IRC-Galleria

Etsi blogeja

Toiminnot

Uusimmat blogimerkinnät

« Uudemmat -

_Iltsu_Maaliskuinen tiistaipäiväLuonut: _Iltsu_Tiistai 26.03.2024 23:58

Tänään on tiistai ja maaliskuun kahdeskymmeneskuudes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu loskaisessa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää tiistai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelylenkillä keskustassa. Kävin tänään myös ruokakaupassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Huomenna meillä on retki kuhasaloon työporukan kanssa

Artviros[Ei aihetta]Luonut: ArtvirosTiistai 26.03.2024 16:53

Olen käynyt Ulkotyöryhmässä tasasesti. Ollaan oltu lähinnä pajalla nikkaroimassa, kunnostan tällä hetkellä muiden kanssa puista toimistotuuolia josta tulee ihan normi tuoli.

Keväämmällä lähdetään syrjäiselle leirintäalueelle keräämään oksia pois ja kesällä ajetaan siellä nurmikkoa ja syksyllä kärrätään lehdet kompostiin.

Ihan mukavaa on ollut.

Syksymmällä alkaa koulu Loimaalla,ajattelin jatkaa silti tossa Ulkotyöryhmässä, koska koulu on vain kahtena päivänä viikossa vähän kaukana kyllä.

Sokeriarvot on vähän noussut, mutta pyrin kävelemään joka päivä lenkin josko ne tällä tavalla ja epäterveellisten ruokien poisjättämisellä järjestyisi. Virtsanäytteessä oli proteiinia, joten lääkitys ei nykyisillä elintavoilla tepsi, munuaiset lujilla.

Kävin tänään lääkärillä ja pyysin jotain mielialalääkitystä jotta pääsisi vähän vähentämään tervatupakanpolttamista. Voxtra tai joku semmonen on joillakin auttanut. Kysyy vielä psykiatrilta asiaa.

gunnerstepiPääsiäinenLuonut: gunnerstepiTiistai 26.03.2024 12:01

Pääsiästä odotetaan tässä, onneks ei pitkä aika siihen enään ole :) joten näin etukäteen toivotan hyvää pääsiäistä kaikille :)
Joku vaihtaa profiilin kuvaa ja ohjelma on jakautunut kahteen ohjelmaan toinen monisti..

Blogiin kirjoitetun kahteen tai kolmeen osaan häiriöitä on esiintynyt aika kauan nyt tähän ei voi lisätä kuvaa..

Jos ongelma on yleinen tai häiritsee joitakin muitakin..
Maanantai päivä alkoi todella hyvin huomaa että jaksaa ja on parempi olo taas. Kävin eilenä aamulenkillä tuolla pururadalla oli kiva lenkki kun teki sen heti aamusta. Nukuin parin tunnin päikkärit päivällä niin sai levättyä, näin kaveria iltapäivällä niin sekin piristi mieltä näemme taas tänään. Oli kivat salitreenit eilenä illalla treenasin vatsalihaksia kerrankin kun innostuin. Haluan kesällä olla bikinikunnossa nyt jatkan vaan samaan malliin tuolla salilla olen huomannut sen että mun vatsan alueella ei ole yhtään läskiä mulla on litteä vatsa mistä olen erittäin tyytyväinen. Se pysyy hyvässä kunnossa kun liikkuu, treenaa ja syö terveellistä ruokaa joka päivä eikä yhtään sokeria tai karkkia viikolla. Se sitten pömpöttää jos olen syönyt tai herkutellut liikaa mutta ei haittaa häviää kyllä. Töihin taas tänään ja eilenä kuulin että sählypelit peruttu tältä päivältä noroviruksen takia koska osalla pelaajista on se tällä hetkellä. Toivon etten tule kipeäksi ennen pääsiäistä haluan olla terve kun menen poikaystävän luokse. Vielä voi tapahtua ihan mitä tahansa elän hetki ja päivä kerrallaan. Tänään käyn apteekissa hakemassa ne karpalokapselit niin on sittä niitä taas. Teen lenkin sitten iltapäivällä kun ei ole sählyä tänään niin tulee jotain liikuntaa tälle päivälle menen taas pururadalle lenkille ihanan rauhallista kävellä koska siellä on metsää. Odotan jo kesää niin pääsee sinne kunnolla lenkille kun kaikki jää ja lumi ovat sulaneet. Aamukahvi herätti onneksi oli äsken semmoinen olo etten olisi halunnut herätä. Juon vielä toisen kupin kahvia ennen kun menen töihin niin pysyn aamupäivän hereillä siellä. Otan aamulääkkeet ja alan katsomaan youtube viodoita sekä kuuntelen vähän musiikkia. Tulee varmasti mukava päivä kivaa nähdä kaikki työkaverit. Huomenna olen sitten menossa sinne kahvioon töihin tulee taas ihan erilainen keskiviikko päivä kivaa päästä hommiin sinne.

