IRC-Galleria

Kesaminkki

Kesaminkki

I used to want you, now I don't want to
Toisinaan aivan ihmeelliset pikkuasiat muuttuvat kynnyskysymyksiksi. Tämä ajatus sinkoutui päähäni tänä aamuna kello 5.55 metron liukuportaissa, mutta ikävä kyllä en enää muista, mistä tapahtumasta tai assosiaatioketjusta se alunperin sai kimmokkeensa. Mutta siis Ihan Pienet Asiat, ne kärpäset, jotka joskus muuttuvat Valtavan Kokoisiksi Aiheiksi (aivan oikein, härkäsiksi), tallovat kaiken tieltään ja pilaavat ympäristönsä kuten Muumien Mörkö. Mun eräs ystävä esimerkiksi on dumpannut kaikin puolin lupaavan poikaystäväkokelaan, koska tällä oli ruma tukka ja väärä lahesuhe, ja toisen, joka käytti vastuuttomasti sanaparia "pikku veijari". Yksi toinen puolestaan antoi pakit pojalle, joka tuli treffeille Bobrikov-tyyppinen krimiturkkinen korkea talvihattu päässään. Yhden deitti käytti tekstiviesteissään ärsyttävän epäsuomalaisesti liikaa vastaanottajan etunimeä tyyliin "Maija, olipa kiva nähdä sua tänään!". Mä itse en oikein voi kuunnella Suburban Tribeä vaikka ne soittaa hienosti ja Ville paitsi laulaa upealla äänellä myöskin näyttää hävyttömän hyvälle - se vain lausuu enkkua niin suomalaisittain, että tärykalvoja alkaa syyhyttää. Tietystikään näissä tapauksissa ei esillä ole koko totuus eivätkä syyt ole ehkä ihan ainoita, mutta pihvi kuitenkin lienee selvä: miten jokin ihan mitätön sivuseikka, jota joku toinen ei edes huomaisi, saattaa muuttua ydinlaskeuman veroiseksi kuolettavaksi pilveksi, joka laskeutuu asianosaisen pään ympärille ja peittää näkyvistä kaiken hyvän. Ja nämä ihan oikeasti edelleen ovat asioita, jotka nousevat ensimmäisenä esiin kyseisten ihmisten kanssa kyseisistä aiheista puhuttaessa.
Toisaalta taas samat pienenpienet seikat voivat pelastaa monta juttua. Mun yksi toinen ystävä tapaili sinnikkäästi erästä epäilyttävää tapausta lähinnä siksi, että tällä oli suden silmät ja pituutta yli 190 senttiä; yhtä epäluotettavaa laivamuusikkoa treffattiin sitäkin useampaan kertaan lähinnä siksi, että se muistutti (hyvällä tavalla) etäisesti kreivi Draculaa.
Kuvaavaa kuitenkin on, että näiden muistelussa on vaikea osoittaa sitä yhtä, vaa'an keikauttavaa hyvää juttua, kun yleensä niitä on niin monta ja ne on kaikki niin kivoja; noihinkin esimerkkeihin sain todella kaivella muistiani. Ne on yleensä ihan arkisia seikkoja, taas kerran muille kenties näkymättömiä tai ainakin yhdentekeviä. Ne kertoo usein siitä, että tuntee tarkkailunsa kohteen melko hyvin, ja sen tutut eleet herättävät kenties hellyyttä ja sellaista... emmätiedä, liikutusta, jonka edessä sanatkin loppuu ja tekee vain mieli ottaa syliin ja rutistaa.


Mä katson tarkkaan ilmeitä,
jotka kertoo että sä oot sä.
Mul' on tasan kaksi ilmettä,
toinen niistä nyt on käytössä

- Zen Cafe: Pahat päiväsi
Oltiin tänään Reinon kanssa oikein massiivi-idiootteja ilkimyssikoja: haukuttiin ihmisiä niiden selän takana tosi rumasti, ilveiltiin, matkittiin - ja naurettiin katketaksemme. Oli se kyllä käsittämättömän hassua.
Nyt mulla on mun mielestä silmät eri korkeudella ja ehkä vähän kierossa. Sen siitä saa.

