IRC-Galleria

Kalmari

Kalmari

QuakeNet: Kalmari^ (Kalm4ri)

Selaa blogimerkintöjä

Mitäs, aika laiskaa ja saamatonta. Siinä päivä hyvin pitkälti tiivistettynä.

Tai no, onhan sitä jotain saanut aikaiseksi. Fillarilla tuli postissa käytyä ja myös kuntosalilla, siellä yrittäen karistaa ne viimeiset juhannushiet pois. Siinä ne pyöräilyt.

Ja vaikka taas kirjoitan ja fillaroin samalla, tuntuu tämä olevan ylivoimaisesti paskin päivä pyöräilyn suhteen. Toki, olisi sitä voinut jättää saleilut väliin, mutta kun kyseisen paikan käyttöoikeudesta on maksanut elokuulle saakka sekä juhannusläskiäkin on hyvä saada pois, niin ehkä se oli sittenkin kelvollinen ratkaisu. Ehkä. Joka tapauksessa ei ole ollut haasteen suhteen huikea päivä.

Noooo... Tulihan sitä lätkätreeneissäkin vedettyä reilu 1,5 tunnin setti. Ja voi helvetti, joko se krapula puskee yhä, rauta-arvot taas tippunut nolliin tai tempo oli niin kovaa, mutta jalat hapotti vartin jälkeen ja loppuvuoro tuntui olevan titaanien taistelua sielussani. Viimeksi olen tainnut hikoilla näin pahasti lätkän parissa viime syksynä Luvialla pelatussa III. -divarin ottelussa, jossa uskallan väittää torjuneeni 60 – 70 kertaa. Varmasti enemmänkin. Mutta kun LuKi-82:n mulkvistit eivät osaa laskennan jaloa taitoa kuin tulostaulun suhteen, jäi ottelun torjunnat laskematta. Ts. ottelun torjuntaprosenteiksi jäi maaginen 0 %, niin minulle kuin Luvian veskarille. Liiton sivuilla torjuntaprosenttini romahti todella rumaksi ja siitä kärsin myös Eliteprospects.com sivuston tilastoissakin nyt. Kiitti hei vitusti Luvia, muistan teitä taas joulukortilla.


Se siitä. Kuntoilusta siis. Päivä on tullut enimmäkseen stressattua kamojen ja romppeiden kanssa, joita olen raahamassa lähes viikon mittaiselle Helsingin vierailulle. Hassua sinänsä, jotenkin arsenaalia tuntuu olevan yhtä paljon (vähemmänkin?) kuin juhannuksen viettoon lähtiessä, mutta silti jouduin raahaamaan porukoilta isomman tavarankuljetusvälineen (jotkut saattanee kutsua sitä matkalaukuksikin). Pakkaamisen jalo taito taidettiin juhannuksena juoda aivolohkosta pois.

Niin, ehkä se tästä sitten. Tälle viikolle asetettu 500 kilometrin tavoite tosin jäi, mutta yli puolet siitä on koossa. Jos ensi viikolla sitten urakoidaan enemmän, kun ”Ruisrock” on kestoltaan vain yhden viikonlopun mittainen. Tai... kyllähän sitä jatketaan maanantain puolelle ja tiistaina olisi luvassa jo seuraava reissu. Ei perkele, mihin se loma loppupeleissä oikein katoaa?

Biisiä? Toki, huomisesta alkaen tulee tavattua monta maailmanluokan artistia. Kuitenkin eniten iskee juuri nyt "Huoratronin" biisi "$$ Troopers". Ja vaikka tämä sankari tulee myös "Ruississa" nähtyä (ja olisi myös perjantaina "Tuskan" jatkoklubillakin nähtävissä), odotan lauantain keikkaa ns. "se" kovana. Ja onhan tuo videokin kova.



Hyvää alkavaa ”Rock the Beachia” minulle!


http://kalm4ri.blogspot.fi/2013/06/tonnin-haaste-pva-12-keksi-tahan-jotain.html
No hei vain. Kuten arvata saattaa, neljän (4) päivän juhannus on vienyt hieman mehuja herrasta.

No, oikeastaan Raumalla grillailujen merkeissä vietetyn illan jälkeinen olo tuntui jatkuneen pidempään, kun nyt on sellainen ”ihan jees” -fiilis. Toki, koko viime yön heräilin vähän väliä nähdessäni painajaisia, samalla kun uin hiessäni. Ja toki, aamuinen pyörälenkki + kuntosali -yhdistelmä sai myös aikaan uimaan hiessä.

Silloin aikanaan haaveilin ja maalailin, että tämän viikon aikana olisin saanut puolet täyteen, ts. 500 kilometriä. No jaa... 250 kilometriä tullee tänään vielä täyteen tämän kirjoittamisen aikana, mutta jopa 300 kilometriä tältä viikolta jää haaveeksi. Miksi? No koska neljän (4) päivän juhannusfestari ei ehkä sittenkään ole tarpeeksi, vaan vääntäydyn ylihuomenna Helsinkiin "Rock the Beachin" ajaksi muuttumaan maalaiskissasta kaupunkilaiskissaksi (Pekka Töpöhäntä, anyone?). Ko. festari on onnistuttu vääntämään hienosti kolmelle (3) päivälle neljän (4) päivän sisään (ke, pe & la). Eli oletettavasti palailen sunnuntaina takaisin Euran kaupunkiin, jolloin pystyn toivottavasti taas hyppäämään pyörän selkään. Eilen en siihen pystynyt, mutta onneksi viime keskiviikkona aamusti heitin nopean lenkkisetin ennen juhannusta. Pakko yrittää kiriä jostain.

Juhannuksesta... No, aika jumissa se meni. Juhannusfestarointi on kuitenkin tullut itselle tavaksi viettää juhannus, josta pidän ja nautin. Leirintäelämää, välillä livahtaen alueelle kuuntelemaan bändejä ja herrasmiesmäisellä tasolla pahennusta aiheuttaen. Tänä vuonna bändejä olisi voinut enemmänkin käydä katsomassa, mutta mielestäni tärkeimmät ja omat suosikkini tuli nähtyä. Mikäli keskiviikkona alkanut nestemäinen ruokavalio ei olisi festarien lopussa pistänyt mahaa sekaisin, olisi varmaan tullut useampakin keikka nähtyä. Tosin, kyllä meidän omassa leirinnässäkin viihtyi sen verran hyvin ”beer pongia” pelatessa, että oli sitä kynnystäkin lähteä keikkoja katsomaan. Tosin, tulihan sitä ”omien” bändien lisäksi leiriin siirtyessä/ruokakojulle matkattaessa hieman tsekkailtua muita bändejä, esimerkiksi J. Karjalaista tuli hetken seurattua ihan mielenkiinnosta.

Torstain seteiksi jäi ”Disco Ensemblen” ja ”Eläkeläisten” keikka. Varmaksi en sano, vähän oli tullut ilolientä maistettua enkä varmaksi muista, kävinkö muitakin bändejä kuuntelemassa. Mikä sinänsä olisi ollutkin turhaa, jos muistikuvia ei ole. ”Eläkeläisten” veto oli jälleen huikea ja varmasti juhannuksen iloisemmista ja hyväntuulisimmista keikoista. Orastava festarirakkaus sai kyseisen keikan aikana jäädä, kun ”humppamato” piti taas kokea (järjenjuoksu, missä pelaa?). Kuten aina, ”Eläkeläisten” keikall on pakko lähteä "humppamadon" mukaan.

