IRC-Galleria

Olipa kerran iloinen ampiainen Marokossa. Sen herkkua oli klementiinit.
Eräänä päivänä hänellä kävi valtava mäihä, hän löysi kokonaisen klementiinikaupungin! Siellä oli pahvisia taloja täynnä kypsiä, mehukkaita klementiinejä. Hän sukelsi yhteen sellaiseen ja nautti mahan täydeltä makeaa. Sitten hän otti pikku tirsat siellä klementiinien seassa.
Kun hän heräsi, oli pimeää ja kylmää. Vaikka ampiainen joi aamupalksi runsasenergistä klementiinin nektaria, hän ei jaksanut lentää eikä tehdä mitään muutakaan. Häntä vain väsytti ja palelsi. Väsytti niin paljon että pelkäsi kuolevansa. sydämenlyönnit harvenivat harvenemistaan ja niin hän taas nukahti.
Ajantaju oli poissa mutta hän eli. Oli taas valoisaa mutta taivasta tai aurinkoa ei näkynyt missään. Hän heräsi johonkin kamalaan luonnonilmiöön. Jotakin ihmeellisiä nakkeja tuli ryhmissä kourimaan hänen klementiinejään. Ne vierittelivät niitä ees taas ja ampianen oli vähällä hautautua ja murskautua niiden alle. Yhtäkkiä tuli kahiseva sumu ja sulki sisäänsä juuri sen klementiinin jolla hän istuskeli. Se oli hirveää. Vain hän ja hänen aamupalansa, eikä minkäänlaista pakotietä. Ja sitten ampiaisen nenään tunki haju. Vähän kuin ne ruskeat, pahat klementiinit joita hän joskus maistoi.. ja jotakin muuta. Lemu oli kaamea. Kohta alkoi kuulua jyskettä. Jotakin sateli.. järkälemäisiä, haisevia, eri kovuisia ja muotoisia esineitä.. häneen osui jotakin ja hänen tilansa kävi yhä ahtaammaksi. Osui taas ja häneltä halvaantui toinen puoli kehosta. Hän vain odotti seuraavaa iskua. Sitä ei ikinä tullut. Oli pimeää. Kosteaa, mädäntynyttä ilmaa oli vaikea hengittää, ja hän vain odotti että vaipuisi taas siihen samaan horrokseen ja heräisi paremmassa paikassa. Marokossa, auringonpaisteessa.
Niin hän vaipuikin horrokseen, mutta ei enää ikinä herännyt. Sen sijaan hän hautautui yhä suurempaan läjään biojätettä.

Tämän tarinan opetus oli se että ei ikinä makeaa mahan täydeltä!

Olen käsittämättömän pahoillani ampiaisen kohtalosta. En vain kyennyt kuulemaan sitä rutinaa joka olisi lopettanut hänen kärsimyksensä nopeasti kuten olisi pitänyt. Sen sijaan, heitin häntä muilla biojätteillä toivoen että osuisin paikkaan joka veisi hänetä tietoisuuden pois. Miten kävi, emme koskaan tule tietämään. Vaihtoehtoja ei ollut.. muuta kuin kuolo tässä kylmässä Suomen maassa.

Tuuli menee Teron porukoille jouluks, siis mmhitäh?? Noinko helposti ikisinkku koukutetaan, nalkuttamalla ja olemalla nätti.
On se hienoa että joillekin asiat on noin selkeitä ja helppoja. (Ei kyllä siltä näyttänyt aina talossa.) ..Toisaalta, jos minä joutuisin BB-taloon Estorin kanssa niin varmaan oltais erottu jo 5 kertaa.

Mutta huhhuh. Kateeksi käy tai sitten ei. en tiä. On ne kyl söpöjä. tai en tiä.. kamaaaaan!!!!!!

Onpa päässyt aika vierähtämään ilman päiväkirjaa kun ei ole ollut nettiä! varsin järkyttävää se!
Eihän sitä enää keksi mitä tänne kirjoittaisikaan.. tupareista, koulukammosta, vaiko siitä kuinka 400g:n makaronipussi tulee halvemmaksi kuin kilon? noh, kerronpa kaikesta lyhyesti ja ytimekkäästi.

