IRC-Galleria

Kaede

Kaede

Emmiejaksannyherätämuthuamena

Dear DiaryMaanantai 07.07.2008 15:12

Työttömän arki on työteliäämpää ja kiireisempää kuin arvaisi.
Ja kaiken lisäksi kaikkea sitä mihin tarvitsisi valuuttaa..
Vaikka kuinka yrittäisi maailmaa vakuuttaa tarpeeksi taidoista
ja tarpeeksi aktiivisesta suusta niin ei tunnu auttavan.

Toiset keksii työnsäkin oheen jo liikaa hommia.
Miun pitäisi ilmeisesti sitten olla se, joka ottaa hihasta
aina välillä kiinni että "Hei, tuol nurkassa on sänky!"
Kai sitä omilta kiireiltään kerkeis itsekin viereen lepäämään.

Note to self: ei anneta kynsien kasvaa näin pitkiksi.
Muutamassa viikossa ehtii kummasti jokaisen raajan kynnet
muuttumaan sellaisiksi tappajanekon kynsiksi.
Vaikeuttaa pidemmän päälle niin kävelyä kuin näppiksen käyttöä.

// np: Genesis - That's all

It must be a new world out here o.oTiistai 03.06.2008 13:24

Dear Diary.

Tänään teen työni yhtä innolla ja tunnollisesti kuin viimeiset 17 kuukautta olen tehnyt. Ehkä enemmänkin, sillä tämä on jo viimeistä kuukauttani täällä. Tai ehkä juurikin kesän takia hieman rauhallisemmin, ettei hommat lopu käsiin. Tai laukea käsiin. Kädelle. Jonnekin sinne suuntaan.

Vaikka kuinka jakelee itseään maailmalle ja yrittää myydä ja markkinoida itseään kaikella mahdollisella tavalla ja avustuksella, ei se siltikään tunnu tuottavan tulosta. Tänään kyllä piti lähteä taas metsästämään, mutta jäipä taas se 70 sivua hikistä itsensäkehumista ja saavutuksia kotiin sen yhden ruskean laatikon päälle. Hyvä minä ja aamumuisti.

Vasta tässä hetki sitten sitä sai alkaa tottumaan sellaiseen ajatukseen vuosien jälkeen, että tässä tullaan olemaan enempi kuin vain 1 viikonloppu jakamassa oma peti, katto ja elämä. Nautin siitä, sillä olo on turvallisempi ja onnellisempi kuin vuosiin, myös. Inhottaa vaan kun tietää että siitäkin onnesta pitää taas pikkuisen päästää irti kuukauden päästä, ehkä vähemmänkin.

Tärkeintä on se tärkein, jonka tietää olevan lähempänä kuin koskaan tämän lyhyenlännän elämäni aikana. Lopultakin ^__^

Dear DiaryPerjantai 11.04.2008 23:23

Suutuin lapsuuskohtauksissani eilen.
Tänään toteutin huoneeni uudelleenorganisoinnin.
Tuntuu niinkuin jotain vielä puuttuisi.
Se on varmaan se oma koti,
ja rakas siellä samassa tilassa.

Ja tauteilu jatkuu yhä.
Onneksi on pelejä ja tarpeeksi tilaa hiirelle.

Dear diary *köhköhpärskis*Keskiviikko 09.04.2008 20:50

Kevään ensimmäinen rehellinen tappotauti on siis kärsimisvaiheessa.
A-virukseksi sanovat. Että syksyllä otettu influenssarokote ei moiseen
kuolemanvirukseksi morffautuneeseen tehoa kenelläkään.
Että kärsittävä on eikä mikään oikein auta.
Yhtä helppoa kuin ohjelma, joka pyytää ilman vaihtoehtoja
"PLEASE WAIT..."
Do I have really any other choise but to wait?

Jasc sai kirot päälleen. Piru periköön Paint Shop Pro -sarjan.
Räkäisellä aivotoiminnalla pienetkin yksityiskohdat raivostuttaa.
Kirjasinmerkkien vääristyminen pienempiä fonttikokoja käyttäen
sai tänään sen aikaan. On se niin väärin.