Nolo Simba-paita ja muita keskenkasvuisuuksiaKeskiviikko 28.03.2007 20:53

Oon jotenkin viime kuukausien aikana joutunut muistelemaan taas kaikkia sellaisia hassuja sanontoja, jotka joskus ala-asteikäisenä oli täysin normaalia kommunikointia eikä siis yhtään vitsikästä tai muutenkaan tilanteisiin sopimatonta. Tämän päivän kontekstiin tuotuna ne on jotenkin viehättävän 1980-lukusia, ehkä vähän hassunkuulosia ja ah, niin nostalgisia. Ja niin yrjönaama-sektiota ettei mikään.
"Tiks lukkoon ja aurinko sulatti avaimet!" Ihan ehkä pahinta mitä saattoi kesken väittelyn tehdä, jos oli siis kyllin liukaskielinen ja käytti kärppänä puheenvuoronsa hyväkseen. Ton jälkeen ei toinen voinut sanoa mitään, tai jos se edes yritti, sitä ei tarvinnut huomioida mitenkään. Kert ne avaimet suli auringossa, eikä uusia saanut mistään. Nii kert.
"EPISTÄ!!!" Sopi melkein kaikkeen, missä itse jäi jotenkin epämiellyttävästi alakynteen, esim. silloin kun väittelykumppani oli käyttänyt tiks lukkoon -korttinsa. Epistä, ei noin saa tehdä! Ja sitten kuumeisesti keksimään uusia sääntöpykäliä, joita toinen oli laiminlyönyt.
"Ite oot!" Tuo sopii edelleen hirveen hyvin mitä moninaisimpiin tilanteisiin. Variaatioita on tietysti "äitis / isäs on / oli" sekä "housuissas on". Muutamat aikuiset käyttävät näitä edelleen kuolettavina aseina keskusteluissa. Mitä noitten jälkeen on sanottavaa enää kellään.
Sitten oli kaikkia näitä onomatopoeettisia versioita ääntelyistä, kuten "krooh-pyyh" ja "äh-puh". Musta jotenkin aivan riemastuttavia edelleen, ja ihan hyvästi elvytettävissä.

Mulla on yksi ystävä, joka ei usko psykologiaan. Aivan oikein, ei usko. Sen mielestä ihmiset on niin monitahoisia, että niitä ei voi typistää joihinkin teorioihin, persoonallisuustyyppeihin ja käyttäytymiskaavoihin. Tavallaan mun mielestä varsin uljas näkökulma, olla jotain niin erityistä ja ainutlaatuista ja ihan muuta, ettei kukaan koskaan. Ei kukaan koskaan ole ollut samanlainen, tule olemaan samanlainen tai tule edes täysin ymmärtämään tätä erityislaatuisuutta. Ja tavallaanhan se onkin juuri noin. Mutta... samalla myös ihan uskomattoman arrogantti ja omahyväinen mielipide. Mitä siitäkin tulis, jos kaikki haluais vain olla solisteja? Kuka komppais, kuka laulais stemmaa? Mille kokonaisuus kuulostais?

On tietenkin asioita, joissa ei pitäisi tyytyä rytmiryhmän jäsenyyteen tai toiseen viuluun, vaan pyrkiä kohti parrasvaloja ja vaatia se kärkipaikka. Se tai ei mitään.
Sitten mä olen myös sitä mieltä, että mikään tässä elämässä ei periaatteessa tule ilmaiseksi - ja mitä parempi ja tavoiteltavampi asia, sitä kovemmin pitäisi olla valmis näkemään vaivaa sen eteen. Sitten taas toisaalta on asioita, jotka on hyviä ja tavoittelemisen arvoisia, ehkä jopa parhaita tässä maailmassa, mutta joiden pitäisi kuulua kaikille itsestäänselvästi. Mun mielestä esimerkiksi on hullua sanoa, että joku on ansainnut hyvän ja toimivan suhteen tai rakastavan puolison - ei kenenkään tarvitse ansaita rakkautta, turvallisia ja onnelliseksi tekeviä ihmisiä ympärilleen tai tasa-arvoisia, arkea helpottavia ihmissuhteita. Niitten pitäisi olla kaikkien ihmisten ulottuvilla ihan jo siksi, että nämä ihmiset sattuivat syntymään tähän maailmaan. Pitäis muttei ole. Maailmassa on virhe.