"Voisit pikkuhiljaa jo polttaa ton puvun"


Perjantaina tuli koettua ne ”kovimmat” tai festarikansan yleisesti odotetuimmat keikat; ”Scooterin” ja ”Apulannan” live-vedot. ”Scooter” tuli koettua ensimmäistä kertaa, ja onhan tämä ”ysäri” -legenda huikea, mikä pistää tamppaamaan armottomasti. Vaikkakin ”Fire” ja ”Ti Sento” oli pudotettu keikkalistalta, miksi, sitä en tiedä. ”Apulanta” oli odotetusti porukka, mikä sai yleisön innostumaan. Vaikkakin uutta (julkaisematonta?) biisiä soitettaessa yleisö oli hiljaa kuin pappi paskalla. Keikalta takaisin leirintään riekkumaan aamukuuteen saakka, kuten joka hemmetin yö tuli tehtyä. Voisi olla näillä reissuilla fiksua yrittää jossain välissä nukkuakin.



Lauvantai. ”Lovex” aloitteli settiään heti ”aamulla”, jota piti mennä katsomaan. Kyllä, olin kyseistä keikkaa katsomassa ja kyllä, pidän monista heidän biiseistään. Ei liene yllätys ”Spotifyn” soittolistaani seuranneille. Noh, taisi nyt ne viimeisetkin katu-uskottavuuden rippeet kuolla, mitä oletin itselläni vielä olevan jäljellä. Hävettävän vähän keikkaa oli porukkaa katsomassa (~ 50 – 100 hlöä), eikä varsinaiseen bilefiilikseen päässyt, mitä lähdin hakemaan. Iso hattu kuitenkin herroille, kun vetivät asenteella keikan alusta loppuun.

”Mokoma” olikin itselle se ainoa raskaampi keikka koko festeillä (eihän siellä olisi ollutkaan ”Viikatteen” ja ”Kotipaskan” lisäksi muita ”heviksi” luokiteltavia), ja kyseiselle genrelle omistautuneena ”pitti” oli se, mitä eniten jäinkin odottamaan ennen keikkaa. Ja voi veljet. Voi veljet. Ensinnäkin keikan alkaessa ja pitin alkaessa pyörimään, järjestysmiehet juoksivat ottamaan porukka kaula/niskaperseotteella kiinni ”pitin” sammuttamiseksi. Onneksi toiminnalle omistautunut neiti opasti ”fasistisikoja” ja "pitti" saatiin pyörimään arviolta kymmenen (10) järjestysmiehen muodostaessa turvaringin. Ainoana ongelmana siinä oli se, että kun olisin itse halunnut päästä asettelemaan ”pitissä” rikki menneitä kenkiä tai tsekkaamaan rikkoutuneen huulen, ”järkkärit” puskivat avutonta Kalmaria takaisin paidattomien miesten sekaan pyörimään. Huikeeta, ihan huikeeta. Epäselväksi jäi, miten hartioilleni ”pitin” aikana päätyi valkoinen kaulahuivi, mikä leiriin palatessa paljastuikin avuttoman typerän näköiseksi kalapaidaksi. Mahtoiko itse ”Aurinkokuningaskin” olla ”pitittämässä”?

”Pitit” lapsellisia ja typeriä raskaan musiikin keikoilla? Ehkä, mutta on se vaan niin saatanan hauskaa juosta hymy huulilla muiden hengenheimolaisten kanssa siellä. Olkoonkin, että alan olla lähempänä 30 vuotta kuin mopopoikaikää.

Jäihän tuohon vielä festarit päättäneen ”Petri Nygårdin” keikka. Itse en ehkä niin suurimpia faneja ole, mutta odotus viimeisen bändin villitsemästä bilemeiningistä houkutteli paikalle. Ja noh, kyllähän sitä katsoi muiden kanssa ”kreibatessa” tietäen, että nämä festarit alkavat olemaan tässä. Ja hyvähän se keikkakin oli.

Miksi sitten sepitin haasteen ”päiväkirjaan” juhannuksesta? Koska tästä päivästä ei oikein saisi mitään irti, ja oli tuossa kuitenkin useampi ”polkematon” päivä välissä. Ja halusin jotain kirjoittaa. Siksi.

Jatkan yhä päivän biisittämistä ja tähän haluan laittaa ”Lovexia”. Kyseisen keikan päättänyt ”U.S.A” omistettiin minulle, kiitos festariasusteeni, jenkkikuvioisen ”OnePiecen”.



Huikea juhannus jälleen, toivottavasti ylihuomenna alkava seuraava festari pistää pienen pojan sielun omaavan (öööh... kuulostaa rikolliselta) tirisemään riemusta ”Rammsteinin”, ”Green Dayn”, ”Huoratronin” ja muiden johdolla.



http://kalm4ri.blogspot.fi/2013/06/tonnin-haaste-pva-11-juhannussimaa.html

tonnin haaste, pvä 5: juhannussimaaKeskiviikko 19.06.2013 02:38

Jos eilen oli rikkinäinen päivä, tänään on ollut jokseenkin saamaton olo. Niin no, eihän sitä ole muutenkaan hetkeen saanut. Joku Juha on ilmeisesti.

Viime yönä tuli nukuttua melko muikeat unet, semmoiset 10 – 11 tuntia tuli nukuttua yhtä soittoa. Heräämisen siis suoritinkin puolen päivän tienoilla. Tiedä sitten, onko vanhemmiten iskenyt jonkinlainen ”mummoutuminen”, kun viikonloppuisinkin alkaa nykyään heräilemään aamusti klo 9. Ja nyt jollain tasolla hieman ketuttikin, kun ”puolet päivästä” oli tullut nukuttua. Perkele.

Sen enempää en jaksanut rähmiä lapioida silmistä pois, vaan söin puolen purkillista rahkaa ja lähdin fillaroimaan Euran kaupungin kylille hoitelemaan asioita ja ostoksia tulevaa juhannusta varten. Ehkä tässäkin suhteessa on jonkinlaista ”mummoutumista” havaittavissa, kun kaikki tarpeellinen (= ”tarpeellinen”) juhannusta varten pitäisi hommata mahdollisimman ajoissa pois, vaikka huomenna itse matkan aikanakin näitä olisi voinut keräillä mukaan. Mutta kai se oli hyvä nyt noukkia mukaan hyttys- ja punkkisumutteet sekä proteiinipatukat, ettei ne unohdu. Eikä tarvitse sunnuntaina havahtua, että punkki on lokkinut vasemmassa pakarassa koko juhannuksen.

