IRC-Galleria

Day after, againSunnuntai 15.01.2006 22:12

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Koskaan ei ole tylsää kun on liikenteessä oman pikku ihqdaaryhmän matkassa. Taas huomasin aamulla empiirisiä havaintoja tehtyäni että asunnossa on nautittu alkoholijuomia ja lavuaarin puolisulaneesta sisällöstä sai vielä selville eilisillan pizzan täytteet. Ilta sujui kauniisti baarimaisemissa kun saatiin taas yhden aikaan kimmoke että jos sitä lähtisi parille vielä. Tuli törmättyä tyttösiin jotka saatiin lopulta baariin asti, oli kuulemma kunto toisella tyttärellä hieman kyseenalainen mutta kantamalla päästiin viimeiseen baariin. Illan tarjottuani ja pilkun tultua päätimme lähteä meille jatkoille. Törmäsimme sattumalta yhteen ihqdaahan matkalla ja hyppäsimme kaikki samaan taksiin vakaana suuntana asunto 51. Ilta jatkui perinteiseen tapaan, ohrapirtelöiden parissa. Aika tuli mennä nukkumaan ja laitoin seuraamme liittyneelle ihqdaalle pedin keittiöön joka ei ilmeisesti miellyttänyt koska hänelle iski pakottava tarve päästä kotiin. Raukka pienoinen kuitenkin eksyi tuossa alle kilometrin matkalla ja hän alkoi soittelemaan kolmannelle ihqdaalle, josko hän olisi lähtenyt etsimään ja löytämään laumastaan eksynyttä karitsaa. Kolmas ihqdaa oli hieman vihainen mutta lepyttyään lähti ystäväänsä etsimään. Kolmas ihqdaa tuli herättelemään meitä etsintäoperaatioon mukaan mutta itse olin niin euforisessa tilassa että en herännyt edes hellään mutta isälliseen avokämmenen läpsyttelyyn kasvoillani. Matka meille oli siis täysin tyhjä arpa. Eksynyt pikku ihqdaa päätti tehdä pelimiesratkaisun ja kääntyi virkavallan puoleen avun tarpeessa. Virkavalta ei ollut kuitenkaan erityisen innostunut tästä, vaan kehotti tilaamaan taksin. Lopulta eksynyt pikku ihqdaa väsyi vaeltamiseen niin suuresti että päätti ottaa pienen lepohetken itsensä kanssa penkassa. Joku oli ilmeisesti tämän huomannut ja virkavalta saapui kuin saapuikin paikalle vieden eksyneen karitsan oman laumansa pariin. Herättyäni neljältä sain hieman palautetta edellisen illan tapahtumista ja huomasin siinä samalla että asuntoni oli täysi kaaos. Nyt yritän siivoilla tätä mutta koska siivoaminen on suhteellisen tylsää puuhaa niin ajattelin pitää luovaa taukoa kirjoitellen tarinaani myös muiden kuultavaksi.
Illalla takaisin valtion palvelukseen, elämä on inanaa :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.