IRC-Galleria

Mistä muistamme luokan 9E:

JP: REDMAAAANNNN!!!!
Jami: *hyvin ahdas hissi, yli n. 16 henkeä* "PRÖÖÖTTT!!!" Muut: "JAMIII!" (TAI VAIHTOEHTOISESTI:) Laittakaa paremmaks! *kolme kynää yhdessä sieraimessa ja molemmissa korvissa yksi*

Ossi: macho macho man (TAI VAIHTOEHTOISESTI:) Tota... Opettaja... Mä taisin hukata mun repun johonki...
Mika: khyl mhe tulthi thuolt jänkhältä
Jani: Vittu JP on homo vittttu

Heidi: mikä vuosi nyt on?
Milla: mikä se vokaali on?
Salla : siis argh mun on pakko ottaa nää kengät jalasta kun mulla on tää sieni
Saana: Siis voi ei älä ny mee sinne! noni ny tapahtuu jotain!!

Johanna: Eix Marilyn Manson oo kuollu???

Jenni: *SLÄPS!!!* JESS JESS!!! SE ON MUNN!!!
Ellu: En mä tienny et silmätki voi palaa... mä paloin niinQ täältä ja täältä mut...

Antti: NÄÄ ON EDELLEEN UIKKARIT!!!!
Jouni: Blomberg. Zipaliii!!! Ostaa zipaliii!!
Iiro: The roof is on fire!

Kirsi: Potter.
Elina: Wohoo!!!...Wihiii!!! Wiiiiiiiiiiii... *juoksee ympäri hotellialuetta*

Leena thö luokkis: "SIIS VOI AAPUVA!!" *kädet poskilla*

We luv ya all <3
(By iiro ja elina)

Toi otsikko on sitten Kirsin tekosia, ei mun. Mä en kyllä alkais pulloa avaamaan ripsentaivuttimella. Tosin. Kylä se melkeen aukes. Melkeen. Mut ei tarpeeks. Jenni oli kurko ja onnistu. Jennille aplodit. *yleisö villiintyy*

Niin. Kesä alko. *kattoo ulos* Ainakin kalenteri niin väittää. Olenkohan kääntäny vaan vähän liikaa sivuja, sillä ulkona pärjää vaan anorakin ja villahousujen kanssa, jos sittenkään. Jos juhannuksen jälkeenkin on vielä tällasta, niin otan yhteyttä yläkertaan ja pyydän tekemään jotain asialle. Ei tällasta kestä naapurin Seppokaan (naapurissa oikeesti asuu Seppo ja tuskin se tykkää).

Oikea syy, miksi nyt kirjotan tässä, tuolillani, päälläni villatakki... joo siis niin asiaan. Kuten kaikki maailman kansojen edustajat, myös minä aion leikata ittelleni kesätukan, mutta en osaa päättää millaisen. Toinen taho kannustaa leikkauttamaan sen pitkään jo suunnitelmissa olleen irokeesin, muttaku emt. Kerronko lisää inföä? Siis sellanen tyyliin; sivuilta vähän lyhyempi, jotain 3-2 cm pitkä tukka ja päältä tarpeeks pitkä, että saa pystyyn. Kässäättex? Jos ette niin olette tyhmiä. That's all i'm gonna say.

Eikö olekin maailman typerin aihe kirjoittaa tänne? I know! anyways. Jos ootte kultasia niin sanokaa kannattaako vai eikö kannata. Pakko mun jotain päättää...

Niin. Olen hengissä. Virallista todistusta siitä ei ole, joten joudutte vain nyt uskomaan. Tai tulla koputtelemaan ovelle. Täällä mä olen. Ja istun koneella ensimmäistä kertaa viikkoon eli seitsemään päivään. En jaksa laskea tunteja. Laskekaa itse jos viitsitte. Minä nautin nyt suklaata eikä laskeminen ja suklaa sovi yhteen. Ei jos minulta kysytään.

