IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Michael Jackson Moonwalk kirjaPerjantai 30.10.2009 16:05

Aloitin eilen lukemaan Moonwalk kirjaa oikein kirjaversiona. Kirja tupsahti postiluukusta muutama päivä sitten. Joskus muutama vuosi sitten olen lukenut kirjaa netistä printattuna versiona. Mutta nyt sain lukea sitä oikeana kirjana, joka tekee lukuelämylsestä vieläkin paremman. Kirjassa on lisäksi kuvia, jotka antavat kirjaan lisäu lottuvuutta.
Aluksi oli outoa lukea kirjaa oli omituista lukea koska teksti on Michaelin omaa kerrontaa elämästään. Michael on nyt poissa ja siksi tuntuikin niin käsittämättömältä lukea hänen kirjoittamiaansa tekstiä, joissa hän puhui muistoistaan, kokemuksistaan, ajatuksitaan ja haaveistaan.
Moni ihminen joka kirjaan tarttuu varmasti löytää tämän kirjan kautta jotain Michaelista uutta Michaelin persoonasta. Sellasita mikä on aivan väärä kuva verrattuna siihen kuvaan, jonka lehdistö on hänestä antanut.
On upeaa, että Michael kirjoitti tämän 300 sivuisen kirjan elinaikanaan ja mahdollisuuden meille säilyttää osa hänen persoonastaan tämän kirjan muodossa.
Alkaessani kirjaa lukemaan olisin kelposti voinut lukea kirjan loppuun asti. Kun sen aloittaa lukemaan on vaikea lopettaa kesken. Yön pikkutunneilla olikin minun pakotettava itseni irti kirjasta. Täytyy myös hidastaa lukemistahtiani, sillä ensimmäiset 100 sivua on jo luettu, enkä haluaisi kirjan koskaan loppuvan. Täytyypä siis rajoittaa lukemiseni muutamaan sivuun per päivä, vaikka karu totuus onkin, että jonain päivänä olen lukenut koko kirjan :(
Kirja on jollain tavalla aivan ihanaa luettavaa. Itse ainakin lukiessani sain kokea tunneskaalan naurusta itkuun. Teksti on myös mielestäni erittäin simppeliä englantia, joten kielen kanssa ei ongelmia tule.
Mutta suosittelen todella lukemaan kirjan, mikäli joku ei vielä ole lukenut :)

Michael Jackson's this is itTorstai 29.10.2009 13:31

Eilen oli vihdoin se kauan odotettu päivä, kun this is it tuli elokuvateatteriin. Kävin katsomassa elokuvan 2 x. Ihana elokuva joka herätti tunteita. Kotimatkalla yksin bussissa vieläkin kyyneleen nousivat silmiin, kun ajattelin elokuvaa.
Oli koskettavaa nähdä Michael niin täynnä energiaa, hymyilevän ja sitä intoa millä hän odotti tulevia konsertteja. Elokuva toi myös esille hänen ystävällisen ja hyvätahtoisen persoonan, joka hän oli.
Milessä vaan pyörii kysymys miksi? Tuntuu väärältä, että ihminen joka kosketti niin monen ihmisen elämää ja halusi kaikille vain hyvää otettiin meiltä pois. Vielä epäoikeudenmukaisempaa on se että ihminen joka halusi vain hyvää sai itse kärsiä niin paljon pahaa. Kai se tosiasia on vain niin että jotkut vain ovat liian hyviä tähän maailmaan.
Michael oli lahja meille ja hänen lahjansa oli toimia maailmassa Jumalan oikeana kätenä. Toivottavasti viimeistään nyt ihmiset heräävät ymmärtämään hänen merkityksensä ja oppisivat arvostamaan sitä. Jos maailmassa olisi enemmän hänen kaltaisijaan olisi tämä maailma parempi paikka meille kaikille.
Monet sanovat miten Michael on vaikuttanut heihin musiikillisesti ja tanssitaitojensa kautta. Itse rakastan Michaelin musiikkia ja ihailen hänen taitoaatanssitaitojaan. Hän tulee aina olemaan musiikin ja tanssin nero. Itse olen saanut vaikutteita hänen persoonastaan, ajatuksistaan ja elämäanarvoistaan. Siitä hyvästä jonka hän halusi jakaa kaikkien kanssa.
Ilman Michaelia moni asia elämässäni olisi jäänyt tapahtumatta, monta ihmistä tapaamatta, monta matkaa matkustamatta ja monta kokemusta kokematta. Michaelin musiikki oli myös antamassa voimaa, kun elämä oli vaikeaa ja ympärillä oli vain synkkyyttä. Michael, en voi koskaan kiittää sinua tarpeeksi siitä kaikesta, mitä olet antanut elämääni. En koskaan tule unohtamaan sinua..........
Aina kun kuulen taman laulun tuntuu kuin osa laulusta kertoisi elamastani tallainen rauhaton matkustajasielu kun olen :)


Did you ever watch the sunrise turn the sky completely red,
Have you slept beneath the moon and stars, a pine bough for your bed
Did you sit and talk with friends, though a word was never said,
Then you're just like me and you've been on the loose.


Chorus:

On the loose to climb a mountain,
On the loose where I am free.
On the loose to live my life, the way I think my life should be,
For I've only got a moment and a whole world yet to see.
I'll be looking for tomorrow on the loose.


