IRC-Galleria

Jonski

Jonski

on Nannanaattori

Kolme pientä sanaaTorstai 28.02.2008 14:44

Sanat ovat merkillisiä. Sana voi olla veitsi tai höyhen. Sanalla voi tappaa, ja sanalla voi hyväillä, jopa pelastaa hengen. Puhuminen ja kirjoittaminen ovat siis tekoja tekojen joukossa. Vanha hokema, joka asettaa puhumisen ja tekemisen vastakkain, on siis paitsi tyhjä myös typerä. Ellei sillä viitata valheisiin ja löysiin lupauksiin, jotka syntyvät siitä, ettei ihminen kunnioita sanoja, ole niiden mittainen. Olen tällä maanpäällisellä matkallani toistuvasti pannut merkille, että on olemassa kolme pientä sanaa, joiden ääneen lausuminen tuottaa erityistä tuskaa. Ainakin meille suomalaisille.

Ensimmäinen niistä on anteeksi. Jokainen on erehtyväinen, ja tekee joko tietoisesti ja tietämättään tekoja, jotka loukkaavat tai haavoittavat toista. Onneksi sanojen varastosta löytyy kuitenkin lääke tälläisiin tilanteisiin. Mutta miksi on niin vaikeaa sanoa ääneen: anteeksi? Siksikö että tuntuu nöyryyttävältä tunnustaa olleensa väärässä? Vai siksikö, että anteeksi pyytäminen tuntuu matelemiselta, ja tuo mieleen piian tai rengin, jonka oli seistävä herrasväen edessä lakki kourassa ja pää kiltisti painuksissa? On paljon helpompaa purra hampaat yhteen kuin päästää anteeksipyyntö yli huulten. Ulkomaalaisille ystävilleni olen joutunut selostamaan, että suomalaisen anteeksipyynnön arkinen muunnelma on oho-murahdus, joka pääsee suusta silloin kun tallataan toisen varpaille tai törmätään kadulla. Kyse ei siis ole vihaisen eläimen murinasta, vaan ystävällisestä anteeksianelusta. Anteeksi on niin problemaattinen sana, että moni elää mieluummin vaikka koko ikänsä vihassa kuin sortuu käyttämään sitä. Ei ihme että mykkäkoulu on Suomen ylivoimaisesti suurin koulu.

Toinen pieni, mutta ongelmallinen sano on kiitos. Jokainen, joka on nähnyt kuinka tuolla sanalla saa kanssaihmisen otsarypyt siliämään ja silmät säihkymään, ymmärtää, että kyse on taikasanasta. Suurin osa meistä elää jatkuvassa kiitoksen nälässä niin kodeissa, kaduilla kuin työpaikoillakin. Jos meidät palkitaan kiitoksella, olemme valmiit tekemään toisen puolesta melkein mitä vain. Mutta kollektiivisesti me käyttäydymme kuin kiitosten määrä olisi rajallinen, eikä niitä olisi varaa käyttää kuin erikoistapauksissa. Mulle kuuluu-maailmassa kiittäminenkin on turhaa nöyristelyä. Miksi kiittää sellaisesta, joka on luokiteltavissa itsestäänselvyydeksi: ruuasta, lämmöstä, olemassaolosta? Elämälle kiitos. Miten niin? En minä pyytänyt tänne tulla.

Kolmas pieni vaikea sana on rakas. Sitäkin suu hylkii. Vaikka tekisi kuinka mieli antaa sen harja hulmuten laukata sydämen pohjasta kieltä pitkin ilmoille, tuntuu turvallisemmalta nielaista se. Kun sanoo äänenn rakas, sitoutuu samalla toteuttamaan sen sisällön, siis rakastamaan, eikä mikään sitoutuminen velvoita enempään. Se on pelottava sana: kun sen on sanonut, sitä ei voi perua, ottaa takaisin, vaientaa. Joko rakastaa, tai pettää rakkauden, ja samalla itsensä. Mutta on olemassa rasia, johon ei ole muuta avainta kuin tuo pieni sana. Ellei sitä uskalla sanoa ääneen, monta kertaa, ei koskaan saa tietää mikä rasian sisällä uinuu.

Ettäkö maailman muuttaminen muka on vaikeaa? Ei se ole. Ei siihen tarvita kuin kolme pientä sanaa. Ja ymmärrys ja rohkeus lausua ne joka päivä ääneen!