_Iltsu_Viikko 13Luonut: _Iltsu_Tiistai 26.03.2024 00:01

Tänään on maanantai ja maaliskuun kahdeskymmenesviides päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu loskaisessa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää maanantai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelylenkillä keskustassa. Olin tänään myös saksan tunnilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Still_aliveOdottavan aika on pitkäLuonut: Still_aliveMaanantai 25.03.2024 20:51

Niinhän se saapui maanantaiaamu ja mies sanoi ettei ollut kovin hyvin nukkunut. No, täysikuu.

Töissä oli taas hieman erilainen päivä kuin yleensä mutta nopeasti se meni. Aurinko halusi vähän kurkistella päivällä ja lämmittää mutta nipin napin pakkasella on silti pysynyt. On se tiukassa. Onneksi tosiaan nyt pitäis vihdoinkin muuttua parin päivän päästä.

Olin kotona ensimmäisenä, vaikka en paljoa ennen. Tässä tämä iltakin on mennyt, katseltu telkkaria ja keräilty voimia huomiseen. Mulla vähän särkee päätä, josko ottaisi särkylääkkeen yöksi.

Ei ole kauheesti kirjotettavaa tästä päivästä.

Jack84XXPäissänihän mie olin :DLuonut: Jack84XXMaanantai 25.03.2024 17:23

Piirretään ovia perkele XD

Tomi1989SuklaakahviLuonut: Tomi1989Maanantai 25.03.2024 13:23

Tilattu
Nón bảo hiểm in logo Thắng Lợi với những kết cấu đẳng cấp có thể dành cho người tiêu dùng
Và việc chúng ta sử dụng nón bảo hiểm in logo có thể được đánh giá qua nhiều khía cạnh khác nhau. Để mà từ khi chúng ta sử dụng bất kỳ dòng sản phẩm nào của Thắng Lợi cũng đem lại những kết quả về an toàn giao thông đáng có. Bất kể đối với bất kỳ đơn vị sản xuất nào cũng có thể cho chúng ta một cái nhìn toàn diện đối với người dùng và sử dụng. Có kết cấu không quá phức tạp chính là việc mà bất kể tất cả chúng ta đều phải thực hiện đối với các quy trình gia công cơ khí và nó không thể thiếu đối với điều mà chúng ta cung cấp thông tin ngoài kia.
Nón bảo hiểm in logo Thắng Lợi với việc được gia công với độ chính xác cao
Trong tất cả những việc mà chúng ta gia công và sử dụng sản phẩm. Việc đánh giá sản phẩm trước khi mua non bao hiem in logo Thang Loi có thể được đưa ra làm nhiều bước khác nhau. Để từ đó chúng ta có thể sử dụng nón làm quà tặng cho tất cả những người đang cung cấp bất kỳ dòng sản phẩm nào mà chúng ta mong muốn. Đến với việc này, từ mô tuýp đã được sản xuất ra cho từng sơ đồ tạo nên hệ thống nón bảo hiểm trên toàn quốc thật sự tốt nhất có thể.
- Sau khi gia công hãy sử dụng thêm những sự hộ trợ từ những phụ kiện để biến chiếc nón của bạn có nhiều chức năng hơn.
- Sự thuận lợi và dễ dàng đeo nón của chúng ta có thể được biến ra từ khi các bản thiết kế nhiều kiểu cách của chiếc nón được thực hiện một cách toàn diện.
- Từng bản thiết kế có thể đánh giá được giá trị của từng vấn đề trong quá trình thực hiện và sản xuất của từng sản phẩm của Thắng Lợi.
