IRC-Galleria

Kesaminkki

Kesaminkki

I used to want you, now I don't want to
Mutta missä ovat kaikki onnittelut? Kysyn vaan.

Mä olen jo kolmena aamuna peräkkäin herännyt järkyttävään, aivoja raatelevaan päänsärkyyn. Oiskohan se mun uusi saliohjelma kuitenkin vähän turhan tiukka? Tämän seurauksena olen siis erittäin valmis vastaanottamaan laadukasta hartiahierontaa - tai no okei, huonompikin kävis ihan hienosti. Anyone?
Mä myös tulin epähuomiossa valittaneeksi Reinolle alkuviikosta, miten mua ei oikein huvita ryhtyä syömäsille, eikä mikään ruoka kiinnosta. Huoli pois, ne ajat ovat takanapäin! Olis kannattanut olla hiljaa vain, tänäänkin oli mennä ihan se lautanenkin pääruuan kyytipojaksi, eikä sittenkään piisannut. Hymyillen kohti sataa kiloa.

Tänään on taas ollut ekstaattinen voyerismimässäilypäivä, kun kaikki juorulehdet ilmestyivät kerralla. En voi olla puuttumatta muutamaan. Katsossa oli ensinnäkin hullu SHOCKER! Ellen Pompeo (Greyn anatomian Meredith Grey) tunnustaa: "En ole täydellinen!".
NNOOOOOOOOOOOOOUUUUHHHHHH! *katastrofielokuvan äänitehosteita, puiden kaatumisääniä, kallioiden sortumista, ukkosta, särkyvää lasia, hiljaa nyyhkyttävä lapsi*
Lisäksi samainen aviisi tiesi kertoa, että John Travolta saa vastaanottaa Kirk Douglasin myöntämän palkinnon elämäntyöstään elokuvan parissa. Mulla on tähän uutiseen sanottavanani tasan neljä sanaa: Battlefield Earth. Kiitos John.
Ei muuta.
C.C.:ssä puolestaan pousaa taas se normaalipainoinen Olsenin kaksonen. Ne kanssa onnistuu näyttämään kuvissa aina ajovaloihin joutuneelle peuralle.
Netissä kerrottiin, että Tiktak hajosi. Mun maailmakin hajosi samalla vähän. Tässä hauraassa ja epävarmassa elämässä ei taida olla mitään pysyvää.


Ja mulla ei oo aikaa olla kuka vaan,
joku sun kuka vaan

- Tiktak: Kuka vaan

...vai olikse sittenki androidi?Keskiviikko 12.09.2007 21:23

Meidän ohjaaja / julkkiksen poikaystävä: "Mikä se on se sellanen sukupuoleton... argo? Agro? Agronomi?"
Sama mies hetkeä myöhemmin: "Logaritmi, integrointi ja mikä se kolmas oli? Dem... dak..."
Minä: "Derivaatta?"
Hän: "Just se! Ni ne on tosi pahoja!"
Ihan loistokaveri tämä K.
Tämä päivä jää aikakirjoihin päivänä, jolloin minä soitin elämäni ensimmäistä kertaa yleiseen hätänumeroon (taas yksi Mä en oo koskaan -pinna vähemmän). Tilanne ei ollut mitenkään stressaava, paniikinomainen tai kenenkään terveyttä saati henkeä uhkaava, mutta silti mulla oli varsin juhlallinen olo. En saanut puheluni taustalle kuitenkaan mitään torvifanfaaria tai serpentiinisuihkua, ja puheluun vastaava mieskin kuulosti varsin tympääntyneelle. Tulin ajatelleeksi, että sekin toden totta on jonkun työtä, että sille sopertelevat ja änkyttävät ja epäselvät ja hätääntyneet asiakkaat ovat arkipäivää ja että ehkä senkin tekis mieli toisinaan sanoa niille rumasti ja olla tahallaan epäkohtelias. Jotenkin banaalia.

Tänään on ollut hämmentävän vaivaton päivä: hurjan monet pienet ja akuutit jutut on jotenkin ihmeen kaupalla järjestyneet itsestään tai muuten vain kätevästi, saaden aikaan hyvän tuulen ja levollisen mielen. Millähän tämän saisi tarttumaan niihin isoihinkin asioihin?