-Tommy Tabermann

Kymmenen käskyä lasten suusta!Perjantai 22.02.2008 16:47

1. Älä varasta köyhiltä, jos he huomaavat. (Frida 6v.)
2. Älä anna vauvoille sipulia. Minä olen kerran kokeillut. (Thea 7v.)
3. Lyö toista vain jos on ihan pakko. (Henriette 7v.)
4. Älä puhu pahaa kenenkään selän vieressä. (Oscar 7v.)
5. Ole niin kiltti kuin pystyt, mutta muuten voit tehdä mitä haluat. (Glenn 6v.)
6. Kuuntele aina äitiä, ja sitä mitä äänensävyä hän käyttää. (Thomas 7v.)
7. Varjele itseäsi. (Kristin 8v.)
8. Jos joku lyö sinua, niin ole kuin et kuulisikaan. (Sebastian 6v.)
9. Rakasta Jumalaa tosi paljon, vaikka se on vaikeaa eikä häntä näy vaikka huutaisi "Tule esiin! " (Robin 6v.)
10.Älä himoitse aviopuolisosi asioita. Ja Äitienpäivänä pitää laulaa, muuten alkaa jumalaton meteli. (Tom 9v.)
Varmoja rakkauden merkkejä:

Rakastuneena voi istuskella, juoda kahvia ja katsoa vähän elokuvaa. Ja sitten se toinen on siivonnut. -Henrik 6v.

Mistä rakkaus löytyy?

Jos haluaa tyttökaverin, sen kun kaivaa taskusta kaksi tivolilippua. - Ditte 9v.

Voit kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa lukee "Alatko mun kanssa?" Sitten siinä lukee "en", "joo" ja "en tiedä". Siihen voi sitten ruksata. -Rasmus 7v.

Minä löysin poikakaverin, kun me tanssittiin päiväkodissa ratiritirallaa. -Astrid 7v.

Jos ei ole varma, onko rakastunut vai ei, tytön kanssa voi käydä pari kertaa treffeillä. Sillä lailla voi tarkistaa, kyseleekö hän tyhmiä. -Patrick 7v.

Kun seurustellaan:

Kun on saanut poikakaverin, lähdetään elokuviin ja saadaan lapsi. -Sandra 7v.

Kun on saanut poikakaverin, hänen kanssaan muutetaan äidin ja isän kellariin. Aina välillä sieltä noustaan sitten syömään. -Maria 7v.

Kuka kosii?

Yleensä mies romahtaa polvilleen ja kosii. Se on vähän sellaista konttaamista. -Ann 7v.

Kun isä ja äiti kosivat toisiaan, isä konttasi kukka kädessään äidin edessä. -Andrea 7v.

Silloin kun kositaan, mennään polviistuntaan ja kysellään, haluaisiko joku naimisiin. -Rasmus 7v.

Kun kyllästyttää:

Jos on kyllästynyt poikakaveriinsa, voi kysyä ystävältään, eikö tämä huolisi poikaa. -Tanja 7v.

Jos poikakaveri ei halua erota, pitää tapella kovasti. Kyllä se ero tulee. -Jannie 8v.

Jousimies :DTiistai 04.09.2007 19:28

Olet onnettoman optimistinen ja innostunut. Sinulla on uhkarohkea taipumus luottaa onneesi, jota sinulle ei ole suotu lainkaan. Suurin osa Jousimiehistä on alkoholisteja tai päihteiden väärinkäyttäjiä. Kännissä Jousimiehet kuvittelevat olevansa henkisiä opettajia. Kaikki pitävät Jousimiehiä naurettavina. Jousimiesten kasvonpiirteet muistuttavat usein hämmästyttävästi hevosen piirteitä. Yleensä Jousimiehet ovatkin hevosten reinkarnaatioita. Mikäli Jousimies ei sairasta keliakiaa, niin hänen lempiruokansa on ämpärillinen kauroja. Jousimiehellä on lähes poikkeuksetta voimakas tarve matkustaa. Jousimiehiä arvostetaan aina, kun ne ovat matkoilla.

