IRC-Galleria

sitruuna.Keskiviikko 19.10.2005 19:15

En olekaan kertonut sitruunasta. (Ai miten niin välttelen ruotsin läksyjä?)

Tein viimeks sitruunamarenkipiirakkaa vähän ennen tupareita. Oltiin just sillon ostettu myöskin uusia viherkasveja ja niille ruukkuja ja multaa, joten keksin pistää sitruunan siemenet pieneen ylimääräseen ruukkuun. Ei kauheita odotuksia, aina tapan kaikki kukkaset, paitsi tosi rumat viherkasvit.

Nyt meillä kasvaa viis sitruunaa! Ihan hurjaa tahtia hurottaavat, unohdun monta kertaa päivässä niitä ihastelemaan. Pisin niistä on varmaan semmosen viis senttiä, ellei enemmänkin. Kohta meidän keittiössä on sitruunapuumetsä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.10.2005 16:03

Kokousjuridiikan koe tehty vartissa. Toivottavasti menee läpi :D

Vähän turhautti auton parkkeeraaminen. Koulun etupihalla on neljä peräkkäistä paikkaa pihan reunassa. Usein siihen on parkkeerattu kaks tai kolme autoo niin päin peetä, ettei mahdu mitenkään. Nyt oli kolme autoo, joista etummaisen takana oli semmonen sitikan mentävä kolo. Huoh, ei muuta ku taskuparkkeeraamaan, voi että se on vittumaista. Pihassa seisoskeli joku eukko, jolla varmaan oli hulvattoman hauskaa kattoessa sitä mun venkslaamista.

No oli kai sillä hauskaa joo! Nimittäin kun sain vihdoin autoni siihen koloon niin kyseinen eukko kävelee etummaisen auton luo ja lähtee sillä liikenteeseen! Ennen lähtöään vielä kävi kurkkaamassa, millaisen rakosen olin jättänyt meidän autojen väliin (luuliko se peruuttavansa vai luuliko mun törmänneen siihen, kumpikaan vaihtoehdoista ei kuulosta järkevältä). Kyllä kiukutti.

No, ne aggressiot lähti, kun taistelin 8,5 kiloo broilerin siipiä pakastimeen mahtuviin palasiin.

66 yötä jouluun.Keskiviikko 19.10.2005 11:12

Herätessä soi päässä White Christmas <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.10.2005 00:17

Maailman huonoin idea: pääsisin ihka oikeen naislätkäjoukkueen treeneihin lauantaina XD
Lisäys pyyntöön: "kamat saisit meiltä niin ei sattuis se kaatuminen niin paljon" :D

Nyt naarattaa niin kovin etten millään voi lukea Yhdistystoiminnan käsikirjaa. Ikäänku sitä muutenkaa vois lukee. Tässäpä lainaus ko. opuksesta: "Ehkäpä omana jäsenlajinaan sellaista jäsentä, jolla sääntöjen määräyksellä on poistettu toistaiseksi äänioikeus." Öh?

hmh.Tiistai 18.10.2005 23:28

Haukkujen sivut on sitten siirtyny historiaan. Ei sillä, niitä oli vissiin päivitetty viimeks tammikuussa. Olisin saanu ne vanhat sivut eri palvelimelle laitettavaksi, mutta kettuako mä semmosilla teen. Lahjon Sonjan tekeen uudet. Tai jotain.

Korjausta avautumiseen kavereista: onhan mulla toki ainaskin pari kaveria, jotka tuntuu hyvinkin vähällä vaivalla saavan mut hyvälle tuulelle, ei tämä nyt mikään maailmanloppu ole :D

Ikuisesti aion muistaa nämä:
18.10.05 13:16 <Zafira> et ole elämäni jämä :)
18.10.05 13:16 <Zafira> olet suuri valopilkkuni

(Ja Sonja on varmasti hurjan ylpeä ;))

juhannusTiistai 18.10.2005 13:34

Pitäisköhän laskee jo päiviä juhannukseenkin. Sonjan kanssa eilen pohdittiin jo sitä :) Tytöt tahtoo jälleen Raumalle *trööt*

Jaakko kysy että kai lasken päiviä pääsiäiseen ja rairuoho on jo istutettu. Hah. Ketä nyt pääsiäinen kiinnostaa.

[Ei aihetta]Tiistai 18.10.2005 12:11

*mököttää elämälleen*

67 yötä jouluunTiistai 18.10.2005 11:40

Huraa, tänään ei muuten koulua, kun pari tuntia suullista viestintää eli toisten esitelmien kuuntelua iltapäivällä! Tosin, sitä saamarin kokousjuridiikkaa pitäis alkaa reippaasti lukemaan nyt heti aamusta. Jippii :/

On taas semmonen fiilis, ettei viiti ees yrittää sopia yhenkään ihmisen kanssa yhtään mitään tekemistä ja menemistä ja näkemistä, kun ilmeisesti juurikaan kukaan ei halua mun kanssa mitään sopia. Saan jotkut jämäajat, jos sattuu tyyppien aikatauluihin jäämään esimerkiks viis minuuttia ylimäärästä.

Mutta lauantaina tanssitaan Saaran kanssa :D

[Ei aihetta]Tiistai 18.10.2005 01:20

Dingo kolahtaa taas hetken tauon jälkeen.

*nahkatakkista tyttöä rallatellen nukkumaan*

68 yötä jouluun.Maanantai 17.10.2005 20:48

Hui. Ihan ku ois elämä, kun ei muista tänne kirjottaa. Älkää peljästykö, ei ole elämää, on vain kokousjuridiikan koe tulossa ja se on niin mielenkiintoista, ettei kerkiä kirjottelemaan. *iso vale*

Eilenkään muistanut kertoa teille montako yötä jouluun, pahoittelen suuresti, toivottavasti selviätte tästä jörkytyksestä.

Sisällä on pakkasta, kuolen kylmyyteen, kaverit on julmia, kun eivät päästä niille lämmittelemään. *jupinaa*

---

Edit: huomasin, etten oo kertonu öitä jouluun moneen päivään. Vielä suuremmat pahoittelut.