IRC-Galleria

Katjuskainen^

Katjuskainen^

Odottelee Joulua :)
Olen kuullut ennustettavan,
että bensan hinta saattaa syksyyn
mennessä nousta litralta jopa
€ 1,90 :een!
Haluatko, että bensan hinta laskee?
SE ON MAHDOLLISTA!
Sen puolesta on toimittava NYT HETI ja viisaasti!

Viime vuonna esitettiin mm., että: « Älkää ostako tiettynä päivänä lainkaan bensaa!»
Öljyfirmojen johtajat nauroivat, sillä he tiesivät, että maanantaisin ostamatta jätetty bensa ostettaisiin kuitenkin tiistaina.
Tästä saattoi olla heille hiukan haittaa, mitään merkitystä kokonaisuudelle ei ollut.

Joku fiksu on keksinyt idean, joka saattaa toimia,
JOS TODELLA HALUAMME.
Lue vielä hiukan eteenpäin ja toimi kanssamme, jotta se saataisiin toimimaan!

Bensa myydään tänään noin
1,50 € / Litra
Tiedämme kaikki, että isot öljyfirmat tekevät mahtavasti voittoa kustannuksellamme

Muistelkaapa, mitä sanottiin, kun hinnan aikoinaan anneettiiin nousta lähelle Euroa. Silloin väitettiiin, että öljy on maailmasta loppumassa. Tänään ei edes väitetä, että öljy loppuu – öljyä on käytetettävissä enemmän kuin 35 vuotta sitten. Silloin bensa maksoi 0,20€ litra.

Meidän täytyy toimia agressiivisesti ja näyttää, että kuluttajat voivat hallita markkinoita. Että asiakas saa olla oikeassa!
Ainoa mahdollisuus saada hinnat laskemaan, on lyödä öljyfirmoja sinne ainoaan paikkaan, missä se tekee kipeää: lomapakkoon!
VOIMME TEHDÄ SEN!

MITEN?
Kun kerran kaikki tarvitsemme ajokkejamme, emme voi jättää bensoja ostamatta..
Mutta voimme vaikuttaa hintaan:KUN TOIMIMME KAIKKI YHDESSÄ niin
saamme aikaan HINTASODAN!!!

Ehdotamme seuraavaa ideaa: Emme kukaan koko loppuvuonna
OSTA ENÄÄ LAINKAA BENSAA 2:lta johtavalta yhtiöltä: NESTEeltä tai SHELLiltä

Ajatelkaapa!
Kun 2 suurinta öljy-yhtiötä eivät enää onnistu myymään bensaa, täytyy niiden pakon edessä laskea litrahintaansa. Tämä johtaa välittömästi hintasotaan ja muiden on seurattava.
Mutta, jotta saavutamme toivotun tuloksen, täyttyy meidän tavoittaa ja vakuuttaa satojatuhansia NESTE- ja SHELL- asiakkaita. Ja kaikkien toimia johdonmukaisesti.

Kun jokainen ja taas jokainen kopio tämän sanoman seuraavana päivänä 10 tutulleen, olemme liikkeellä YHDESSÄ VIIKOSSA 300 MILJONAN ihmisen kanssa, hintasodassa öljyfirmoja vastaan!
(jonkun pitää tietysti kääntää tämä siinä välissä saksaksi ja englanniksi)

KYLLÄ, ME VOIMME VOITTAA, MUTTA…
On ehdottoman
TÄRKEÄÄ
ostaa bensamme tästä eteenpäin
MUUALTA
kuin
NESTEEN tai SHELLIN ASEMILTA
saavuttaaksemme tavoitteemme.
Siksi ERITYINEN pyyntö,
VÄLITÄ TÄMÄ VIESTI ETEENPÄIN
Voimmeko laske varaasi…?

Jeps..!Maanantai 05.05.2008 13:21


Mitkä sopivat minuun. ?