Hệ thống nón bảo hiểm in logo có thể được cải thiện từ khi mà chúng ta đang thực hiện từng dòng sản phẩm, chế độ in ấn logo có thể được thực hiện bằng nhiều phương pháp khác nhau. Chẳng hạn như in chìm và sơn bóng trong nón hoặc là in nổi. Nhưng chung quy thì chúng ta cũng cần có nhiều giá trị thực hiện khác nữa. Để mà từ đó thực hiện và hiện thực hóa được từng chi tiết của chiếc nón bảo hiểm, sao cho nó có thêm nhiều chức năng khác nhau khi mà Thắng Lợi đưa vào thực hiện mọi thứ.
Nón bảo hiểm in logo Thắng Lợi có sự hoàn hảo và không sai ở bất cứ điểm nào
Để có thể thực hiện những đường cắt chính xác của nón bảo hiểm in logo. Tất cả chúng ta cùng phải chung tay với các nhân công và sự chăm chút tỉ mỉ của họ trong quá trình sản xuất. Sự an toàn mà nón bảo hiểm đem lại chính là giá trị cuối cùng của chúng ta và làm điều được cho sự thực hiện của nó theo thời gian sau này. Với những chiếc nón có nhiều kích thước lớn nhỏ khác nhau, nó được chia ra làm từng hạng mục nón như sau:
- Nón ôm toàn bộ mặt để giảm sự ma sát với mặt được khi mà chúng ta bị ngã.
- Quy trình sản xuất có thể thực hiện hóa được những thiết bị sản xuất nón sao cho nó đạt được tỷ lệ đẹp nhất có thể.
- Hiểu rõ được quy trình mà chúng ta cần làm và từ đó đưa ra cho chúng ta các điều thực sự đẳng cấp từ đây.
Các chi tiết lớn luôn được nón bảo hiểm in logo của Thắng Lợi để ý thật kỹ. Và loại nguyên liệu làm nên được các giá trị đó có thể là sự mỏng hay dày của tất cả những yêu cầu kỹ thuật của nón bảo hiểm trong tương lai sau này của chúng ta. Và cũng vì thế mà từ khi bỏ thêm các vật liệu khác nhau vào trong quá trình sử dụng và tiêu dùng cho từng giá trị khác nhau. Và việc đó có thể được dùng nhiều lần từ khi khả năng cứng cáp của những chiếc nón bảo hiểm được cải thiện.
Nón bảo hiểm in logo Thắng Lợi với các mức điều chỉnh khác nhau về độ nón
Nhờ đây chúng ta tuân thủ nhiều mức điều chỉnh non bao hiem in logo khác nhau của những người đang cung cấp thông tin cho chúng ta đội nón khi đi chơi. Với những chiếc mũ khác nhau, và điểm đặc biệt từ chiếc nón của dụng cụ cắt có thể làm cho quá trình của chúng ta đến từ những gì nhỏ nhất. Độ chính xác cao của chiếc nón bảo hiểm có thể được kiểm soát từ khi mà chúng ta cần bỏ vào trong từng yếu tố bảo hiểm mỗi ngày.
Đến với hệ thống gia công mũ nón bảo hiểm in logo chính xác, chúng ta cần loại bỏ những chất nhựa thừa để cho chiếc mũ bảo hiểm của chúng ta được tăng liên kết lên tốt nhất có thể. Bỏ qua được những chi tiết khác nhau với thông số kỹ thuật đó có thể làm cho chúng ta công cụ này và trở thành quy trình mới từ khi bản thân của chúng ta làm từ những vật liệu có sự uy tín. Những chiếc nón này bao gồm nhiều quá trình sản xuất khác nhau có thể làm ra một chiếc nón bảo hiểm bền với tính kiểm soát và ôm trọn vững trên đầu của chúng ta.
Có thể xác định nón bảo hiểm in logo được thời gian từ những đầu khí chính là thứ mà bất kỳ ai cũng có thể thực hiện được. Hãy mua nón bảo hiểm Thắng Lợi từ ngày hôm nay để chúng ta có thể thực sự biết được quy trình và kích thước của tất cả những người đến với chúng ta ngày hôm nay.