There's a trail that I'll be hiking just to see where it might go.
Many places yet to visit, many people yet to know,
For in following in my dreams, I will live and I will grow,
On a trail that's waiting out there on the loose.


Chorus


So in search of love and laughter, I'll be traveling cross this land
Never sure of where I'm going, for I haven't got a plan,
So in time when you are ready, come and join me and take my hand,
And together we'll share life out there on the loose.



Chorus



In this world that I am traveling, I will think of you this way,
Remembering your smile, for it seems like yesterday
When we slept beneath the stars, and we dreamed about this day
Now we have come together on the loose.



Chorus



Do the trees in the forest make you sit and think of love?
Does it take you twenty times or more to count the stars above?
or I'm here now and I like it and the hours melt away,
And if I want I'll stay here another day.



Chorus



As I sit and watch the sunset and the daylight softly fades,
I am thinking of tomorrow and the friendships we have made.
I will value them for always and I hope you'll do the same,
And forever we'll explore life on the loose.



Chorus



Now the moon is softly glowing and the stars are twinkling bright
Our laughter and our friendship have cleared this cloudy night
Come and join our flickering campfire, come and sing our happy songs
And together we'll share life out on the loose.



Chorus

Listen, children, to a story
That was written long ago,
'Bout a kingdom on a mountain
And the valley-folk below.

On the mountain was a treasure
Buried deep beneath the stone,
And the valley-people swore
They'd have it for their very own.

(KERTSI) Go ahead and hate your neighbor,
Go ahead and cheat a friend.
Do it in the name of Heaven,
You can justify it in the end.
There won't be any trumpets blowing
Come the judgement day,
On the bloody morning after....
One tin soldier rides away.

So the people of the valley
Sent a message up the hill,
Asking for the buried treasure,
Tons of gold for which they'd kill.

Came an answer from the kingdom,
"With our brothers we will share
All the secrets of our mountain,
All the riches buried there."

(KERTSI)

Now the valley cried with anger,
"Mount your horses! Draw your sword!"
And they killed the mountain-people,
So they won their just reward.

Now they stood beside the treasure,
On the mountain, dark and red.
Turned the stone and looked beneath it...
"Peace on Earth" was all it said.

(KERTSI)

Terveisia taaalta Amerikasta!Sunnuntai 17.06.2007 08:12

Hyvin on taalla kaikki mennyt. nIloksenne kirjoittelen tanne yhden hassun hauskan leirilaulun. Nauttikaa :)

The littlest worm

The littlest worm
I ever saw
Got stuck inside
My soda straw

He said to me
Don't take a sip
For if you do
I'll surely slip

I took a sip
And he went down
Right through my pipes
He must have drown

I coughed him up
But he was dead
So I buried him
In _______'s bed

He was my pal
He was my friend
But now he's dead
And that's the end

annmaj haastoi...Maanantai 06.03.2006 00:45

Tehtävänanto: Täytän ja haastan seuraavat henkilöt täyttämään tämän.

ENSIMMÄINEN...
1. paras ystävä: Toni
2. suudelma: pienenä tyttönä yhdeltä pojalta :)
3. lemmikki: Kiinan kääpiöhamsteri Mikke
4. rakkaus: hmm... riippuu mitä tuolla tarkoitetaan.. On ollut monia ihastuksia ja rakkaus...
5. harrastus: näytelmäkerho

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: joskus 1kk sitten
2. Joit alkoholia: viikko sitten, kun olimme Hannan kanssa viihteellä :)
3. Ajoit autolla: viime torstaina kun olin pitämässä ala-asteikäisille 4H kerhoa
4. Soitit: no puhelimella on tullut tänään soitettua ahkerasti, kun on soneralla euron sunnuntai:)
6. Kuuntelit musiikkia: tänään radiota ja koneelta Bass N´Heleniä
7. Itkit: viime viikolla

OLETKO KOSKAAN...
1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi: Joo, exää :/
2. ollut pidätettynä? En ainakaan vielä heh...
3. uinut alastomana? no en sitäkään oo tehny.. oon nyt jääny paljosta paitsi!
4. ollut TV:ssä? ainakin 2x. Kerran haastateltiin kun sain kaupunkistipendin ja sillon kun pääsin ylioppilaax siit oli kuvattu pätkä paikallisuutisiin, mäkin vilahdin sitten muutaman kerran.
5. Harkinnut itsemurhaa? Joo
6. suudellut jotakuta ja katunut sitä? no öööh... en varmaan...
7. Pelännyt? joo

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset? No erityisopettajan tai nuorisotyöntekijän uraa tai jotain siihen suuntaan..
2. paras ystäväsi? ei ole yhtä vaan monta:) Hanne, Hanna, Senja, Suvi, Tiia, Aino (nimet eivät sitten ole missään järjestyksessä..)
3. sinulla on päälläsi?yövaatteet

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. Katsonut telkkaria
2. Soittanut puhelimella
3. Nukkunut
4. Syönyt
5. Surffaillut netissä

Haastan:
Kish_Mystique
Sennu
Mitty_
Marcooh
aradia
kisu_84


« Uudemmat - Vanhemmat »