Voisin kertoa teille, kuinka pojat todistivat, että oliivit eivät vielä 13 jälkeen maistu hyvältä, kuinka Saana hukkasi kenkänsä rannalle, kuinka käärme hyökkäsi Imbrosin rotkossa Mikan kimppuun TAI kun pojat herättivät meidät aamuisin iloiseen muumilaulun viheltelyyn. Voisin kertoa tästä kaikesta, mutta teitä ei kiinnosta. Koska te olette niin VITUN KATEELLISIA HÄÄÄHÄHÄÄHHHÄÄÄÄ!!! *ysk* anteeksi.

Kuvailen huonettamme yhdellä sanalla: luksusta. Meillä, siis minulla, Ellulla ja Kirsillä oli siis hienompi huone kuin opettajilla ja valvojilla. Siis eikös se sitten harmittanutkin. Kaksi suurta huonetta: Eteinen, jossa oli kaksi sohvaa, pöytä ja keittokomero+toinen ovi joka johti _parvekkeellemme_ ja makuuhuone, jossa myös ovi _parvekkeellemme_ ja suuri parisänky, peilipöytä ja vaatekaappi, jonka sisällä ei suinkaan ollut puhelinta (ELLU HOI!!!) vaan kassakaappi........ Kylpyhuone oli siisti siihen asti, kunnes joku meni suihkuun ja lattia lainehti kuran ja hiekan likastamassa vedessä. Ah ihanuutta.

Euroviisuiltana naurettiin porukalla hurri ulos allasbaarista. Eivät mokomat kestäneet kilpailuhenkeä, mutta Kreikan mukavat baarimikkopojat oli kyllä mukana. Krediittiä siitä heille. ^^

En kerro muuta. Kerron, jos kysytte jotain. Viikon aikana tapahtui niin paljon kaikkea, että kuntoni ei enää kestäisi sen kirjoittamiseen. Tulin, paloin ja voitin (nimittäin aloin tykkäämään tsazikista, en osaa kirjoittaa oikein)

Tostakin biisistä itken. Mä itken nykyään ihan kauheesti. Onkohan musta tullu pehmo. Mitä mulle on tapahtunu? Mitä mulla tapahtuu? Kuka tätä tekee mulle?

Ennen, kuin juttu alkaa menemään ylihämäräksi, suorastaan pimeäksi (minäkö muka?) niin voisin jopa kertoa syyn miksi olen vaivautunut taas kirjoittamaan teidän pienten ihmisten iloksi. Tai no. Ehkä lähinnä suruksi. Kyllä. Surupainotteista.

Siis syy. Tänään klo 01.15 lähtee luokkamme linja-auto Eurajoen yhteiskoulun pihasta kohti Helsinki-Vantaa-lentokenttää, eikä meistä kuulu, tai näy mitään viikkoon. Tuskin kenelläkään tulee ikävä, ollaanhan me joukko ylimielisiä, pöyhkeitä snobeja, mutta *ittu soikoon ollaan me kyllä raadettukkin tän matkan eteen. Että jos on urputtamista niin jos vaan uskaltaa, niin sanokoot suoraan eikä supisko selän takana KUTEN JOTKUT MULKUT!!! Anteeksi. Köh. Asiaan.

Onhan se sääli. Jää nyt Suomen kaunein vuodenaika, kauneimmalla ajallaan näkemättä, mutta on siellä Agia Marinassakin varmaan ihan nättiä. Emt. Siitä me ollaan ottamassa selvää. Varmasti tulee olemaan hauskaa sillä siitä huolimatta, että luokkamme on pöyhkeilevä, snobi-hikke-luokka niin ainakin me tullaan toimeen keskenämme. Suurimman osan ajasta ainakin.

Ja teille MULKUILLE jotka toivotte, että siellä on kamala sää ja hirvee hotelli, niin voin sanoa, että ehkä en säästä tiedä, mutta hotelli on ainakin *itun hieno. Että yyhyy.