Päivän ehkä huikein suoritus koettiin paikallisen väkevien juomien myyntiliikkeessä, kun arviolta 47-vuotias täti tiskin takana mittaili katseellaan minua hetken aikaa. Siinä muutaman kymmenen sekunnin mittaisen tuijotuskisan päätteeksi täti sai avattua suustaan sanan: ”paperit”. Hymy nousi korviini ja varsin ylpeänä heitin ajokorttini tiskille. Tiskin takana korttia katsottiin muutaman sekunnin ajan, todettiin ”hmmmmh” ja annettiin kortti takaisin. Sen enempää en tiedä, oliko ”hmmmmh” hyvällä vai pahalla tarkoitettu, mutta itsestäni se aina tuntuu mukavalta, kun kaupassa tai baareissa vaaditaan näyttämään henkilöllisyystodistusta. Ehkä siksi itse päästin kaupasta lähtiessä tyytyväisen ”hmmmmh” -äänen myös.

Itse kaupungin kylillä asioimiseen ei matkaa kertynyt liiaksikaan, vaikka vastatuuleen polkeminen mennen tullen tuntui, kuin olisin lähtenyt suorittamaan ”porilaista” valtatien varteen, Poriin. Vaivaiset ja hikiset viitisen (5) kilometriä sain poljettua haastetta lähemmäksi.

Kävin taas porukoilla kääntymässä, kun siskoni oli tullut myös sinne käymään. Kissaa ei taaskaan tuntunut ympäröivät ihmiset kiinnostavan. Taitaa elukka olla leuhkana, kun lääkärintarkastuksen mukaan on laihtunut kilon verran edellisen tarkastuskerran jäljiltä. Tai sitten hikinen ja raskas ilma pistää vanhan herran laiskaksi. Veikkaan silti kissan leuhkamaisuutta.

Muuten on päivä sujunut pakkaamisen merkeissä. Enemmän ja vähemmän tuhlasin tähänkin operaatioon muutaman tunnin, mitä nyt välillä istuin useamman vartin ”Facebookissa” harrastamassa naapurikyttäämistä ja palasin taas pakkailemaan. Sen jälkeen sainkin ”Simpsoneita” katsellen poljettua noin 17 kilometriä. Samalla tapahtui myös urakkani suurin painajainen, kun pyörästä loppui virta hetkeksi (tai mystisesti sähköt lähti hetkeksi, mutta pyörä oli ainoa mikä reagoitsi asiaan), enkä varmuudella tiedä todellista poljettua matkaa. Tuo 17 kilometriä saattaa olla rajustikin alakanttiin, mutta hei, omatunnon mukaan tässä tätä suoritetaan!

Eilisen jäljiltä venyttelyt toivat tulosta ja lonkka lopetti vihoittelun, polvet vielä jaksavat narista. Jos en olisi niin myöhään heräillyt, tai pakkaamisen ei olisi kulunut niin paljon aikaa, tai vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, olisin varmaan saanut tänään(kin) poljettua enemmän. Jälleen kirjoitan samalla kun fillaroin ja kilometrejä on nyt vähän reilut 170. Eilen jatkoin tekstin julkaisemisen jälkeen fillarointia hetken aikaa, millä sain kerättyä kilometrejäkin hieman lisää. Silti, ”ennen juhannusta 250km” on jopa yhtä ”porilaista” kauempana. Ja kun juhannukseni kestää sunnuntaihin saakka, ja seuraavana keskiviikkona lähden taas seuraavalle reissulle, on jopa 500 kilometrin tavoittaminen loman puoleen väliin mennessä TODELLA kaukana. Nooh... vielä on kesälomaa jäljellä. Hmm... Melkein kuin olisin laulanut ”porilaisen” verran ”Mambaa”.

Jatketaanko päivän biiseilyä? Jatketaan vaan. ”Scooter” esiintyy ”Himoksella” ja viimeisin suosikkini tältä jumalaiselta bändiltä on ”Ti Sento”. Tällä mennään ensi maanantaihin saakka, jolloin palaan fillarin selkään.



Toivottavasti palaan. Voi olla, että juhannuksen fobiat pelottaa vielä seuraavaankin sunnuntaihin saakka.



Hyvät juhannukset kaikille, jotka ovat vaivautuneet seuraamaan ja lukemaan haastettani! Minä alan kauhuissani valmistautumaan huomenna alkavaan juhannukseen.


http://kalm4ri.blogspot.fi/2013/06/tonnin-haaste-pva-5-juhannussimaa.html

tonnin haaste, pvä 3: roikkumisyli.Maanantai 17.06.2013 01:27

Mulla on roikkumisyli. Olen juonut liikaa, todellakin.

Mutta kai tästäkin koettelemuksesta selvitään.


Eilen tuli vietettyä iltamat grillailujen merkeissä Raumalla, ehkä siitäkin tuo nihkeä olotila johtuu. Pitkin päivää tissutellessa, milloin aurinkoa ottaen, grillaten tai Otanlahdessa edesmennyttä ”RMJ:tä” muistellen, alkoi fiilis ja elämä voittamaan menetetyn ”Provinssirockin” suhteen. On siinä kuitenkin oma meininkinsä arpoa rantakallioilla merimerkkien tarkoitusta yläasteelta tuttujen tyyppien kanssa, joista osaa ei ollut tullut nähtyä liki vuoteen.



Mutta huikeaa oli myös se, että pussikaljoittelut ja terassikierrokset teimme POLKUPYÖRILLÄ! Huikeeta, siinä pöhnässä pyöräillessä Rauman polkuja pitkin kertyi kilometrejä tätä haastetta varten. Touhua meinasi tosin torpedoita (kirjoitetaanko noin?) oletettavasti puolalaiset polkupyörävarkaat. Olettaisin heidän lukevan blogiani ja vittuillakseen tekivät niin, nimenomaan minulle lainattu pyörä päätyi uudelle omistajalle. Mikäs siinä, parempiakin pyöriä olisi ollut tarjolla varastettavaksi voimasaksien kanssa, mutta kai se heikkojarruinen naisten fillari oli se ihanteellisin tuleviin käyttötarkoituksiin. Mutta ei anneta sen haitata, mahti-ilta oli joka tapauksessa. Matkaa kertyi varovaisen "Google Maps" -laskennan mukaan hieman reilut yhdeksän (9) kilometriä. Ehkä enemmänkin, mutta pelottaa käyttää laskinta darraisena. Tyydytään siis tuohon.

Ennen Raumoon lähtemistä kiskoin kuntopyörälläni kymmenen (10) kilometrin setin ennen Säkylässä pidettyä kiekkovuoroa. Sopivasti reidet jumiin, jotta ei varmastikaan saisi ”anttiniemismäisiä” venytyksiä aikaan. Toisaalta, enhän niitä muutenkaan saisi tehtyä. Ilmeisesti perjantaina järjestetty kaiken kansan kännijuhla ”Säkylän Kuhinat” oli verottanut porukkaa jäävuorolta. Amatöörejä, sanoo nimimerkki ”viime kaudella silmät jumissa voitettu kaukalopallopeli”.

Tuon eilisen aamusetin aikana sain katsottua loppuun suomalaisen ”Klassikko” -leffan. Vaikka Kari Hotakainen ei kuulu suosikki-ihmisiini, oli tämä elokuva loppupeleissä ihan toimiva. Erityisesti Matti Onnismaan esittämä Arvi Lindiä jumaloiva autokauppias ja Pertti Sveholmin työstään innoissaan oleva poliisi oli ne toimivimmat sivuhahmot. Ei tämäkään Jumalaa suurempi elokuva ole, mutta ihan hauska katsottavaksi ja ”IMDb:n” ranking-arvosana 6,7 jokseenkin osuva.

