IRC-Galleria

Krapula.
Duunivuoro.
Helvetillinen räntäsade.
Jokseenkin järkyttävät eduskuntavaalit.
Jos kaikki edellä mainitut sattuvat osumaan yhdelle ja samalle sunnuntaille, tuloksena on armoton maanantai ja totaalinen aivokenia. Tunnelma pilalla ja paha mieli.

Takana pitkästä aikaa hämmentävin ja valtaosaltaan myös melkoisen mukava viikonloppu. Vielä kun sais näistä arki-illoista jotenkin vähemmän eksistentiaalisia.

Lähetin kerran hamassa nuoruudessa eräälle ystävälle sunnuntai-iltana viestin, jonka yksi lause tiivisti kaiken olennaisen. Se kuului seuraavasti: "Miksei sitä muka aina vois olla hauska, haluttava ja humalassa?". Ehkä siksi, että kansanterveydelliset haittavaikutukset olisivat musertavat. Mutta onhan silläkin ajatuksella kiva leikitellä.

Oispa elämä joskus edes vähän helppoa. Niin ettei aina tarvitsis ajatella ja punnita ja pohtia ja käännellä. Jarrutella. Suojautua. Pitää etäisyyttä. Olla valppaana sudenkuoppien, kompakysymysten ja petkuleiden varalta. Olla jatkuvasti valmis sivaltamaan takaisin, hymyilemään vinosti, ironisoimaan, nostamaan keskisormi pystyyn, sanomaan viimeinen sana. Miten ihmiset ei ole mukavampia toisilleen?

Löysin seuraavan pätkän muuton yhteydessä paikasta, jonne oma nuoruus menee kuolemaan. *syvä huokaus*

"Ne sanoo
sun pitää jaksaa kyllä sä pärjäät
leuka pystyyn älä itke anna olla
ei saa luovuttaa kaikki kääntyy hyväksi
meidän pitää puhua.
Ja elämä
menee mainoskatkolle.
- -
Jos tietää mitä todella tarvitsee
ja tahtoo,
onko silloin lupa
murtaa toisen sydän?"