1.Todella seksikäs
2. Kaunis
3. Erittäin ruma
4. Hyvä suutelija
5. Huumorintajuinen
6. Mielipuoli
7. AD/HD
8. Kurvikas
9.Taitava
10. Nopea
11. Musikaalinen
12. Iloinen
13. Surullinen
14. Kyylä
15. Masokisti
16. Holtiton
17. Vaikea
18. Täydellinen
19. Homo
20. Rotta

Lisää omaan päiväkirjaasi ja katso mitä mieltä muut ovat sinusta

Kullanvärinen lahjapaperiTorstai 06.03.2008 10:54

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5-vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi
tai
2. Ole niin kuin tämä ei koskettaisi sinua

JouluSunnuntai 23.12.2007 12:57

Vittu kul osaa olla poikki... tos torstain tehtii juhikse kaa joulusiivous... imuroituu, luutattii lattiat ja tampattii matot... ja eilen alettii sit tekee laatikoit (lanttu ja porkkana)... vittu mä olin eile illal poikki... ei se kyl mitää ihan iisiä hommaa oo... kyl eilise jälkee rupes kyl arvostaa mummun tekemää lanttulaatikkoo &lt;hymy&gt; Nooh, eikä siin viä kaikki... tuli sit katottuu ohjet vähä väärin ku siin oli et 6-8 hlö 500g porkkanoit.. nooh mepä oltii viksuja ja kuorittii eka 2 kg ja ruvettii keittää niit ja vast sit huomattii... Nooh ei mitää tehtiin sit 32 hlö porkkanalaatikot &lt;virne&gt; Tänää pitäis tehä viä perunalaatikko ja tänää tuodaa kuusi <jännä>

Yksi yö jouluun!!!

Hyvää Joulua Kaikille!!

Ääks, mut haastettiin... :DTiistai 20.11.2007 13:57

Listaa KUUSI laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden kuuden laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä (tai vähemmän jos olet laiska ja juoppo vätys) nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. Nightwish - Amaranth
2. Nightwish - bye bye beautiful
3. Sonata Arctica - Tallulah
4. Irina - Pokka
5. Elastine - Ovet paukkuu
6. purkkapoppi mm. Basic element, Velvet

Haastan:

emZ
Ramoth
Jante_
Alkueli[o]
JuHiZz
_pulppa_
_HotRod_

Jep jep...Perjantai 16.11.2007 00:35

* Horoskooppi? Neitsyt
* Pituus? 160 cm
* Hiusten väri? Keskiruskeat ja vaaleat raidat
* Silmien väri? Siniharmaat
* Perhe? äiti, isä ja kaks veljeä (iso ja pikku)
* Lemmikit? Ei oo
* Allergiat? Talvisin tulee taiveihottumaa tummista vaatteista ja kai sitrushedelmistä...

* Harrastukset? Kotona kuntoilu &lt;virne&gt;
* Lempijuoma? Kahvi, lonkero, pepsi max
* Lempiruoka? Jaa-a, niit on aika monta...
* Lempiväri? Musta ja sininen
* Parhaat TV-ohjelmat? Salkkarit, House, Heroes, Pako ja Talent
* Paras vuodenaika? Kesä ja talvi, koska talvel juhlitaan joulua ja uuttavuotta <jännä>

* Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä? Juu &lt;sydän&gt;
* Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? Juu..
* Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? Jelenalle..
* Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? Ei paljoa, hymyilen aika helposti &lt;virne&gt;
* Tumma vai vaalea sen olla pitää? Nooh, eiks se niin mee, et tumma ja tulinen &lt;vink&gt;
* Onko kotonasi soittimia? Juhis ja kosketinsoitin on tulos...
* Onko Mötley Crue hyvä bändi? Jaa-a, ku en oo ikin kuullu..
* Oletko herkkä? Vähä joo...
* Iskurepliikki, jota et koskaan unohda? Jaa-a, eipä niit kauheetsi tuu...
* Mitä sinulta kysytään usein? öö.. enpä oo pistäny merkil..
* Paras asia kesässä? On lämmin ja Juhannus..
* Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun? Jaa-a..
* Jos saisit valita ihan kenet tahansa ihmisen miesystäväksesi, kuka se tällä hetkellä olisi? Juhis, tietenkin &lt;sydän&gt;
* Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla? "Ei vielä... Jos huilaan viä hetken..."
* Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko? En...
* Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? Seiska
* Kampaatko hiuksesi joka päivä? Joo..
* Kuinka usein käyt saunassa? Aika harvon nykyään.. ei oo oikeen mahdollisuut.. tai no olis, mut ei jaksa mennä...
* Mainitse kaunis/komea julkkis? Johnny Deep
* Miten hiuksesi ovat juuri nyt? Poninhännällä
* Ihastutko helposti? Asiaan tai esineeseen kyllä...
* Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? Muutama...
* Oletko pitkävihainen? En oikeastaan... Saatan kiukutella tunnin pari, mut en kyl sen enempää
* Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? öö.. en tiä
* Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? En..
* Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? Juu
* Onko sinua pussannut kukaan kahden viimeisen kuukauden aikana? Juu..