Kilometrejä tähän mennessä? Noin 90, sillä taas kerran poljen kuntofillarilla samaan aikaan, kun kirjoitan. Liian vähän, aivan liian vähän, ja tavoitematka tuntuu olevan tavoittamissa. Tai sitten se tuntuu vain siltä tällaisessa olotilassa. 250 kilometriä on ollut tavoitteeni ennen juhannusta, siihen on ns. aivan perkeleesti matkaa. Päivän biisinä voisinkin napata tähän ”Pendulumin” ja ”In Flamesin” aikaansaannos ”Self Vs Self”. Jokseenkin osuva tämän hetkiseen fiilikseen tästä haasteesta.


Btw, ihan tykki biisi, minkä löysin vasta tänään. Kyllä, olen hiukan hidas löytämään loistavia biisejä, jotka on olleet olemassa jo kolme vuotta. Niin kuin olen hidas myös järjellisesti, pyöräillessä ja maalin edessä kiekkoja torjuessa.

Btw vielä, pian paukkuu sataset!


http://kalm4ri.blogspot.fi/2013/06/tonnin-haaste-pva-3-roikkumisyli.html

tonnin haaste, pvä 1: loma.Lauantai 15.06.2013 02:08

No nysse alkoi: loma! Ja toki myös tämä perkeleeltä tuntuva haaste.

Olisi se loma voinut paremminkin alkaa. Hymy korvissa astelen työpaikalta pois päin, kunnes avaan ulko-oven. ”Kummelin” (vai peräti ”Mankelin”) sketsiä mukaillen: ”vettä sataa ja kaikkia vituttaa”. No, palautuipahan Puolustusvoimien traumat mieleen polkiessani itkien kotiin.



Silloin joskus pari kuukautta sitten, kun maalailin mielikuvia tästä touhusta, oletin pursuavani ylimääräistä intoa, ainakin näin haasteen aluksi. ”Semmoiset 100km+ ekana päivänä varmaan tulee vedettyä”. No, melkein. Se nyt tietysti, lasketaanko ensimmäiseksi päiväksi eilinen torstai, vai torstai-perjantai -kombinaatio (ts. ensimmäinen vuorokausi). Päätin kaikessa helppoudessa kutsua perjantaita ensimmäiseksi päiväksi. Silti, sadan (100) kilometrin haavetavoite ei ihan toteudu.

Eilen kiskoin sellaisen kolmen vartin rupeaman vetisen työmatkan päätteeksi. Vaikka se 45 minuuttia onkin suhteellisen ”iso” aikamääre, ei siinä ajassa Jumalia vielä saavuteta kuntopyörälläni. Itseasiassa jos (ja kun) suurimman osan polkemisesta suoritan kuntopyörälläni leffoja katsellen, tulee minun polkea alituisesti matkan kasvattamiseksi. Juuri muutama tunti sitten naapurissa vieraillessani tyyppi kertoi ostaneensa hybridipyörän, jolla vetelee sen 20 kilometriä helposti ja kevyesti noin puolessa tunnissa. Juupa, tällä mankelilla (ei se sketsi) saman matkan saa hädintuskin tunnissa. Tai saa, mutta ei minun nopeuksillani. Puhumattakaan minun ”Tunturin” telaketjuhelvetistä, joka tiettyjen vaihteiden kohdalla pitää positiivista ”TONKA TONK” -ääntä. Olettaisin, että se ei ole järin kiva asia polkupyörän ääneksi. Varmaksi en sano, en kuitenkaan ole legoinsinööri. Tradenomi vain.

No mutta, miten se haaste etenee? Hitaasti, mutta varmasti. Tosiaan työpäivän päätteeksi ja loman alkamisen kunniaksi sotkin pyörällä ennen ansaittua saunareissua. Sain katsottua samalla digiboksissa kummitelleen, puoliksi katsotun ”Kissaihmiset” -leffan loppuun saakka. Junnuvuosistani muistelin aikanaan katseleeni kyseisen leffan ja mieleen olikin tästä jäänyt tissit ja loppukohtaus. Mitä nyt sitten jäi mieleen? No tissit. Loppukohtausta odotin koko leffan, mutta pettymykseksi täydellisyyttä hipova muistini olikin väärässä. Eeppinen aitakohtaus löytyykin jostain toisesta leffasta, mitä en nyt helvetilläkään muista. Osittain tämän takia (tai sitten ei), tämä kulttimaineinen leffa edusti sitä heikompaa kategoriaa. Hämmästyttävästi IMDb:ssä tämä ”kulttiklassikko” on saanut arvosanaksi 5,9. Itselle suurimmaksi riemuksi leffasta jäi, tissien lisäksi, elokuvassa viilettäneet John Heard, Ed Begley Jr. ja Scott Paulin. Kaikki tuntemattomia nimiä, mutta ovat monissa elokuvissa ja tv -sarjoissa esiintyneet sivurooleissa. En tiedä miksi, mutta mielestäni tällaisten bongaaminen on lystikästä. Mutta se siitä taideteoksesta. Torstain saldoksi jäikin sellainen hikinen (oikeasti hikinen) 20 kilometriä.


Tänään oli ensimmäinen ”virallinen” lomapäivä. Aamusti herättyäni kuolalammikosta laskeskelin viikonlopun suunnitelmaa. ”Provinssirock” jäi jälleen kerran haaveeksi (kiitos kaikki, jotka olitte valmiita tarjoamaan seuraa ja/tai majoitusta festeille, teitä oli kaikki nolla henkilöä). Kyseisen festarin väliin jättäminen helpottanee toki haasteen suorittamista. Esimerkiksi selvittyäni hukkumiselta omasta kuolastani laitoin aamupalan pannulle tirisemään, kiskaisin kuntopyörällä sellaiset kuusi (6) kilometriä, söin ja lähdin salille (oikeasti, voin tarvittaessa yksityiskohtaisemminkin kertoa jokaisesta askeleestani elämässäni). Mitenkäs muutenkaan, kulkemiset täällä metropolissa sujuu sillä ”TONKA TONK” -pyörälläni. Etäisyydet ja näinollen poljettujen matkojen pituus ei mitään elämää suurempia ole, mutta niilläkin pääsen askeleen lähemmäs haastettani. Iltapäivällä fillaroitsin noin 19 km lenkin ja itseasiassa parhaillaan poljen kuntopyörälläni, kun kirjoitan tätä. Saatanan fiksua, eikö? Mielestäni ansaitsisin tästä keksinnöstä "innovaation Nobelin -palkinnon". Varmasti sellaisiakin jaetaan. Jos ei muuten, niin pelkästään minua varten sitä voisi ryhtyä jakamaan.

