IRC-Galleria

IDOLIKeskiviikko 29.10.2008 20:28

jatkoa edelliseenKeskiviikko 29.10.2008 20:20

Ollaan aikuisia, ei kehdata galleriassa puida näitä asioita, mutta kuitenkin omassa Blogissa vastataan yhtä aikuiseen sävyyn. MUAH. Tsemppiä.
Älkää te "ystävät" jaksako minun elämällä mässäillä. Eiköhän Teilläkin ole ihan tarpeeksi näytöstä ja tivolia omassakin elämässä ettei tarvitse minun asioita väkisin kaivaa esille. Jos on kysyttävää, kysykää suoraan. Ei tarvitse kaikkia huhupuheita uskoa ja kuunnella. Ottakaa huomioon, ettei kaikesta tee mieli puhua ja niinkun minun elämä kuuluis kenellekään muulle kuin MINULLE!!

Naurattaa nämä tilanteet joita viime aikoina on tapahtunut enemmän kuin yksi. Sanotaan jollekin toista, minä kuulen asiasta kysyn siitä, sanotaan minulle toista. Jos ei ole enää varma mitä on kenellekin puhunut niin pitäisiköhän siis pitää suu kiinni? Yritetään mehustaa kaikki tieto ulos ja esitetään niin MR nice guyta. Loppujenlopuksi niillä tiedoilla ei tehdä mitään muuta kun levitellään ympäri kyliä kaikkien tietoisuuteen. Ei siinä mitään, mun elämä ei kuitenkaa niin rähäjdysaltista ole että siellä mitään salailtavaa olisi.

Ei vaan mene minulla ymmärrykseen, että miten voi jonkun toisen elämä kiinnostaa niin kovasti?! Mikä siinä on, että ei osata olla rehellisiä? Yritetään kusettaa silmään 6-0. Ymmärtäisitte, että juuri tuollaisten ihmisten läpi on niin helppo nähdä. Mua on sen verran paljon kusetettu, että tunnistan ton tyypin jo pitkän matkan päähän. Sen olen elämältä oppinut, että kukaan EI KYSY VILPITTÖMÄSTI että miten sulla menee, ilman että siinä on jotain taka-ajatusta.

Haiskahtaa nyt vähän että yritetään elää minun elämää jonkun toisen kautta. Yritetään saada mies pettämään ja ollaan niin varmoja että se kenen kanssa minä olen olisi valmis olemaan juuri sinun kanssa. Totean tähän väliin, että kattokaa peiliin. Ette työ niin ihania ja hyvännäkösiä ole mitä se oma mielikuvitus sieltä peilistä saattaa kuvastaa. Ei voi muuta todeta kun GET A LIFE. Osaan minäkin tätä rumaa peliä pelata, mutta en näe tarvetta alentua siihen. Tietäisin niin monta arkaa aihetta mistä kertoa ja saisin monta parisuhdetta sillä pilattua, mutta en koe sitä aiheelliseksi. Nämä ihmiset kokee aiheelliseksi keksiä tarinoita minusta, tai minun parisuhteesta jotta meille ero tulisi. Mitäköhän lie tuostakaan hyötyisivät? Kysyn vaan.

Ei kenenkään tarvitse tästä itseensä ottaa, ajattelin vaan mainita kun sen verran polttava aihe tuntuu tämä minun elämä olevan. Tokihan mä kysymyksiin vastaan ja olen rehellinen ja vilpitön.

Tässä se taas huomataan ketkä minun elämässä minut tuntevat ja ovat minun OIKEITA YSTÄVIÄ, niitä luotettavia kenelle puhun omasta elämästä kaiken, esimerkiksi niinkin oleellisen tiedon että milloin viimeksi olen paskalla istunut. Ei varmaan tarvitse erikseen mun niitä tyttöjä ja poikia mainita ketä tässä haen takaa. Pitäkää lippu korkealla TE RAKKAAT YSTÄVÄT. Teillä on oikea käsitys ystävyydestä ja sen arvokkuudesta.

Ellu ja JoonaLauantai 25.10.2008 23:42

Muistakaa, että minä teitä rakastan!! Joona on mulle kun kauan kadoksissa ollut oma poika <sydän> Muista Ellu aina, että milloin vain Joona saa tulla meille hoitoon, yökylään ja ihan mitä vaan. Me autetaan niin paljon ku vaan pystytään!

<sydän>

SEKSILAKEJATiistai 21.10.2008 21:57



1. Libanonissa miehet saavat vapaasti harrastaa seksiä eläinten
kanssa, mutta eläinten on oltava naaraita. Seksuaalisesta
kanssakäymisestä urospuolisen eläimen kanssa on rangaistuksena
kuolema. (Mitä järkeä...?)