MiittisInnolla salille treenaamaan :)Luonut: MiittisMaanantai 25.03.2024 04:43

Pääsiäinen tällä viikolla ja olen menossa pitkästä aikaan poikaystävän luokse ellen tule kipeäksi. Toivon että tulee hyvä viikko olo tuntuu todella hyvältä koska sain levättyä koko viikonlopun eilenäkin nukuin vaan päikkäreitä ja tein melkein tunnin lenkin aurinko paistoi aika kivasti niin piristi mieltä. Heräsin tänä aamuna vähän ennen neljää eli ennen herätyskelloa mä olen melkein nyt joka yö herännyt silleen en tiedä mistä johtuu no aloin vaan keittämään kahvia. Jaan viikonlääkkeet dosettiin leponexit riittävät hyvin tälle viikolle ja masennuslääkkeet taas pariksi kuukaudeksi. Karpalokapseleita pitää vaan hakea tällä viikolla käyn huomenna hakemassa työpäivän jälkeen ja pitää samalla käydä kaupassa koska mulla alkaa vihreä tee loppumaan niin pitää ostaa sitäkin lisää.
Tänään salitreenit illalla nyt jaksaa tehdä kovat treenit tekee todella hyvää olen valinnut jo treenivaatteet valmiiksi haluan jossain vaiheessa taas shoppailla uusia treenivaatteita jos löydän kivoja. Haluasin joku kerta mennä kärkkäiselle shoppailemaan pitkästä aikaan. Siellä myydään todella kivoja vaatteita sekä siellä on semmoinen koruosasto. Poikaystävän kanssa voitaisiin mennä sitten kärkkäiselle sillä on auto. Taas alan pesemään pyykkiä tällä kertaa kaikki mun pyyhkeet mitä tulee tehtyä harvoin. Pikaohjelmalla pesen ne niin saa nopeammin hoidettua.
Tänään näen kaveria taas iltapäivällä olen menossa sen luokse kylään nähtiin viimeksi perjantaina. Ollaan naapureita ei asuta kaukana toisistamme ja näemme melkein joka päivä sekä ollaan molemmat samassa paikassa töissä. Olemme tunteneet 15 vuotta se on pitkä aika. Yksi mun parhaista kavereista meillä on paljon huumoria kun me jutellaan ja nauretaan ihan parasta. Aika levottomat jutut aina välillä.
Otan aamulääkkeet ja vien pyykit sekä katson mitä puen tänään päälle? Olen jo valinnut huomiset vaatteet töihin laitan mun uuden Adidas hupparin ainakin sekä sen kanssa legginsit.
Hyvät musat kohta soimaan tästä tulee varmasti ihan kiva päivä. Olen innoissani salitreeneistä isoilla painoilla vaan treenaan ja teen paljon kyykkyjä kroppa tykkää ja pysyy hyvässä kunnossa.

_Iltsu_Maaliskuinen sunnuntaipäiväLuonut: _Iltsu_Maanantai 25.03.2024 00:04

Tänään on sunnuntai ja maaliskuun kahdeskymmenesneljäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 19:05 aikaan. Ulkoilu loskaisessa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kananjauhelihakastiketta ja riisiä. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelylenkillä keskustassa. Kävin tänään myös ruokakaupassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä. Huomenna minulla on myös saksan tunti.
Nyt on todella kaiken mitä minä olen elänyt nähnyt ajatellut katsonut tätä maailmaa elämää tietoisen sisäisen kautta..

On taivaan vartijoiden sukulinjassa he on tällä planeetalla sieluja jotka on eriaikoina erilaisissa kohtaloissa jopa ihmisenä..

He ei ole hyviä ihmisiä he ei ole pahoja suhteessa aikaan ja tilaan ajassa..

Tietoisia tästä jopa siinä 6-7 ikävuoden välillä..

Yhteiskunnalliset näkemykseni on itsessään jo todella silti ristiriitaisia ja jo tai jos ne ottaa koko elämäni ajalta..