My bed is king-size!Perjantai 23.03.2007 20:27

Katsoin eilen elokuvan Marie Antoinette, ja pidin siitä odotuksieni vastaisesti koko lailla. Mun mielestä valkokankaalle oli kiintoisasti vangittu se toinen puoli hemmotellusta ja kansan rahoilla bakkanaaleja järkkäilevästä teiniprinsessasta: sen ulkopuolisuudesta omassa elämässään, kaikesta siitä ulkokultaisesta hovielostelusta ja sen vitsikkyydestä, tomppelista retardi-aviomiehestä nyt puhumattakaan. Lisäksi tämä kaikki oli tehty luonnollisesti kovin kauniisti ja uneliaalla tunnelmalla, hyvin sofiacoppolamaisesti kuten asiaan kuuluu. Pidin siis.
Mutta se ei ollenkaan ollut eilisen kiinnostavin pointti. Eilen oli Hyvän Käytöksen Päivä, joka osuu kuulemma kerran vuoteen. En luultavasti osannut nauttia siitä ollenkaan kylliksi, sillä olin niin hepnaadilla lyöty. Mä, käytöstapojen ja toisten ihmisten huomioonottamisen suuri fani ja puolestapuhuja numero yksi olen jo melkein tottunut siihen, ettei kannettu vesi pysy kaivossa ja että pyhän kahden viikon rajan rikkouduttua ei tarvitse yrittää enää ollenkaan eikä mitään kannata siis odottaakaan. Hyväähän tossa toki on se, ettei voi yllättyä enää kuin positiivisesti. I want candy.

Tosta johtuikin mieleeni toinen teema, jota pohdiskelin tällä viikolla. Nimittäin se, kuinka mukavaa ihmisten kehuminen (aiheesta) onkaan. Mä uskon palautteen voimaan, ja etenkin positiivista sellaista annan kernaasti ja kuuluvaan ääneen. On kuitenkin ihmisiä, asioita ja tilanteita, joista ei parhaalla tahdolla eikä pienellä taiallakaan saa keksittyä mitään ystävällistä sanottavaa (ja tää nyt ei oikeasti liity ton edellisen kappaleen sankariin, vaikka se niin takuulla luuleekin. Minä. Minäminäminä. Minä. :). Se on oikeasti kamalan raastavaa, koska joissain tilanteissa tietää, että oma panos ja kontribuutio on kovin odotettu, kenties jopa ratkaiseva. Ja kun ei halua sanoa rumasti, ei voi sanoa ollenkaan. Ja sitten kaikki on hiljaa ja katsoo odottavasti ja itse vain miettii posket kuumottaen, että miten ne alienit ei ikinä abduktoi oikeaan aikaan ja että onpa se ilmoja pidellyt.

Mä kävin tänään kampaajalla. Tampereella. Kyllä, ajoin sinne Helsingistä edestakaisin vain tukanleikkuun ja värjäyksen vuoksi. Ei, se ei ole kovinkaan hankalaa eikä sen kalliimpaa kuin saman operaation suorittaminen ventovieraalla ihmisellä täällä pääkaupunkimme kiihkeästi sykkivässä ytimessä. Monille vain, esimerkiksi kaljuille tai sänkitukkaisille janttereille, on toisinaan ihan kamalan vaikea selittää ja perustella Ihmisen ja Ihmisen Hovikampaajan välilllä vallitsevaa Herkkää Yhteisymmärrystä ja Sielujen Tasapainoa. Se vaikuttaa ihan kaikkeen, uskokaa kun sanon. Ei siis ole ollenkaan liioteltua sanoa, että kannatan hetkellisesti jopa yksityisautoilua ja käyn kampaajalla maailmanrauhan puolesta.

Loppu.


I've learned the world's bigger than me,
you're my daily dose of reality

- Creed: Stand Here With Me

AivokeniaTiistai 20.03.2007 01:24

Krapula.
Duunivuoro.
Helvetillinen räntäsade.
Jokseenkin järkyttävät eduskuntavaalit.
Jos kaikki edellä mainitut sattuvat osumaan yhdelle ja samalle sunnuntaille, tuloksena on armoton maanantai ja totaalinen aivokenia. Tunnelma pilalla ja paha mieli.

Takana pitkästä aikaa hämmentävin ja valtaosaltaan myös melkoisen mukava viikonloppu. Vielä kun sais näistä arki-illoista jotenkin vähemmän eksistentiaalisia.

Lähetin kerran hamassa nuoruudessa eräälle ystävälle sunnuntai-iltana viestin, jonka yksi lause tiivisti kaiken olennaisen. Se kuului seuraavasti: "Miksei sitä muka aina vois olla hauska, haluttava ja humalassa?". Ehkä siksi, että kansanterveydelliset haittavaikutukset olisivat musertavat. Mutta onhan silläkin ajatuksella kiva leikitellä.

