IRC-Galleria

Hyvää uuttavuotta 2010Perjantai 01.01.2010 02:58

Nonnih!
Nyt on raketit ammuttu, kokosta nautittu ja kuvia otettu.
Ei muuta ku hyvää uuttavuotta kaikille <3333
Toivottavasti tästä tulee hyvä vuosi
Tuo ketju merkintä jatkuisi pidemmällekin, mutta kiinnitin huomiota vain tuohon lauseeseen, mut onks tuolla lauseella jotain väliäkin kenties?
No joillekin on, minulle ei sitten pätkän vertaakaan.
En toivo kenellekään kuolemaa tai kärsimystä.
En halua vihata ketään enkä satuttaa heitä millään tavalla.
En halua nähdä kavereitani tai ketään ihmistä surullisena tai onnettomana.
Haluan olla kaikkien kaveri tai tulla toimeen heidän kanssa.
No tuo tosin ei ole mahdollista, mutta vaikka en tulisi jonkun kanssa toimeen en kuitenkaan puhu hänestä pahaa selän takana enkä kostaa hänelle vaikka olisi tehnyt mitä minulle. Tosin toinen asia sitten jos kaverilleni on tehnyt jotain.
Mutta yhtä ihmistä vihaan koko sydämestäni.
Välillä puhutaan muiden kanssa ja ajatellaan itsekseen, kuinka moni kuolisi jos ajatuksen voimalla voisi tappaa.
Joillakin kuolisi muutama henkilö, joillakin satapäin ihmisiä ja joillakin yksi tai ei yhtään.
Itse kuulun tuohon yksi tai ei yhtään luokkaan, koska haluaisin tappaa vain ja ainoastaan yhden ihmisen koko maailmassa.
Toi ihminen vaan on inhottavin koko maailmassa ja raastaa miun hermot riekaleiksi ja koettelee hermojani joka ikinen päivä ja yrittää pitää miut ikuisesti neljän seinän sisällä eristyksissä "epänormaaleista" kavereistani kuten hän sanoisi.
Tappaminen on kuitenkin (onneksi) rikos, joten pitää vaan oottaa et se delais vanhuuteen tai sit se kaks ja puol vuotta et pääsen häipymään tästä ahdistavasta talosta kauas pois.
Hän puhunut p*skaa minusta isälleni, minun kuullen tarkoituksella.
Hän on vaatinut aina minulta perusteluja kaikkeen, muttei itse anna mihinkään mitään perustelua tai sellaista jossa olisi mitään järkeä.
Hän on puhunut pahaa ja haukkunut ystäviäni minun kuullen ja käskenyt jättämään heidät.
Hän on saanut minut tuntemaan syyllisyyden tunnetta ja surua, syyttämällä kaikesta ja laittanut jo kerran niskoilleni syyn, että jos isä kuolee se on minun syyni.
Viimeisin kohta on puoliksi totta ja puoliksi ei. Isällä kun on haima- ja maksasyöpä (kuolemanvakava sairaus tuo haimasyöpä) niin hän ei saa sairastua yhtikäs mihinkään sivu tautiin, kuten flunssaan tai muuhun pikku tautiin, koska se voisi viedä isän sairaalaan ja sieltä matomotelliin ja sitä mie en toivo!
Isä on ainoa ihminen josta mie vielä pidän tässä talossa ja haluan mieluummin elää hänen seurassa, kuin tuon karseen vanhan haahkan kanssa.
En siis halua isän kuolevan, joten tietenkin minulle tulee syyllinen ja surullinen olo, kun äitini sanoo minun olevan sitten syypää siihen ja saa vieläpä isän sanomaan samaa.
Mutta minkä minä sille mahdan jos itse sairastun flunssaan tai vastaavaan?
Minkä mie mahdan sille että se tarttuu sit iskään ja iskän tila huononee?
Ratkaisu jolla tuo vältettäisiin olisi se, että olisin 24/7 omassa kotona niin kauan, että olisin täysi-ikäinen ja voisin muuttaa pois kotoa niin sitten se ei olisi minun syyni, mutta miten opiskelija jolla on elämä niin voi välttyä tulemasta kipeäksi?
Siis, vaikka lopettaisin kavereillä käymisen ja muun reissaamisen niin silti vaara olisi koulussa ja harrastusten parissa ja tietenkin julkisilla kulkuvälineillä.
Sitä ei voi vältellä. Se vaan on niin täys fakta et sitä ei voi kieltää.
Ainoa mitä voin tehdä on olla nyt terveenä ja se onkin tosi helppoa. Onneksi kuitenkin pahin flunssa- ja possunuha-aalto ovat ohitse.
Äitini on sairaalassa laboratoriossa töissä ja tietää myös mitä terveenä pysymyseen vaaditaan.
Eikö hän vain satu muistamaan sitä seikkaa, että ihminen pysyy niin kauan terveenä kuin mielikin on terve?