Voin sanoa, että jännitystäni kuvaa mainiosti se, kuinka tänään vahingossa sanoin kaupassa äitiä *itun apariksi. Siis vahingossa, en mä nyt yleensä. Eli vähän kyllä jännittää. Tai sitten se on vain matkakuumetta. Tai sitten se on migreeniä. Tai sydänsuruja. Who knows? En mä ainakaan. Pointti on se, että toivottavasti me pöyhkeilijät selvitään sieltä hengissä takaisin.

Ja jos ei selvitä, ni tiedoksi teille, että biisilista mun hautajaisissa on seuraava:
Black Sabbath-Paranoid (ettei kukaan sitten siellä takapenkissä kilju "Soittakaa PARANOID!!!11. Saadaan nekin hiljaisiksi.)
Oasis-Wonderwall (vaan hyvä biisi. ei siitä enempää.)
Coldplay-Swallowed in the sea (että kaikki muutkin itkis. Mä itken sitten siellä arkussa.)

Mutta jos selviän, niin nähdään sitten ensmaanantaina. Toivottavasti kaikki ollaan ihan neekereitä. Adieu, Au revoir, Bon voyage. ^^

Jees. Kuten yleensä. Elina on harrastanut syvää pohdintaa. Jota kaikki ei aina ihan kestä. Ei voi mitään. Kärsikää. Noh. Kuitenkin. Huomasin sellasen asia, että kun sä olet tosi pahalla päällä, mikään ei kiinnosta ja vittuilet vähän kaikille, enimmäkseen vanhemmille (ainakin mä teen niin) ja vanhemmat närpöttää, että "mikset sä hymyile?", "Mikset sä voi kertaakaan olla meille ystävällinen?". Ja kun sä olet hyvällä päällä, asiat menee hyvin ja viittii olla ihan mukavakin ihmisille, ainakin vanhemmille, ni ne saatanan ruikuttajat ei huomaa mitään. Ainoastaan puutteisiin kiinnitetään huomiota.

Mutta kavereiden kohdalla on poikkeus. Kun sä olet niin vitun pahalla päällä, auot päätäs kavereille (Ellu heehee) ni (yleensä, Ellu ei) antaa sun olla. Ne ei valita et miks mä olen tällänen, ne ei kysy mikä mulla on. Ne antaa mun mököttää rauhassa (PAITTI JOTKUT AIVOKÄÄPIÖT, JOTKA EI VAAN KESTÄ AJATUSTA, ETTÄ JOTAKUTA VITUTTAA *kröhöm*). Mutta kun sä olet hyvällä päällä, jee kerrankin menee välillä putkeen ni ne huomaa sen. Ne ehkä jopa kysyy, et miks olen hyvällä päällä. Näin tän kuuluukin toimia.

Kirsi "Ollaan me parivaljakko"
Elina "Joo. Me jäädään viäl historiaan. Meijät muistetaan."
Kirsi "Niin muistetaan."
Elina "Siitä, että me ammutaan Dr. Phill."
Kirsi "Haha. Niin just. Dr. Phill: 'mitä te haluaisitte tehdä?' Me: 'Tämän!!!*rätärätärätärätärätä* MUAHHAHHAHHAAA!!!'"

kiitos.

Seuraavassa paljastan neljä oudointa tapaani (tai nyt ainakin omasta mielestäni) ja haastan muutaman kaverini paljastamaan omansa. Täältä pesee:

1. Aina, kun joku aloittaa luettelemaan vaikka kolme kirjainta aakkosjärjestyksessä, niin mun on aivan pakko luetella aakkoset niistä aina eteenpäin.

2. Joskus ala-asteella olin ihan guru Euroopan maiden pääkaupunkien muistamisessa ja aina, kun joku sanoo jonkun vähän tuntemattomamman Euroopan maan pääkaupungin, mä alan mielessäni listaamaan maita ja pääkaupunkeja tyyliin: Albania ja Tirana, Kroatia Zagreb...

