IRC-Galleria

Kwista^

Kwista^

ääääääääm.....

auh! :<Perjantai 10.07.2009 02:21

"Isä ... se sattuu"

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

Vastaile : DTorstai 09.07.2009 14:20

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

Tää on jotenki vaikeeta...Maanantai 06.07.2009 02:17

Jos se vaan paranis nopeesti,
sen kohtalo ei ois nukkua.
Me tehään kaikki sen paranemisen hyväks,
mut mikään ei näytä nyt auttavan.
Sen tuskat on kaameeta kuunneltavaa.
Tiedän että sen olisi parempi tuolla jossain.
Joskus se katsoo mua anelevasti,
tuntuu kuin se pyytäisi multa jotain sellasta mitä en ymmärrä.

Itkubileet on eiliseltä ohi ,
mutta ne on ehkä vasta edessä isompina.

mmm... kiva...Perjantai 03.07.2009 05:13

haluisin lukee ton yhen kirjan viel tänä yön et alottasin huomen uuden mut ei oikein kai onnaa...<jännä> 417 sivua ja oon nyt sivulla 206-207 <jännä>
viimenen ilta tampereel meni nyt kyllä perseelleen...

[Ei aihetta]Maanantai 29.06.2009 05:15

15% kaikista maailman ihmisistä iloitsevat Michael Jacksonin kuolemaa ja pilkkaavat häntä. Lisää tämä päiväkirjaasi, jos kuulut niihin 85% jotka surevat ja kunnioittavat edesmennyttä popin kuningasta.

[Ei aihetta]Maanantai 29.06.2009 05:10

Joskus tunne on sellanen itkettää,
oon niin hukassa ettei ymmärrä mistään mitään,
nyt mikä auttais, tästä pelastas.
joskus tunne on maailman onnellis,
kun se tunne päättyy mistä sen taas läytäisin,
nyt mikä auttais, tästä pelastas.

joo : DMaanantai 29.06.2009 02:33

Eilen puuhamaassa ft. Jenna, Henzu, Jenni, Linda, Riku ja Juhis : D Oli kyl huonoin idea ikinä mennä hyppii siihen ilmakukkula vai mikä lie oli ku se oli märkä... oli hieman perse sen jälkeen kipee : D kaks vuorokautta nukkumatta ja viime yönä ,ä nukuin 11 ja puol tuntii... jenna 19 tuntii : D keskiviikkona takas kajaanii : D

MICHAEL JACKSON 1958 - 2009 Perjantai 26.06.2009 05:18

Kello 00.00 Michaelin sydän pusähtyi...
ei enää hienoja Michael Jackson liikkeitä...
Lepää rauhassa...

R.I.P MICHAEL JACKSON :(

no voi helvettiPerjantai 26.06.2009 04:35

Kestää vittu...
Eiks niinku vois tehä niit päivityksee vittu sillon ku tääl ei vittu kukaan kommaa...
Galleria lagaa...
Vitun homot...