Yritän kertoa tätä ja populaatio ei riitä tässä ajassa tilassa talouskasvuun ikääntyneitä..

Talousjärjestelmässä on suhteessa lapsiin ja nuoriin on niin paljon pitäisi olla olevassa...

Siis populaatiossa toista miljoonaa lasta ja nuorta enemmän..

Ne olisi voitu ottaa 30 vuoden aikana maailman orpokodeista ja jo siis nyt todella niistä siis katulapsista..

Ja joka on meille vieras ajatus..

Hajauttaa aina suomen syrjäseutuja myöten perheisiin ja tämä mahdollistaa perimä on monipuolisempi kysymys..

Talouskasvun toinen edellytys on parempi terveydenhuolto ja hajautettu ympäri tätä suomea..

Ja pääsee sairaalaan heti..

Nyt on näin on tahtotilassa jopa vaikeuttaa kaikkea tätä..

Ja keskittää kaikki elintärkeät palvelut ja ne siis paloasemat ensiapuyksiköt niin..

Jos nuo kaikki mitä on kaavailtu toteutetaan nyt putoaa tuhansia ihmisiä köyhyyteen vielä nyt saattoi olla kuukaudessa oli..

Ne 50 - 90 euroa asunon sähkön ja vesilaskun auton kulujen jälkeen kädessä..

Ensivuonna on 20 -30 euroa ruokaan..

Matalapalkka alalla siis suomessa ei voi olla kahta työtä koska tappavaa ihmiselle vie kaiken jaksamisen..

Halvempaa asuntoa ei ole kaikille..

Rovaniemellä olisi halvempi vuokra ja menot ja he voisivat mennä sinne siis töihin alalle jolle koulutusta..

Siinä tapauksessa pääkaupunkiseudulla vastaavasti..

Olisi pakko hyväksyä ulkomailta tulee työvoimaa perheet on nyt mukana joka sitouttaa tänne suomeen..

Ei ole tahtotilaa maksaa tuon kuluja työvoimaa ei ole saatavilla..

Nuoret alkaa hakea ulkomailta harjoittelupaikkoja ja kuin todella niitä työpaikkoja..

Ja jos niitä on ja tämä parempi lähtökohta elämälle..

Nyt on näin ei ole tahtotilaa todellisiin uudistuksiin ja kun maatalous on elintärkeä elinkeino..

Jota pitää yllä tukien kautta..

Koska kannattavuutta ei ole mahdollistettu jos ei ole 2-5 vuoden varmuusvarastoja..

Pääkaupunki seudulla alkaa olla pelastusarmeijan kuin hätäavun jakelussa ongelmia..

Ja nyt kun vain halutaan tätä heikentää jotta nämä hakeutuu töihin joka julkisuuteen annettu harhaan johtava mielikuva..

Kaikessa on mediassa johdateltu ihmisiä harhaan..

Ja nyt on jätetty kertomatta sitä mikä tässä asiassa on nyt siis taustalla koko ajan on todella tämä..

Ja mistä pitäisi puhua..

Jos joku on jumittanut tämä siis sivuston toimintoja jotta ei voisi tätä tai tuota sanoa julkisesti..