3. Mulla on mesessä sellainen nalle puh-hymiö, jota en ikinä käytä ja sen pikanäppäiminä sattuu olemaan "moro". Enkä ikinä kirjoita moro just sen takia, ettei se kamala hymiö tulis. Nyt en voi enää sanoa ääneenkään moro, kun jotenkin selkärangasta tulee se, että se hymiö ei sais tulla. Olenko liikaa tietokoneella hä?

4. Mun on aina korjattava ääneen kaikki yhdyssanavirheet. Aina. AINA.

Haastan:
Alecta
_kemppu_
Ellu]

Täten virallisesti lupaan ja vannon, etten enää koskekaan suklaaseen (PAITSI laivaristeilyllä 27-28.2.2006). En pitkällä tikullakaan. Tätä lupausta valvoo ystäväni Kirsi (alias Alecta), jolla on lupa väkivalloinkin estää minua aikomuksistani syödä tuota synnin ja kaloreiden kiteytymää.

Jos havaitsette minun ahmivan tätä suurta herkkua, ottakaa yhteyttä Alectaan tai muihin, jotka voivat minua rankaista ja soimatkaa minua galleriassani.

Ja hei, tällä kertaa mä olen ihan tosissani.

Myönnän, olen alistunut. Löysinpä googlettamalla testin, jossa testattiin henkistä ikää, ei se vanha tuttu niiltä... no niiltä sivuilta ku kaikki testaa. Tää oli joku oikeen virallisen oloinen testi. Mähän siis yleensä sivutan kaikki nuortenlehtien (en mä siis sellasia lue) testit, mutta ajattelin nyt kokeilla. Viimeks kun kokeilin, taisin olla siinä 17 hujakoilla, tosin sillon ikääkin taisi olla karmeat 13.

Juu. Tässä virallinen vastaus, suora lainaus tuloksista:

"Henkinen ikäsi on 21 vuotta."

Moon aika kalkkis. :E

Päätinpä sitten jatkaa tätä suunnattoman angstini viljelyä täällä irc-gallerian päiväkirjassa. Tuskin tätä kukaan muu lukee minun lisäkseni, mikä on ihme, sillä olenhan sentään todella mielenkiintoinen persoona. Ja senhän huomaa käsittämättömän laajasta kaveripiiristäni ja tosta kilometrin mittaisesta jonosta miehiä tuolla oven takana. Juu. Nyt saa nauraa, ihan luvan kanssa.

Tutustuinpas eilen vanhaan vauvakirjaani ja tässä mainio lainaus sieltä: "Äidin kuvaus luonteeni kehityksestä: 2-vuotiaasta alkaen periksi en anna ja mielellään maaten lattialla ja koettelen, jos vaikka isä tai sisko antaisi periksi."

Niin. Mitä tohon nyt voisi lisätä. Lattialla en enää paru kiukkuissani, ainakaan kovinkaan usein, mutta temperamentti on ja pitää, eikä periksi anneta, olenhan minä aina oikeassa. Viimeinen todiste siitä, ettei periksi anneta on se, että yhtenä päivänä raivopäissäni huusin niin kovaa, että seuraavana päivänä peilistä katsoessani oli molemmista silmäluomista katkeillut verisuonia. Joskus mää pelkään itteeni...

Tai joku muu mainio esimerkki minun lyhyestä pinnastani... hmm... Muistattekos, kun kuvattiin sitä elokuvaa siellä koulun auditoriossa ja Ellu oli kameran takana (yksi elämäni suurinpia virheitä nyt kun ajattelee). Ellun kuvaustaidot ja ohjeiden vastaanottaminen oli vähän sitä luokkaa, että loppujen lopuksi minulta lensi käsistä suurinpiirtein kaikki tavarat, jotka vain olivat hollilla. Harmi vaan, ettei saatu tallennettua niitä tuhansia kirosanoja, joita suolsin syytetylle. Siinä olisi ollut seiskoille näyttämistä, tosiaan.