TÄLLÄ HETKELLÄ
* Kellonaika? 22.22
* Missä olet? Kotona.
* Mitä vaatteita sinulla on päällä? Kolits-housut, musta T-paita, sukat ja alusvaatteet..
* Kenen kanssa olet? Juhiksen..
* Millainen sää on ulkona? Pimeä, Kylmä ja käy pieni viima...
* Ketä ihmistä mietit viimeksi? öö...
* Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? Vois kattoa Housen digiboksist ja varmaa syödä jottai...

ELÄMÄNTAVAT
* Tupakoitko? Jos, paljonko päivässä? Kyllä, öö 7-10
* Juotko alkoholia? Jos, kuinka usein? Juon, No kerran viikonlopussa tai en välttämättä sitäkään...
* Jos juot, juotko humaltumistarkoituksessa? daa-a...
* Oletko koskaan sammunut? Olen.
* Käytkö usein baareissa? Lähinnä Smilerissä
* Syötkö mielestäsi terveellisesti? Kaippa
* Pidätkö juomisesta? Joo.
* Liikutko säännöllisesti? Miten? Olen aatellu ruvet ainaki kaks kertaa kuntoilee koton...
* Onko sinulla hyvä kunto? Parempikin vois olla &lt;virne&gt;
* Montako tuntia yleensä nukut yössä? 7-9, riippuu vähän päivästä. Viikonloppusi ehkä 9

HENKILÖISTÄ
* Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? Juhis
* Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? Jaa-a, en kyl ny heti muist..
* Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? Äidin..
* Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? Äitil..
* Kenet näit viimeksi? Juho, Sami, Kimi ja Mikko
* Kenet tapaat seuraavaksi? Jaa-a.. en oo selvännäkijä <jännä>
* Kenellä olit viimeksi yötä? Juhiksen porukoilla..
* Kenet haluaisit tavata juuri nyt? Heiniä en oo nähny pitkään aikaan...
* Kuka kävi viimeksi hermoillesi? Juhis... kai..
* Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? Jelena koulusta kotiin...

KAVERIT JA YSTÄVÄT
* Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? Ystäviä..
* Kenet olet tuntenut pisimpään? Anna ja Iita
* Entä kenet lyhimmän aikaa? Emma
* Saatko helposti uusia kavereita? Nooh, se vähän riippuu... Kyl ainaki juttelee pystyy..
* Onko sinua helppo lähestyä? Luulisin..
* Onko sinua koskaan "puukotettu selkään"? Jaa-a
* Oletko koskaan pettänyt kavereidesi/ystäviesi luottamusta? Olen... <totinen>
* Oletko kertonut heidän salaisuuksiaan eteenpäin? Joo... &lt;puna&gt;
* Luottavatko he sinuun? Kai, ainaki tähän asti on...
* Kumpia sinulla on enemmän kavereina, miehiä vai naisia? Naisia..
* Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? Annal ja Heinil..

JEE!!Sunnuntai 04.11.2007 00:48

Vähäks oli hienoa herätä tänä aamun ja kattoo ikkunas pihal, ni siel oli LUNTA!!! Wii...!<jännä>
Mut kyl se tiedetään et se on tääl länsi-suomes vaa ensilunta eli sulaa paris päiväs pois.. &lt;suru&gt;
Nooh, mut täytyy toivoo et jouluks tulis oikee paljo lunt &lt;virne&gt; Sillo vast o oikee joulu-fiilis &lt;kieli&gt;
Disneyn elokuvia