[Ei aihetta]Torstai 03.12.2009 21:16

Ajattele, että saisit nyt soiton, jossa kerrotaan että paras ystäväsi olisi kuollut. Miltä se tuntuisi?
Et pystyisi enään ikinä sanoa hänelle, kuinka paljon häntä rakastatkaan. Kaikki kokemuksenne
yhdessä olisi enään muisto mielessäsi. Kaikki ympärilläsi muistuttaa sinua hänestä. Voit enään vain syyttää
itseäsi siitä, että et arvostanut häntä silloin niin paljon, kun hän vielä oli kanssasi. Miltä tuntuu, kun kaikki
suunnitelmat murskautuvat hetkessä vain ajatukseksi siitä, miten kiva kesästäkin olisi tullut, kun olisit
saanut nauraa kaikille tyhmille jutuille hänen kanssaan. Enään se ei ole mahdollista.
JOS YHTÄÄN välität kavereistasi, lisää tämä päiväkirjaasi niin he tietävät että välität ja rakastat heitä.

[Ei aihetta]Torstai 03.12.2009 21:11

Suudelma vatsaan - harrastetaan seksiä
Suudelma otsalle - olet ikuisesti minun
Suudelma korvaan - olen kiimainen
Suudelma poskelle - olemme kavereita
Suudelma käteen - palvon sinua
Suudelma kaulalle - me kuulumme yhteen
Suudelma olkapäälle - haluan sinut
Suudelma huulille - rakastan sinua tai haluan sinut
Pitää kädestä - opimme vielä rakastamaan toisiamme
Läppäistä perseelle - tuo on minun
Leikkiä korvan kanssa - en voi elää ilman sinua
Pidellä tiukasti - älä päästä irti
Katsoa silmiin - en päästä irti susta
Leikkiä hiuksilla - sano että rakastat minua
Kädet lantioilla - rakastan liikaa päästääkseni irti
Nauraa vaikka suutelee =- olen täysin rento kanssasi
Neuvoksi kaikille
Älä kysy suudelmaa vaan tee itse aloite
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä olet varmasti
rakastunut koskaan ei saa olla liian rakastunut jos rakas katoaa
elämästä häntä ei voi unohtaa ja jos et kopio tätä päiväkirjaasi
minuutin sisällä se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut

juhuuTorstai 03.12.2009 21:08

Meikä sai eilen possunuharokotteen ja ei oo kivaaa ;_____;
oireet: Pääkipu välillä, uneliaisuus, kipua pistokohdassa ja kirveli n puoltuntia piston jälkeen, univaikeuksia kivun takia ja myös siksi että heräsin vuoronperään siihen että on ihan hiton kuuma ja kylmä, tuntu ettei veri kiertäny kädessä O_O se oli pelottavaa mut sormien väri ei vaihtunu mihinkään XDDDD mut piti kättä ylhäällä, alhaalla tai missä asennossa vaan, nii tuntu et ei veri kierrä se ei ollu kivaa ;____; mut mulla ei tän ihmeempiä oireit ollu :DDDDD

Pulu on kipee..Lauantai 28.11.2009 01:24

Se pitää kiinni jos se istuu jossain ku se ei meinaa muuten pysyä pystyssä, sen uloste on jotain iha epämäärästä mut oksentanu se ei onneks oo sillä sillo ois jo syytä ruveta epäilee myrkytystä mut koska se ei oksenna nii se on pois suljettu. se horjuu mut sentään syö nyt ku se sai lääkettä <3 Mut vielä saattaa tapahtua mitä vaan ja tietenkin pelkään pahinta... mut se lintukasvattaja jolta me siskonki peippo ostettiin, anto ton ja sano et kun sen linnut on näyttäny siltä et kohta lähtee henki nii se on antanu tota ja ne on parantunu<3 toivottavasti tänki kohdalla käy samoin<33 PULUUUUU!!!!! JOS KUOLET NIIN KRILLAAN SUT JA SYÖN HOPEALAUTASELTA NAUTTIEN PUNAVIINIÄ!!!!! TAJUUKSÄÄÄÄ!!!??!!? noih hyvä<3

