IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Ihku perjantaiLauantai 29.10.2005 04:14

Ooh, ompahan tämäkin päivä eletty tästä elämästä. Oli taas kerrassaab niin ihanaa ettei toista, tuli oltuu tunnilla ja sillee, oli hueppuu kun oltii tehty kaverin kaa hueppu kuvaki ja kaikkee sit kaikki nauro vaa ja ihiihihihiii :D Sit tultii tänne vaasaan, käytii ton jaskan kaa sportin lehdistötilaisuudes jos kuvasin itse tamia, valmentajien valmentajaa.

Joops, sit oikeastaan tultiin vasta kämpille, puolen tunnin jälkee odottelun jälkee lähdimmekin sihten takasin jäähallille kun jaska meni haastattelemaan miro laitista. Minä siinä ohessa kuvasin kyseistä henkilöä, toivottovasti noista kuvista irtoaa apua joillekin. No juu, tämän jälkeen palasimme kämpille ja söimme. Sitten alkoikin itse päivän ilo, lähdimme nimittäin wasa-sightseeing tripille, johon kului pitkälti 2½h autolla ajaen, taisimme sivuta historiaa, sillä mahtaakohan kukaan olla ajanu vaasaa noin pitkään ajamatta samoja katuja. Me kuitenkin onnistuimme siinä, suuri kunnia siis meille. Matkakaan ei tuntunut miltään kun alla oli mukavan tuntunen bemari. Aika meni kyllä noppeesti ja oli mitä mukavinta. Palluumme kämpille oli täten onnistunut.

Vähitellen sain valloitettua tämän läppärin, nyt olenkin tässä katsonut leffaa sivusilmällä ja muokkaillut kuvia julkaisukuntoon. Sen lisäksi olen onnistunut taas informoimaan irc-gallerian iloista väkeä onnellisella paskalla :D Vain minä kykenen siihen, varsin hueppua eikö? nooh... ilta ei kuitenkaan pääty tähän paskaan. Pääsimme kuitenkin jaskan kanssa kasvattamaan pippeliä ohittelemalla paikallisia sveduamiiisahtereita aitoinen datsuneineen meidän hikisellä 212 heppaisella bemarilla :D olimme niin onnessamme että tämä pitää kokea uusiksi, kyllä elämässä on näköjään hyviäkin hetkiä vaikka kuinka yrittää potkia päähän itseään niin ei prkl vaan millään onnistu. Täten pyydän teitä arvoisat katsojat... aukttakaa minua, todetkaa nyt vähitellen jo että lopeta tämä paska, se olisi suopeaa :D kts jo etukäteen kaikki ihkupallerot puspus halipali muisk... the end niin ku loppu tälle :D

o-ouTorstai 27.10.2005 21:11

voi pahus, unohin eilen kirjottaa sen päivän kakat. Mutta ehkäpä tänään pystyy venymään tuplasuoritukseen kunha tässä vertyy. Tosin tuo hetki ei ole vielä vaan parin tunnin päästä tai sit keskellä yötä kun pääsee karaokesta irti. Sinne asti siis adjö!

No niiiin, palataas aiheeseen kun meno on loppu, ainakin baarista :D hmm.. jooh, tulipa tosiaan herättyä tuossa varttia vaille ysi mitä parhaassa kunnossa, vähäisten yöunien takia olisi jotenkin tehnyt mieli jäädä nukkumaan vielä muutaman tunnin (n.5h) Nooh, selvisin kuitenkin tunnille mitä pirteimpänä, aihekin oli mitä mukavin kuin media-analyysi, onneksi tunnin pelasti linjamme loistava opettaja Hannu, joka on ainakin meidän valokuvauslinjalaisten mielestä mitä parhain luennoitsija. Kunhan vain oppii erottamaan vitsit lauseitten keskeltä ;) Ruokailuun asti kuitenkin selvisin, jonka jälkeen päätin mennä nukkumaan toviksi. Herättyäni palasin tunnille, joka olikin pian jo ohi. oivoi, koulu päivä meni siis varsin nopeasti.