Onnenkapine: Puhallettava alttari
Onnennumero: Route 66
Onnenväri: Kirkkaus
Motto: "Kauanko lento kestää?"
Auto: Challenger-sukkula

:D:D

(Juoppohullun päiväkirjasta)

[Ei aihetta]Maanantai 05.02.2007 04:24

Tällänen mä sit oon!!! =)

Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

Joulua!!Keskiviikko 20.12.2006 01:15

Keskellä kiireiden, arkisten askarten, mietin ja murehdin:

"Tuleeko Jouluni Jouluksi, saanko kaiken valmiiksi,

mitä antaisin Sinulle, mitä tekisin toisille,

entä jos jääkin jotain tekemättä, kyselen hymyilemättä."

Näen peilistä kasvot kovat, pelästyn, koska ne ovatkin ikiomat.

Kyllä nyt on pakko pysähtyä ja hetkeksi hiljentyä.

En ikinä tätä maailmaa valmiiksi saa, eikä se huomaa yhtä ahertajaa.

Ei Joulu tule sydämeen, jos kaiken tuhlaa kiireeseen,

Silloin oman jouluni vain pilaan, kun riemuitsisin siitä sen sijaan.

Joulun tarkoitus on aivan toinen ja sen sanoma suurenmoinen!

Jospa annankin lahjaksi aivan uutta, itsestäni vaikka iloisuutta!

Rakkautta, lämpöä jakakaamme, niin itsekin sitä silloin saamme.

Miten ihanaa onkaan joulun odotus, kun rintaa ei paina ahdistus!

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

surua!!Sunnuntai 03.12.2006 20:59

Aki Eino Antero
Leskinen

9.6.1940 – 16.11.2006

Askel pieni arasti käy.
Missä pappa, ei pappaa näy.
Onkohan pitkään poissa,
vai käymässä vain.
Sitä sydän pieni ei ymmärrä lain.

Pappaa ikävöiden!!!

Pieni tarina =DKeskiviikko 12.07.2006 03:51

Jonna putkahti maailmaan eräänä viimaisena iltana. Kaukaa näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli vihattu ja he söivät vain kerran kuussa. Koulussa hän ei kyennyt mihinkään, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan laskuvarjot, niinpä viihteeksi tuli urheiluautot.

Jonna kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin nuorekkaaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä oranssit silmät.
Geometriasta johtuen hän oli erityisen unelma. Lempiruokaansa paperilappukeittoa hän sai työskennellen varkaana.

Jonna tupakoi viikonloppuisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän juo kun pierettää.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.

Jousimies 23.11.-21.12.Maanantai 03.07.2006 04:57

Onnetarten lempilapsi, Jousimies, on eläinradan optimisti, valloittava idealisti joka elää täysillä ja hurmaa mennen tullen kanssakulkijansa maailmanmatkoillaan. Hänen päänsä on täynnä suuria unelmia ja hän sukeltaa suin päin seikkailuihin niin ihmissuhteissaan kuin työelämässäänkin. Ja jostain kumman syystä, syvimmistäkin syövereistä hän kömpii aina jaloilleen, tarvittaessa yhä uudelleen ja uudelleen.

Jousimies janoaa Jumalten salaisuuksia, haluaa ymmärtää, nähdä ja kokea kaiken itse. Hän matkustaa paljon, vähintäänkin nojatuolissaan, ja usein löytää myös kumppaninsa vierailta mailta. Hän rakastaa filosofisia pohdintoja ja on kiinnostunut uskonnoista - ja opettaa mielellään näkemyksiään myös toisille. Hän on erittäin älykäs, mutta kärsimätön - ja saattaa siksi sortua saarnaamaan omaa totuuttaan toisille.

Jousimies hymyilee paljon ja on hurmaavan avoin. Jos haluat rehellisen mielipiteen, kysy Jousimieheltä - mutta muista että hänen suoruutensa voi viiltää syvältä. Yleensä et kyllä ehdi edes kysymään, Jousimies on todellinen töksäyttelijä, joka joutuu myös hankaluuksiin loukatessaan suoruudellaan. Hän rakastaa rehellisyyttä intohimoisesti - mutta on uskomattoman sokea kun kyseessä ovat hänen omat heikkoutensa.

Jousimies on spontaani ja impulsiivinen kaikissa toimissaan. Hän on töissä ehtymätön idealähde, mutta hänellä on harvoin kärsivällisyyttä viedä omia suunnitelmiaan loppuun asti. Esittele hänelle jokin uusi sporttinen harrastus ja hän syöksyy mukaan ensimmäisenä, mutta on myös ensimmäisenä lopettamassa sitä kyllästyttyään noin kolmessa päivässä.

