IRC-Galleria

Kantsa

Kantsa

lla pyörii pää

Blogi

- Vanhemmat »

Mun elämä .. ! Torstai 01.06.2006 18:30

Kantsa tuli maailmaan eräänä märkänä aamupäivänä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli iso ja he elivät äveriäästi. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä hän oli ihannoitu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään laivat, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli sekoilu.

Kantsa kehittyi kuudennellakymmenellä varsin yksinkertaiseksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä siniset silmät.
Maanittelusta johtaen hän oli todella pelkuri. Lempiruokaansa näkkileipää nakkikastikkeessa hän sai työskennellen verottajana.

Kantsa tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan synttäreillä. Alkoholia hän juo metrossa.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Jee jee tällänenki löytys !Tiistai 30.05.2006 00:00

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.05.2006 01:24

Kirjoita 20 tuntemasi ihmisen nimet alle. Älä lue, vaikka mieli kuitenkin tekisi, jäljessä tulevia kysymyksiä ennen nimien kirjoittamista! Tehtävään saa haastaa myös muita, jos haluat.

1. Sakke
2. Ellu
3. Antsu
4. Jesse
5. Peuris
6. Vapaavuori
7. Mari
8. Matson
9. Simo
10. Tommi
11. Eetu
12. Joona
13. Paukka
14. Rise
15. Otto
16. Hönsy
17. Marsa
18. Matu
19. Jussi
20. Pati
___________________________________


Nyt vastaa kysymyksiin niin, että vastaukset koskevat aina kyseistä numeroa vastaavaa ihmistä.

Kysymykset:

Missä ja milloin tapasit ensimmäisen kerran 10?
Sillo ku pelasin jalkkist Rc ja nyt 7.

Mitä tekisit, jos et olisi koskaan tavannut 16?
Meninsin tapaamaa sen

Oletko koskaan nähnyt 4 itkevän?
Joo :P

Olisivatko 13 ja 20 hyvä yhdistelmä/pari??
no en taia uskoo :D

Mikä tekee 7 erityisen?
Mukava ja kiva :)

Kuvaile 9:ä.
helvetin pitkä :DD

5 lempimusiikki?
Emmää tiiä :D Antti Tuisku :D

Onko 15 vapaa vai varattu?
Vapaa

Mitä 17 ajattelee sinusta?
En tiiä jtn hyvää toivottavast

Mikä on 20 toinen nimi?
En muista :D

Oletko koskaan halunnut vakavaa suhdetta 6 kanssa?
Joo :):D

Missä 3 asuu?
Auranlaaksos

Mitä mieltä olet 18?
Hyvä pelaa

Mikä on parasta 14?
Äijä jätkä :D

Voisitko kuvitella riiteleväsi verisesti numero 8 kanssa?
En ihan verisest mut kyl muuten :DD

Miten tapasitte 11 kanssa viimeksi?
Tänää koulus

Onko sinulla sisarellinen suhde 2 kanssa?
kyllä :D

Paras piirre 12?
Emmä tiiä hauska :D

Luuletko pitäväsi yhteyttä 1 kanssa koko loppuelämäsi ajan?
Joo todellaki !!

Millianen 19 on?
Emmä tiiä ihan hyvä kaveri

Ja haastan kaikki jotka luki tän :P

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.05.2006 20:57





- Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
- sinisel

- Minkä värinen paita sinulla on päällä?
- sinine

- Lempivärisi?
- pinkki ja sinine

- Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
- oma koira Tessu

- Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
- en tiiä sen nimeee

- Mikä susta tulee isona?
- ei viel tietoo :D

- Ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
- Kaikkii tietää <3

- Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
- 7 tuntii

- Tuorekurkku vai suolakurkku?
- tuorekurkku

- Joululoma vai kesäloma?
- kesäloma

- mikä on toinen nimesi?
- Waltteri ( Tupla W : eellä :D )

- Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
- unohtus

- kenelle sen sanoit?
- ukkoö

- Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- kesälomaa ja elluu <3

- Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
- pyöräl

- Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
- en mitää :D

- Mikä on toiveammattisi?
- emmä tiiä

- Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
- en

- Minkälaista liikuntaa harrastat?
- kaikelaist

-Onko sinulla lävistyksiä?
- noup

- Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
- kermavaahto :D

- Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- Aku Ankka :D

- Minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
- Derma Med

- Onko tylsää juuri nyt?
- Noup

- Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
- Äiti kullalt <3 :D

- Minkä väriset hiukset sinulla on?
- Blondit

- Mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
- En tiiä

- Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- en , suihkun

- Kuinka usein käyt saunassa?
- harvoi

- Minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
- Scott \,,/ :D

- Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
- Axe

- Ilkka, Pete vai Katri?
- Ei kukaan!!

- Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
- Ellu <3

- Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
- 7-

- Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen."
- En tiiä :D

- Mikä on tavoitteesi?
- jaa a

- Mitä katsoit viimeksi telkkarista?
- Simpsonit

- Mitä kanavaa katsot eniten?
-Mtv3 , Nelone ja SubTv

- Mihin maahan haluaisit matkustaa?
- Johonki lämpimää

- Mitä söit viimeksi?
-Riisii ja lihaa

- Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
- en

- Oletko ihastunut johonkin:
- jooo <3

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
- en todellakaaa

- Lempieläin:
- Koira tietenkin

- Kuka on paras ystäväsi:
- Sakke kaikken paras!!!

- Oletko koskaan hakannut ketään:
- En ole

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
- En tiiä

- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
- liikaaa

- Vihaatko koulua:
- Joo todellaki

- Pidätkö matkustamisesta:
- onhan se ihan kivaa

- Oletko hemmoteltu:
- en

- Juotko paljon vettä:
- joo

- Mitä hammastahnaa käytät:
- pepsodenttii

- Onko sinulla kännykkää:
- on

- Jos on, niin minkä merkkinen:
- samsung

- Onko sinulla rusketusta:
- Kyllä

- Ärsyynnytkö helposti:
- En

- Oletko töissä:
- en

- Haaveiletko paljon:
- En kauheest

- Millaisen tatuoinnin haluaisit:
- sellasen hienon

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
- En muista

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
- totta kai

- Milloin oksensit viimeksi:
- En muista

- Kengännumerosi:
- 39-41

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
- iha hyvä

- Mainitse yksi huono puolesi:
- niit o liian paljo

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
- en todellakaaa

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
- en kummankaa emmä tiiä

- Kirjottavatko ihmiset nimesi väärin?
- Ei

- Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
- en tietenkää

- Henkinen ikäsi
- en tiiä

- Oikea/Vasen/Molemmat kädet?
- Oikea

- Puhutko muita kieliä?
- Khyll

- Elätkö elämääsi juuri nyt?
- Mikä vitun kysymys toi on ??

- Vihaatko itseäsi?
- En

- Onko sinulla pahoja tapoja?
- joo

- Jos elämästäsi tehtäisi elokuva, mikä sen nimi olisi?
- Kantsa \,,/

- Osaatko laulaa?
- joo mut kuulostaa karseelt :D

- Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
- en

- Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
- joo

- Oletko muiden mielestä kaunis?
- tuski

- Oletko itsevarma?
- Kait

- Tajuavatko muut sinut aina väärin?
- välil

- Poltatko?
- en

- Luetko sanomalehtiä?
- Joskus

- Käveletkö sateessa?
- en, jos ei oo pakko.

- Oletko satuttanut itseäsi?
- En , eiku olenpas

- Ollut rakastunut?
- joooo <3

- Uinut alasti?
- Joo :DD

- Ollut leikkauksessa?
- Joo

- Mitä asiaa et koskaan unohda?
- monia

- Nukkunut ulkona?
- en

- Ollut syömättä yhtenä päivänä.
-en

- Nukkunut koko päivän?
- en

- Ollut TV:ssä tai radiossa?
- en

- Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää?
- ei , onpas Sakke .. No ei oo ;D

- Paras inside-vitsinne?
- en muista / en tiiä

- Kenen luona olit viimeksi?
- Sakke

- Kenelle nauroit viimeksi?
- Simol :D

- Kuka nauroi sinulle?
- Simo ja Jesse

- Kenen kanssa katsoit elokuvan viimeksi?
- Meijän ukkon

- Mitä ja kenelle haluaisit sanoa nyt tässä?
- Kaikil

- Mitä teet nyt?
- vastailen näihin kysymyksiin
- Vanhemmat »