x= nähty
/= jotain pätkiä

[x] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[x] Pinocchio
[x] Fantasia
[x] Dumbo
[x] Bambi
[x] Tuhkimo
[x] Liisa ihmemaassa
[x] Peter Pan
[x] Kaunotar ja Kulkuri
[x] Prinsessa Ruusunen
[x] 101 dalmatiaista
[x] Miekka kivessä
[x] Viidakkokirja
[x] Aristokatit
[x] Robin Hood
[x] Nalle Puh
[x] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[x] Topi ja Tessu
[x] Hiidenpata
[x] Mestarietsivä Basil Hiiri
[x] Oliver ja kumppanit
[x] Pieni merenneito
[x] Kaunotar ja Hirviö
[x] Aladdin
[x] Leijonakuningas
[x] Pocahontas
[x] Notre Damen kellonsoittaja
[x] Herkules
[x] Mulan
[x] Tarzan
[x] Fantasia 2000
[x] Keisarin uudet kuviot
[x] Atlantis
[x] Lilo & Stitch
[x] Aarreplaneetta
[x] Karhuveljeni Koda
[x] Lehmäjengi
[] Pikkukananen
[x] Aivan Villit
[x] Autot
[x] Monsterit Oy
[x] Robots
[x] Hain tarina
[x] Nemoa etsimässä
[x] Toy Story
[x] Ihmeperhe
[x] Ötökän elämää
[x] Nasun suuri elokuva
[x] Tiikerin oma elokuva

Ei vittu.. Mul ei oo vissiin joskus ollu elämää &lt;virne&gt;<jännä>

Näin hyvin tunnen poikaystäväni <3Perjantai 30.03.2007 16:47




IKÄERONNE ON...
[ ] 0-2 vuotta
[x] 3-6 vuotta
[ ] yli 6 vuotta

[ ] liikaa
[x] sopiva
[ ] liian vähän

SUHTEENNE ON...
[ ] yksipuolinen
[ ] hymy-tasoa
[ ] kavereita, ei muuta
[ ] treffailua
[ ] seurusteltu alle 6 kk
[ ] seurusteltu 6-12 kk
[x] seurusteltu 1-3 vuotta (21.3.2007 tuli 2v. täytee &lt;sydän&gt;)
[ ] kihlat
[ ] muuta, mitä?

MISSÄ JA MILLOIN...
1. Näitte ensimmäistä kertaa ?
- Olisko ollu sillo, ku olin Annan kanssa menossa pelaa bilist nuokkaril ja Juhis ja Sami tuli kans sin.. olisko ollu sit 2004 syksy

2. Juttelitte ensimmäistä kertaa kasvokkain ?
- Öö.. olisko ollu koulussa

3. Treffasitte ensimmäistä kertaa ?
- 18.3.2005 &lt;sydän&gt;

4. Halasitte ensimmäistä kertaa ?
- Olisko ollu sit 22.3.2005 koulus.. edellisenä iltana alettii seukkaa &lt;sydän&gt;

5. Suutelitte ensimmäistä kertaa ?
- Olisko ollu sama päivä, mut siin salkkareitte jälkee ku Juhis lähtii kottii..

6. Riitelitte ensimmäistä kertaa ?
- Periaattees me alettii riitelee Juhiksen armeijan aikana.. sitä enne ei lainkaa, jos ny pieniä kinasteluja ei lasketa &lt;virne&gt;

7. Näitte viimeisimmän kerran ?
- Eile illal ku se heitti mu kotii &lt;sydän&gt;

8. Juttelitte viimeisimmän kerran ?
- Aamul ku soitin sille ja herätin sen... :)

9. Treffasitte viimeisimmän kerran ?
- No Juhis vei mu tos keskiviikkon mut ton kirvatsii jätskil &lt;sydän&gt;&lt;hymy&gt;

10. Halasitte viimeisimmän kerran ?
- Öö.. olisko ollu eile?

11. Suutelitte viimeisimmän kerran ?
- Eile illal..

12. Riitelitte viimeisimmän kerran ?
- Jaa-a, pari viikkoo sit?


MITÄ MIELTÄ HÄNESTÄ OVAT...