Puluuuu~ ;;;;;___;;;;;;

Yhyy apuaaaah kami-samaaa pelasta pulukultani! Mun pikku vauva ;__;

lauantaiSunnuntai 15.11.2009 01:34

Arvatkaa kuka oli tänää DTM:ssä pelaamassa Go:ta? siel oli kyl aika tylsää.. mut silti XDDDD
• Mikä on viimeisin ajatus päässäsi? - sörsselssön
• Selitä neljällä sanalla miksi viimeksi oksensit? - Olin vuosia sitteln kipeä
• Oletko koskaan polttanut itseäsi? - ainakin kerran niin että tuli arpi
• Kuka luultavasti puhuu sinusta tällä hetkellä pahaa? - varmasti monet mutta ei mua muiden ielipiteet kiinnosta
• Kuka haluaisit olla juuri nyt? - ..minä?
• Onko joku ihastunut sinuun? - kukaan ei ainakaan ole tunnustanut tai en ole saanut tietooni mut ei sitä koskaan tiedä :D
• Mitä biisiä kuuntelit viimeksi? - COOL JOke - Undo
• Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - syön, katon yaoita ja menen nukkumaan.
• Oletko stressaantunut ihminen? - en pahemmin juuri nyt
• Kaipaatko jotakuta? -
• Kenen puoleen käännyt, kun olet surullinen? - Nallen. muihin en luota tarpeeksi. paitsi pariin ihmiseen
• Pyysikö sinua elämässäsi eniten sinua satuttanut henkilö sinulta anteeksi? - Ei tosissaan
• Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? - hmm.. tekemään savikättä jota alotettiin maanantaina
• Tahtoisitko asioiden olevan kuin ennen? - Jos ne ois kuin ennen desua nii kyllä
• Vihaatko ketään? - Muutamia.. ei vähän enemmän kuin muutamia
• Onko joku, jota et koskaan unohda? - valitettavasti..
• Oletko koskaan seurustellut saman henkilön kanssa kahdesti? - En
• Onko sinulla ystävä, jolle voit kertoa asioita ja olla varma, että hän ei kerro eteenpäin? - hmm. nalle? ainoa täysin varma paitsi et se on mun rakas <3
• Rehellisesti, onko kukaan koskaan nähnyt sinun alusvaatteitasi? - jopa alasti XD
• Onko joku joka ei pidä sinusta? - varmasti niitäkin löytyy
• Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa S:llä? - hmm. en oo varma XDDD
• Milloin olit viimeksi täysin onnellinen elämässäsi? - joku puoltoista vuotta sitten jos ihan täysin onnellinen pitää olla XD
• Tietääkö kukaan muu salasanaasi? - ei
• Viime yönä, nukahditko hymy huulillasi? - en oo varma.. pelotti vielki kauhuleffojen jälkeen joita katottiin viikonloppuna nunnun ja hatorin kaa ja nunnu repi mun paidan hihan ku sit pelotti nii paljo XD
• Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - jep koska pääsen kotiin <3
• Puhutko unissasi? - vähän aina välillä
• Muistatko ensimmäisen ihastuksesi? - ööh.. en?
• Oletko päässyt syliin viimeisen 5 päivän aikana? - en.. eiku oon! nallen <3
• Missä olet kahden tunnin päästä? - varmaa sängyssä
• Onko jollakulla romanttisia tunteita sinua kohtaan? - toivottavasti ei koska siitä ei koskaan tulis mitään -_-
• Kaunistelitko asioita jonkun/joidenkin kysymysten kohdalla? - Pakkohan niitä välillä on
• Minkä unen näit viimeksi? - pahan koska siinä oli henkilö josta en tosiaankaan pidä
• Kirjoita nimesi väärinpäin - annahoj
• Mitä teet neljän päivän päästä? - oon kotona ja varmaan piirrän
• Viimeisin sana, jonka sanoit - valmista!
• Jotain, mitä sinulla on kolme: - nallea asuntolalla, gorgeous caratia (manga), trinity bloodin dvd:tä
• Biisi, jonka viimeksi kuuntelit? - Leijonakuningas ykkösen se alkubiisi
• Montako Messenger-kaveria sinulla on? - reilu 50
• Viime kesän paras muisto? - Animecon
• Omistatko mopoa? - joskus omistin
• Lempisuklaa? - fatzerin ja pandan maitosuklaa
• Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan, mutta tahtoisit? - izu ainaki
