IRC-Galleria

Kesaminkki

Kesaminkki

I used to want you, now I don't want to
Mun elämä on selittämättömän hyvää, ainakin mitä tämän viikon tapahtumiin tulee. Eilen sirkus. Tänään Tikutaku. Huomenna fäshönii. Kyllä taas on voita molemmin puolin leipää.

Niin siitä sirkuksesta. Täti sydän Sirkus Finlandia. Alun epämukavat penkit, eläimen haju ja ahdistavat pellet unohtuivat, kun show pääsi käyntiin. Äkisti taas muistin, miksi lapsena tein itselleni lupauksen lähteä kiertämään sirkuksen mukana. Oon sitä paitsi ihan varma, että sirkuslaisilla käy vapaailtana tolkuton flaksi baarissa.
No. Mä en olis mä, jos en kaiken viihtymisen keskellä olis alkanut pohtia sirkuksen syvempää olemusta. Siis että mistä siinä ihan oikeasti on kyse, miksi ihmiset ilta toisensa jälkeen täyttävät katsomot äärilleen, ostavat ylihinnoiteltua popcornia ja sietävät pölyävää sahanpurua. Mä en halunnut uskoa että pelkkä viihde saisi tuvan täyteen ja ihmiset hurraamaan: mun ensimmäinen teoria oli, että pihvinä on pelkojen kohtaaminen. Ihmiset menevät katsomaan, kun joku tekee jotain huimaa ja pelottavaa: käsittelee villejä ja arvaamattomia eläimiä (kissapedot, mursut) tai isoja eläimiä (elefantit, hevoset), uhmaa painovoimaa ja korkeita paikkoja (trapetsitaiteilijat, nuorallatanssijat), käsittelee vaarallisia objekteja kuten tulta (tulennielijät ja muut liekkitaiteilijat) tai teräaseita (taikuri, joka heittelee puukkoja kaunista, pyörivään tauluun kiinnitettyä naista kohti tai sahaa samaista poloista kahtia). Etenkin ennen vanhaan sirkukset olivat myös friikkishown tyyppisiä paikkoja, joissa saattoi nähdä sellaisia kauhistuttavia juttuja kuin parrakkaita naisia, voimamiehiä / jättiläisiä tai kääpiöitä. Pelleistä ei kai tarvitse erikseen edes puhua. Ne on vain puhtaasti pahoja.
Mun loistava teoria kuitenkin torpedoitiin. En enää muista perusteita mutta lannistuin sen verran, etten väitä edelläesitetyn olevan totuus. Ehkä kyse on kuitenkin pohjimmiltaan puhtaasta viihteestä: mennään katsomaan jotakuta, joka on tolkuttoman taitava jossain. Ihailemaan. Ihmettelemään. Sellasta.
Joka tapauksessa eilisestä sirkuskokemuksesta jäivät mieleen ainakin tolkuton yhdelläkädellä seisova jamppa, jonka kroppa oli ihan naurettavan näköinen. Se oli kuin suoraan anatomian oppikirjasta: joka ikinen lihas erottui ja yhdessä ne muodosti tasapainoisen, käsittämättömiin juttuihin kykenevän kokonaisuuden. Sen vartalonhallinta oli jotain aivan uskomatonta, ja mä en voinut olla miettimättä, minkälaisista ammattivaivoista se kärsii. Että mikä osa sillä hajoaa ekana ja toivottavasti se ei käy kesken näytöksen.
Toinen suosikki oli sitten hylkeet. Tolkuttoman näköisiä eläimiä, miten sellasia on? Tai siis eihän ne vedessä ole mitenkään absurdeja, mutta noin kuivalla maalla ne oli kuin jotain mutantteja. Toivon ettei ne kauheasti kärsineet.
Jesh. Se on hei siellä Auroran kentällä vielä 5.11. saakka, kannattaa mennä!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.