä.

Luojien kiitos sanonnasta "There's no such thing as bad press"!

Olemme muuten Riinan kanssa tehneet nyt sellaisen päätöksen,
että alamme viettää enemmän aikaa älykkäiden ja vakavasti otettavien ihmisten seurassa.
Ehkä se tarttuu meihin samalla tavalla kuin typerien ystäviemme piirteet aikoinaan tarttuivat.

Minä suunnittelin myös sosiaalista selibaattia selibaatin vierelle (ei seksiä, ei treffejä, ei mitään)
kunnes päätin, että haluan sittenkin mennä kahden eri ihmisen kanssa treffeille samana päivänä.
En ole pitkään aikaan tehnyt mitään sellaista. Syy siihen löytyykin peilistä. Hmmp.

Smiley FaceKeskiviikko 21.01.2009 06:02

Pääsin eroon aiemmasta vitutuksestani viettämällä koko maanantaini sisätiloissa ilman housuja.

Tiistaina minulla oli suunnitelma. Noudatinkin suunnitelmaani melko uskollisesti,
mutta lopputulos oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin odotin. Päädyin nimittäin
herra kasiysin kanssa käytyjen "rentojen" vakavien keskustelujen jälkeen
Vantaalle katsomaan elokuvia ja testaamaan hänen rajojaan.
Valitettavasti ne olivat yhä olemassa.

Olen muuten aivan pähkinöinä Pradan syksyn 2009 miesten mallistoon.
Lähes kaikilla malleilla oli jalassaan sellaiset huopapöksyt, joita olen itse käyttänyt jo marraskuussa.

Olen aina pitänyt itseäni muodin edelläkävijänä, mutta nyt
se on tavallaan vähän niin kuin mustaa valkoisella, tai jotain?



Hyvää yötä.