Vain harvat asiat tuntuvat nyt toimivan.
Onneksi on olemassa konsolipelaamisen riemu.
*Siirtyy aivastellen pelaamaan GrandiaII:ta*

Kolmoiskiepillä nurkkaan häpeämäänPerjantai 28.03.2008 14:12

Heitin eilen itseäni ruuvimeisselillä. Enkä tarkoita tuota alkoholipitoista versiota. Sattui, ja nyt kulmassani on pikkuinen ruhje.
Sain sentään jotain irtikin päivästä, paskan kelin lisäksi. Uusi, velaksiostettu näytönohjain humisee onnellisena rautakehikossani, ja voin hyvin. Pelit voivat hyvin. Kaikki voisi vaan paremmin, jos...

Lävistelykin on hauska tapa kuluttaa pirunmoisen kylmää, tuulista ja loskaista päivää. Joka siis oli eilen. Kädestä en pitänyt, mutta silmälaseista kyllä. Kivan näkönen metallimöykky sinne Ishi-neidin kielelle tuli. Itse en tahdo moisia kun tuntuu ylimääräiseltä välillä oma kielikin. Kun muut vaan hommaa metallia ja maalauksia kroppaansa, niin mitäs jos kerrankin aloittais uuden muotisuuntauksen ja alkais poistamaan kaikkea kropastaan?
"Uusin muoti nuorison keskuudessa: kielenpoistatus! Helpottaa mm. ihmissuhdeongelmiin! Samaan hintaan samalla kertaa lasertoteutettu korvaluiden pirstominen; pahimmat kuulo-ongelmat tipotiessään ja halvalla!"

Micro-Star International (tuttavallisemmin MSI) saa kovat kirot ja huudot yhä ja aina päällensä. Tuskanhikeä ja kipeitä niveliä aiheuttaa aina myös CPU-coolereista jättimäisimpiin lukeutuva Spire Fourier. En tahtoisi enää eilisen kipupiikin jälkeen koittaakaan, mutta pakko se on jaksa taas ensi viikolla. Elämä on. Eläimiä on. Eläimet on kivoja. Niin kauan kuin ne pidetään häkeissä ja hyvällä liharuoalla. Kasvisruoasta eivät tykkää. En minäkään. Lääkkeistä tykkään. Otathan sinäkin?

Tulisipa pian kesä -.-'

Dear Diary, I'm back againKeskiviikko 19.03.2008 23:15

Heräsin. Totesin; historia toistaa itseään, ja olen lopen kyllästynyt siihen.
Aika siis korjata historiankulkua.

Niin monia vuosia olen sitä taas odottanut. Ehkä se tulee taas.
Se historiassani vain kerran kukoistanut makeansuloinen tunne.
Kaikki viittaa siihen.

Mutta onko se oikein?
Olisiko oikein ajatella ennemmin omaa parasta kuin toisten hyvinvointia?
.. frankly, I don't give a damn. Not at the moment, no.

Sitä vaan tahtois morffaantua mechaksi ja lentää pois tuhoten
kaiken turhan tieltä, jättäen vain ne harvat ja piiruntarkkaan valitut jäljelle.

Ja syödä salmiakkia yön pimennossa katsellen tuikkivia tähtiä.
Kiroten pientä alkavaa pömppömahaa ylensyönnistä.
Ihanaa.

// Korn - Make me bad
//> I want something to do.
//> Need to feel the sickness in you.

10 000 reasons, why you should not stay upPerjantai 19.10.2007 01:08

Yli 6 kuukautta yhtäjaksoista aikaa, kun en ole ainoatakaan viikonloppua ollut omissa pöhinöissäni kotona.
Yli 6 kuukautta, kun olo alkoi helpottaa eikä enää painanut niin suuremmin kuin ehkä se jatkuva arki.
Yli 6 kuukautta, kun huomasin että tänä vuonna täyttyy elämäni 22.vuosi.