• Mitä teit aamulla ensimmäisenä, kun heräsit? - valitin et väsyttää XD
• Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan? - söin jätskiä ja katoin yaoita
• Onko sinulla joitain outoja pelkoja? - just nyt et just niiden kauhuleffojen tapahtumat sattuu mulle vaikkei se ole mahdollista ;____;
• Näytätkö tunteitasi muille ihmisille? - Riippuu ihmisestä mut en hirveen usein
• Juotko usein? - olen 98% absolutisti
• Juotko humalahakuisesti? - en
• Mitä söit viimeksi? - nyt just söin sörsselssöniä
• Napsitko pillereitä? - miks tekisin nii? olen terve
• Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi? - en muista mut se johtu josktakusta ihmisestä. tai pulusta
• Mitä aiot tehdä seuraavaksi? - Kattoa hikaru no go:ta
• Mitä ajattelet? - ruokaa XDD
• Onko sinulla joku paikka kipeä? - vähä niska ja ranne
• Milloin viimeksi kaaduit? - viimeviikolla
• Oletko ihastunut, seurusteleva vai yksinäinen? - yksinäinen on liian dramaattinen mut yksin vaan on niin kivaa
• Monelta heräsit tänään? - 08.50
• Kenelle näytit viimeksi keskisormea? - oisko ollu katto XD
• Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi? - pari kuukautta sitten
• Montako lävistystä sinulla on? - ei yhtäkään, ei edes korvakoruja
• Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä? - en ole tainnut nukkua pojan kanssa samassa sängyssä ikinä
• Oletko joskus vain heittäytynyt hetkeen ja antanut kaiken muun olla? - kait
• Laulanut mikrofoniin? - kotona joskus jouluna kai
• Itkenyt koulussa? - kerran
• Kaatunut skootterilla? - melkein
• Ikävöitkö ketään? - pulua ja izua ja kaikkia kajaanissa ja jyväskylässä
• Oletko mustasukkainen? - ei mulla ole syytä olla. kaikki mitä mä elämään tarviin on minä, nalle ja pulu. meijän pieni onnellinen perhe <3
• Mitä odotat tällä hetkellä eniten? - huomisia savitöitä
• Mitä teet viikonloppuisin? - oon koneelle, nukun ja pirrän
• Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? - en onneks
• Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa? - maalla on hyvä, kaupungissa kaikki on lähempänä mut musta tulis vaan ongelma nuori niinku kaikista muistaki jotka asuu kaupungissa
• Oletko koskaan liftannu? - en
• Mitä kaikkea yleensä teet, kun oot koneella? - käyn galtsussa ja facebookissa, kuuntelen musiikkia ja katon videoita
• Onko sinulla meseä? - jep
• Mitä ajattelet juuri nyt? - huomista ja nallea
• Paljonko kello on juuri nyt? - 21.07
REHELLISYYS:
Uskotko itseesi? - Riippuu asiasta mut yleensä.. ööh.. maybe?
Kadutko mitään? - Vain joitain pikkuasioita kuten etten antanut tänä aamuna suukkoa nallelle ennen kouluun menoa XD
Tiedätkö keneen voit todella luottaa? - Kaikki ne joskus pettää mut on mulla pari ihmistö joihin voin todella luottaa.. ainoa ongelma on et ne asuu niin hiton kaukana..
Onko ollut aikoja, jolloin olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä? - Sitä tapahtuu usein.
Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi? - Edellisestä kerrasta ei oo kauaa.
Mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista suruista? - Haistattamalla vaikka vaan päässäni vitut parille tietylle. Se auttaa aina :D
Jos tietäisit, että sinulla olisi vain vähän elinaikaa jäljellä, mitä tekisit ennen kuolemaasi? - Laittaisin galtsun päiväkirjaan tekstin et "tää oli nyt sit nähtävästi tässä".
Jos ihmissuhteesi eivät toimisi haluamallasi tavalla, yrittäisitkö löytää ratkaisut ongelmiin vai luovuttaisitko? - Mää ainaki yritin (seuraavaa kertaa ei tule) mut ne toiset aina luovuttaa ku tulee vähänkään ongelmia