Harmittavaa, että festarit jäi väliin, mutta toisaalta ruikutettuani aikanaan ”Facebookissa” mahdollisuutta päästä ”Provinssiin” aukesi ehkä huimempi tarjous lauantaiksi lähteä vanhaan asuinkaupunkiini Raumalle grillijuhliin. Ehkä se onkin tavallaan hienompaa nähdä melkein vuoden tauon jälkeen yläasteelta tutuksi tulleita hyypiöitä + lähteä aiheuttamaan hämmennystä Rauman terasseille. Päivästä paremmaksi vielä tekee sen, että aamupäivästä käyn Säkylän jäähallilla vetämässä jäävuoron päivän käynnistämiseksi. Se fiilis ja haju, kun raskaasta kesäilmasta siirtyy viileän hallin suojiin pelaamaan. Jokseenkin absurdi, ollaanhan sitä kuitenkin jäällä, kesällä. Hankala kuvailla sitä tunnetta ja olotilaa, mutta ns. helvetin mahtava. Ja sen voi kokea vain kesäjäillä, ei se fiilis tule syksyllä/talvisin hallilla.

Mutta jos totta puhutaan, kyllä olisin sinne ”Provinssirockiin” oikeasti halunnut, olisihan siellä ollut mm. ”Blur” ja ”White Lies”. Ensi vuonna sitten? (VINK VINK nyt vaan kaikille)



Sellaista. Kaikkea tällaista turhaa paskaa mielessäni on ollut ensimmäisen päivän jäljiltä, oletettavasti lisääkin tulee. Huomenna kirjoittamiset, kuin myös polkemiset (no, ei Rauman illasta tiedä) jää väliin. Ehkä ennen kiekkovuoroa yritän raapia pari säälittävää kilometriä haltuun.


Muuten, ”ensimmäisen” päivän saldo on noin 60 kilometriä. ”Porilaiseksi” asetettu matkatavoite tuli täyteen, aikataulussa mennään! Fiilis on kaikinpuolin huikea, sateisesta kelistä huolimatta. Olkoon päivän (ja viikonlopun) biisinä ”Redraman” ja AJ MacLeanin biisi ”Clouds”. Aluksi inhosin tätä biisiä, mutta onhan tämä aika muikea, mikä pistää tanssittamaan.

”Don't worry, just lemme blow
all of your grey clouds away”


http://kalm4ri.blogspot.fi/

tonnin haaste.Perjantai 14.06.2013 01:10

”Olis se aika siistii polkee vuodessa jotain 1000 kilometriä pyörällä”.
”Vittu mää vetäisin semmosen matkan kuukaudessa”.

Challenge accepted.



Niin että hei taas.

Kesälomani alkaa tänään 20.50. Aika siistii, eikö?

Monet suunnittelevat lomaksi reissua ulkomaille, toiset leikkimään karavaania koirankoppeihinsa. Jotkut tyytyvät vetämään saatananmoisen perskännin neljäksi (4) viikoksi. Olenhan itsekin nyt lomalla menossa parille festarille.

Viime lomalla otin rennosti. Kävin ”Weekend Festivalilla”, oli kesäbileet ja muuten treenasin omatoimisesti, pelailin silloin tällöin lätkää (for real ja PS3:n ”änäriä”) ja katselin leffoja. Murtunut sormi tosin haittasi treenaamista ja kiekkoilua loppuloman ajan. Toisaalta, saikun myötä loma pidentyi parilla viikolla.

Tällä kertaa ajattelin haastaa itseni. Miksi? No "siks siks siks".

Koko homma lähti aluilleen jokseenkin mitättömästä keskustelusta. Sen enempää vetoja ei asiasta lyöty. Itseasiassa lainkaan. Typerää, eikö? Kuten tuossa aiempana, tarkoituksena olisi lomani mittaisena ajanjaksona kiskoa pyörällä 1000 kilometrin mittainen matka. Korjattakoon sen verran, että nimenomaan polkupyörällä ja/tai kuntopyörällä.

Mutta miksi, oikeasti?

Akrofobisena (=korkeita paikkoja kammoavana) en uskalla suorittaa benjihyppyä tahi laskuvarjohyppyä. Helvetti, jopa Alpeilla teki paikoitellen heikkoa rinteitä laskiessa. Kuntoni ei tällä erää riitä ”IronMan” -kisan suorittamiseen, enkä usko rahkeiden riittävän vielä maratoniinkaan. Puolikkaaseen ehkä.

Silti, itselläni on jokin vietti itsensä haastamiseen, ja nimenomaan fyysisellä tasolla. Lapsena pienenä (isona) pullukkana en pärjännyt pikajuoksussa, mutta liikuntatuntien ”pitkän matkan” juoksuissa olin aina porukan puolivälin tienoilla. Pidin siitä jollain tasolla, omalla tavalla odottikin niitä nykyään ei-ehkä-niin-laillisia liikuntatunteja, jolloin opettajasetä pisti juoksemaan ”Euran ympäri”. Jopa intissäkin sairaalla tavalla pidin tetsaus -harjoituksista ja vastaavista.

Voisi siis sanoa, että haluan nähdä, mihin kroppa riittää. Nähdä se, mihin oma tahto, sisu ja periksiantamattomuus riittää. Varsinkin, kun ollaan sellaisella mukavuusalueella kuin loma.

Onhan syitä muitakin. Lomalla sitä rentoutunee liikaa, ja erinäinen hyötyliikunta jää pois. Itse, keskivertokansalaista enemmän liikuntaa harrastavana toisinaan suorastaan vituttaa, kun huomattavasti epäterveellisemmin elämää viettävät ovat timmimmässä kunnossa kuin minä itse. Kun toiset istuvat kepsulassa syömässä iskendereitään kolmen Tupla -patukan jälkiruoalla, itse saan miettiä omaa syömistäni hyvin tarkkaan. Haluankin siis nähdä, voiko tämä urakka tuoda minua lähemmäksi ”timmimpää” kuntoa.

Toki, 1000 kilometriä kuukauteen on todella vähän monille ultralajeja harrastaville, jopa juoksun tasolla. Mutta kun lasken itseni ns. sunnuntaikuntoilijaksi, on matka ja tavoite loppujen lopuksi aika massiivinen omalle kunnolle ja vauhdilleni. Mietitäänpä vaikka:

Kalenterikuukauteen (mikä myös on suurinpiirtein lomani pituus) on 30 päivää. Kun kilometrit jaetaan tasaisesti päivää kohden, poljettavaa päivää kohden on n. 33,4 kilometriä. Ja kun tästä vielä lasketaan arvioni mukaan festari- ja krapulointipäivät pois, sain tulokseksi päivää kohden n. 55,6 km. Normaalisti pyöräilyvauhtini on hivenen päälle 20 km/h kuntopyörän mukaan, hikikuntoilussa oletettavasti enemmänkin. Mainitaan vielä sen verran, että ”HeiaHeia” -päivitysteni mukaan olen tämän vuoden puolella polkenut ”vasta” yhteensä n. 700 kilometriä. Ja pidän itseäni paljon pyöräilevänä ihmisenä.

Ei saatana. Olen kuullut eläkeläisistä, jotka polkevat päivässä vastaavanlaisen ”porilaisen” matkan naapurikylän toriparlamenttiin ja takaisin, mutta on tuo massiivinen lukema. Jokaista ”selvää” päivää kohden pitäisi polkea täältä Eurasta Poriin asti.

Mutta kun leikkiin ryhdytään, niin miksei?

Toki, saatan jäädä tavoitteesta kauas. Se on jopa todennäköistä.

Toki, voin sairastua ja leikki jää alkutekijöissä kesken. Kropallani on tapana tulehtua liiallisesta rasituksesta.

