IRC-Galleria

Kalmari

Kalmari

QuakeNet: Kalmari^ (Kalm4ri)

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 09.11.2007 05:13

Haluan olla piilossa ensi viikolla. Muiden tavoittamattomissa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.10.2007 04:31

Joskus mietin, millaista olisi olla kissa. Voisi nukkua suurimman osan päivästä ilman maailman murheita. Joku kävisi välillä silittämässä, ottaisi syliin ja hellittelisi. Välillä jopa leikittäisiin, jos sillä tuulella oltaisiin. Jos on nälkä, ei tarvitse kuin hieman ilmoittaa siitä ja ruoka tulee heti naaman eteen. Tarpeensa voi huoletta tehdä pihalle, tai omaan privaattiin saniteettitilaan, joka puhdistettaisiin puolestasi. Ennen kaikkea voisi elää huoletta ja rennosti. Elämästä nauttien.

Kunpa itsekin voisin elää kuin kissat.

En tarvitse onnentoivotuksiaTorstai 18.10.2007 05:51

Aargh, pää on kipiä kipiä pienestäkin ponnistuksesta.
Tekisin mitä vain että pääsisin pois jomotuksesta.

No, jotain hyvääkin. Olen oppinut tienaamaan vedonlyönnillä.

PonnistuspäänsärkyLauantai 13.10.2007 05:10

Pari viikkoa totaalilepoa, ja jos pääkipu ei hellitä, niin tarkempiin tutkimuksiin.

Kivaa, tämähän enää puuttuikin arsenaalistani.

EVOMaanantai 08.10.2007 17:57

Haha

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.09.2007 21:18

<DjOni> en mä ota kuin kerrosaterian

SikaLauantai 29.09.2007 16:11

Älä tee noin. Älä tee noin. Älä tee noin.
Tee näin.
Älä tee noin, tee näin jooko, näin.
Tanssi kuin discossa.,
Liikuta lannetta.

Sä oot heikoilla hangilla.Tiistai 25.09.2007 20:57

Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.
Sä oot heikoilla hangilla.


FUCK IT.
Piste.

http://ircquotes.net/?119759Lauantai 08.09.2007 14:54

(Droan) tänään kävin kirjastolla jotain pyörimässä kun oli tunti siellä
(Droan) no, sitten menin siihen yhelle koneella katteleen kaikkee sontaa netistä
(Droan) no siellä on ne asetukset niin, että näkee vaikka googlesta sitä vanhaa hakuhistoriaa
(Droan) joku amis käynyt heittämässä ässät sinne: "auto laina vaikka luotto tiedot menny". tarkasti juurikin noin

Noni, kuka Euran insinööreistä tunnustaa käyneen Euran Kirjastossa?

[Ei aihetta]Torstai 06.09.2007 01:47

NOOOOOOOO they be stealing my bucket!!

Huomenna vois käydä ostamassa lisää korvatulppia, vanhat on jo niin kovat että särkee korvissa.