Mä olen ennenkin puhunut tuoksujen ja muistojen yhteydestä. Eilen illalla meinasin taas pakahtua ikävään, kun miesten pukkaria tarkastaessani siellä tuoksui kamalan tutulle - sille mäkin joskus tuoksuin oltuani koko päivän lähellä. Vaikka järjellä saisikin asiat selitettyä ehjiksi, kroppa muistaa kaiken eikä suostu loogiseksi.

Stop töhryille!Tiistai 11.09.2007 15:07

Mä en missään nimessä vastusta graffititaidetta tai edes tageja sinänsä. Mulla ei ole mitään sitä vastaan, jos niitä käydään sprayaamassa alikulkutunneleihin, meluvalleihin ja muihin tylsiin harmaisiin betonipintoihin: itse asiassa koko perkeleen Pasilan vois graffitoida kauttaaltaan jos multa kysytään. Mä en vain voi olla paheksumatta niitä silloin, kun niillä kuorrutetaan jokin jo itsessään kaunis ja täysin eri tyylisuuntaa edustava esine, asia tai muu objekti. Jos ette tiedä, mistä mä puhun, käykää tarkistamassa Alppipuiston paviljongin tilanne. Mun sisäinen sosiaalitantta maiskuttaa paheksuvasti suutaan aina kyseisen "koristellun" pytingin nähdessään.

Jossain eilisen epämiellyttävän tiukan yläkroppasalitreenin ja tämänaamuisen juoksulenkin välillä tulin tuumineeksi, että onkohan ihan normaalia että munkaltainen siviilishenkilö on näin kovin viehättynyt hikeen, hengästymiseen ja lihaskipuun. Mä en ole ihan varma.

Päivän nastoin juttu on ehkä jo sattunut: mun Marilyn-varastot täydennettiin juuri. Kiitos Miguel, täytit meikatun miehen mentävän aukon mun elämässä!

Loppuun vielä tämän päivän We're not gonna take it -lista:
- kuolevat joutsenet
- tyhjänpäiväiset ja toisarvoiset työpuhelut työajan ulkopuolella
- kouluahdistus
- tilttailevat puhelimet
- hyviä juttuja vastustavat ja siten estävät jumalat tai mitkäikinäoddsit
- einesruoka, jota on pakko syödä, koska on liian laiska kokkaamaan itselleen

Ei aika kulu, se kuluttaaMaanantai 10.09.2007 15:24

Voikohan ihmisessä olla sellainen sisäänrakennettu vinoutuma, että se kiinnostuu vain epäsopivista tyypeistä? Ja kun joku muu, ihan sopiva ja muutenkin mukava osoittaa kiinnostustaan, se ahdistuu ja tekee tyhmyyksiä? Jos tällainen on oikeasti mahdollista eikä pelkkää mielikuvitusta, millähän siitä pääsee eroon?

Mua ärsyttää juuri tällä hetkellä aivan suunnattoman paljon kaksi asiaa. Ensinnäkin suomenruotsalaiset teinitytöt, jotka tervehtivät toisiaan sanomalla nasaalilla ja makealla äänellään "MoiN!", ikään kuin moi olisi en-sukuinen substantiivi, jonka voi taivuttaa määräiseen muotoon. Ei se ole eikä sitä voi.
Toinen juttu. Mä kerta kaikkiaan vihaan ihmisiä, jotka tulevat kysymään jotain mutteivät kuitenkaan malta mitenkään kuunnella vastausta loppuun saakka, vaan hosuvat eteenpäin. Eivätkä edelleenkään onnistu haluamassaan tehtävässä. Näitä kohtaan töissäni päivittäin, ja joka kerran tunnen vastustamatonta halua kurottautua tiskin yli ja kuristaa kysyjää. Toinen mut täysin raivohulluksi ajava asia on ne korttiaan hysteerisesti lukijassa hinkkaavat, hermostuneet ja kiireiset asiakkaat, jotka ensin näppäilevät väärin, sitten liian nopeasti, kolmannella kerralla kone ei enää lue niitten korttia... Ja ne luulevat, että mitä äkäisemmin ne sitä laitetta piiskaavat, sen paremmin se toimii. Tuo toiminta saa mut aivan suunniltani, niin että mä oikeasti joudun keskittymään etten rääkäise niille jotain raivofalsetolla. Rauhoittukaa perkele.