2. Bahrainissa mieslääkäri saa tutkia laillisesti naisen sukupuolielimiä, muttei saa katsoa niihin suoraan tutkimuksen aikana. Hän voi vain nähdä niiden heijastuksen peilistä. (Saa toivomaan ettet tarvitse leikkausta!)

3. Muslimit eivät saa katsoa ruumiin sukuelimiä. Tämä koskee myös hautausurakoitsijoita: sukupuolielimet on peitettävä kivellä tai puunkappaleella koko ajan. (Siis kivellä?!)

4. Indonesiassa rangaistuksena masturboinnista on mestaus. (Rankkaa!)

5. Guamissa on miehiä, joiden kokopäivätyönä on maata nuorien neitsyiden kanssa, jotka maksavat heille palveluksesta harrastaa kanssaan seksiä ensimmäistä kertaa... Syy? Guamin lain mukaan neitsyet eivät saa mennä naimisiin. (Hetkinen, mietitäänpä nyt... Onko koko maailmassa MITÄÄN työtä, joka olisi edes LÄHELLÄ tätä...?)

6 . Hong Kongissa petetty vaimo saa tappaa laillisesti petollisen miehensä, mutta saa tehdä sen vain paljain käsin. Miehen rakastajatar, sitä vastoin, saadaan tappaa millä tavoin vain. (Ah, oikeutta!)

7. Paljasrintaiset myyjättäret ovat laillisia Liverpoolissa, Englannissa mutta vain trooppisia kaloja myyvissä kaupoissa. (Niinpä tietysti!)

8. Calissa, Kolumbiassa nainen saa harrastaa seksiä vain aviomiehensä kanssa. Kun tämä tapahtuu ensi kertaa, naisen äidin on oltava mukana makuuhuoneessa todistamassa aktia. (Tämä lisää kyllä suorituspainetta, jos mikä...!)

9. Santa Cruzissa, Boliviassa, on laitonta miehen harrastaa seksiä samaan aikaan naisen ja tämän tyttären kanssa. (siis oliko tämä heille kyllin iso pulma, jotta sitä varten piti säätää oikein laki?)

10. Marylandissa, USA:ssa on laitonta myydä kondomeja automaatista yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Ehkäisyvälineitä voidaan myydä automaatista vain "paikoilla, joissa alkoholituotteita myydään. Käytettäväksi myyntialueella." (Onpa tämä hieno maa. Ei tosin Guamin veroinen kuitenkaan...)

[Ei aihetta]Tiistai 14.10.2008 12:51

Kerranki mies joka osaa soittaa kitaraa ja laulaa samalla, eikä ole ollenkaan pöllömmän näköinen <virne>

Kuvassa Volbeatin vokalisti Michael Poulsen.


MINÄHÄN SETiistai 14.10.2008 00:34

You are a curious bastard, and a real sneaky one... usually you get what you want. You like trouble and hate snobbiness... You rock!

Osu ja uppos <virne>

let seeSunnuntai 12.10.2008 16:27


Kuinka moni teistä uskaltaa sanoa minulle: Rakastan sinua ? Kopio tämä omaan päiväkirjaasi ja katso kuinka moni uskaltaa sanoa sinulle !

rakkaus on maailman ihanin asiaKeskiviikko 01.10.2008 19:51

Voi että..

tänään taas tajusin että miten voinkaan olla onnellinen. Mä oon viime kuukaudet ollu onnellisempi ku ikinä. Mulla on maailman ihanin mies jota ilman mä en vois enää kuvitella eläväni ilman. Se tukee mua hyvinä ja huonoina hetkinä, ottaa lähelle kun mä sitä tarviin. Antaa mun itkee jos itkettää, ottaa yöllä lähelle jos näkee pahaa unta. Antaa mun olla minä, ja nauraa mun mukana mun touhotuksille ja hölmöille päähänpistoille. Tukee mua mun valinnoissa, auttaa aina kun sitä tarviin.

Meillä on parisuhde jota varmasti moni vakiintunut pari katellisena vierestä katsoo. Meidän parisuhde on vuoden aikana puhjennut kukkaan ja toivottavasti se tästä vielä paremmaksi muuttuu. Vieläkin saa perhosia vatsaan kun ajattelee että näkee toisen ja saa pitää lähellä.

Ja miten mulla voikaan olla ihania ystäviä. Nyt pari päivää olen viettänyt rakkaimpien ystävieni seurassa ja nämä ihmiset varmasti nyt tajuaa ketä tarkoitan. Ilman teitä en voisi elää!!! Rakastan teitä.

[Ei aihetta]Maanantai 01.09.2008 16:27

Eka päivä koulussa. Vielä on paljon opeteltavaa, esim pitäisi vielä nuo lukujärjestykset (kaikki 30) käydä läpi ja etsiä omat kurssit... &lt;virne&gt;