IRC-Galleria

Juoppis 4 - VAIPPAIHOTTUMAAMaanantai 26.11.2007 16:51

My opinion: Juha Vuorinen really is the Ridge Forrester of Finnish literature.

Jos pääset Juoppis neloseen asti, tulet pillittämään lopussa. Sain luettua 10min sitten ja vieläkin niiskututtaa. Oli niin liikuttava kirja. Yhtä monta kertaa syvällisempi (omalla perseet repivällä tavallaan) kuin espanjassa ennätyksellisesti jaettu vankeustuomion vuosimäärä ensimmäiseen Juoppikseen verrattuna. Mutta tässä...

"- Onko Juha aina kiroillut noin paljon?
- Muistan ainakin sen yhden saunareissun...
- Äiti! Ei sitä!
- Älähän nyt. Se on hauska tarina. Meillä oli kerran vikossa taloyhtiön saunavuoro. Istuimme lauteilla, kun Juhan katse pysähtyi jalkojeni väliin. Ihmettelin aikani pojan tuijotusta ja lopulta kysyin, että mikäs siellä nyt niin kiinnostaa? Juha osoitti jalkojen väliin ja kysyi, että mikä pöherö toi on? Ajattelin että ei niin pienelle pojalle voi vielä alkaa kertoa naisen anatomiasta, koska sen jälkeen kaikki pihan pikkupojat olisivat alkaneet vaatia omilta äideiltään samanlaista selitystä. Keksin äkkiä, että se on linnunpesä.

Sirpa tirskahti tuolillaan. Äiti hallitsi tarinankerronnan.
- Juha tuijotti vain entistä kiinnostuneemmin jalkojeni väliin ja kysyi sitten vakavalla äänellä: Miks vitussa se tonne sen teki??!?

Pöytään roiskahti ainakin kahdesta nenästä vihreää teetä. Koko porukka räjähti nauramaan kahta lukuun ottamatta, mua ja Kristiania. Kristian kuiskasi hiljaa korvaani:
- Minkä linnun pesä se oli?"

Juoppis 4 - VAIPPAIHOTTUMA (Edellinen otos kirjasta ei kuitenkaan liity mitenkään kirjan syvällisyyteen. :D)

Elinikäinen häh?Maanantai 26.11.2007 16:33

Martti: Pisin vankeusaika on annettu kai jossain espanjassa, jotain 40 miljoonaa vuotta.
Pasi: Se on aika monta elinikää.
Jonna: Miten määritellään esim. kolmen eliniän vankeus? Jos saat tuomion vaikka viis elinikää, onko se vaikka sitä varten jos sattuisit syntymään uudestaan? Tai että jos sä kuolet, ja sut saadaan elvytettyä. "Nonih. Se lähti sitte uus elinikä. Delasit jo kerran." "Voi paska. Tappakaa mut." "Ei pysty, mut nähdään seuraavassa elämässä." "Voi fuck."

MasennusLauantai 24.11.2007 18:40

BABY J says:
mitäs jos sitä painuis olkkariin telkkarin ääreen potemaan masennusta
Millenia says:
Vedä juissia lärviin niin unohtuu huolet ;D

BABY J says:
nohei ei se enää toimi kun tuli toi uus paska Juissi. :D
Sokeriton Juissi = Alkoholiton alkoholijuoma.
hmm... mitähän ois tullu jos vanha Juissi + viina
Millenia says:
:D

Millenia says:
Eeppisin krapula ikinä? ;D
BABY J says:
Varmaankin joo. xD Mut mä tarkoitin lähinnä ennen krapulaa. ;D
Millenia says:
Eeppisimmät lärvit ikinä? :D
BABY J says:
Hans. Olet nerokkuuden perikuva