ONNELLISUUS:
Luotatko vaistoihisi? - Nehän on niin tarkat et pakko niihin on luottaa paitsi on ne muutamaan kertaan pettäny -_-'
Minkä sanoisit olevan paras ominaisuutesi? - Nukkuminen.. XD
Yleisesti ottaen, pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä? - Joo, aikalailla
Jos saisit vaihtaa paikkaa kenen kanssa vaan, vaihtaisitko? - En!

YLEISET:
Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt sinua? - En
Uskotko ihmisiä, kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"? - En oo varma.
Toivoisitko elämäsi olevan erilaista nykyiseen verrattuna? - kyl jos muutama asia ois jääny tapahtumatta ja pari ihmistä tapaamatta
Kuvittele tämä: Olet eksyksissä jossain ja sinulla on kännykkä, jolla voit soittaa hakemaan sinut, kello on 03.00... Kenelle soittaisit ilman epäröintiä? - Iskälle XD paitsi et sil varmaa ois puhelin kiinni.. no sit kotinumeroon XDDDD

VIHA:
Oletko mustasukkainen? - Miks olisin.. riinasta siinä suhteessa ettei se ajattele mitään muuta kun sitä uuttaan, jota se ei edes tunne.
Oletko ikinä lyönyt ketään? - Ylä-asteella tuli yhtä kakaraa turpiin vedetyks. Mut se oikeesti ansaitsi sen.
Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? - Useastikkin
Mitä tai ketä vihaat? - hmm. teenkö listan?
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? - Äipältä ku oon ollu niin hankala taas viimeaikoina.
Missä kulkee pettämisen raja? - Kunnon nuoleskelussa ja jattkuvassa ihquttelussa ja nykyisen huomiotta jättämisessä tai sillä 'uudella' jatkuvassa kiusaamisessa.
Oletko himoinnut kaverin kumppania? - En ole alistunu sellaiseen, onneks.
Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? - Vain seksin puutteessa.

VALHEELLISUUS:
Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - Hmm.. kenenköhän takia itkin viimeks.. en muista.. eiku sehä oli äippä! en löis.
Oletko lukenut toisen päiväkirjaa? tai tekstiviestejä? - En oo alistunu.. eiku ala-asteella tuli vähä luettua XDDD
Mitä teet jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? - Haistatan vitut sille petturille!
Laittaisitko koulukuvaasi samat vaatteet jotka sinulla on nyt päälläsi? - Jep. Ne samat mitkä mulla on aina päällä XDDD
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - Ehkä
Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - Totta hitossa paitsi ettei häitä koskaan tule.
Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit? - Ai Go karkkeja? En

SOSIAALISUUS:
Onko sinulla lemmikkejä? - Pulu <3 (neitokakadu)
Onko sinulla monia kavereita? - Niitähän aina on ja jopa sillo ku ei haluais XDDDD
Onko sinulla parasta ystävää? - hmm. En nyt sanois.
Onko sinua koskaan kiusattu? - Niinku kaikkia muitakin
Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - Pari?
Onko sinulla seurustelukumppania? - Onneks ei
Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon? - EN
Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? - Koulu auttaa jaksamaan (joo mitä hittoa!)
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? - Perhettä ja useimpia ystäviä
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? - Ainaki tapaa jolla elän <3
Oletko lesbo, homo, bi, transu vai hetero? - lesbo mut tietenki homoks saa kutsua <3
Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain? - Välillä ja välillä en.. hankala sanoa
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää?
- Pari

MILLOIN VIIMEKSI:
Surit? - On siitä jo vähän aikaa
Pesit hampaat? - Eilen illalla
Halasit jotain? - Tänää.. paitsi et se halas mua XD
Silitit jotain eläintä? - sunnuntaina
Hämmennyit? - hmm.. siitä on vähän aikaa kans

plöääääähMaanantai 02.11.2009 22:41

yksi vaihe elämästä ohi... mä lopetan