Ja mikä siis on päivän opetus? Älkää suututtako Elinaa. Ei... Tarkennan... Älkää mielellään edes ottako katsekontaktia. Petoeläimet pelästyvät, jos niitä katsoo silmiin. Eiku... Oliko se niin, että saaliseläimet pelästyvät, jos niitä tuijottaa silmiin?

Minä olen nyt suhteellisen kauan taistellut itseäni vastaan. Ja kuinkas kauan näitä päiväkirjoja on saanu kirjotella? Emmää muist, mut the point on, että jos vain on mahdollisuus mennä aukomaan päätään johonkin, missä muut vain voivat seurata, minä en voi millään vastustaa kiusausta. Ihan sääliksi käy, kun ajattelee.

Ja jos vain tunnette minut, tietätte aivan tasan ja tarkkaan, että minulla ei ole mitään itsekuria. Miten miljoona ja taas miljoona kertaa olen päättänyt, että nyt karisee läskit ja kalorit palaa, mutta siellä mää röhnötän, huoneeni sohvalla ja mutustelen tyytyväinen ilme valkealla naamallani jotain vanhoja pipareita, jotka paniikissa onnistuin löytämään kaapinperältä.

Ja Kirsi hoi, muistat varmaan kuinka miljoona kertaa ollaan kesällä suunniteltu, että nyt poljetaan Lahdenperään tuhat ja sata kertaa ja uidaan vielä monta tuntia ja siinä välissä vielä rusketutaanki. Sä, Kirsi ehkä rusketutki, mutta miten se vaan aina on niin, että kun koulu taas syksyllä alkaa, mä olen hipiältäni aivan yhtä valkoinen ja sinne Lahdenperäänki on poljettu ehkä kerran ja uitu pari minuuttia ja saunottu loput tunti, ku merivesiki ihan saa*anan kylmää.

Sitä on niin helppo huijata itseään. Tahi en mää teistä tiedä, mutta mun on ainakin helppo sanoa itelleni että "Njaah. Meijän vaa'assa on varmaan jotain vikaa. Kyllä se parikka kilolla ainakin heittää..." Ja voila, mähän olen laihtunut sillä yhdellä komealla viidentoista kilsan uimareissulla ja sillä viidentoistaminuutin karkkilakolla, joka onnistui kestämään siihen asti, kunnes äiti tulee töistä mukanaan pussillinen uunituoreita berliininmunkkeja.

Tämä tietty antaa minusta sellaisen kuvan, että olen ylilihava, pirun saamaton pullahiiri. Ja jo nyt tossa pullahiiren kohdalla Kirsi nauraa tuolla naamaansa irti. Juujuu, kyllähän Elinalle aina pulla maistuu juu. Mä en tietääkseni ole ylilihava ja siitä pirun saamattomastakin voi olla montaa mieltä. Tai vähintäänkin kahta. Sitä, mitä äiti on mieltä, eli olen aivan järkyttävän laiska, kun en joka päivä jaksa desinfioida huonettani ja katso vatupassilla, että sänkyni päiväpeitto on varmassi tasainen, kun taas minä olen sitä mieltä, että jaksan suorittaa asiani ainakin melko reippaasti. Noniin. Näettekö? On sitä aika helppo huijata itseään eikö vain?

Nyt tähän ilmesesti tarttis keksiä vielä joku oikein näpsäkkä lopetus. Jos kukaan on edes jaksanut lukea loppuun saakka. No aplodit teille, jotka olette ja toiset niille, jotka siirtyivät suoraan näpsäkkään lopputeksiini. Kannattaa sitä nyt ainakin jotain lukea.

Eli päädyn siis siihen tulokseen, ettei kannata asettaa itselleen (eli minulle) juurikaan tavoitteita, sillä saatan itseni kuitenkin, jollain tavalla kiusaukseen. Eli, jos hiljaa, vaivihkaa huijaan itseni tekemään itselleni hyviä asioita, enkä suinkaan päätä suinpäin vaikkapa vähentää karkin syöntiä, se voisi jopa onnistua. Olenhan niin hyvä huijaamaan itseäni. Voisi jopa toimia. Kokeilkaa tekin.