IRC-Galleria

Jna-hä

Jna-hä

(nimi muutettu)

pikku vinkki..Perjantai 27.02.2009 20:45

ILTALEHTI


Mies: Jos haluat lisää seksiä, tiskaa astiat!
26.2.2009 14:55

Laatuajan lisäämiseen makuhuoneessa ei välttämättä tarvita kovin erikoisia menetelmiä: Seksin määrää voi lisätä, jos mies auttaa kotitöissä.

Health24-sivustolla esitellyn tutkimuksen mukaan naiset näkevät miehen sitä kiinnostavampana, mitä enemmän miehet auttavat heitä tavallisissa kotitöissä. Yksinkertaiset asiat kuten vessanpöntön kannen laskeminen, lattialle jätettyjen tavaroiden nostaminen paikoilleen ja tiskaus olivat tutkimuksen mukaan avaimia aktiivisempaan seksielämään parisuhteissa.

Kalifornian yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan myös isät, jotka osallistuivat kotitöihin, osoittivat enemmän huomiota myös lapsilleen. Lapset taas oppivat tekemään osansa kotitöistä, kun molemmat vanhemmat näyttivät esimerkkiä. Tutkimuksessa tarkkailtiin 3 500 perhettä.

Tutkimuksen mukaan naiset, jotka tekivät yhtä pitkiä työpäiviä kuin miehet, tekivät silti kotona lastenhoidon ohella enemmän kotitöitä kuin miehet. Tutkimus kehottaakin miehiä huomioimaan naisiaan kotioloissa auttamalla ja jakamalla vastuuta, sillä nainen kokee miehen avun myös rakkauden osoituksena.

Tutkimuksen valossa lisää seksiä haluavien miesten kannattaa siis tarttua tiskiharjaan ja imuriin. Levännyt ja tyytyväinen nainen on hyvää seuraa makuuhuoneessa.


JOSSET SITÄ TIENNY!

oraakkeli tietääTiistai 16.09.2008 17:34

Kuka minä olen?
-olet tietääkseni ihminen?

Millainen olen luonteeltani?
- Sä oot kyl kiva mut voisitko kiroilla vähemmän? Enkä mä tykkää siitäkään että samaa asiaa jankutetaan.

Missä olen hyvä?
- Juomisessa

Missä olen huono?
-paskanjauhannassa

Olenko kaunis?
-siis varsinanen seksiperse!

Olenko tyhmä?
- valitettavasti näyttäisi vähän siltä.

Millainen on paras ystäväni?
-Se tarttis kolme ylennystä ollakseen munapää-ääliö, kertonee aika paljon?

Millainen on poikaystäväni?
-No kyllä sen kanssa toimeen tulee, mutta vois se ottaa toiset kyllä paremmin huomioon.

Millainen on tulevaisuuteni?
- Totaalinen mulkku. Kauniimmin ei sitä voi kyllä sanoa.

Tuleeko minusta rikas?
-onko kuu juustoa?

Millaisia lapsia saan?
-outoja

Kuinka kauan elän?
-ikuisuuden.

Koska kuolen?
-kun halleyn komeetta menee maan ohi seuraavaksi

Kiitos
-ole hyvä

...ai mie lähen venäjälleTorstai 11.09.2008 02:43

Märy sanoo:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200809108243792_ul.shtml

Märy sanoo:
elä jaana mee venäjälle dokaamaan

Nannannaa sanoo:
nonni, sinne sit vaa

Nannannaa sanoo:
voiks siellä tehä muuta?

Märy sanoo:
öö. emmie kyl usko

Nannannaa sanoo:
666kertaa puukottanu.. on siin ollu käsi kipee sen jälkee

Märy sanoo:
treenausta tarvittu

Märy sanoo:
habaa

[Ei aihetta]Tiistai 02.09.2008 00:41

...joku kuuntelee mun viereisessä huoneessa pikku geetä, tosi kovaa

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.08.2008 02:43

Sampsa sanoo:
ootko sä sairas?

Sampsa sanoo:
tai kuin sairas sää oot?

Onpa napakkaaKeskiviikko 23.07.2008 16:21

Kouvolan Sanomien napakat

Maanantaina 21.07

"Prisman kassajonossa mies ja nainen kinastelivat äänekkäästi aspiriinin ostamisesta... Kyllä hymy nousi monen kasvoille!"

Keskiviikkona 23.07

"Meitä ihmisiä kun on erilaisia, niin suokaa kaikille oma arvonsa ilman hymyilyä. Jopa aspiriinin ostamisesta kinastelevalle pariskunnalle"

....ostettiin muuten buranaa, ei aspiriinia.

[Ei aihetta]Maanantai 07.07.2008 02:13

Märy sanoo:
joku vkloppu sellain helsinki viikonloppu. lintsi ja shops ja korkeasaari!

Nannannaa sanoo:
nii, korkeesaaren voisin kyl skipata, se on ihan kuiva paikka

Märy lähetetty 6.7.2008 23:12:
ei oo!

Nannannaa sanoo:
oha

Märy sanoo:
itte oot kuiva paikka. se on joka sanoo eka.

aloteltii marin kansPerjantai 13.06.2008 19:33

Nannannaa sanoo:
no nytkäö otetaa

Märy sanoo:
oota haen jääkaapist

Nannannaa sanoo:
joo..

Märy sanoo:
no

Nannannaa sanoo:
nonni, än yy tee

Märy sanoo:
nyt

Märy sanoo:
hyyyyi

Märy sanoo:
maistoin

Nannannaa sanoo:
maistuu ihan pahalle yskänlääkkeelle

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 19:21

ehdottelin marille..

Mari: Kuulostaa vähän hurjalta. Mutta tunnetusti minulle käy kaikki :D

Tulee kiihkee viikonloppu.

[Ei aihetta]Perjantai 06.06.2008 03:13

Nannannaa sanoo:
no, kun.. huoh.. katoin googlest sen kellon niinku hain sen merkin perusteel ja löysin ihan saman näkösen kellon ja siis saman merkkisen ja siis samanlaisen... se oli joku hintavertailu sivu.. niin siinä sen alin hinta on 1,849,99 dollaria

Märy sanoo:
voi jumanpillu

Nannannaa sanoo:
mä myyn sen

Märy sanoo:
tee se. sit dokataan ainaki viikko.

Nannannaa sanoo:
jep

Nannannaa sanoo:
en kyllä usko että se voi olla toi.. ehkä se on samallain mut joku halpis versio.. mut voi sen myydä silti

Märy sanoo:
nii voi.

Märy sanoo:
emä kyllä älyy että miks kukaan maksaiss jostain helevetin kellosta noin paljon.

Nannannaa sanoo:
niimpö