IRC-Galleria

Kajsa`

Kajsa`

Ubÿr et Ubër.

Elämää lasissa.Maanantai 18.05.2009 00:33

Sillä naisella on todella kauniit kädet, kauneimmat koko sirkuksessa. Naisen hiukset on nutturalla ja ennen esitystä hän silittää loput hiukset nutturaan kauniilla käsillään. Kolme valokeilaa saattaa naisen keskelle sirkuslavaa, jossa on pöytä täynnä laseja.

Minä olen yksi lasi muiden joukossa.
Minussa on paljon vettä, että soin kauniisti.

Nainen ottaa pienen lasisauvan ja kilauttaa ensimmäistä lasia. Kuuluu kaunis ääni. Hän koskettaa muita laseja ja alkaa kuulua musiikkia. On niin hiljaista, että etupenkin ihmisten hengitys kuuluu lavalle. Naisen kauniit kädet soittavat taitavasti laseja.

Minä en soi vielä,
koska minusta lähtee niin korkea ääni.
Minä olen loppuhuipennus,
koska olen pöydän keskellä korokkeella.

Nainen kiihdyttää tahtia, vesi heiluu laseissa ja yleisö pidättelee hengitystä. Koko sirkusteltta soi pienten lasien voimalla. Nainen soittaa silmät kiinni ja yleisö katsoo silmää räpäyttämättä. Nainen lyö keskimmäisen lasin korokkeelta säpäleiksi. Aika hidastuu ja vesi leijuu ilmassa, kun lasinsirut puhkovat sitä. Loppuhuipennus synnyttää suuret aplodit.

Minä olin loppuhuipennus.
Ihmiset taputtavat naiselle, jolla on kauniit kädet.
Minulle ei taputeta.
Minut lakaistaan pöytäharjalla, siinä ovat minun hautajaiseni.
Se pieni hetki, jolloin menin rikki, oli minun tähtihetkeni.
Soin kauniisti, mutten tiennyt soittoni hintaa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.04.2009 01:21

Sääret pienenee horisontin edellä.
-Kata-

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.04.2009 00:54

Sääsket pienenee horisontin edellä.

[Ei aihetta]Perjantai 30.01.2009 22:02

Mä kuulen jo puukenkien äänen.

"AleAleAle" -.-'Maanantai 29.12.2008 19:12

Olin Jyväskylässä...

Jonotin, ärsytti.
Etsin vaatteita, ärsytti.
Ihmiset ärsytti.
Ostin vaatteita, ärsytti.
Sitten....

NÄIN ANTUN!<3

Tänään oli tosi hyvä päivä.

Tattiainen<3Sunnuntai 28.12.2008 19:39

Jarkko Tapani Akseli itki tänään ekaa kertaa mun kuullen.
Jarkko Tapani Akseli kiukutteli tänään ekaa kertaa mun nähden.
Jarkko Tapani Akseli nukkui tänään kastajaisissa.

Ehkä hiljasin vauva jonka tiedän.

Et ole ainoa ihminen.Lauantai 27.12.2008 19:21

Kerro toki lisää...

Kerro toki kaikki...

Apinat ei osaa pitää banaaneja piilossa.
Sit ne huutaa kun banaanit on hävinny.
Ääliöt.

-.-Lauantai 27.12.2008 17:40

Niinpä niin.

Ärsyttää...

Haistakaa vaan paska kun ette asiasta edes kaikkea tiedä.
Ja tiedätte varmaan ittekin nyt tämänkin paremmin.

Suuri kiitos vaan.

___________________________

Inka, ootko raskaana? :D
___________________________

Yyy.Sunnuntai 14.12.2008 00:40

Siis vittu WOW!

Ihan saatananmoinen Show.

Huh huh.

Ja se oli viimonen.

Voe elämän kevät.

Sen korvat on punaset.Tiistai 09.12.2008 23:45

Soitin siskolle.
Laura vastas puhelimeen.
Lauloin sille Paavo Pesusienen tunnarin kahesti.
Laura nauro.

Kyllä, olen 16 vuotta.