Toki, onhan tämä ihan saatanan typerää.

Toki, moni saattaa nauraa jo pelkästään tätä yritystä.

Mutta motivaatio on kova. On väärin sanoa, että saavuttaisin tällä jotain ”suurta”. Mutta voin saavuttaa tällä itselleni jotain. Toivottavasti samalla sykkeellä jatkuvaa elämäntapaa.

Pari juttua olen asettanut itselleni ”mausteeksi” tähän mukaan:

-Pyrin kirjoittamaan tänne päiväkirjaa etenemisestäni. Joka päivä se ei ole mahdollista, koska festarit (samalla yhdistän harrastuksiani: kuntoilu, kirjoittaminen ja leffojen katselu pyörän selästä)
-Kilometrit suoritetaan polkupyörällä ja kämppäni kuntopyörällä. Mahdollisesti myös salin kuntopyörällä
-Olen 100% rehellinen. Enhän tee tätä kuin itselleni
-Kirjaukset näkyvät ”HeiaHeia” -profiilissani. Myös muut voivat seurata näin ”reaaliaikaista” etenemistäni tarvittaessa
-Suoritus ei tule haittamaan muita aktiviteettejäni, kuten kuntosalia, kiekkoa, juoksemista ja rullaluistelua. Näiden suorittaminen ei tule millään tavoin kompensoimaan kilometrejä suoritukseeni
-Suorittaminen alkaa heti, kun leimaan itseni töistä lomalle klo 20.50


Ja hei, jos ei edelleenkään kiinnosta näitä lukea, niin haista vittu sitten. Ei ole pakko. Toivon kyllä, kannustuksista ja haukkumisista saa aina boostia. Saa myös yrittää "suolata" toteutustani parhaansa mukaan.

Mutta mitäs sen enempää, jännitetään loman alkamista.


Tonnin haastetta ja blogia voi seurata osoitteessa http://kalm4ri.blogspot.fi/

torilleLauantai 27.04.2013 13:27

Porin Ässät, Suomen mestari vm. 2013. Perkele!

Ässien Suomen mestaruus on ollut suunnilleen aina se asia, minkä en uskonut toteutuvan elinaikanani. Vähän sama kuin lottovoitto: sitä toivoo, se on mahdollista kyllä. Mutta ei todennäköistä.

Onneksi, jumalauta onneksi ihminen on erehtyväinen. Onhan sitä kuitenkin tullut todistetuksi Ässien jumbosijoitukset ja Mestis -karsinnat.

Tälläkin kaudella näytti jo heikolta alkuvuodesta. Enkä tammikuussa Alpeilla kantaessani Ässien t-paitaa uskonut istuvani finaaleissa sama paita päällä. Korkeintaan runkosarjan päätöskierroksilla maaliskuun alussa.

Urheilu on arvaamatonta. Siksi rakastankin sitä.

Loppuottelut olivat uskomattomia tarinoita jokainen. Viimeisen pelin aikana tunteet menivät vuoristoradan tavoin. Pelin alku yhtä juhlaa, toisella erätauolla armoton vitutus Tapparan tultua tasoihin toisessa erässä. Kaljajonoihinkin oli liian pitkät jonot. Tauoilla tupakkaa meni varmaan askillinen kaiken jännittämisen ja hermoilun takia.

Finaalipelin viimeiset kymmenen (10) minuuttia oli ehkä tunnerikkain hetki, minkä olen kokenut. Oli riemua, vihaa, pelkoa, nauramista ja hysteeristä itkemistä. Paskahätäkin oli. Hikeä valui selkää pitkin enemmän kuin juoksulenkkien aikana. Aika valui hitaasti ja sitä pelkäsi pumpun vielä pettävän. Viimeisten sekuntien aikana kun kulta oli jo kutakuinkin varmaa, alkoi hysteerinen huutaminen. Ehkä pieni shokkikin iski, sitä vain suu auki tuijotti kenttää, tulostaulua ja halaili vieressä istuneita.

Ihme oli tapahtunut - helvetti oli jäätynyt.

Hallilta poistuessa olo oli ns. voittamaton. Matkalla autolle ja sieltä toriin ja pubeihin juhlimaan olisi ollut aivan sama, mitä olisi tapahtunut. Vaikka auto olisi pöllitty tai Pohjois-Korea tulittanut Poria, mikään ei olisi siinä olotilassa haitannut. ”Me” ollaan nyt voittajia! Onneksi olin ymmärtänyt pyytää pekkasen torstaille.

Mestaruuden jälkeiset päivät ovat olleet outoja. Ilo ja fiilis on huipussaan, hetkeä myöhemmin alkaa itkettämään, kun muistelee pelin viimeisiä hetkiä. Välillä iskenyt ”morkkis”, kun ei omasta mielestään juhlistanut tarpeeksi lujaa ja kovaa torilla voittoa. Onhan tämä mahdollisesti se ”once in a lifetime” -momentum.

Urheilu ja tosifanius antaa tunteita. Siksi rakastankin sitä.

Kun kappale ”Isomäen Legenda” julkaistiin syksyllä, sai se kaksijakoisen vastaanoton. Toiset piti sitä hienona biisinä, toiset liian lässynä Ässille. Totesin tuolloin puolileikilläni (no joo, vitsillä) kappaleen olevan hieno keväällä, kun Ässät juhlii mestaruutta. Ikäänkuin päätösbiisinä elokuvan lopputeksteissä.

Tänään Porin torilla pyöritetään ne lopputekstit ”Isomäen Legendan” tahtiin. Ja syksyllä biisiä vihanneet laulavat sitä samaan tahtiin kanssani.

Musta ja punainen veri virtaa suonissa, sydän on padan muotoinen. Ollut sitä jo 20 vuotta ja tulee olemaan myös ne seuraavat 20 vuotta. Helvetti, elämäntarinani loppuun asti. Jotkut sitä ei pysty ymmärtämään, mutta ei sen väliä.

Riittää, että minä itse ymmärrän.


Kiitos Ässät, toteutitte yhden suurimmista unelmistani.


Kevät 2013 never forget. Vitut mistään maailmanmestaruuksista.



http://kalm4ri.blogspot.fi/2013/04/torille.html

jee nussittiin.Lauantai 30.03.2013 22:56

”Nussiminen” on aika hauska sana, ainakin minun mielestäni. Aikanaan tuli tirskahdettua entisen rakkaan tyttöystävän kommentille: ”Sun tekis mieli nyt nussia lujaa vai?” Jostain syystä se huvitti minua.

Olettaisin sen olevan myös huvittavaa toimintaa. Varmaksi en tiedä.

”Nussimisellahan” on kaksi (2) eri merkitystä. Urbaanin sanakirjan mukaan nykyään kolme (3).

Tuossa äsken saunassa tutkiessani itseäni aloin miettimään ”nussimista”. Siis sanan ”nussimisen” eri käyttötarkoituksia. Ehkä semisti myös sitä itseään.

”Nussia” tarkoittaa seksin harrastamista. Panemista. Penetroitumista. Peiton heiluttamista. Yhdyntää.

