IRC-Galleria

Aloitan itkemiseni:

Tahtoisin huuta kaiken pahan oloni ulos sisältäni.
En koskaan ole halunnut loukata ketään mitenkään, varsinkaan valinnoillani.
Enkä pidä itseäni itsekkäänä taikka tyhmänä,
tulevan valintani mukaan olen jompi kumpi.
Mihin itsesuojeluvaistoni on hävinnyt?
Varmaan samaa polkua kuin luottamukseni muihin...

Olenko sitten oikeasti niin PAHA ihminen että en ansaitse hyviä hetkiä?
Muuta en haluaisi kuin sitä vitun rakkautta, sitä oikeata välittämisen muotoa.
Edellisten ratkaisujeni perusteella olen julma, sadistinen, paska, nirso, kevytkenkäinen, kusipää, narttu, itsekäs, petturi, idiootti, sairas, ylimielinen, pinnallinen, aivoton, ylpee...

Mä en halua enää uskotella itselleni eläväni sellaisessa maailmassa missä prinsessan suudellessa sammakkoa, se muuttuu prinssiksi.
Tässä tarinassa suutelija itse muuttuu sammakoksi.

Mut oikeesti.
Asia tuntuu pieneltä, "ongelma" poistuisi elämästäni kahdella sanalla.
Mä en vaan ole sellainen ihminen, en kykene, sen sanominen tuntuu väärältä.
Mutta onko se sitten sen arvoista?
Saanko taas elämältä turpaan koko rahan edestä kantaen arpia loppuelämäni?
Totally lost. En tiedä yhtään mitä tekisin..



Mut mä pidän illuusion yllä.
Sen takiahan mä hymyilen, nauttikaa.
Show must go on.