1. Äitisi ?
- Tykkää, paras vävy-ehdokas =)

2. Parhaat kaverisi ?
- Tykkää..

3. Sisaruksesi ?
- Ei oo ainakaa viä tullu mittää negatiivist kommenttii..

4. Sinä itse ?
- Rakastan yli kaiken &lt;sydän&gt;

MITÄ MIELTÄ SINUSTA OVAT HÄNEN...

1. Vanhempansa?
- No sen mitä oon kuullu ni tykkää..

2. Kaverinsa ?
- Emmä tiä.. en oo pahemmi kyselly, kai ne jos ne mulle jutteleeki..

3. Sisaruksensa ?
- Ei Juhiksel oo..

4. Hän itse ?
- Kai se must vähä tykkää &lt;vink&gt;&lt;sydän&gt;


MITÄ MIELTÄ SINÄ OLET HÄNEN...

1. Ulkonäöstä ?
- Mun oma nallekarhu ja muskelimies &lt;sydän&gt;

2. Luonteesta ?
- Tykkään, koska siihen mä ekaks ihastuin... meil o muutenki aika samanlaine luonne...

3. Kropasta ?
- Just passeli mulle ja mun makuun &lt;sydän&gt;

4. Tulevaisuudensuunnitelmista ?
- Syksyllä pitäis muuttaa yhteen.. mukuloit sit joskus tulevaisuudes &lt;virne&gt;

5. Harrastuksista ?
- Tykkään, ja sitä paitti jokainen saa harrastaa mitä haluaa :)

6. Musiikkimausta ?
- No joo, ainoo huono puoli on et se kuuntelee Budumia sun muit

7. Huumorintajusta ?
- Ihana, mut joskus aika rasittava..

8. Kaveriporukasta ?
- Mitäs mä ny siihen voisin sanoa.. Ihan mukavia kavereit sil on :)

9. Sisaruksista ?
- Ei Juhikse oo...

10. Maineesta ?
- Kylhä se ny kiva on et puolet porist tuntee, mut kyl se joskus ärsyttää, ku joka toisel pitää men juttelee.. &lt;virne&gt;


MITÄ MIELTÄ HÄN ON...

1. Sinusta ?
- Kai se must tykkää, kert o mut valinnu &lt;sydän&gt;

2. Ulkonäöstäsi ?
- Kai se sille kelpaa ;)

3. Suklaasta ?
- Tykkää, mut ny o jääny vähä välii ku ollaan kummatki laihiksel...

4. Shoppailusta ?
- No ei se ainakaa tyttöjen kans tykkää tul &lt;virne&gt;

5. Salatuista elämistä ?
- Henki ja elämä &lt;kieli&gt;

6. Mansikkajäätelöstä ?
- Kai se siit tykkää...

7. Talvesta ?
- Kai se siitäki, mut uskosin et tykkää kesäst enemmä, niinku kaikki muutki.. &lt;hymy&gt;


TOTTA VAI TARUA ?

1. Tiedät hänen kengänkokonsa.
- Totta.

2. Hän on romanttinen.
- totta.

3. Tiedät minkälaiset häät hän haluaa.
- totta

4. Tiedät mistä hän kutiaa.
- Totta.

5. Hän osaa virkata.
- tarua

6. Tiedät mihin hän hakee (kesä)töihin.
- Ei hae..

7. Hän on kertonut pitävänsä sinusta.
- Totta.

8. Hän on kertonut rakastavansa sinua.
- Totta.

9. Hän tekisi mitä vain puolestasi.
- Totta

10. Tiedät hänen toisen nimensä.
- Totta.

11. Ikävöit häntä, jos olette erossa yli viikon.
- Totta

Jeb JebTorstai 01.03.2007 21:16


Kyllä vai Ei:

- Oletko saanut suukon: Kyllä.
- Oletko saanut postikortin: Kyllä
- Onko sinulla lemmikki: Ei, mut haluun..
- Onko sinulla oma kone: Ei
- Onko sinulla sisko/siskoja: Ei
- Tupakoitko: Kyllä
- Oletko sinkku: En
- Onko sinulla msn: Kyllä
- Oletko hyvä koulussa: Jaa-a
- Vihaatko jotakin ihmistä juuri nyt: En
- Onko sinulla oma TV: Kyllä
- Kuunteletko musiikkia: Kyllä
- Oletko itkenyt: Kyllä