Mun piti pohtia tässä bloggauksessa aikaa, sen luonnetta, ominaisuuksia ja suhteellisuutta, valitsin ihan sitä silmälläpitäen tuon otsikonkin, mutta kadotin langanpään taas kerrassaan. Ehkä joskus toiste.

Endogeeninen - eksogeeninenTorstai 06.09.2007 16:24

Jos pitäisi valita suosikkisadetyyppinsä, mun olisi juuri sellainen, joka alkoi mun ollessa matkalla töihin: pehmeä ja pienipisarainen, joka laskeutuu sumun lailla eikä kastumista edes huomaa. Se tuntuu kivalle kasvoilla ja sen läpi on helppo hengittää.

Näin metrossa tänään pojan, joka näytti sille, että jos viattomuudella olisi ihmishahmo, se olisi se. Sillä oli pitkät, kauniit soittajan sormet (ja sen kantamasta varustuksesta päätellen se olikin jonkin sortin taiteilija); sen silmät oli luottamustaherättävät, isot, pyöreät ja lemmikinsiniset; sen iho oli juuri sellainen terveen ja kuulaan näköinen, että sen poskille varmasti ilmestyy sellaiset ruusunpunaiset, täsmällisen pyöreät läikät kun se on jostain tohkeissaan tai äkäinen. Tosielämässä se voi sitten olla minkälainen viirupää hyvänsä, mutta sillä hetkellä se oli kauneinta mitä olen hetkeen nähnyt.

Tänään ratikkapysäkillä taas joku tuntematon mies kehui mun tukkaa. Hupsua kyllä mä tulen siitä hirveän iloiseksi, ja tunnen samalla voimakasta halua soittaa Ridgelle ja kertoa, kuinka ylpeä siitä olenkaan.

Elämä on taas yhtäkkiä selittämättömän hyvää - kivaa, kepeää ja juuri sopivaa mulle. Ja samalla mua vähän hirvittää, minkälaisista asioista mun hyvä tuuli tällä hetkellä koostuu. Toisaalta ehkei hyvän tuulen tarvitse olla sisäsyntyistä. Ehkä riittää että onni on.

What's your drug of choice?Keskiviikko 05.09.2007 23:51

Mä huomaan, että omaksun varsin hyvin uusia paheita. Se tasapaino niiden kesken taas - ehkä mä opin senkin. Olenhan nopea oppimaan.


We'll do it all
Everything
On our own
We don't need
Anything
Or anyone
If I lay here
If I just lay here
Would you lie with me and just forget the world?

- Snow Patrol: Chasing Cars



[Ei aihetta]Tiistai 04.09.2007 15:12

Mun ei pitäisi viettää aikaani näin arkena keskellä päivää kotona. Mun päähän tulee kaikkia kummia tuumia, kuten ottaa lasillinen punaviiniä lounaan kyytipojaksi. Tai mennä päikkäreille ilman herätyskelloa. Tai syödä aamiaista kahdesti.
Jos lähtis liikenteeseen vähitellen. Viikonlopusta tulee huikea, tiedän sen jo nyt :D

Onkohan ihan normaalia, että näin digiteeveen tultua mä yhä useammin huomaan, että jotkin mainokset jää ikään kuin vaiheeseen? Siis silleen, että ne katkee kesken selostajan lauseen ja noin. Mä en muutenkaan ihan varauksetta ole heittäytymässä selälleni tämän digihässäkän edessä, sen verran mussa on elaria. Ja vastarannan kiiskeä (joka EI siis olekaan sama asia kuin opportunisti, kuten ennen tyhmästi luulin. Tää oli sulle, Mandoliini, koska tunnustit että olen sua älykkäämpi. Pitää sunkin saada hupisi. :) ).