Poikarakkautta luokassaTiistai 13.11.2007 14:38

Ope: Antti näytäs mikä sulla on siinä taustakuvana.
*muut repeilee*
Antti: Enkä!
Ope: Mä haluan nähdä! *nauraa*
(Antin taustalle ilmestyy hyvin härski kuva, joka
liittyy jollain tavalla poikarakkauteen, jota en ala tässä kuvailla.)
Ope: *nauraa* Vai tälläistä!
*muut repeilee edelleen*

(Vähän ajan päästä Antti onnistuu vaihtamaan taustakuvansa.)
Antti: HAHAAA!! Onnistu!
Ope: Mitäs teit? Onnistuitko sokkona vaihtamaan taustakuvan? :D
Antti: Pikanäppäimillä vaidoin...
Ope: Jaaha. Noniin! Mitäs tänään on ohjelmassa? Linuxin pikanäppäimet,
taustakuvan vaihto, poikarakkaus...

Pesonen skitsoaaMaanantai 12.11.2007 16:28

"Ja datanomit vois sitten pitää suunsa kiinni ja keskittyä!"
"Miks te datanomit ootte aina tollasia?"
"Miksi datanomit? Miksi?!?!?"
"Ja datanomit hiliaa!"
"Antti! Eikö sinulla taaskaan ole kirjaa?! Voi teitä datanomeja..."
----
Yleistystä pahimmillaan. >:|
Mä olen vaan viaton uhri!!
----
Antti: Jonna! Näytä ton kuvat. Voi juma mitkä bosarit...
Ope: ANTTI PAIKALLEEN!
Antti: Meinaatteko pitää Jussin kanssa pyjamabileet?
Ope: Antti! Nyt....
Antti: Mä vaan katoin tästä vähän noita matikan juttuja. Jonna miten toi mediaani laskettiin?
Ope: Niin varmaan. Nyt omalle paikalle. Miksi te datanomit aina häiritsette??

Ja taas sitä mentiin. :(

Kuorossa on jännää.Perjantai 09.11.2007 13:05

(Laulettiin Adiemusta)

Ismo: Teistä pitää tulla sellainen ruma ääni! Laulakaa kurkusta! Mutta älkää nenästä. Sellainen Hanna Pakarinen - ääni!
Jonna: Okei tytöt! Nyt lauletaan Adiemus! Kaikki tupakalle!
(Iloisessa laulussa Ismo erehtyi äänestä ja huitoi meille alttojen tahteja. Meidän piti olla siinä kohdassa hiljaa ja Ismo on näyttävinään meille että "lujempaa!")

Johnu: Mitä sä meille näytät? Me ollaan sopraano. Pitääkö miedän koventaa hiljenemistä? Ollaan hiljempaa. Pitää jähmettyä! Jäätykää! *Johnu ja Jonna jähmettyy*
Jonna: Mun molekyylit meluaa!
Johnu: *reps*'
Jonna: Impe vaatii meiltä liikaa. :(

Apua.Sunnuntai 04.11.2007 22:30

Auta minua.
Kuuletko
äänettömän avunhuutoni?
Kerro minulle tarina,
ja tee siitä minulle
suoja.

KoulussaTiistai 30.10.2007 14:35

Antti: Jonna!
Jonna: No?
Antti: Nelkyt senttiä!
Jonna: EN ANNA!!!!

Ope: Öööööh...Antti? Yritätkö sä itseäsi myydä vai...????
Antti: No ei kun mä haluan limun!! Mulla on jo euro kymmenen!

*hajoilua*

Eksynyt.Tiistai 30.10.2007 11:37


Oloni on
kuin jyrän alle jäänellä.
Aivan kuin olisin
kadonnut, ei en kadonnut,
vaan sivuutettu.
Painettu villasella.
Laitettu hyllyyn
pölyttymään.

Mihin katosi
hymyni?

HehkuSunnuntai 28.10.2007 02:50

Jonna: Sssynny.... Ssyynny... Hehkuu... Tuikkii... Ahjoissa kekäleet...
Emppu: Pimeässä pelon muurit häpeäksi hämmennä...
Jonna: Sssynny... Hei Emppu! Rupeetko mun kätilöks?