Tai sitten jotakin muuta vialla tässä asiassa nyt..
Hyvä fiilis oli koko eilisen päivän ei onneksi ahdistanut yhtään ehkä tää olo tästä kohenee kohti pääsiäistä. Nukuin melkein kahden tunnin päikkärit, kävin lidlissä ja tokmannilla vähän shoppailemassa mikä piristi mieltä ostin sieltä mustan Adidas hupparin mikä maksoi 50 euroa ja alusvaatteita. Näin sen hupparin silloin aikaisemmin niin ajattelin sen nyt ostaa. Mä tykkään Adidas vaatteista ostan niitä aina jos löytyy kivoja. Se huppari sitten sopii legginsien kanssa hyvin sekä sitten kesällä on kivaa pitää sitä hupparia jos on vaikka sateinen päivä. Onneksi voi vielä ottaa tämän päivän rennosti ennen kun alkaa uusi viikko. Menen tänään pitkälle lenkille iltapäivällä saa nähdä paistaako aurinko eilenä vähän paistoi kun kävelin lidliin. Tarkistin eilenä mun lääkkeet niin leponexit riittävät hyvin vielä ensi viikon, mutta karpalokapseleita joudun hakemaan ensi viikolla teen silleen että menen tiistaina apteekkiin hakemaan ne työpäivän jälkeen. Olen menossa kahvioon töihin taas ensi viikon keskiviikkona mikä on kiva juttu mut haluttiin sinne mistä tuli tosi hyvä fiilis. Se on musta todella kivaa hommaa ja siellä on niin kivat työkaverit päivät menee siellä aina niin nopeasti kun on tekemistä. Aamukahvi herätti ja nyt on kahvia taas kun kävin lidlissä ostamassa sitä yhden paketin. Juon aina intenso merkkistä kahvia koska on halpaa maksaa vaan pari euroa paketti mulle ihan riittää kahvissa se, että siinä on kofeiinia maulla ei ole niin väliä. Juon päivän aikana vaan yhden kupin kahvia ja se on aina aamukahvi loppupäivän juon vihreää teetä. Otan aamulääkkeet sekä alan tiskaamaan ja siivoan keittiötä mikä on vähän sotkuinen. Pitäisi tuo vaatekaappi myös siivota katsoa mitä vaatteita käyttää ja mitä heittää pois. Teen sen sitten kun innostun nyt ei jaksa.

_Iltsu_Maaliskuinen lauantaipäiväLuonut: _Iltsu_Lauantai 23.03.2024 23:54

Tänään on lauantai ja maaliskuun kahdeskymmeneskolmas päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävin isäni kanssa ruokakaupassa. Ulkoilu loskaisessa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kasvispihvejä, nakkeja ja perunoita. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelylenkillä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

Still_aliveHyvää matkaaLuonut: Still_aliveLauantai 23.03.2024 23:01

Aamulla uni meinasi maittaa kun olin juonut eilen illalla kahvia eikä sen takia ollut oikeen hyvät unet.

Siitä sitten aamupäivällä lähdettiin liikenteeseen, haettiin komea kukkakimppu kukkakaupasta ja eikun kohti Nakkilan kirkkoa. Hautajaiset oli oikein kauniit ja hartaat, oli hyvä puhe ja hyvät musiikit kun saateltiin miehen isä viimeiselle matkalle. Tuli nähtyä siinä miehen sukua ja myös ruoka oli tosi hyvää. Oli sitten hyvä tulla kotiin ja vaihtaa taas rennot kotivaatteet päälle, minä en edelleenkään oikein osaa olla mekossa.

Ei tässä sitten oikeen mitään ole muuta tehty kuin vähän kodinhoitoa, muuten on mennyt lepäilyksi. Mies sanoi että kerkiää sitä huomennakin. Niin kai sitten.

Edelleen odotellessa sään muuttumista kuivemmaksi ja lämpösemmäksi... ensi viikonlopuksi eli pääsiäiseksi lupailtu jo taas vähän enemmän kevään tuntua.

