IRC-Galleria

KaappiM0rso

KaappiM0rso

Nuku rauhassa ikuista untasi meidän kaunis enkelimme <3 25.9.1996-22.9.2013

kaikkia taas kinostaaaTorstai 12.01.2012 18:19

En ole varma onko minusta mitään jäljellä enää. Kaikki on kadonnut, pala palalta kaikki minusta on hävinnyt tuuleen. Olen muuttunut, se tyttö jonka ennen saatoit tuntea on poissa. Se Marikki joka todella halusi kuolla sai tahtonsa läpi, häntä ei ole enää. Mitä opinkaa tässä elämän koulussa ? Sen että kaikella on tarkoitus. Ennen itkin joka ilta ja toistelin mielessäni samaa kysymystä: "miksi minulle käy näin? miksi minä?" Kysymys itsessään sisälsi vastauksen, vaikka en vieläkään tiedä että miksi. Tiedän vain sen että sillä mitä jouduin käymään läpi on jokin tarkoitus, tai sitten ei ole, mutta uskon siihen että on koska sillä tavoin pystyn hyväksymään tapahtuneen.
Melkein neljä vuotta elämästäni valui hukkaan. En arvostanut elämääni tai itseäni. Kaikki tuntui turhalta, ajattelin vain että jonain päivänä kumminkin kuolen joten miksi se ei voisi olla tänään kun lähteminen sattuisi kaikista vähiten. Olin pohjalla ja ummisitin silmäni siltä kaikelta hyvältä mitä ympäriläni oli. Olin sokea ja hukassa. Luulin että määränpääni oli vain kuolema ja itsensä satuttaminen.
Astuin synkälle, kapealle ja kiviselle polulle eikä rinnalleni mahtunut kulkemaan ketään, yksin minun oli kuljettava tieni loppuun, kohti ikuista lepoa. Olin varma ettei takaisin ollut paluuta, ei toivoakaan paremmasta huomisesta. Mutta jotenkin pääsin pois, olin lopen uupunut mutta näin valoa, se opasti minua. Juoksin viimeisillä voimillani valoa kohti ja pian löysin itseni maailmasta jossa olin ennen ollut. Kaikki oli helpomapaa. Näin selvemmin eteeni ja pystyin suunnittelemaan reittini itse eikä minun tarvinnut enää kulkea masennuksen polkua synkkien ajatusten ohjaamana.
Olen taas alussa, mutta tiedän että tämä reitti on helpompi edetä. Minun ei tarvitse ajatella tieni päättymistä, se päättyy kun joku niin määrää ja se joku en ole minä itse. Minulla on nyt jotain mihin uskon ja mistä haluan pitää kiinni- minulla on unelma.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.