Tuparit. Oli mukavat. Paikalla oli vain tarkoin harkittu valiojoukko läheisimpiä ystäviämme. (..50% kutsutuista ei päässyt paikalle, mutta sehän ei meitä yllätä) Ihan hävetti kun jotkut toivat tuparilahjojakin. Enhän minä muutakaan kuin kerran vuodessa tai useammin. Enkä muuten tosiaan tee sitä tahallani!! Aina vaan tulee joku asia mikä vie kämpän alta. Toivottavasti nyt saadaan asua tässä edes puoltoista vuotta ennen kun se vuokraemännän sisko tulee saksasta ja haluaa vallata meidän rakkaan retrokämpän ja muuttaa sen luksuslukaaliksi. Tai sitten tulee ilouutinen että laitetaanpa teidän huoneistoon kivempi kylppäri! Onhan tuo nykyinen vähän kämänen. Ja niin ne remppamiehet tulee ja juo keffetta airameistaan täällä sen 6 viikkoo, kunnes alkaa miettiä jospa sitä jotain pitäs jo tehdä kun on enää päivä aikaa.
..ainiin, mun piti kertoa tupareista! no, meni jo.

Koulukammo. Ei se muuten mutta kun se vaan oli niin hirveeä että oli pakko lähteä. Onko järkeä kärsiä jatkuvasta turhautumisesta ja huonotuulisuudesta vielä yli puoli vuotta ja sitten miettiä mitä tekisi, jos voi tehdä saman asian puolessatoista vuodessa mukavammin ja oikeasti oppiakin jotakin? Mikäs kiire minulla on minnekään. Sitäpaitsi uskon että mahdollisuuteni alan töihinkin on paljon paremmat kun olen ollut kauemmin työssäoppimassa ja useammassa paikassakin. Opettajanihan sen minulle juuri ytimekkäästi sanoi että ei minua siellä tarvita, on heitä muutenkin tarpeeksi. No hell yeah! Sille opettajalle kyllä yksikin oppilas on liikaa, harmi vaan että niitä on 27.

Makaronipussit. 400g makaronia maksaa 25c ja 1kg noin euron enemmän, samaa merkkiä ja lajia. Ja silti ihmiset ostavat näitä isoja kuin olisivat suuria taloudellisia ajattelijoita! hihhii, no ei minua haittaa. Kertyyhän siinä vähemmän roskaa.

Mutta koska nyt tuparit jäi niin vähälle pakinoinnille, liitän oheen kuvan. Kippis!

Ei tarvinnut kuin mennä vessaan Helsingissä niin sai jo osakseen huonoa palvelua. Rasittaa jo ne kolikkoautomaatilla varustetut käymälät mutta kärttyisä rahastajamummo on vielä vähemmän minun mieleeni. Mummeli ei voinut edes kertoa alkuun että siihen piti maksaa vessamaksu vaan ärähti "hei!!" ja odotti jotakin tapahtuvan. Kahdelta tytöltä se kustansi tietysti kaksi euroa että sai rakkonsa tyhjentää. Tervetuloa Helsinkiin saakelin landepaukut!

Löytyihän sieltä vaikka mitä. Monta H&M:ää ja Mango, jota ei löydy edes JiikooÄllästä. En sieltä tosin mitään ostanut, mutta nättejä vaatteita oli. Fazerin Kahvilaa/lounasravintolaa pitää ylistää huikeasta salaattiannoksesta johon sai itse valita lisukkeita ja ja vielä muhkean leivän kaupan päälle. Ei ollut sadistisen kallis kun ilmaista vettäkään ei saa joka paikasta. Eikä ne jälkiruoatkaan pahoilta näyttäneet, ja mitä eskolta sain pähkinätorttua maistaa, oli makukin taivaallinen. Harmi että siinä vaiheessa omaan massuuni ei mahtunut jälkiruoan muruakaan, vaan päätin säästää makeanhimoni ylistettyyn laatukahvilaan Ekbergiin.