Mutta se tarkoittaa myös varastamista. Ennen tietokoneita jokaisen meidän nykynuoren hupina oli etsiä sanakirjasta hauskoja sanoja. Sen verran siveellinen oli yksi sanakirja, jossa ”nussimisen” kerrottiin olevan varastamista. ”Nussia jonkun takin”. Hihitytti se mielikuva takista.

Urbaani sanakirjan mukaan nykyään myös kolmas termi on syntynyt. Kun ”nussitaan”, sytytetään oma tupakka toisen tupakan avulla. ”Nussin sulta vähän tulta”. Hihityttää mielikuva tulen ”nussimisesta”.

Mutta mitenkäs se kuuluisa ”pilkun nussiminen”? Miten se tulisi käsittää? Kuka tai mikä on pilkku?

”Pilkku” oli aikanaan ~ 15 - 20 vuotta sitten tuttavan koiran nimi. Mielikuva ”pilkun nussimisesta” tuolloin oli semisti rikolliselta vaikuttavaa toimintaa.

Toisaalta ”pilkun nussiminen” voisi olla varastamista. Jonkun Aatu-Amiksen tai isämmaantoivon kirjoittama yhdys sana virheinen lause on niin pisin vittua (heh, vittu), että siitä on ”nussittu” pilkku pois.

”Nussitaanko” tänään yökerhoissa pilkkua, kun saadaan tunti lisää ryypiskelyaikaa? Saako sieltä myös ”nussittua” tupakkaan tulta? Pääseekö ylikerhossa ylipäätään "nussimaan"?

Joskus ihmisellä on liikaa aikaa miettiä ”nussimista”. Saunassa tai sängyllä Anttilan -alusvaatekuvaston kanssa.

https://www.youtube.com/watch?v=vXbRUS0kQdI

maitopoika.Sunnuntai 24.02.2013 03:05

maitopoika.
Selänteen Teemu. Teemu Selänne.

Teemu Selänne ja Juha Kankkunen ovat ensimmäiset urheilijoiden nimet, jotka muistan tästä elämästä. Päiväkodin pihaleikeissä sitä oltiin joko Selänne tai Juha Kankkunen. Michaelangelon, Donatellon, Leonardon ja Rafaelin lisäksi. Turtlesien asema ja teot olivat minulle tuttuja, Selänteen ja Kankkusen taas ei. Silti pihaleikeissä olin joukon jatkona joko Teemuna tai Juhana. Ehkä enemmän Kankkusena hauskan nimen takia, vaikkakaan nimen toisenlainen merkitys ei tainnut tuolloin vielä avautua.....


Teksti liian pitkä, lue koko teksti blogista.


http://kalm4ri.blogspot.fi/

joulun kalenteri: 24. luukkuMaanantai 24.12.2012 02:39

Jutta Urpilaisen sanoin ”aivan aluksi haluaisin kiittää kaikkia”. Viimeiset reilut kolme viikkoa on olleet melkoisia. On työtehtävät muuttuneet, olen noussut III.-divarin maalivahtipörssin kärkeen (for real), mutta ennen kaikkea olen tehnyt tätä kalenteria.

Kun vuorokausi vaihtui joulukuun ensimmäiseen päivään, arvoin vielä joitakin minuutteja. ”Onko tämä sittenkin typerää? Onko tässä mitään järkeä? Lukeeko tätä kukaan?”. Pöytälaatikkoon olin raapustanut ennakkoon muutaman ”luukun”, joten luultavasti senkin takia annoin sitten mennä ja päätin julkaista tämän.

Vastaanotto on ollut positiivista ja se on kieltämättä ylittänyt omatkin odotukset lukijoiden suhteen. Päivästä riippuen lukijoita on tilastojen mukaan ollut jotain 35 – 200 väliltä. Ikävästi nuo tilastot ei tunnu näyttävän yli viikon takaisia lukijoita, mm. yllättäväksi hitiksi noussut 3. luukku keräsi jotain 170 lukijaa aluksi, kun nyt se näyttää jotain 15 tuntumassa. Mutta haitanneeko tuo.

Lukijamäärän lisäksi myös kommentit ovat olleet kiittäväisiä. Vaikka Facebookin, itse blogin taikka Aapelin kautta ei ole tullut järisyttävää määrää kommentteja, on niitä yllättävän paljon tullut kasvotusten ”oikeassa maailmassa”. Ja vaikka tämä on harrastus ”vain minulle itselleni”, niin kiitokset tästä. Kommentteja on kuitenkin aina kiva kuulla, oli se sitten hyvää tai paskaa. Joten iso kiitos siitä!

Mutta nyt itse jouluaattoon. Muistatteko, kun sanoin ensimmäisessä luukussa jättäväni kliseiset vaihtoehdot ”kaverit” ja ”sukulaiset” pois?



MINÄ VALEHTELIN!





24. KOVA





Luna


Siitä voidaan toki aina väitellä, voiko lemmikkiä pitää perheenjäsenenä tai kaverina. Minun mielestäni voi. Ja kuuluu.

Luna on meidän perheen pian 11 vuotta täyttävä vanha herra. Musta, laiska ja itsepäinen kissa. Lihavakin. Mutta se on meidän perheenjäsen.

Kymmenen vuotta sitten isosiskoni oli päättänyt hommata kissan. Oli jo joskus angstaavana teininä päättänyt niin. Helmikuussa 2002 hän kävikin tuttavansa luota hakemassa Lunan. Nimenomaan Luna oli valikoitunut pentupesueesta siksi, että oli ainoana pentuna uskaltautunut sängyn alta tulla tutustumaan vieraaseen ihmiseen. Täysin musta kissa sitten lähti siskoni luokse asustelemaan.

Joidenkin viikkojen päästä kissa tulikin kotiin näytille. Arka, mutta utelias, kämmenen kokoinen karvapallo tutki uutta ympäristöä, mutta ei uskaltautunut meidän muiden luokse kunnolla. Ajan mittaan Luna alkoi tunnistamaan/tuntemaan meidät muutkin ja päästi lähelleen. Silittää kissa ei kuitenkaan antanut perkeleelläkään. Lopulta kun kotimme oli tullut täysin tutuksi ympäristöksi, oli kissalla tapana heti kantohäkistä pääsytään juosta keittiöön katsomaan, onko ruokaa tarjolla.

Useimmiten nuo siskon ja kissan vierailuviikonloput oli itselleni sellaisia, etten muuta aktiviteettia lätkäpelien lisäksi suunnitellut. Akvaariokaloja (ja sukulaisten/tuttavien hoidossa olleita koiria) lukuunottamatta meillä ei koskaan ollut lemmikkiä äidin allergiasta johtuen, joten valtavana eläinten ystävänä halusin temmeltää kissan kanssa. Sitä en nyt muista, miten ja miksi äidin allergia on ajan myötä helpottunut.

Tuli sitten lakkiaiskesäni 2004. Siskoni oli päättänyt kissan tuoda juhannushoitoon. Lopulta koko kesän mittaiseen hoitoon. Ja nyt se kissa on viettänyt juhannusta putkeen vanhempieni luona kahdeksan (8) vuotta. Lunasta tuli tuolloin ”virallisesti” perheemme jäsen.