MINKÄLAINEN/MINKÄLAISET:
- Hiirimatto: semmonen sininen, pehmeä
- Huone: Siniset seinät, laminaattilattia, marimekko verhot, jenkkisänky
- Hiukset: Vaaleat olkapäille ylettyvät
- Matto: Sininen misä on valkosii rinkuloit
- Kaverit: Monia &lt;hymy&gt;
- Housut sinulla on juuri nyt: Ruskeat ja ohkaset lökärit
- Päiväsi oli: Ihan kiva, kävin uimahallil tekemäs pari etätehtävää ja tapasin Monan pitkäst aikaa &lt;hymy&gt;
- Silmät: Siniharmaat.
- Puhelin: Nokia.

Oletko:
- Nähnyt jonkun kuolevan: En.
- Tappanut jonkun: Haloo!!?? En..
- Istunut vankilassa: En.
- Nähnyt jonkun kuolleen ihmisen/eläimen: Kuolleen eläimen oon aika montaki kertaa..
- Ollut rakastunut: Olen &lt;sydän&gt;
- Naimisissa: En, mut toivottavasti joskus tulevaisuudessa &lt;hymy&gt;
- Tanssinut tangoa: Joo, mut ei se hääppöselt näyttäny &lt;virne&gt;
- Leikkinyt poliisia ja rosvoa: Öö.. en muistaakseni
- Shoppaillut: Tietty.
- Istunut jälkässä: Kerra ala-asteel <jännä>

Ketä...
...halasit viimeksi?: JuHista
...ajattelit viimeks?: Juhista

Minkä...
...värinen puhelin sulla on? : Musta
...väriset alusvaatteet sulla on nyt päälläs?: Öö.. ei sitä ny kaikil kerrot &lt;vink&gt;
...värinen näppis sulla on tietsikassa?: Musta

Oletko koskaan...
...tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? : Öö..
...itkenyt katsoessasi Titanicia? : Vissii ekal kerral..
...uinut vaatteet päällä? : Juuh <jännä>
...laulanut vesisateessa? : En kyl muistaakseni..
...ostanu alaikäsenä alkoholia tai tupakkaa? : Juuh..
...pureskellut kynsiä? : Sillo ku o revenny tai katkennu, mut en muute..
...vienyt ystäväsi jätkän/muijan? : No en todellakaan..!!
...jättäny ystäväsi pulaan? En ainakaan tietoisesti
...luvannut olevasi syömättä karkkia? : MOOOOOONTA kertaa &lt;virne&gt;

Oletko tällä hetkellä...
...väsynyt vai pirteä? Pirtee.
...enemmän blondi vai brunette? Blondi.
...ihan pihalla? : Riippuu asiasta <jännä>
...tyytyväinen vai epätyytyväinen elämääsi?: Tyytyväinen &lt;hymy&gt;&lt;sydän&gt;

Milloin viimeksi...
...otit digikameralla itsestäsi kuvia? : Öö..?
...ostit karkkia? : Tais olla uimahallil kuukaus sit
...söit kakkua? : Keskiviikkon
- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: Farkut, raita t-paita ja huppari
- Lempi eläimesi?: Koira.
- Vietätkö paljon aikaa internetissä: En oikeastaan, koska jos oon Juhiksel ni se jumittaa koneel &lt;virne&gt;
- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä: Ei.
- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: En..
- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa: Paraikaa &lt;sydän&gt;
- Mitä teit tasan vuorokausi sitten? : Katoin Juhiksen kans Innoa <jännä>

- Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa 7? Ekoilla ryyppyreissulla Juhiksen kans...
- Onko sinulla paljon rutiineja?: Ei tuu just mielee...
- Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?: 29.2.
- Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?: ÖÖ.. ei ny just tuu mielee..
- Mitä näet kun suljet silmät?: Vaaleita läiskiä <jännä>
- Kuinka monet kengät omistat?: öö.. en jaksa laskea..
- Kuinka korkealta katselet maailmaa?: korkealt kai &lt;virne&gt;
- Olitko iloinen herätessäsi aamulla?: Joo.