Tämmöistä tänään.
Perjantai oli kerrankin hyvä päivä koko viikon aikana nukuin aamupäivän, kävin tokmannilla ostamassa vähän suklaata ja battery energiajuoman, lenkillä tuolla pururadalla siellä oli vielä vähän lunta, mutta pystyin siellä kävelemään siellä oli semmoinen polku. Näin kaveria iltapäivällä olin sen luona kylässä ja sitten illalla mun tukihenkilön jonka kanssa juttelin melkein tunnin. Mulle tuli hyvä ja kevyempi olo kun sain jutella sen kanssa kerroin sille kaikki mun huolet ja murheet illalla ei onneksi tullut huonoa oloa. Viime tiistai iltana jouduin silloin ottamaan sen rauhoittavan lääkkeen kun mikään muu keino ei auttanut ahdistukseen ja harhoihin nyt mulla ei ole ollut pariin päivään harhoja enkä usko että ne tulee nyt tässä viikonloppuna. Heräsin taas ennen herätyskelloa no ei se mitään aloin vaan keittämään kahvia ja aijon nukkua myöhemmin tänään päikkärit. Tästä tulee ihanan rento päivä ei ole kiire aijon katsoa paljon netflixiä tänään House sarjaa eteenpäin olen kohta siinä toisella kaudella ihan paras sarja. Animea voisi myös katsoa pitkästä aikaan taas mulla on muutama sarja katsomatta. En eilenä muistanut maksaa laskuja joten teen sen ihan kohta sekä pesen pyykkiä koska en jaksanut eilenä aamulla pestä. Onneksi talon pesukone on korjattu niin helpottaa paljon pyykinpesua. Tänään menen käymään lidissä pitää ostaa ainakin kahvia lisää koska alkaa loppumaan sitten pari muuta juttua. Odotan kovasti pääsiäistä että pääsee silloin poikaystävän luokse. Ei olla nähty pitkään aikaan koska poikaystävä oli silloin pari viikkoa kipeänä ollaan soiteltu paljon sekä videopuheluita. Toivon että en tule kipeäksi pääsiäisenä voi tapahtua ihan mitä tahansa nyt on paljon norovirusta liikkeellä sekä muita tauteja. Alan nyt tiskaamaan otan aamulääkkeet ja vien pyykit.
Tulee hyvä päivä tänään ja huomenna myös ihanaa kun ei ole kiire.
Alan myös kuunnella hyvää musiikkia mistä tulee hyvä fiilis.

_Iltsu_Maaliskuinen perjantaipäiväLuonut: _Iltsu_Perjantai 22.03.2024 23:53

Tänään on perjantai ja maaliskuun kahdeskymmenestoinen päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 18:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista, kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette jäisillä tieosuuksilla. Tänään kävin kävelylenkillä keskustassa. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna sopivassa välissä.

turolJa nyt on näin..Luonut: turolPerjantai 22.03.2024 21:22

Uusien kuvien suhteen on 1980 - 1990 luvulta aina 2000 luvun alkuun ja siinä mielessä ne on paikallista historiaa..

Ohjelma toimii näin en voi kuvien alle kirjoittaa tätä asiaani ohjelma on no edelleen jumissa tietyin osin..

Nämä vaikeudet sisältyy nyt tähän aikaan ja tilaan ?

Pakko toimia olla elää sen mukaisesti miten on ja nyt ollaan jo siis palattu jopa sinne 1886 -89 väliseen aikaan ja tilaan..

Ruokolahti johon vaikutin monin tavoin sinä aikana ja tuhannet on ajaneet ohitse...

Vastaa samaa huomiota sosiaalisessa mediassa..

Menetelmä oli toinen olin enemmän fyysisessä ajassa ja tilassa esillä sinä aikana eripuolilla suomea jopa..

Tästä tähän päivään on kadonnut tuhansia maatiloja ja kotini lähellä oli ne maatilat joilta saimme ylijäämää joka vuosi..

Nyt maaseudullakin on muutama maatila jäljellä..

Ja taajama jossa elämä on muutaman kyläkaupan ympärillä jos tuo on niin tuonti loppuu..

Ukrainasta ja Venäjältä loppuu tuonti..

Apulannan ja Nikkelin suhteen Kupari palautetaan sinne Venäjälle siis takaisin tuotteena..

Resursseja tulonsiirtoja...

Lapinlääniin Kainuuseen ja Oulunlääniin ja venäjän rajalle on supistettu aina talouden laskusuhdanne..

On aina puhe kestävyysvajeesta valtion velasta..

Keskitetään sairaalat palvelut palokunnat ja ensiapuyksiköt niin on siis ne jopa 100- 500 kilometriä sairaalaan ja..

Hallitus kutsuu tätä uudistuksena talouden vakauttamisena..

Mediassa ei ole sitä ei haluta ottaa esille huoltovarmuutta ja väestönsuojelua on heikennetty..

Mukana ne jotka on hallituksessa mukana..

Ei ole todellista huoltovarmuutta tänne muuttaneet ne siis ulkomaaliset muuttaa ensin pääkaupunki seudulle ja ulkomaille töihin..

Perässä tulee muu väestö ja suomen talous kuihtuu..

Siirtomaa josta viedään kaikki pois..

Kestämätöntä ja järjetöntä kuin ja vain voi olla...
« Uudemmat -