Bilistä pelattaessa saimme kaverin kanssa mitä mainioimman idean lähteä kuvaamaan malliamme järven rantaan, minä siis minä juakko sain toimia assarina (jee) ja pidellä heijastinta mallimme vieressä. Muistutin kyllä ilmeisesti lähinnä kalapuikkoa sillä tunsin itseni ainakin siksi sekä punainen hupparini, joka ilmeisesti oli jäissä muutti värinsä aika pikaisesti oranssiksi. Siinäpä matkalla lauleskelinkin sitten "kalapuikkona luokses pompin.." jne. varsin luovaa työskentelyä :)

Hoh hoh, aikaa kulu taas niin prkleesti (siis perkeleesti jos joku ei ymmärrä hyvin ytimekkäitä lyhenteitä kun ttu) yhtäkkiä olikin eessä KARAOKE!!! aaarggkh, koko viikon odotus palkittiin yllättävällä karaokella... siis juhlaa... ooh tuota kunniaa. Pääsin laulamaan, sain jopa taputuksia.. pitäis varmaan ilmottautua idolsiin :DD ja tietysti lauloin selvinpäin... tottakai... joojoo. Niin kuin juoppohullun päiväkirjassakin se tyyppi oli aina selvinpäin. Kylkyl.. niin minäki :D Voi kuinka kaunista tuo lauluni olikaan... sanoin kuvailemattoman kaunista. Kukaan ei ees poistunut kesken laulun. Jihaa...

Noh nyt tässä... melkein toipuneena voisi melkein jo nukkua, vain kauniit haaveet pitävät minua enään pystyssä, ahh... nuo ******. Kuinka he ovatkaan kauniita. Loppuun runo.. omasta päästä.. säälittävä.


Kuiskauksen kaiun kuulen, tuoksusi tunnen.
Olet sokea, etkä nää, huomaan.
Vain luokses jään.
Tahdon vain siis nukkua, vierelläsi, uinua.

Oooh kuinka kaunista. Otan edelleenkin vastaan kaikenlaisia positiivisia kommentteja kuten "lopeta jo!, mee poies!, eroa galleriasta!" kts jo etukäteen kaikille jotka jaksavat :D

Tämä päeväKeskiviikko 26.10.2005 00:56

ooh, olipas ihanaa heräillä joskus puol yhdentoista aikoihin uuteen koulu aamuun. Nukuinki paremmin kuin pitkään aikaan. Unetkin olivat mitä ihanimpia ;D

On suorastaan fantastista että ihanaan irc-galleriaan on saatu päiväkirja ominaisuus. Täten voimme välittää mitä ihanimmatkin päiväsatumme tänne internetin ihanaan maailmaan, jossa varmasti tuhannet liki miljoona ihmiset rakastavat minua. =D Tämänkin tekstin lukee varmasti ainakin 100 000 ihmistä, mikä parasta, KAIKKI suomesta.

Blööh, olipa ihanaa vedostella tänään taas kuvia, tuli jopa hieman kuvattua filmille, mutta huomenna voisi tuonki filmin kuvata loppuun, jos kun joku sattuisi tulemaan malliksi. Mikäs olisikaan sen ihanempaa kuin lahjoittaa mallilleen aevan jätte ihana kuva, joka piristäisi hänen päiväänsä :D iih, ylisöpöööööööö, omg. Ehkä tulevaisuudessa sitten näin käykin. Voi ihanuus viel, kävin kaupas ja saunaski. Kaikkee hurjaa oon kerenny siis tekemään, voisi melkein kutsua kiireiseksi päiväksi.

HUH HUH, huomenna ois taas päivä uus. PRKl, koulussakin pubi auki, tietää ehkä lievää humalatilaa, tosin pitänee rajotella kun kerta rahatilanne ei ole maailman paras. Onneksi tuo kuitenkin kohenee 4.päivään mennessä. HUEPPUA. Joojoo joo, kaekille terveisiä, jättäkää toki kommenttia tyyliin "haesta vittu, ihme paskaa kirjottelet", tämän tyyliset kommentit ovat erittäin tervetulleita :D Kiitos ja heippa, nukkukaa söpösti ja muistakaa painia papukaijojen kaa sekä tehdä lumienkeleitä. mumsmums pusipusi ;D
- Vanhemmat »