Oispa elämä joskus edes vähän helppoa. Niin ettei aina tarvitsis ajatella ja punnita ja pohtia ja käännellä. Jarrutella. Suojautua. Pitää etäisyyttä. Olla valppaana sudenkuoppien, kompakysymysten ja petkuleiden varalta. Olla jatkuvasti valmis sivaltamaan takaisin, hymyilemään vinosti, ironisoimaan, nostamaan keskisormi pystyyn, sanomaan viimeinen sana. Miten ihmiset ei ole mukavampia toisilleen?

Löysin seuraavan pätkän muuton yhteydessä paikasta, jonne oma nuoruus menee kuolemaan. *syvä huokaus*

"Ne sanoo
sun pitää jaksaa kyllä sä pärjäät
leuka pystyyn älä itke anna olla
ei saa luovuttaa kaikki kääntyy hyväksi
meidän pitää puhua.
Ja elämä
menee mainoskatkolle.
- -
Jos tietää mitä todella tarvitsee
ja tahtoo,
onko silloin lupa
murtaa toisen sydän?"

Asterix ja normannien maihinnousuLauantai 17.03.2007 20:16

Tehtiin eilen pistokeikka Turkuun, viikinkimusikaalin nimissä. Mun viimeaikaiset teatterihaavat paranivat kerralla ja balsamia jäi vielä varastoonkin, sillä Thorin vasara oli kerrassaan mainio. Erityispalkinnot lähtevät lavastukselle ja puvustukselle, siellä oli niin hienoja rasta- ja takkuperuukkeja, etenkin miehillä, että tiedän eräänkin heviblondin joka olis todella viihtynyt. Kyllä mäkin näkemästäni nautin, eipä siinä.
Mukavaa oli myös, että ihan jokainen lauluroolin saanut osasi oikeasti laulaa. Kerrankin ei tarvinnut jännittää, osuuko äänet kohilleen; se että mä jouduin lyömään ykkösiä omaan reiteen kun Ruohosen Seppo lähti maalailemaan, ja että Jonna Kososen maneerit puskivat läpi hiukkasen, oli oikeasti aika pieni hinta moisesta elämyksestä.
Mua myös alkoi kovasti viehättää koko viikinkikulttuuri. Käsiohjelmaan oli kirjattu valtavalla pieteetillä faktoja viikinkimytologista ja kaikesta mistä siinä koko jutussa on ollut kyse. Mun mielestä se oli miellyttävän lihallista se kulttuuri: alussa kun ne soturit tuli jostain valloitusretkeltä, ne lauloi ihan rinnat rottingilla miten ne oli syöneet ja juoneet ja naineet ja miten oli ollut mahtavaa mutta että nyt vähän väsyttää. Käsiohjelman mukaan koko niitten yhteiskunta käytännössä pyöri alkoholin (ja kärpässienen) voimin. Tunsin voimakasta yhteenkuuluvuutta sekä geneettisten juurteni narinaa: esi-isät viittoilivat hetken haudoistaan, että täällä ollaan ja tilaa on vieläkin. Lisäksi yhdessä kohdassa eräs nuori, verevä viikinkisoturi joutui tappamaan vanhan viikinkiruhtinaan, lähinnä kunnianloukkaussyistä. Tätä seurasi lauluosuus, jossa naiset lauloivat ruhtinaan tyttären surusta ja kyynelistä ja sellaisesta, ja miehet totesi vain että joskus vaan on pakko tappaa, että ei auta, eihän se kivaa ole mutta väliin on pakko hoitaa noita ikäviäkin asioita. Aivan mahtavan brutaalia ja jotenkin... en mä tiedä, sellaista raa'an alkukantaista muistutusta siitä, että ihmisetkin on lopulta vain kädellisiä nisäkkäitä, joilla on eläimen vietit ja lihansyöjän purenta.

Sitten yöllä ajeltiin sieltä Lounais-Suomen sydämestä takaisin sivistyksen pariin, ja autoradiossa sattui jostain syystä olemaan valmiina Radio Aalto, pehmeitä suosikkeja tai jotain sellaista. Ja äkkiä tuli biisi, jota en oikeasti ole vuosiin kuullut, mutta josta joskus pidin vaikka se onkin vähän sellainen nynny. Siitäkin huolimatta, että se on hiukan korni ja sen bändin pojatkin kuulemma uskiksia, siteeraan sitä tähän pikkuisen:

Jokainen laittaa kiinni siivet selkäänsä,
sen kaiken mitä niist' on jäljellä,
niin sydän vähitellen arpeutuu.
Jokainen laittaa kiinni siivet selkäänsä,
se ainut joka on mun mielessä
se olet sinä, ei kukaan muu

- Teleks: Siivet

Tekis mieli niellä partakoneenteriäTorstai 15.03.2007 00:36

Mikähän se mahtaa ollakaan se intervalli, jota paloautot päästää ulistessaan?