Mun uusi urheilusuosikki on se MM-keihään kolmonen, se jenkkien rääväsuu, jonka nimeä en lukuisista harjoituksista ja muistisäännöistä huolimatta osaa. Vaikka ei se kyllä Tommia ihanuudessa voita, mutta tietynlainen esiintyminen on aina viehättävää koko kansaa työkseen viihdyttävässä ihmisessä, kuten ammattiurheilijassa. Tai siis en mä niille mitään sen ylevämpääkään tarkoitusta ole vielä keksinyt, noin niinkuin isossa mittakaavassa. Että miks ne oikein jumppaa kokopäiväisesti.

Havaitsin, että mun viskiprojekti on ihan hyvällä mallilla. Sen jälkeen mulle jää opeteltavaksi paheista oikeastaan enää suonensisäiset, koska sikaritkin menee jo ihan leikiten. Oon mä aika urhea kyllä.

Olin tänään katsomassa kutsarissa keskeneräisen version Louhimiehen uudesta Käsky-elokuvasta. Se oli jo nyt, puolivalmiina aivan mielettömän vaikuttavaa kamaa. Menkää katsomaan se, kun se enskaa! Mäkin aion. Samuli Vauramo on myös huippusuloinen, vaikkei leffa siitä ilmiöstä oikeastaan kerrokaan. Mutta on se silti.

Poljin kotiin mukavasti syksyntuoksuisessa ja -värisessä, mutta vielä loppukesän lämpöisessä auringonlaskussa. Yhtäkkiä tuntui taas mukavan levolliselle, kuin moni mukava asia olisi vasta aluillaan, tankki täynnä ja ohituskaistaa horisonttiin saakka.
Asioilla on tapana järjestyä.

Damaged to the boneSunnuntai 02.09.2007 01:25

Tiedättehän, miten joistain ihmisistä vaistoaa, että ne ovat pahasti piloilla? Sellainen ihminen on kuin rikkinäinen lelu, sellanen tosi hieno lelu, jossa olis kaikki toiminnot mitä ikinä keksis halutakaan mutta kun sen ottaa käteen ja helistää, niin kuulee miten siellä sisällä joku sellanen iso osa iskeytyy seiniä vasten ja siitä tietää että se on piloilla eikä sillä voi leikkiä ollenkaan. Sellaisiin ihmisiin olis paras olla ryhtymättä ensinkään, mutta onko se sitten se vaara mikä kiehtoo vai miksi kuitenkin.

Mun Livestrong-ranneke hajosi eilen. Se on ollut mulla kädessä yhtäjaksoisesti puolitoista vuotta ja se oli mulle tietyistä syistä tärkeä. Nyt sitä ei enää ole. Ranne tuntuu tyhjälle.

Oltiin tänään kummitytön kanssa Korkeasaaressa. Jotenkin oli melkein luontevaa kiertää siellä keskellä niitä kiljuvia tenavia ja rähjääviä aikuisia, velttoja elukoita ja tahmeissa kätösissä sulavia namusia. Kotiinpäästyäni otin kahden tunnin päikkärit, enkä muista hetkeen olleeni yhtä poikki.
Puhuttiin kummitytön kanssa kanadanhanhista. Niitä ei luojan kiitos saarella näkynyt, ja spekuloitiin että missä ne nyt sitten on. Kummityttö oli sitä mieltä, että ne oli lentäneet - loogista kyllä - Kanadaan, "kun siellä on lunta koko ajan". Hyvin päätelty.
Käveltiin biisoniaitauksen ohi. Neljä valtaisan kokoista nautaa köllötteli auringossa ja loi laiskoja silmäyksiä meihin pällistelijöihin.
Minä: "Kato miten rennoille noi näyttää. Mitähän ne oikein miettii tuolla?"
Kummityttö: "Ne varmaan miettii että 'älä ammu meitä!'"
Se on kiinnostunut dinosauruksista, ja matkamuistomyymälästäkin se halusi mukaansa kaikkien niitten söpöjen pehmolelujen ja hilavitkuttimien sijaan puisen kilpikonnan. Musta siinä pimussa on asennetta.

Mä harjoittelen viskinjuomista. Äsken istuin ikkunalaudalla polttamassa savukkeen, katsoin hienoa UIP:n sinistä taivasta ja pilviharson takaa mollottavaa kuuta ja musta tuntui oudolla tavalla vapaalle. Haikealle, tietysti, mutta hyvällä tapaa irralliselle.
Enkä edes lähtenyt baariin.