Kyseinen juhannus on hyvin jäänyt mieleen, pikemminkin juhannuksen jälkeinen sunnuntai. Olin ensimmäistä kertaa Raumalla RMJ -juhannusfestivaaleilla. Kotiin tullessani aavistuksen krapulaisena yksi ystävä oli odottamassa. Ison osan juhannuksesta yksin kotona viettänyt kissa tuli innoissaan vastaan. Aiemmin itsepäinen ja silitystä inhoava kissa kaipasi seuraa ja läheisyyttä, antoi silittää ja tuli vierelle sohvalle istumaan. Ehkä tuolloin krapulatunnekuohuissani mielsin kissan ”pikkuveljekseni”, josta tulisin aina pitämään huolta parhaimpani mukaan.

Samaisena kesänä, mistä alkoi kissan kahdeksanvuotinen juhannus, Lunaa totuteltiin neljän seinän sisältä ulkomaailman elämään. Kissalle koitti uusi uljas maailma, mikä ehkä pelottikin. Edelleenkään kissa ei juurikaan poistu porukoiden talosta 30 metrin säteellä kauemmas. Ja kun Luna joutui ensimmäisiin tappeluihin naapuruston kissan/kissojen kanssa, pelotti ulkomaailma taas enemmän. Muutaman kerran kävin kissan kanssa ulkona niin, että kävelin takapihan hiekkakasalle Lunan kanssa, että se pääsisi turvassa hoitamaan tarpeensa. Kunnes Luna uskalsi yksikseen seikkailla taas pihalla.

Tammikuussa 2005 menin armeijaan. Viikonloppuisin lomille tullessani ovella oli odottamassa musta ötökkä. Kerta toisensa jälkeen. Jos porukat oli jossain muualla käymässä, oli kissa aina vastassa. Välillä innoissaan, välillä taas nukkuessaan avasi silmänsä todetakseen ”jaa, tuo”. Ollessani Rova-leirin ja virka-apupäivystyksen takia n. kuukauden kiinni intissä, oli ilo päästä lomille näkemään kotona taas ovella vastassa olevaa ja innoissaan maukuvaa kissaa.

Intin jälkeen asuin vuoden kotona, ennen kuin lähdin Raumalle opiskelemaan. Opiskeluviikkojen päättyessä sitä tuli paitsi kiekkoharrastuksen puolesta, niin myös kissan takia kotiin. Varmaan tuolloin taisin ottaa tavakseni leikkiä kissan kanssa aina, kun se on sillä tuulella. Kotona asuessa sitä ei ehkä aina kissan kanssa leikkinyt, vaikka se olisi sillä tuulella ollut, olin mielestäni ”kiireinen”. Onneksi opein jättämään tuon ”kiirellisyyden” pois, mikä käytännössä käsitti vain tv:n katsomisen ja netissä surffailun. Kyllä parhaan kaverin kanssa kuuluu leikkiä aina, kun siihen on mahdollisuus. Tänä päivänäkään ei ole tavaton näky kesäisin porukoiden pihalla, että olen kissan kanssa leikkimässä. Heittelemällä sille palloa tai vastaavaa.

Jos Luna osaisi puhua, se pystyisi kertomaan minusta kaiken oleellisen. Monet kerrat olen tunteitani purkanut juttelemalla kissalle. Nykyisinkin juttelen kissalle, jos se on lähimaastossa kuuntelemassa. Jos ei salaisuuksia, niin miehekästä ”small talkia” ainakin. Kerran kissa puraisi minua nilkkaan, kun avauduin rikki menneestä parisuhteesta. Aivan kuin käskeäkseen minua ryhdistäytymään.

Monet kerrat on tullut myös itkettyä kissan takia. Joskus on ollut pissatauti (kissalla siis), minkä takia sitä varmasti sattui paljon. Luna maukui pitkin yötä, kunnes aamusti se pystyttiin viemään eläinlääkäriin. Kyseisenä yönä istuin säkkituolilla kissaa silittäen ja sitä rauhoittaen. Aina välillä itse torkahtaen, mutta muuten koko yön hereillä ollen. Tai sitten tämän vuoden juhannusviikon maanantaina, kun kissan selästä oli jokin rakkula/rasvapatti/tms auennut. Mitään sen vakavampaa ei onneksi ollut sattunut, mutta haavan takia kissaa tuli pitää silmällä tulehdusvaaran vuoksi. Lääkärikäynnin jälkeenkin kissa oli nukutuksen jäljiltä lääkehuuruissa, ettei pystynyt kovia kissanraksuja syömään. Kyseisenä päivänä istuin työpäivän jälkeen kissan kanssa kaksistaan ja syötin sille pieniä kinkun paloja, joita se pystyi syömään pöhnässä. Kissa alkoi päivien edetessä voimaan jo paremmin, mutta haava edelleen huoletti. Mikäli äiti ei olisi kissalle löytänyt juhannukseksi vahtia, olisin varmaan itse jäänyt kotiin pitämään ”veljestäni” huolta.

Luna on se suurin syy, miksi olen takaisin Euraan muuttaessani käynyt vanhempieni luona miltei päivittäin. Ja käyn yhä, työpäivän päätteeksi katsomaan miten kissa voi ja kertomaan, mitä itselleni kuuluu. Tai iltavuoroviikolla pitämään kissalle seuraa ennen lähtöä töihin.

Lunan kanssa olen monet mukavat hetket viettänyt. Milloin on epäilty kissan seksuaalista suuntautumista sen pöllittyä siskon meikkisienen, milloin on tv:n takaa löytynyt joukko saalistettuja kärpäsiä, milloin on kissa yllätetty keittiön pöydältä juomassa maitolasistani. Tai miten on saanut seurata kissan toivotonta yritystä lintuja pyydystääkseen.

Kalenteria suunnitellesani aaton luukku oli alusta saakka selviö. Kun muissa luukuissa aiheet, mielipiteet ja sijoitukset muuttuivat, tämän paikka ei ollut missään vaiheessa uhattuna. Luna täyttää helmikuussa jo 11 vuotta, mikä on elukan iässä jo paljon. Mutta mitä on kissan uteliaisuuteen, innokkuuten ja terhakkuuteen katsominen, uskoisin meillä olevan vielä monta vuotta yhdessä käytävänä. Olkootkin, että se toisinaan on tavattoman laiska ja itsepäinen. Ja pyylevä. Mutta halutessaan ja sille päälle sattuessaan myös nopea ja ketterä. Minulle aina rakas lemmikki.




24. luukun paras kaveri ja veli


Luna





Joulun kalenterin luukut lopullisessa järjestyksessä:

Jääkiekko
Internet
NHL 97
Konjakki
HoVe / Public House
Suomi
TV
Nintendo
Turmion Kätilöt
Terminator
Facebook
Tony Halme
Jippii Minigolf
MoonTV
PlayStation
Metal Gear Solid
Säkyläläinen jääkiekkoilu
South Park
Kalmari
Wrestling
West Hockey
Olympialaiset / penkkiurheilu
Porin Ässät
Luna




Kiitos vielä kerran kaikille lukijoille. Palautteet toivon mukaan innostavat kirjoittamaan jatkossakin useammin kuin joka puoles vuosi, vaikka sitten sen angstitekstin Ylen uudistuneesta logosta.



Hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille.


http://kalm4ri.blogspot.fi/2012/12/joulun-kalenteri-24-luukku.html