Kondiittoriopettajani on suorastaan ylistänyt tätä Suomen vanhinta kahvilaa Ekbergiä, huikeista leivoksista ja palvelusta, joten päättelin että se ei voi olla huono satsaus. Astuimme sisään ja katselimme esille pantuja leivoksia ja pullia. Mikään ei varsinaisesti houkutellut. Valikoima oli suppea ja leivoksista puolet sisälsi marenkia jota arvostan konditoriatuotteena yhtä paljon kuin hattaraa. Siistiä työtä kondiittorimestarit olivat tehneet, mutta mitään erikoisen upeaa en nähnyt, jos koristelua lainkaan. Kaikki oli hyvin simppeliä. Opettajani oli käskenyt ehdottomasti kuvata näitä "luomuksia", jos kahvilaan astuu, sillä näistä saisi hienoja ideoita omiin tuotteisiin. En kuitenkaan nähnyt mitään syytä nolata itseäni kameran kanssa, kahvilassa istuvien elitistiporhojen edessä, sillä näky ei ollut Prisman herkkuhyllyjä mainittavampi. Istuimme yllättävän rahvaanomaisesti kalustettuun pöytään. Tarjoilija saapui vaivaantuneen näköisenä palvelemaan meitä. Tuntui kuin pukukoodimme olisi ollut väärä tai meissä olisi ollut jotakin muuta epämiellyttävää minkä vuoksi meidät olisi pitänyt heittää pihalle, mutta tarjoilija ei epävarmuuttaan vaan uskaltaisi tehdä meille sitä. No, joka tapauksessa, tilaaminen oli hankalaa kun lista ei ollut täysin ajan tasalla vitriinituotteiden kanssa. Yritin kuitenkin olla nopea kun tyttö siinä odotteli tilaustani, enkä halunnut vaivata häntä kauaa. Päädyin johonkin sitruunatorttupalaan joka oli aivan ylihinnoiteltu, ja kahviin, joka sekin maksoi huikeat 2,90. Morkkis iski heti kun tarjoilija lähti hoitamaan tilausta. Tilaus tuli ja yritimme nauttia siitä ainutkertaisesta tilaisuudesta, sillä se oli varma että tähän paikkaan ei enää koskaan erehdyttäisi. Torttu oli ihan hyvää, mutta ikinä en siitä olisi maksanut paria euroa enempää ilman sosiaalista painetta. Kahvi ei ollut Teboilin Juhlamokkaa mainittavampaa (+maito tuli kermanekassa joka 3:lle jaettuna oli aivan liian vähän). Kaverit hairahtuivat jättimäiseen "Ranskalaiseen"marenkiin joka näytti upelta suklaaraitaiselta pilveltä, mutta joka paljastui juuri siksi mitä marenki on, kova möhkäle sokeria, mauttomilla kaakaoraidoilla. Puolisen tuntia supisimme äimistyneinä siitä kuinka paska paikka tämä kahvila oli ja maksoimme ostoksemme tekohymyissä suin. Kun vihdoin olimme pässeet pihalle, ikävä Jyväskylään oli jo niin kova että hyppäsimme paikallisbussiin.
Kuinka ollakaan bussikuski vaikutti äärimmäisen työhönsä kyllästyneeltä ja oli hyvin vastahakoinen ottamaan rahojamme vastaan kun "lipun vois etukäteenkin ostaa tosta ulkooo(..prkl)". ..öö, aijaa, kiva tietää tuokin. Tervemenoa saakelin landepaukut!

Terve vaan teille Helsinkiläiset. Aina jaksatte yllättää niin positiivisesti kaukaa tulevia. Ja moro.

..kun vihdoin poistuu vessasta luuhattuaan siellä koko illan, niin sitten tuleekin pissahätä.

Kilahtihan se vähän, mutta eikös me kaikki joskus. Mun on ainakin pakko joskus paukuttaa ovia. Eikä viikkotehtävässä todellakaan ollut kaikkien muidenkaan asenne aina niin paikallaan. Silti se tekopyhä Andreas sun muut jaksaa jankuttaa et me kyl oltiin niin hyväl asenteella ja kaikki meni nappiin. Kyl sen näkee jo siitä välttelystä et ne syyttää Anttia. Eihän ne ees kato sitä päin. Hirveen julmaa porukkaa siellä tänä vuonna :( Onhan se Antti toki hiukan dorka aina välillä.. mut teki Cheryl sille tosi kettumaisesti. Antti vaikutti et se oikeesti välitti siitä ni ei ihme et tulee hiukan rumaa kieltä sellasen ympäriinsä nuoleskelun jälkeen. Eihän nuo pikku pojat osaa sanoo mikä niitä oikeesti kaihertaa. Ne vaan sulkeutuu kovan kuorensa sisään ja väittää että pilluahan minä vain halusinkin.

jees. nojuu, on tää ehkä noloin päiväkirjamerkintä ikinä, myönnän.
Ei nyt vaan ollut muutakaan tekemistä. Kai mää tän kohta poistan :P

Listaa viis laulua ja jotain mistä pidät mut voi olla huonoja juu....

(pauliina sano et se ei kyl tykkää mistään laulusta)

mut mää laitan

1ö. Kristiina Wheeler - sunny day(soi päässä ja on huono)
2. Zen Café - Virpi
3. Muse - Can't take my eyes off you
4. Beegees - itsoukei didjuusiilkföakffjklllöpaa
5. joku muu, mikä?

seottaa.