Samalla tavalla hän kertakuluttaa myös ihmissuhteensa. Kun hän kääntää huomionsa sinuun, hän vyöryy ylitsesi, etkä koskaan ole kokenut vastaavaa paneutumista, innostusta ja mielenkiintoa. Hän saa sinut tuntemaan itsesi universumin tärkeimmäksi olennoksi ja innostaa sinut hehkumaan kanssaan elämän ihanuutta - mutta ensi kuussa (tai jo huomenna) hänellä on jo joku toinen mielenkiinnon kohde mielessään ja sinä voit vain jäädä ihmettelemään, mikä pyörremyrsky pani koko elämäsi sekaisin.

Jousimies on asettanut isänsä jalustalle, joka jossain vaiheessa taatusti romahtaa, ja se lyö leimansa sekä mies- että naispuolisten Jousimiesten ihmissuhteisiin. Jousimies on älykäs ja lahjakas seikkailija, joka tekee mitä haluaa miettimättä seurauksia, mutta vaikka hän vaahtoaa globaalista kanssakäymisestä ja universaalista ymmärryksestä, hän ei kovin helposti kunnioita kanssaihmisiään. Varsinkaan naisia. Jos kuulet jonkun sanovan: "On vaikeaa olla nöyrä kun on niin hyvä", olet taatusti törmännyt Jousimieheen.

Ja silti hän on niin hurmaava, että vaikka suhteenne ei ehkä kestäkään kauan, kantaa hän mukanaan ikuisen rakkauden salaisuutta, ja sen kosketus on varmasti kokemisen arvoinen. Päivä Jousimiehen rakkauden kohteena voi antaa enemmän kuin kymmenen vuotta jonkun toisen kanssa. Jos haluat Jousimiehen kokonaan itsellesi, sinun on osattava antaa hänelle ehdoton vapaus silloinkin, kun hän kerjää sinua antamaan kaikkesi itselleen ikuisesti. Pidä häntä käsivarren mitan päässä, niin hän pysyy omanasi.

Parhaiten tämän valloittavan sydäntenmurskaajan kanssa pärjäävät tulen ja ilman merkit - Oinaan kanssa suhteesta tulee täydellisyyttä hipova, Vesimiehen kanssa syvä ja lennokas, Leijonan kanssa kuuma ja kiihkeä, toisen Jousimiehen kanssa dramaattinen ja Vaa'an kanssa suloinen, kaunis ja kestävä, mutta maan merkkejä suurpiirteisen Jousimiehen ei kannata edes kokeilla - heiltä hän vain särkisi sydämen. Veden merkkien kanssa Jousimies saattaa hetkellisesti onnistua hyvinkin, mutta kaikkein eniten Jousimies kuitenkin rakastaa elämää itseään ja sen salaisuuksien paljastamista.

-melkeen kaikki pitää paikkanssa... c(= mitä muut ovat mieltä???

ruonoilua...Tiistai 27.06.2006 19:39

Tämä veri joka vuotaa silmistä,
tämä laulu joka kertoo tuskasta,
tämä kaikki muistuttaa kuinka kaukana hän on minusta.
Tämä tyttö on tavallinen tyttö maailman,
tämä tyttö omistaa sielun, tuskan ja unelman.
Tämän tytön rakas on kaukana, kaukana sielusta.
Tämä tyttö on yksin, yksin muistoissaan,
mutta tämä tyttö rakastaa,
rakastaa eikä ikinä unohda!

Mä oon usein huoneessa jossa on paljon muistoja,
hyviä ja huonoja,
hauskoja ja tylsiä.
Mä en ajattele tulevaa,
mulla on vaan muistoja.
Ne rakkaat muistot työntää tälläkin kertaa ikkunaan,
ja siinä mä vaan muistelen,itken ja hymyilen.

Jos sä haluat lähteä,
en aijo rukoilla sua jäämään.
Ehkä on parempi näin.
Aion olla vahva ja selviytyä.
Älä huolehdi minusta.
Mutta kun lähdet, älä käänny.
Koska näet sydämeni särkyvän.
En halua, että näet minun itkevän.
Kävele vain pois!
Toivoin, että voisin pyytää sua jäämään.
Tiedän, että selviydyn.
Jos vaan koskaan opin elämään ilman sua!!