IRC-Galleria

Kijsi

Kijsi

pienen pojan äiti <3

[Ei aihetta]Perjantai 31.07.2009 17:41

1. TILA JOTA TAVOITTELEE TAI TAVOITTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Haluaa todistaa itselleen ja muille ettei mikään vaikuta häneen ja hän on
kaikenlaisen heikkouden yläpuolella. Tuloksena käyttäytyy karskisti tai
ankarasti ja omaksuu yksinvaltaisen ja itsepäisen asenteen.

2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN.
Käyttäytyy rauhallisesti, mahdollisimman vähällä järkytyksellä nykyisissä
suhteissaan. Tuntee olonsa mukavaksi ja rentoutuneeksi läheisten kumppaniensa
seurassa.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA.
Pitää kiinni siitä että toiveet ja ajatukset olisivat realistisia, mutta tarvitsee
varmuutta ja vakuuttelua. Itsekeskeinen ja siksi helposti loukkaantuva.

Haluaa laajentaa kokemuspiiriään ja vaatii että omat toiveet ja ideat ovat
realistisia. Huolestunut siitä että on mahdollisesti estetty tekemästä mitä itse
haluaa. Tarvitsee rauhalliset olosuhteet palauttaakseen itseluottamuksensa.

Yrittää rauhoittua ja selvitä yli-levottoman jakson jälkeen, haluton ja voimaton.
Muuttuu ärtyisäksi jos ei saa tarvitsemaansa lepoa ja rauhaa.

4. STRESSIN LÄHTEET.
Stressiä fyysisten tai seksuaalisten halujen tukahduttamisesta, ja ruumiin
tarpeiden laiminlyönnistä.
Toteutumaton tarve olla tekemisissä samanhenkisten ihmisten kanssa, ja tarve
erottautua joukosta. Paremmuuden halu eristää hänet ja estää valmiutta
osallistua. Haluaisi kuitenkin antautua ja vapautua, mutta pitää sitä heikkoutena
jota täytyy vastustaa. Ajattelee itsehillinnän lisäävän ylemmyyttä suhteessa
muihin ja takaavan muiden arvostuksen erityis persoonana.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.