Eilen liikkui huhua että pyssymies saatiin kiinni Harjun koululla. Tänään huhuttiin että koulun pihaan on sytytetty kynttilä, joka pienen laskutoimituksen suoritettua tarkoittaisi sitä että kynttilän sytyttäjä tulisi ensi viikon alusta ampumaan meidät kaikki. Muutama oppilas suunnitteli jo jäävänsä kotiin alkuviikosta. Molemmat huhut osoittautuivat melkein perättömiksi. Joku oppilas uhkaili tuntiessaan olonsa uhatuksi ja pahaa-aavistamattoman ammattikorkeakoululaiset sytyttelevät kynttilöitä Kauhajoen uhreille. Mutta Jos kukaan ei olisi tiennyt kynttilän sytyttäjästä, jos se olisi vain ilmestynyt koulun pihaan ja palanut siinä epäröivien oppilaiden edessä, kuka olisi tullut maanantaina tai tiistana kouluun? Olisiko liian noloa jäädä kotiin tuollaisen pelossa? Ehkä jos kaveritkin niin sitten itsekin kehtaa jäädä kotiin. Eipä sitä voi oikeen naiivin optimistisestikaan suhtautua tuollaisiin asioihin. Kyllä Jyväskylään yksi jos toinenkin mielenhäiriöinen nuorimies mahtuu jos Kauhajoellekin.
Joskus ei olisi tullut mieleenkään että tämmöisiä asioita tarvitsee joskus pelätä. On kai se edelleen todennäköisempää kuolla autokolarissa kuin koluammuskelussa, mutta kuinka todennäköistä on tulla yönhämärässä moottorisahamurhaajan murhaamaksi pihatiellä kauhuelokuvan jälkeen? Pelko on turhaa, joskus. Toisaalta taas se on yksi tärkeimmistä vaistoista. Mutta mitään tekemistä sillä ei ole vapauden tai paremman yhteiskunnan kanssa ..tai mitä huuhaata nämä säälittävät, julkisuudenkipeät pipipäät sitten ovatkin yrittäneet peräänkuuluttaa.

Yksi heistä oli täällä jo kun heräsin. Hääräsi äidin kanssa keittiössä. Teki pitsaa illaksi, omalla tavallaan. Päivänsankari pelasi koneella. Kolmen tunnin kuluttua saapui muut pojat. Hekin tekivät omat pitsansa, siinä kun minä pursottelin kakkuun kermaa ja äiti tiskaili vieläkin. Osa lähti ulos ulkoiluttamaan tietokoneen hiirtä tai jotain vastaavaa, kun yksi jäi soittelemaan kitaraa keittiöön. Nyt he kaikki mölisevät keittiössä ja syövät pizzojansa. Äiti juttelee välikommentteja.

Niin vapaata. Niin stressitöntä. ja niin hauskaa. Vaikka meidän äiti on samassa huoneessa..!!??


Tämä ei olisi tullut kuuloonkaan silloin kun minä olin teini. Silloin piti hävetä kaikkea.
Eikä koskaan voinut keksiä tuosta vain jotain todella outoa ja tehdä sitä. Kaikki oli niin suunniteltua, varautunutta, kaavoihin kangistunutta ja epäaitoa. Olinpa tylsä teini.

Teininä minun synttärini olivat jokseenkin laimeita. Sitä vaan jännitti että miten kaikki kolme viihtyisi. Etukäteen leivoin pizzaa ja toivoin ettei olisi mitään mistä joku ei tykkäisi. Jotain keksejä ja kakkua piti myös olla. Ehkä sulkaakakkua niin kaikki tykkäisivät. Musiikkivalikoimanikin olivat huonot. Pitäisiköhän ostaa levy josta kaikki tykkäisivät vai kehtaisikohan noita kasetteja soittaa johon olen itse äänittänyt kaikenlaista noloa.. oivoi. Kun kaverit tulivat niin istuttiin visusti minun huoneessa, syötiin pizzaa ja suklaakakkua. Juteltiin ja katseltiin ehkä valokuvia. Varmuuden vuoksi olin vuokrannut leffan naapurikaupungista, mutta sekin oli huono. Loppujen lopuksi synttärit olivat ihan kivat, kuten edellisenäkin vuonna, mutta vain kovin samanlaiset.
Sitten kun alkomahooli tuli kuvioihin, ei enää tarvinnut niin paljon miettiä mitä tekisi. Enemmänkin sitä, kuka tulisi. Puolella kutsutuista oli aina jotakin muuta menoa. Se oli pettymys, mutta hauskaa oli sillä pienelläkin porukalla. Vähitellen synttärit alkoivat kuitenkin taas muistuttaa toisiaan. Kukaan ei pääse ja yritetään ottaa ilo irti pienestä porukastamme samalla kaavalla kun edellis vuonna. Ainostaan erillaiset piirakat ja kakut pöydässä.
Onneksi tänä vuonna ei ole kämppää niin ei tarvitse pitää synttäreitä. Haluaisin lähteä vaikka keilaamaan! Eikä sinne edes tarvita isoa porukkaa, jos vain saisi neljä ihmistä lähtemään niin ei tulisi rata turhan kalliiksi. Neljä ihmistä.. sekin vaatii aikamoisia promootiotaitoja minulta, vaatimattomalta nyhveröltä.