Lihaksiin sattuu. Muistin just, että sydänkin on lihas. Voiko sitä venytellä jotenkin?

Olis jo huominen ja humala.

Pelastakaa Hapset ry.Keskiviikko 14.03.2007 20:27

Mun uusi asunto sijoittuu ilmeisesti jonkinlaiseen unien feng shui -kurssien myrskynsilmään. Mä olen viimeisten kahden viikon sisään nähnyt niin kiihkeitä, värikkäitä, tapahtumarikkaita ja hektisiä unia, että ihan kohta alan pitää niistä unipäiväkirjaa. Kylläpä mulla on siinä sitten ihmettelemistä, kun Freud toisessa kädessä ja kahvinporot toisessa analysoin salattua sisäistä elämääni.

Ihan oikeasti. Kaupallisten radioiden sensurointi-innostus saa kerrassaan koomisia piirteitä. Tänään olen taas kädet sidottuina ja tärykalvot vereslihalla kuullut NRJ:ä liian monta tuntia. Tänä aikana on tullut muun muassa seuraavat klassikot: Eamonin F**k You (Don't Want You Back) ja tää uus It's Not A Scene It's An Armsrace. Ensinmainittu kuulostaa vain vitsikkäälle, kun se menee: "*beep* what I said / it don't mean *beep* now / *beep* the presents / might aswell throw 'em out / *beep* all those kisses / they didn't mean jack / *beep* you you *beep* / I don't want you back". Ni pitääkö sitä sitte ehdoin tahdoin soittaa, jos meillä on sovittamaton ristiriita sen välillä, että kappaleen idea ovat juurikin ne lukuisat tuhmat sanat ja joita me ei saada näin hittiasemalla sanoa ilman sensuuria? Ei tajuu. Ja toi toinen. "It's not a scene, it's a *beep*damn armrace". Jep. Hyvä suojella turmeltumatonta nuorisoa sanalta God, siitä mä olen aivan samaa mieltä. Hirveen hupaisa oli myös Gwen Stefanin taannoinen hitti Hollaback Girl, jonka yhdessä osassa lauletaan jotenkin että "Mmmm, this my shit, this my shit" ja sitten myöhemmin että "This shit is bananas, B-A-N-A-N-A-S". Kaikki varmaan muistaa sen sensuuriversion musavideon. Koska tota shittiä tossa on enemmän kuin Tanja Karpela voi vatsahuuhteluun joutumatta kuulla.

Täältä tähän.

[Ei aihetta]Tiistai 13.03.2007 23:29

Ja minä en enää milloinkaan
aio rakastua kehenkään.
Jos tunteet herää sisälläin,
ne täytyy tappaa
sillä rakkaus on murhaa.
Rakkaus on murhaa.
Rakkaus on murhaa.
Rakkaus on julmaa.

- Anssi Kela: Rakkaus on murhaa

Minkinpäivät eli onnenminkki kertooTiistai 13.03.2007 13:09

Havaitsin, etten ole moneen aikaan listannut asioita. Ajattelin korjata puutteen pikimiten, tässäpä listaa seikoista, joista pidän tositosiTOSI paljon juuri nyt:

1. Uusi koti. Se on kaunis, valoisa, rauhoittava, tilava... Erityisen mukavia asioita siinä ovat puiset sälekaihtimet, riisipaperinen pallokattovalaisin, kirsikkalaminaattilattia, kirjahylly, villalankamatto, kultaseinä... Eli melkein kaikki. <3

2. Kevät. Varsinkin auringonpaiste, hyvät kevättuoksut, valoisuus, toiveikkuus, lisääntynyt energia. Ehkä paras vuodenaika, mä tykkään.

3. Aamut ja aamuasiat. Aamuaurinko, herääminen, aamun Hesari eli Hessu, aamiska, aamulenkit, oleilu.

4. Hyväntuoksuiset jutut, kuten eräät miehet, puhtaat lakanat, tuore leipä, ulkoilma.

Nyt en viitsi hehkuttaa enempää, etten kaiva omaa hautaani elikäpästen verta nenästäni. Hyvä tuuli.