Menkää nukkumaan jo ettei teille tule samanlaisia silmäpusseja kun allekirjoittaneella.
Vauhtia.

Vuosikymmenen kamakiritTiistai 04.09.2007 00:25

Dear Diary.

Tänään olin vihkonrakastajan kanssa matkalla suurta tulevaisuutta kohti.
Ensimmäinen askel kohti Japania; pitää se hiton kielikin oppia että ne
osaa antaa oikeeta ramenia kun sinne mennään. Alkeet kunniaan siis.

Puheenaiheena kuinka kiihkeästi sanan "kamakiri" voi lausua.
Sen voi lausua liiankin kiihkeästi. Kirjan kirjoittaneet ja äänilevyn laatineet
ainakin tykkäilevät kovasti ja ehkä hieman perverssillä äänensävyllä.
Suosittelen.

Kamariki-pitoista illanjatkoa jos jokaiselle.
Itse menen taas varmaan pian näkemään niitä perusalienunia mitä aina.
Mmmm.. Khaamakhiirii.

// np: Hirano Aya - God Knows..

// Watashi tsuite-iku yo
// do-nna tsurai
// sekai no yami no naka de sae
// kitto
// anata wa kaga yaite
// koeru mirai no hate
// yowasa yue ni
// tamashii kowasarenu you ni
// MY WAY -
// kasanaru yo ima
// futari ni GOD BLESS

Back to the 90's.. wait, what?Maanantai 30.07.2007 22:40

Tokihan sitä piti viikonloppuna käydä paikassa, jossa pääsi todistamaan sitä että eli lapsuutensa muistettavimpia vuosia silloin ysäreillä. Ja oli aivan pakko omistella rakkaalle ystävälle musiikkia sieltä ja tanssia tyhmänä pienessä margaritapöhinässä mukana. Toki.

Viikonloppu oli siis kaunista aikaa vaikka satoikin ajoittain. Osalla tutuista oli kuulemma kovin märkä viikonloppu - ulkoisesti. Siis ulkoilmaisesti. Mitenkä senkin nyt paremmin voisi sanoa.

Sisäinen ahdistus kasvaa sitä mukaa mitä päiviä kuluu hitaammin ja tilin saldo tuntuu taas hiipuvan liian nopsaa. Onneksi on ruuvari aina lohduttamassa töissä.

Jösses, enää vajaat 5kk niin itsekin olen taas vuotta vanhempi. Tasavuosia vissiin pitäisi aina juhlia kovemmin..? Täytyy alkaa juonimaan taas että mitä pahaa itselleen keksisi. Hyvä aloittaa ajoissa.

Back to teh microing business.

// np: P!nk - 18-wheeler (vähän tyttöpauer ja silleen)

// You can push me out the window
// I'll just get up
// You can run over me with your 18-wheeler truck
// and I won't give up
// You can hang me like a slave
// I'll go underground
// You can run over me with your 18-wheeler - but
// you can't keep me down

Make it fast, Joe!Perjantai 06.07.2007 11:41

Nousin hetki sitten.
Kello kirkui vieressä enkä vieläkään tahtoisi herätä.
Tahtoisin nukkua mutta päivä vaatii nousemaan.
En pääsen taas kuitenkaan varmaan muutakun hyllyjä siistimään ja lattioita pesemään.
Ellen tee ketkuja ja vaan lähde huoltoon ruuvaripiruksi ja heittele taas kaikkea käsistäni.
Ei minusta ole tämmöseen, ei nyt.
Ehkä huomenna.
Tällä mentaliteetinasteella.

// np: Ai ChuuSeishin (Excel Girls)

// ..
// Hito no michi sura hazurete mo
// Sore wa tabun.. ano kata no tame
// Migaeri nado motomeya shinai
// Ai yo fukai
// chuuseishin

// Ochite yuku no mo oboreru no mo
// Nani mo kamo ga ano kata no TAME
// Baka demo aho demo kamawanai
// Ai to iu na no
// chuuseishin